Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegaani. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Andalusian auringossa ja Muhammara-tahna

Andalusian auringossa, kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin, kirjoittanut ja kuvannut Andalusian auringossa-blogin Erja Ariela Säkkinen. Pitkästä aikaa keittokirja, jossa on roppakaupalla innostavia reseptejä! Ja juurikin niistä makumaailmoista, joista olen tällä hetkellä kiinnostunut. Kirjan kuvat ja ulkoasu ovat värikylläisiä ja houkuttelevia, olisinpa minäkin tuolla! Seurasin kirjan matkaa jo facebookissa, mutta paperisena ja valmiina tarinat, kuvat ja reseptit heräsivät todella henkiin, käsin kosketeltavina. Suosittelen tätä teosta lämpimästi! Ehdin kokeilla vasta yhden reseptin, mutta lisää on tulossa.

Nyt on vaihteeksi taas vaihe, jolloin blogi päivittyy harvakseltaan. Pakko tehdä valintoja, mitä ehtii ja mitä pystyy tekemään. Eikä harrastuksesta halua ottaa stressiä. Näillä mennään, toivotaan, että kevään mittaan tilanne korjautuu! Pääsiäiseksi on kyllä pitkästä aikaa monenlaisia ruokasuunnitelmia, kuten lampaan paistin savustusta. Sen kylkeen Andalusian auringosta löytyy monta reseptiä, katsotaan, mitkä niistä päätyvät lautaselle.

Muhammara on syyrialainen tahna paahdetusta paprikasta. Se maistui juurikin siltä, kun osasin aavistaa, oikeastaan paremmalta! Tahnaa maisteltiin punaviinipruuvissa vasta paistetun juurileivän kanssa. Tämän vuoksi korvasin tuoreen valkosipulin kuivatulla ja chilin cayennepippurilla, jottei maut olisi liian hallitsevia. Iloisesti yllätyin, kuinka hyvin varsinkin Uusi-Seelantilaiset Pinot Noirit natsasivat näiden makujen kanssa. Pieni naposteltava antaa viineistä aina uutta informaatiota ja kenties sen perusteella voi päätellä, mikä pruuvin viineistä sopisi parhaiten aterialle.

Muhammara

3 punaista paprikaa
100 g saksanpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä
1 reilu rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
1/2 tl paprikaa
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl granaattiomenasiiappia (etnisistä kaupoista)
1/2 sitruunan mehu
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Paahda paprikat grillissä tai uunissa grillivastuksen alla, kunnes mustuvat. Peitettynä tai muovipussissa jäähtyessään kuori irtoaa helposti. Paahda juustokumina, korianteri ja paprika pannulla ja sekoita öljyyn. Laita kaikki aineet blenderiin ja surauta sileäksi. Tarkista maku. Laita ainakin tunniksi kylmään, tahna paksunee ja maustuu. Omani nakkasin pakastimeen, kun se oli kiireesti saatava jäähtymään. Koristele persiljalla ja rouhaise mustapippuria myllystä tahnan päälle ennen tarjoilua.

Tahna oli siis älyttömän ihanaa! Sitä tuli reilu satsi, onneksi! Ja epäortodoksisesti sitä nautittiin myös broileri-quesadillojen kera, hyvin passasi!

paprika tahna



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Täytetty avokado

Täytetty avokado, retroruoka, on tehnyt uuden paluun! Tämä resepti sopii hyvin vaikka Itsenäisyyspäivän aterialle, alkuruuaksi tai noutopöytään. Perinteinen savolainen talkkuna toimii avokadon kanssa paremmin kuin hyvin!

Viime viikonloppun tuli taas käytyä perinteisillä joulumessuilla. Eniten meitä siellä kiinnostaa kaikki ruokatarjonta, mausteet, juustot jne. Kolme vuotta vanhaa parmesania ostetaan aina Italian pojilta, on se vaan niin hyvää! Vaikka hinta kyllä jo vähän kirpaisee, se on kallistunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna oli Kurkikylän savolaesta talakkunoo myytävänä ja maistiaisina. Olen ollut vähän nihkeä tuon talkkunan suhteen, enkä ole erikoisemmin välittänyt talkkunahyveestä; marjarahkakermajälkiruuasta, johon on lisätty talkkunaa. Sitä sai toistuvasti eräässä työpaikassani vuosia sitten. Mutta tämä rouheinen talkkuna, lämpimänä puurona kunnon voinokareen kanssa, sehän oli oikein hyvää! Niinpä pari pussillista lähti mukaan, ja päässä syntyi jos jonkinlaista ideaa.

Savolainen talkkuna on ohraa, jota on ensin paistettu ja kuulemma kolmeen kertaan keitetty. Se on siis kypsää, ja sopii sellaisenaan vaikkapa jugurtin sekaan. Ihan kotimaista superruokaa siis. Talkkunaa saa jauhoina tai tällaisena vähän karkeampana. Puuro valmistuu helposti, kiehuvaan veteen lisätään talkkuna ja suola, virta katkaistaan ja puuro jätetään hautumaan. Helppoa!
Talkkunasta enemmän täällä, muualla Suomessa käytetään muitakin viljoja ja ainesosia. Talkkunassa on omintakeinen maku, varmaankin tuosta paistamisesta tai kuivaamisesta johtuen. Ulkonäkö muistuttaa rouhittua tattaria, siksi talkkuna meinaa taipua suussa aina tattariksi. Tattari- tai ohrahelmiohjeita kannattaakin kokeilla tattarista, tai jos tattaria ei ole saatavissa, noilla edellä mainituilla voi korvata tämän ohjeen talkkunan. Kun jättää smetanan pois, tai korvaa kasvisvalmisteella ja pekonin tilalle rouhii (suola)pähkinöitä, saapi ihan vegaanisen alkupalan.


Täytetty avokado
kahdelle

1 kypsä avokado
talkkunapuuroa pari dl, vaihtoehtoisesti kypsennettyä tattaria tai ohrahelmiä
suolaa, pippuria, cayennepippuria, tilkka balsamiviinietikkaa
1 sitruuna
smetanaa
paketti pekonia tai rouhittua (suola)pähkinää
granaattiomena

Levitä pekonisiivut uunipellille leivinpaperin päälle ja laita pelti uuniin. Kytke uuni 180-200 asteeseen ja kypsennä, kunnes pekonit ovat rapsakoita, noin 20 minuuttia. Nosta talouspaperin päälle valumaan.
Halkaise avokado, poista kivi ja laita puolikkaat tarjoilulautasille, ripottele päälle suolaa, pippuria ja sitruunan mehua. Mausta talkkunapuuro (tai ohra tai tattari) suolalla, pippurilla ja tilkalla balsamiviinietikkaa. Nosta puuroa avokadon puolikkaalle ja päälle teelusikallinen smetanaa. Ripottele päälle pekonisilppua, tai pähkinärouhetta, granaattiomenan siemeniä ja tilkka granaattiomenan mehua ja rouhi päälle vielä mustapippuria.

täytetty avokado

Talkkunalla täytetty avokado oli ihanaa! 


Tein kaksi virhettä tämän herkun suhteen!


Virhe nro 1: talkkuna näyttää tosi valjulta tässä ympäristössä!
Virhe nro 2: ostin vain yhden yhden avokadon, oli niin hyvää, että olisin syönyt lisää!

tiistai 8. marraskuuta 2016

Hävikki smoothie

Smoothie on piristävä välipala tai mukavasti vatsaa hellivä aamiainen. Ja oikein hyvä tapa vähentää hävikkiä! Oikeaa hävikistä herkuksi ruokaa! Miten sinä vähennät hävikkiä? Laitatatko pataan mitä kaapista löytyy, vai noudatatko kenties reseptiä hävikkiruuassakin?

Viime viikonloppu reissattiin ja kun loppuviikkokin oli kiireinen, jäi jääkaappiin lähtiessä tuotteita, jotka ehkä pilaantuisivat. Eilen sitten tutkiskelin ruokavarastojani, eikä katastrofia eli hävikkiä päässytkään syntymään, mitä nyt pari ruokalusikallista creme fraichea purkin pohjalta sekä vajaa majoneesipurkki. Pitää muistaa olla ostamatta majoneesi ja tehdä se itse, kulutus on sen verran vähäistä.

Hävikin vähentämisessä olen huomannut toimivaksi sen, ettei jääkaappiin jemmaa liikaa tavaraa. Itselle sopii parhaiten se, että käy tarpeeksi usein kaupassa ja ostaa vain juurikin ne suunnitellut tuotteet. No arvata saattaa, että ruokaintoilija joskus turhan usein tästä poikkeaa. Tosin viime aikoina olen saanut pidettyä itseni kurissa ja lisääntyneen vapaa-ajan myötä ruokavarastojen jatkojalostus onnistuu paremmin.

Smoothieen laitoin juurikin mitä kaapista löytyy ja siitähän tuli kerrassaan hyvää! Harvemmin smoothien kanssa voi metsään mennä, kannattaa päästää mielikuvitus valloilleen. Kaikki tuotteet pakastettuja lukuunottamatta vaativat pikaista käyttöä, muuten olisi tullut hävikkiä. Nesteeksi käy hyvin myös maito, mantelimaito tai vastaava. Kookosvesipurkin jämät löytyivät jääkaapin perukoilta, ihan käyttökelpoisena. Smoothie ei makeutta kaivannut, sitä tulee riittävästi mangosta ja banaanista.

Lisää smoothie-ohjeita: Kurpitsapiirakkasmoothie, Omenapiirakkasmoothie ja limebasilikasmoothie sekä  vihreä smoothie.

Hävikki-smoothie

1 kypsä mango
1 kypsä avokado
1 tuore viikuna
1 passionhedelmä
1-2 dl jäisiä mustikoita
1 jäinen banaani
2 limen mehu (kuoret raastettu aiemmin)
sormenpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
muutama dl kookosvettä

Sekoita ainekset blenderillä tai sauvasekoittimella (anna tässä tapauskessa banaanin hetken sulaa) pehmeäksi herkuksi ja nauti.

Sain kunnian tulla haastatelluksi Tampereen Yliopiston kolmevuotista tutkimusprojektia varten, jonka aiheena on ruokahävikin vähentäminen kotitalouksien kannalta. Niin lähellä mun sydäntä! Projektilla on oma blogi, Wastebusters, kannattaa tutustua! Ulla-Maijan kanssa kahviteltiin ja syötiin hävikkievästä, tietenkin :), samalla aiheesta keskustellen. Erittäin mukava parituntinen kului nopeasti, sain uutta tietoa ja uutta intoa hävikin vähentämistalkoisiin.

Hävikistä herkuksi ohjeita löytyy lisää tunnisteella hävikistä herkuksi ja hävikkiviikko, käy tsekkaamassa!


Smoothie on hyvää! Ja ihanaa, kun tänäänkin paistaa aurinko!

lauantai 15. lokakuuta 2016

Vihreä smoothie

Vihreä, mutta makean täyteläinen smoothie, joka sopii minusta hyvin vaikka jälkiruuaksi. Vain muutamasta raaka-aineesta saa helposti hyvää. Mangon puolikas oli ylikypsymässä ja ruukkusalaatti nahistumassa ja kookosvettä löytyi kaapista, mutta sen voi korvata maidolla tai vaikkapa kauramaidolla. Pari banaania on nykyisin minulla aina pakastimessa, smoothien varalta. Inkivääri antaa sopivasti potkua ja sitä voi annostella oman mieltymyksen mukaan. Tästä annoksesta riittää hyvin kolmelle.

Vihreä smoothie

1/2 mango
1 pakastettu banaani
1 ruukku salaattia
pieni pala inkivääriä
2 dl kookosevettä tai kauramaitoa

Paloittele ainekset blenderiin tai sauvasekoittimen kulhoon ja lisää käyttämäsi neste. Surauta sileäksi. Koristele hunajapaahdetuilla pähkinöillä ja nauti!
Vinkki: tölkissä smoothie kulkee vaikka mukaan työpaikalle.



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Nyhtökaura burgerit

Vihdoinkin sitä nyhtökauraa päästiin testaamaan! Yleensä laarit on olleet aina tyhjänä, nyt sattumoisin oltiin sen verran aikaisin kaupassa, että saatiin pari pakettia. Tuote on valmiiksi kypsennetty, mutta vaatii vähän paistopintaa ja vähän enemmän mausteita. Sellaisenaan se maistaa, no kauralta. Näyttää harmaalta ja kuivalta nyhtöpossulta, tuoksukaan ei niin hurmaava. Odotukset on kovat!

Päätin hyödyntää edellisen viikonlopun savustuksesta jääneen rub-mausteseoksen, ribsien valeluun käytetyn bbq-kastikkeen sekä  barbecue-kastikkeen, jota nautitaan itse ruuan kanssa. Reseptit löytyvät tästä postauksesta, mutta laitan ohjeet tuonne postauksen loppuun myös.
Burgerisämpylät kannattaa tehdä mielellään itse, ovat maultaan ja rakenteeltaan vaivan väärti. Kun kylään oli tulossa vegaani, sämpylän rasvaksi valikoitui oliiviöljy. Lisukkeeksi tein vielä hillottua punasipulia ja omenaa ja tarjolle vielä avokadoa, mangoa ja viikunaa. Meille kaikkiruokaisille vielä cheddaria ja ranskankermaa. Koko komeuden voi viimeistellä vielä paahdetulla sipulilla ja siemenmurulla, on kivaa kun on rouskuvaa purutuntumaakin. Tuliset mausteet tykkäsivät avokadon lempeydestä ja hedelmien makeudesta ja hapokas, hiukan makea hillottu punasipuli nyt toimii aina.
Siemenmurua jäi kurpitsa-kvinoasalaaatista tähteeksi, ohje on Haarukkavatkain-blogin Minnan.

Burgerisämpylöihin käytin vaalean leivän juurtani, mutta esitaikinan juuren voi korvata sormenpään kokoisella nokareella hiivaa. Esitaikina ja juuri antavat sämpylöille makua, sen voi tehdä jo edellisenä iltana, mutta muutama tuntikin riittää.

kasvisburgeri nyhtokaurasta

Burgerisämpylät n. 15 kpl

esitaikina:

2 dl vettä
n. 1 dl leivän juurta tai nokare hiivaa
2 dl vehnäjauhoja

Sekoita aineet keskenään ja jätä peitettynä muutamaksi tunniksi, kunnes taikina hiukan kuplii.

lisää esitaikinaan:

2 dl vettä
sormen pään kokoinen nokare hiivaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
2 rkl hunajaa
3 rkl oliiviöljyä
vajaa 1 rkl suolaa (taikinan vaivauksen puolivälissä)

voiteluun vettä/kananmuna, päälle seesaminsiemeniä

Vaivaa taikinaa talouskoneella vähintään 5 minuuttia, mieluummin kauemmin. Taikinan voi tehdä myös käsin. Lisää suola ja jatka vaivaamista nopeammalla teholla viitisen minuuttia. Anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
Jaa kohonnut taikina 15 tasakokoiseen palaan ja pyörittele kevyesti jauhotetulla leivinpöydällä pulliksi. Anna kohota leivinpaperilla pyyhkeen alla noin tunti.
Lämmitä uuni 200 asteeseen (kiertoilma) ja voitele kohonneet sämpylät joko vedellä tai kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista noin 20 minuuttia.

itse tehdyt burgerisampylat

Nyhtäkauraa bbq

1 pkt nyhtökauraa
öljyä
rub-mausteseosta ja bbq-kastiketta (ohjeet alempana)

Kuumenna öljy pannulla, lisää nyhtökaura, murenna isompia paloja. Lisää mausteita makusi mukaan, maistellen, samoin kastiketta. Nyhtökaura on kuivaa, lisää tarvittaessa vielä vettä.

nyhtokaura bbq


Hillottua punasipulia ja omenaa

2 punasipulia
1 kotimainen iso omena tai 2 pientä
öljyä
loraus punaviinietikkaa
3 rkl muscovado tai muuta tummaa sokeria
1 tähtianis
suolaa, pippuria

Viipaloi sipuli ohuiksi puolikkaiksi renkaiksi. Kuullota öljyssä, kunnes alkavat pehmentyä. Kuori omena, poista siemenkota ja lohko. Lisää kattilaan loraus (n. 3-4 rkl) punaviinietikkaa, sokeri ja tähtianis. Lisää omenalohkot ja hauduta, kunnes sipuli on pehmeää ja neste hiukan karemellisoituu. Mausta suolalla ja pippurilla, ripaus molempia riittää.

burgerin lisukkeita

Lisäksi:

barbecue-kastiketta (ohje postauksen lopussa)
1 avokado (limen mehua)
pari viikunaa
mango
tuoretta korianteria
cheddarjuustoviipaleita
ranskankermaa
paahdettua sipulia
siemenmurua

Kuori avokado ja viipaloi, valele limen mehulla, niin väri säilyy. Viipaloi viikunat, kuori mango, poista kivi ja kuutioi. Hienonna korianteria hiukan.

Siemenmuru 

1dl auringonkukan tai kurpitsansiemeniä
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Paahda siemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Lisää etikka, siirappi ja suola, kääntele pannulla, kunnes neste haihtuu. Kumoa leivinpaperille jäähtymään. Murenna palasia burgerin päälle.

Kokoa burgerit valmiiksi tai laita tarjolle niin, että jokainen saa koota mieleisensä makuyhdistelmän.

Ai niin, miltä valmis annos maistuu? Kyllä maustettuna nyhtökaura on ihan mainio tuote, itse asiassa se toimii tuhtien ja tulisten mausteiden ja monipuolisten lisukkeiden kanssa ! Suutuntuma on mukava, nyhtöpossuun nähden kuiva, rasva puuttuu. Mutta ei tätä possuksi luule, eikä tarvitsekaan. Miksi kasvisruoan edes tarvitsee matkia liharuokaa? Erittäin mukavaa, että on erilaisia vaihtoehtoja kasvisruokavaliota noudattaville. Luulen, että nyhtökauraa tulee ostettua toistekin, varsinkin kun nuoriso rantautuu kotilomille.


nyhtokaurasta hyvaa

herkkuburgeri


Ja täällä mausteet ja kastikkeet, jotka sopivat nyhtökauralle, mutta myös lihalle.

Rub eli kuivamauste

1 tl sinapinsiemen
1/2 tl sinappijauhetta
2 tl mustapippuria (jauhettu)
1 tl korianterijauhe
1 tl kokonainen korianteri
1 tl timajmi
1.5 rkl kokonainen juustokumina
2 rkl savupaprikajauhetta (tulinen)
1 rkl valkosipulirouhetta
2 rkl paahdettua sipulirouhetta
1 rkl ruokosokeria
2 rkl suolaa (merisuola)

Hienonna sauvasekoittimella, saa jäädä rouheiseksi.


BBQ-kastike (lihan sivelyyn savustuksen lopussa) nyhtökauran joukkoon pannulle

4 rkl savupaprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
2 rkl hienonnettua juustokuminaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl suolaa
2 dl vettä
0.5 dl soijaa
0.5 dl Worchestershire-kastiketta

Sekoita aineet keskenään (riittää useampaan ruokaan)


Barbeque-kastike

1 iso sipuli hienonnettuna
2 solovalkosipulia hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl jauhettua juustokuminaa
3 tl savupaprikaa (tulista tai mietoa)
1/2 tl cayennepippuria
1 dl muscovadosokeria
1 rkl Worchestershire-kastiketta
1/2 dl tomaattipyrettä
1/2 dl soijaa
1/2 dl balsamiviinietikkaa
1 tl dijonsinappia
1 rkl kuivattua chiliä (tai maun mukaan)
1 tlk colajuomaa (sokerillinen)

Kuullota sipulit, lisää kaikki aineet ja keitä paksuhkoksi kastikkeeksi. Soseuta  sauvasekoittimella ja siivilöi kastike.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kurpitsa-kvinoasalaatti

Ihan supermaistuva salaatti! Rakastamaani kurpitsaa ja aiemmin hyljeksimääni kvinoaa, jonka yrttiöljy voitelee ihanan maistuvaksi ja herkun viimeistelee vaahterasiirappinen siemenmuru! Ja kauniskin on tämä ruoka!
Taannoisen Keep it simple -workshopin kasvisruoista tämä oli yksi suosikkini! Salaatti on Haarukkavatkain-blogin Minnan käsialaa. Olen aiemmin kokeillut vaaleaa kvinoaa, eikä se minua vakuuttanut. Lienenkö kypsentänyt sitä liikaa tai jättänyt huuhtelematta. Mutta tähän käytetyt Urtekramin musta ja punainen kvinoa olivat erittäin herkullisia, mutta hiukkasen vaikeita saada. Lähimarketista olisi kyllä tilattu, mutta hinta nousi pilviin, siis tuplautui, verraten Hyvinvoinnin tavaratalon hintoihin. Pusseista riittää aika moneen salaattiin ja ruokaan. Jos näitä et saa mistään, vaalea kvinoa käy yhtä hyvin. Alkuperäistä ohjetta pienensin, ainakin kvinoan osalta, ja silti tästä riitti kahdelle syötävää, parillekin päivälle. Osan yrteistä keräsin keittiöpuutarhastani, joten käytin useampaa eri laatua.

Kurpitsa-kvinoasalaatti

pieni kurpitsa tai myskikurpitsa (alle kilon verran)
öljyä, suolaa
2 dl kvinoaa (punaista ja mustaa)

yrttiöljy

noin 2 ruukkua eri yrttejä, tai useampi kourallinen, maun mukaan: esim. lehtipersiljaa, korianteria, hiukan sitruunatimjamia, oreganoa ja minttua
pieni valkosipulin kynsi
vajaa pari dl oliiviöljyä
suolaa, pippuria
tilkka hunajaa

siemenmuru

1dl auringonkukan tai kurpitsansiemeniä
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja viipaloi parin cm:n viipaleiksi. Levitä uunipellille, pirskota päälle öljyä ja hiukan suolaa. Kypsennä 200 asteisessa uunissa vajaa puoli tuntia, kunnes kurpitsa on kypsä mutta vielä napakka. Anna jäähtyä.
Huuhtele kvinoa, keitä pussin ohjeen mukaan. Valuta siivilän läpi ja anna jäähtyä.

Sekoita ja hienonna yrttiöljyn ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Sekoita yrttiöljy ja kvinoa keskenään.

Paahda siemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Lisää etikka, siirappi ja suola, kääntele pannulla, kunnes neste haihtuu. Kumoa leivinpaperille jäähtymään. Murenna palasia salaattiin.

Kokoa salaatti tarjoilulautaselle laittaen vuorotellen kurpitsaviipaleita, kvinoaa ja siemenmurua. Koristele yrteillä.


Ihana salaatti, kerrassaan! Kiitos Minna ihanasta ohjeesta!


Toinen puutarhassani kasvavista kurpitsalajikkeista, Delica.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Tee itse tofua! Helppo ohje

Todella helppo ohje tofun tekoon. Itse tehty tofu, jonka voit maustaa ja vaikka savustaa mielesi mukaan. Viime päivät olen testannut (testistä täällä; samassa postauksessa alennuskoodi, joka kannattaa hyödyntää!) Froothien Optimum 700 advanced mehupuristinta, jolla voi tehdä paljon muutakin kuin erilaisia hedelmä- ja vihannesmehuja. Kokeilin tehdä myös terveellistä jäätelöä, smoothieta, pähkinävoita, soijamaitoa ja tosiaan tofua. Enpä ole ennen tajunnut, miten helppoa tofun teko oikeasti on! Kokeilin savustaa tofua, ja näin siihen marinadin lisäksi sai täyteläisen ja ruokaisan maun.
Tofun tekemiseen tarvitset kuivattuja soijapapuja, vettä ja sitruunamehua sekä laitteen, jolla pavut hienonnetaan. Mikäli hienonnat pavut blenderissä tai monitoimikoneessa, veden kanssa, pavut pitää yleensä ensin keittää ja hienontamisen jälkeen massa sotketaan veteen ja valutetaan kankaan läpi. Froothien Optimum 700 advanced mehupuristimella liotetut soijapavut puristuvat veden kanssa soijamaidoksi parissa minuutissa! Esikypsennystä ei tarvita. Nopeaa ja helppoa! Jäljelle jäävän kuivan papumurskan voi käyttää vaikkapa kasvispihveihin.


Soijamaito ja tofu mehupuristimella (Froothien Optimum 700 advanced)

250 g kuivattuja soijapapuja.
1.5 l vettä

noin 1/2 dl sitruunamehua

Liota soijapapuja noin 12 tuntia, valuta ja huuhtele.


Kokoa ja käynnistä Frrothien Optimum 700 advanced mehupuristin. Käytä tiheää siivilää. Jätä tippalukko aluksi kiinni.


Lisää vuorotellen koneen syöttöaukkoon soijapapuja, kauhallinen tai kaksi sekä vettä.  Kun pavut puristuvat veden kanssa, ja tippalukko on kiinni, ne luovuttavat enemmän makua ja ravinteita veteen.


Aukaise välillä tippalukko ja laske soijamaito kannuun. Jatka kunnes kaikki soijapavut on puristettu. Lopuksi voit kaataa vielä koneeseen soijamaitoa, niin viimeisetkin puristimessa olevat soijapavut tulee käytetyksi. Vinkki: koneen voi huuhtoa valuttamalla reilusti vettä koneen läpi sen käydessä. Peseminen helpottuu!


Kaada soijamaito isoon kattilaan. Halutessasi voit siivilöidä maidon, silloin tofusta tulee silkkisempää. Kuumenna maito kiehuvaksi. Vahdi kattilaa: soijamaito vaahtoaa kovasti. Ota kattila pois levyltä.


Lisää pieneen määrään lämmintä vettä sekoitettu sitruunamehu samalla hämmentäen. Hera alkaa heti erottua. Jätä seisomaan kannen alle pariksi kymmeneksi minuutiksi. Mikäli heraa ei muodostu kunnolla, lisää vielä sitruunamehua.


Siivilöi massa. Ota hera talteen, sen voi käyttää vaikkapa leipätaikinaan.




Laita massa kankaalla tai harsolla vuorattuun muottiin ja painele tiiviiksi. Peitä ja laita päälle paino ja laita kylmään. Tofu on valmista käytettäväksi jo tunnin parin päästä.


Tästä määrästä soijamaitoa valmistui n. 450 g tofua.


Marinoin tofuviipaleet soijassa ja tilkassa seesamöljyä. Savustin niitä kymmenisen minuuttia esilämmistetyssä sähkösavustimessa.


Savustettu tofu sopi erittäin hyvin paistetun riisiaterian kanssa! Proteiinipitoinen tofu on maittavaa ja täyttävää.

Yhteistyössä Froothie

maanantai 30. toukokuuta 2016

Testissä Froothien Optimum 700 advanced mehupuristin

Itse tehty mehu, smoothie, vihermehu, pähkinävoi, sorbetti, soijamaito ja tofu. Terveellistä ja lisäaineetonta! Testattavana monipuolinen Froothien Optimum 700 advanced mehupuristin, kylmäpuristin, jolla teet paljon muutakin kuin mehua!

Sain Siis koekäyttöön Froothien mehupuristimen jolla hedelmistä, juureksista, pähkinöistä ja niin edelleen puristetaan mehu taikka neste mahdollisimman tarkkaan. Mitä järeämpi laite, sen parempi lopputulos ja nopeasti. Muutaman viikon aikana on ehditty testata kaikkea mahdollista kokonaisista appelsiineista Jussi 69:n vihannesviskiin ja tofun valmistukseen. Nyt jo haikeudella ajattelen, kuinka pärjäämme, kun laite palautetaan! Postauksen lopussa on muuten video, ensimmäinen laatuaan tässä blogissa! Postauksen lopussa on myös ohjeet, kuinka saat alennusta tilatessasi Optimum 600 ja 700 advanced mehupuristimesta!

Kyseinen puristin on Optimum-malliston lippulaiva. Vihanneksia ei tarvitse kuoria, toki ne kannattaa pestä. Porkkanat humpsahtavat laitteen kitaan kokonaisena. Lanttu oli sen verran kovaa, että suosiolla tein siitä maltillisia viipaleita. Pienet omenat voi käyttää kokonaisena, samoin kuoritut appelsiinit. Vain muutamassa minuutissa laitteella saa aikaan kannullisen tai kaksi mehua. Karkeammalla siivilällä myös banaanit, kiivit ja mansikat puristuvat niin että mehuun jää enemmän hedelmälihaa. Käytetyistä aineksista riippuen mehu muistuttaa enemmän smoothieta. Siihen voi myös lisätä tekovaiheessa vaikkapa maitoa tai mantelimaitoa. Tiheällä siivilällä syntyy perinteisempi mehu, jonka voi halutessaan vielä siivilöidä.  Laite puristaa mehun tosi tarkkaan, jäljelle jäävä kuiva aines on todella kuivaa.
Meillä juodaan paljon hedelmä- ja vihannesmehuja, nimenomaan itse tehtyjä. Jos käy niin onnettomasti, että salaatit ja vihannekset ovat jo vähän nuupahtaneet, ne puristetaan mehuun. Froothien Optimum 700 advanced mehupuristimella testasin myös, kuinka soijamaito valmistuu todella nopeasti. Samoin onnistuu vaikkapa mantelimaito. Toki näitä tuotteita erityisruokavaliota noudattaville on nykyisin hyvin saatavilla kaupasta, mutta kotona tehtynä ne ovat tuoreita ja vailla lisäaineita. Eikä soijamaidolle paljoa hintaa jää. Soijamaidosta on muuten helppo tehdä tofua. Testasin myös pähinävoin tekoa ja hienonsinpa tällä myös kypsät kikherneet hummusta varten. Ja testin raikkaaksi lopuksi terveellistä, lisäaineetonta jäätelöä, tai paremminkin sorbettia pakastetuista, hiukan sulaneista mansikoista ja hedelmistä.





Kaikki Froothien Optimum 700 advanced mehupuristimen osat. Puristinkaira on järeää tekoa ja tekee selvää kovistakin juureksista. Mm. kaksi siivilää, toinen pehmeille hedelmille ja mehuun, johon jää enemmän hedelmälihaa, tai smoothien tekoon. Hienompi siivilä perinteiseen mehuun ja koville vihanneksille. Reiätön "siivilä" pähkinävoin ja jäätelön valmistamiseen. Erillinen siivilä mehukannun päällä käytettäväksi, mikäli mehun haluaa täysin ilman hedelmälihaa. Tofun valmistamista varten muotti ja liina. Pieni harja puhdistusta varten.




Froothien Optimum 700 advanced mehupuristin on helppo koota. Käytön jälkeen pesua helpottaa, kun kaataa laitteeseen vettä ja antaa koneen käydä. Näin voi myös lennosta vaihtaa mehulajia, jos haluaa tehdä useampaa erilaista samalla kertaa. Laite on helppo pestä, huuhtelu lämpimällä vedellä käytön jälkeen yleensä riittää. Siivilät on helppo puhdistaa harjalla.



Tippalukko on kätevä, sillä kannu täyttyy nopeasti.


Kapeampi syöttöaukko pitkille vihanneksille, kuten porkkanoille sekä esim. pähkinöille.


8 cm syöttöaukosta mahtuvat appelsiinit ja pienet omenat kokonainaisina. Hedelmien kovat kivet ja sitkeät kannat pitää muistaa poistaa. 


Kuiva kuitupuru putoaa toiseen astiaan. Aineksista riippuen senkin voi käyttää halutessaan vaikkapa leipätaikinaan tai kasvispihveihin.








Soijamaito valmistuu nopeasti liotetuista soijapavuista ja vedestä.


Maapähkinävoita.


Terveellistä jäätelöä, tai paremminkin sorbettia pakastetuista marjoista ja hedelmistä.


Oli muuten hyvää!

Mehupuristinta testatessa ei kommelluksilta vältytty. Koneen kanssa ei ollut ongelmia, mutta kuvaaminen meinasi välillä unohtua, osa kuvista katosi mystisesti ja ensimmäinen, vaatimaton videokin tuli ponnistettua julkisuuteen. Videoita en ole aiemmin kamerallani kuvannutkaan.
Uskon muuten, että raavas mieskin saadaan juomaan terveysmehuja, kun itse tekee! Kuten videolta voi päätellä, perheen mehutehtailija en ole minä. Sen sijaan mm. sorbetin, pähkinävoin ja tofun tehtailija minusta taisi tulla! Helpon ja nopean ohjeen tofun tekoon laitan myöhemmin.


Mikäli mielailet omaa mehupuristinta, saat seuraavalla koodilla  alennuksen tilatessasi joko Opimum 600 tai Optimum 700 advanced mehupuristimen Froothie.fi:n kautta. Syötä koodi  AM-Optimum-mehustin-20 sille varattuun kenttään ja saat 20 euron alennuksen laitteestasi. Suosittelen, me emme enää pärjää ilman tätä laitetta!


Yhteistyössä Froothie


maanantai 30. marraskuuta 2015

Omenapiirakka-smoothie ja limebasilika-smoothie

Smoothie, terveyspommi tai herkku juotavassa muodossa, on muodikas aamu- tai välipala tai aterian korvaaja. Silkinpehmeä hörpittävä omenapiirakka-herkku ja limeä ja basilikaa sisältävä maidoton juoma kuulostavat kyllä terveellisiltä. Ja maistuvat vielä hyviltä! Ei kun blenderit pyörimään.
Ihmettelen kuinka selvisin puoli vuotta ilman blenderiä! On se niin näppärää, kun saa juuri sellaista smoothieta kuin haluaa, lettutaikinaa ilman paakkuja tai vaikkapa marinaditahnasta aivan silkkisen sileää. Ei muuten kasariaikaan puhuttu smoothiesta, oli vaan pirtelö.
Smoothien raaka-aineeksi käy melkein mikä vain, vain mielikuvitus on rajana. Ja jääkaapin silloinen sisältö.
Taannoinen kurpitsapiirakka-smoothie kirvoitti kommentin piirakka-sanan käytöstä, ihan aiheesta. Toisaalta, onhan sitä piirakkateetä, piirakkajäätelöä, piirakkajogurttia ja vaikka mitä. Ehkäpä englanninkielinen versio pumpkin pie kuulostaa luontevammalta, vaikka kyseessä onkin juotava tuote. Tai pumpkin spice-maustesekoitus on saattanut vaikuttaa nimen antoon. Smoothien alkuperäisen ohjeen bongasin blenderin ohjekirjasta ja sitä muokkasin. Tämä omenainen smoothie maistaa kyllä ihan omenapiirakalta, nimi sopii siis kohdilleen.
Ainesten määrät ovat suuntaa antavia, ja mantelimaitoa kannattaakin laittaa ensin vähemmän, jolloin smoothie on lusikoitavaa ja lisätä jos haluaa siitä juoksevampaa. Mausteet myös maun mukaan. Kaapistani löytyi mantelimaitoa, mutta sen voi korvata halutessaan lehmänmaidolla.

Limebasilikasmoothie

2 jäistä banaania
puolikas kurkku
iso kourallinen tuoretta basilikaa
kourallinen vihreää salaattia
(1 rkl chia-siemeniä)
1-2 dl mantelimaitoa (tai tavallista maitoa)
1/2-1 limen mehu puristettuna

Halkaise avokado, poista kivi ja kuori. Pilko ainekset tehosekoittajaan ja ajele sileäksi. Nauti virkistävänä välipalana.

Omenapiirakka-smoothie

2 omenaa
1 jäinen banaani
1 avokado
noin 2 dl mantelimaitoa (tai tavallista  maitoa)
vaniljaa
1/2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
1-2 rkl vaahterasiirappia

Kuori ja pilko omenat. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi avokado sekä muuta ainekset blenderiin. Vaniljan määrä riippuu laadusta; 1/2-1 tl vaniljasokeria, vaniljauutetta tai jauhetta maun mukaan. Aja ihanaksi jälkiruoaksi.


Molemmat on älyttömän hyviä! Vihreää raikkautta ja omenaista makeutta.


 
Olisinpa älynnyt kuvata nämä muodikkaasti purkkiin, mutta kun on aina niin hätähousu; juomat oli jo nautittu, ennenkuin välähti.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kurpitsapiirakka-smoothie

Kurpitsa ja smoothie ja pumpkin spice-mausteet - kurpitsapiirakkaa juotavassa muodossa. Kurpitsasesonki jatkuu vielä, ainakin meillä, sillä kesän satoa on viileässä vielä monta päätä ja hyvin näyttävät säilyvän.
Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olen tehnyt kunnon smoothieta. Blenderi nimittäin hajosi kesällä ja kitsastelin uuden ostoa tänne saakka. Hyvää kannattaa odottaa, sillä uusi värkki hienontaa ainekset samettisiksi unelmiksi!
Kurpitsapiirakkasmoothieen ei montaa ainesosaa tarvitse: kypsää kurpitsasosetta, kookosmaitoa ja/tai mantelimaitoa, sokeria (kookossokeria) ja mausteita. Voit käyttää nesteenä myös maitoa, mutta kookosmaito antaa kivasti makua. Kookosmaitoa oli käytössä desin verran, joten lisäsin joukkoon mantelimaitoa. Makeutta on helppo säätää sokerilla. Kookossokerin voi korvata millä tahansa sokerilla, mitä kaapista löytyy, maku vain hiukan muuttuu.
Lohko kurpitsa ja poista siemenet. Paahda kurpitsalohkoja n. 180 asteisessa uunissa 15-20 minuttia tai enemmän, kunnes hedelmäliha on pehmeää. Anna jäähtyä ja poista kuori. Lopun kurpitsan voit pakastaa tai käyttää esim. keittoon.
Omaan makuuni suurinpiirtein tämä määrä mausteita toimii, mutta kannattaa lisätä mausteita vähitellen ja maistella, jolloin saat smoothiesta mieleisesi.

Kurpitsapiirakka-smoothie kahdelle

n. 2 dl kurpitsasosetta (jääkaappikylmää)
n. 1 dl kookosmaitoa
n. 1 dl mantelimaitoa
n.2-3 rkl kookossokeria tai muuta sokeria
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl kanelia
1/4 tl jauhettua maustepippuria
1/4 tl muskottipähkinää

Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita sileäksi. Kaada laseihin tai kuppeihin ja koristele muskottipähkinällä.


 
Minun makuuni ihanaa, samettista smoothieta. Kurpitsan maku on mieto, hiven kookosta, ihanaa mausteisuutta eikä liikaa makeutta!
 

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pistaasi-viikuna smoothie

Pistaasimaito, tuore viikuna, avokado ja banaani. Niistä syntyy herkullinen, terveellinen ja täyttävä, maidoton smoothie. Pistaasimaito ja siitä valmistettu pistaasi-viikuna smoothie oli niin hyvää, että tein jo toisenkin kerran, minä, joka en laske itseäni smoothie-ihmiseksi. Ohjeen löysin ihastuttavia kuvia sisältävästä Vanelja-blogista. Kun kaapissa lojui kelpo pussillinen suolaamattomia pistaasipähkinöitä, oli pakko kokeilla pistaasimaitoa.
Pistaasimaidon teko on yllättävän helppoa, aikaa kannattaa varata pähkinöiden liottamiseen ja maidon valuttamiseen. Jäljelle jäävä pistaasimassa kannattaa käyttää hyödyksi vaikkapa leivontaan, tällä kertaa keittelin pähkinämassan sokerin kanssa tahnaksi myöhempää käyttöä varten. Tuoreita hyviä viikunoita on saatavilla vaihtelevasti ja syöntikypsät avokadotkin ovat välillä ylikypsiä. Toisella kertaa raaka-aineet olivat huippuluokkaa ja banaaniksi valitsin pienen kypsän luomubanaanin, maut olivat nyt kohdillaan. Alkuperäisen ohjeen pistaasimaidon määrää vähensin, tästä tuli hyvinkin kolme lasillista valmista sopivan notkeaa ja samettista smoothieta. Ruusuvesi sopivasti annosteltuna antaa ihanan tuoksun ja hennon ruusuisen vivahteen smoothieen, sen voi halutessaan jättää poiskin. Toisella kokeilukerralla laitoin ruusuvettä 2 teelusikallista ja tykkäsin. Ensimmäiseen smoothieen lisäsin ripauksen suolaa, mutta se ei ole ollenkaan välttämätöntä. Vaniljan määrään vaikuttaa sen laatu ja oma mieltymys. Tässä käytin kuivatuista vaniljatangoista sokerin kanssa jauhettua vaniljaa.
 
Pistaasimaito
 
2.5 dl pistaasipähkinöitä (suolaton)
4 dl vettä
1 rkl hunajaa
ripaus vaniljaa
 
Liota pistaasipähkinöitä muutama tunti vedessä, valuta ja huuhtele. Laita blenderiin muiden aineiden kanssa ja aja sileäksi. Valuta sideharson tai kaksinkertaisen Caritaliinan läpi, puristele kaikki maito talteen.
 
Pistaasi-viikuna smoothie
 
n. 2.5 dl pistaasimaitoa
2 tuoretta viikunaa
1 pieni banaani
1 avokado
ripaus vaniljaa
1-2 tl ruusuvettä
 
Laita aineet blenderiin ja pyöräytä smoothieksi. Tarkista maku. Nauti yksin tai hyvässä seurassa!
 

Omat kuvani häviävät Vaneljan kauniille otoksille! Illan hämyssä hentoa vihreää väriä on vaikea tavoittaa, tosin omalla koneella kuvat näyttivät hitusen paremmilta.
 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Vegaanin saksanpähkinäparmesaani


Parmesaani on herkkua. Pähkinät yleensäkin ovat herkkua. Kasvisruoat ovat lähellä sydäntäni ja vegaani-ruokavalio kiinnostaa sikälikin, kun hyvä ystävä, naapuri on vegaani. Niinpä uusimmassa Glorian ruoka ja viini-lehdessä kurpitsan kanssa tarjottu vegaanin saksanpähkinäparmesaani herätti kiinnostukseni: sitä on pakko kokeilla.
Ohjeen oluthiiva ei heti avautunut, olin törmännyt vain Marmite-tahnaan Britannian visiiteillä, aika erikoinen aamiaistahna...  Punnitse ja säästä-kaupasta löytyikin oluthiivahiutaleita, kuivattua inaktiivista hiivaa. Maku yllätti: juustoinen, pähkinäinen, herkkusienimäinen täyteläinen maku, tässä on selvästi umamia!
Pankokorppujauhot voi korvata tavallisilla korppujauhoilla, mutta kannattaa tarkastaa marketien valikoimat, pankojauhoja saa nykyisin kotikaupungistanikin. Yrtiksi käy myös muutkin kuivatut yrtit, omasta varastosta löytyi ensimmäisenä oregano. Annos on reilu, ohjeen mukaan säilyy tiiviissä rasiassa jääkaapissa useita viikkoja. Meillä ei säilynyt; maistiaisia vietiin naapurille, ripoteltiin leivän päälle, ruokaan kuin ruokaan ja ihan lusikoitiin suoraan kulhosta!

Saksanpähkinäparmesaani

1 dl saksanpähkinöitä
1 dl panko-korppujauhoja (tai tavallisia)
1 dl oluthiivaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa

Jauha saksanpähkinät hienoksi tehosekoittimella tai vastaavalla. Lisää muut aineet ja sekoita.


Toimii loistavasti uunissa paahdetun kurpitsan kanssa. Seuraavaksi kokeilen pizzaan.