Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Andalusian auringossa ja Muhammara-tahna

Andalusian auringossa, kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin, kirjoittanut ja kuvannut Andalusian auringossa-blogin Erja Ariela Säkkinen. Pitkästä aikaa keittokirja, jossa on roppakaupalla innostavia reseptejä! Ja juurikin niistä makumaailmoista, joista olen tällä hetkellä kiinnostunut. Kirjan kuvat ja ulkoasu ovat värikylläisiä ja houkuttelevia, olisinpa minäkin tuolla! Seurasin kirjan matkaa jo facebookissa, mutta paperisena ja valmiina tarinat, kuvat ja reseptit heräsivät todella henkiin, käsin kosketeltavina. Suosittelen tätä teosta lämpimästi! Ehdin kokeilla vasta yhden reseptin, mutta lisää on tulossa.

Nyt on vaihteeksi taas vaihe, jolloin blogi päivittyy harvakseltaan. Pakko tehdä valintoja, mitä ehtii ja mitä pystyy tekemään. Eikä harrastuksesta halua ottaa stressiä. Näillä mennään, toivotaan, että kevään mittaan tilanne korjautuu! Pääsiäiseksi on kyllä pitkästä aikaa monenlaisia ruokasuunnitelmia, kuten lampaan paistin savustusta. Sen kylkeen Andalusian auringosta löytyy monta reseptiä, katsotaan, mitkä niistä päätyvät lautaselle.

Muhammara on syyrialainen tahna paahdetusta paprikasta. Se maistui juurikin siltä, kun osasin aavistaa, oikeastaan paremmalta! Tahnaa maisteltiin punaviinipruuvissa vasta paistetun juurileivän kanssa. Tämän vuoksi korvasin tuoreen valkosipulin kuivatulla ja chilin cayennepippurilla, jottei maut olisi liian hallitsevia. Iloisesti yllätyin, kuinka hyvin varsinkin Uusi-Seelantilaiset Pinot Noirit natsasivat näiden makujen kanssa. Pieni naposteltava antaa viineistä aina uutta informaatiota ja kenties sen perusteella voi päätellä, mikä pruuvin viineistä sopisi parhaiten aterialle.

Muhammara

3 punaista paprikaa
100 g saksanpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä
1 reilu rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
1/2 tl paprikaa
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl granaattiomenasiiappia (etnisistä kaupoista)
1/2 sitruunan mehu
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Paahda paprikat grillissä tai uunissa grillivastuksen alla, kunnes mustuvat. Peitettynä tai muovipussissa jäähtyessään kuori irtoaa helposti. Paahda juustokumina, korianteri ja paprika pannulla ja sekoita öljyyn. Laita kaikki aineet blenderiin ja surauta sileäksi. Tarkista maku. Laita ainakin tunniksi kylmään, tahna paksunee ja maustuu. Omani nakkasin pakastimeen, kun se oli kiireesti saatava jäähtymään. Koristele persiljalla ja rouhaise mustapippuria myllystä tahnan päälle ennen tarjoilua.

Tahna oli siis älyttömän ihanaa! Sitä tuli reilu satsi, onneksi! Ja epäortodoksisesti sitä nautittiin myös broileri-quesadillojen kera, hyvin passasi!

paprika tahna



lauantai 1. huhtikuuta 2017

Halparuokakirja ja helppo Mac'n'cheese kukkakaalilla

Hyvää ruokaa halvalla, pienellä budjetilla, mausta tinkimättä. Kirjassa on 47 helppoa reseptiä, joiden raaka-aineet löytyvät pienimmästäkin lähikaupasta, pakasteita ja säilykkeitä unohtamatta.
No Tofu Publishing-kustantamon , Natalia Tolmatsovan ja Alisa Wilskan Halparuokakirja tupsahti postilaatikkooni muutama viikko sitten.  Kirjassa on monta oivallusta miten pienellä budjetilla saa maukasta ruokaa ja toisessa kohtaa pihtaamalla voi ostoskassiin sujauttaa yrttipuskan, joka tuo ruokaan makua ihan toisella tavalla kuin pelkät kuivat mausteet. Ruoat on pääsääntöisesti nopeita laittaa, raaka-ainelista ei ole turhan pitkä ja sopii hyvin laiskallekin kokille. Kirja on suunnattu etenkin opiskelijalle, yhden tai kahden hengen talouteen, mutta mikään ei estä tekemästä kerralla isompia annoksia. Tykkään kirjan raikkaasta ja yksinkertaisesta ulkoasusta, ja siitä, että halparuokakirjan kuvien kanssa ei ole turhaan kikkailtu: ylenpaltinen stailaus vesittäisi mielestäni kirjan ideaa säästöbudjetista.

Omasta keittokirjasta olen minäkin joskus haaveillut ja ideani on ollut jokseenkin samansuuntainen tämän kirjan kanssa: edullista mutta maukasta ruokaa. Ehkä lähestymistapani olisi hiukan toinen, mutta perusajatuksena se, kuinka madaltaa kynnys laittaa itse ruokaa alusta loppuun, hyvistä, mutta niistä ihan tavallisista raaka-aineista, ilman turhia konstailuja, rohkeasti, uusia makuja testaten. Ja jos rahaa jää, mukaan mahtuu ripaus luksusta. Vaikka söisi vain elääkseen, ruoasta pitää saada myös nauttia.


Testasin heti alkuun Kukkakaali mac'n'cheesen, ruoan, jota en ole ennen valmistanut. Miksiköhän? Amerikkalaisten versio kotoisesta makaronilaatikosta venyvine juustoineen on kevennetty kukkakaalilla ja se antaakin kivasti makua muutoin aika yksitoikkoiseen makaronin ja juuston liittoon.  Reseptin gruyere-juustoraasteen korvasin jääkaapista löytyneellä parmesaanilla ja ruisleivän murut vaihdoin pankojauhoihin. Reseptit toimivat parhaimmillaan raameina, joita voi ja pitää tarpeen mukaan muunnella, tämä on kirjankin filosofia. Laitetaan sitä, mitä kaapista löytyy, näin säästyy rahaa ja hävikki vähenee. Jännä juttu muuten; yleensä resepteissä, niinkuin tässäkin, uuni laitetaan ensin lämpiämään ja sitten aloitetaan muut valmistelut. Oma uunini lämpenee alle 10 minuutin, joten mieluiten laitan sen lämpiämään vasta kun ruoka tai leivonnainen on lähes valmis uuniin, säästyy vähän sähköä.

Kukkakaali mac'n'cheese

400 g makaronia
1 pieni kukkakaali
tai 200 g pakastekukkakaalia
3 dl cheddar-raastetta (n.100 g)
1 dl gruyere-raastetta (n.30 g)
1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1/2 tl muskottipähkinää
1/2 tl cayennepippuria
suolaa
mustapippuria
1 rkl ruisleivän muruja/korppujauhoja/pankojauhoja
1/2 rkl voita nokareina

Keitä makaronit ja kukkakaali kypsäksi. Raasta juustot. Sulata voi pienessä kattilassa, lisää joukkoon vehnäjauho kokoajan sekoittaen. Anna jauhojen kypsyä, varo ruskistamasta. Lisää maitoa vähän kerrallaan samalla voimakkaasti sekoittaen. Sekoita, kunnes kastike paksunee, lisää puolet juustoraasteista. Mausta.
Voitele uunivuoka, sekoita siihen makaronit ja kukkakaalin palaset ja kaada juustokastike päälle. Ripottele päälle loput juustot, ripottele pinnalle korppujauhot ja muutama nokare voita. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.


Ohjeesta tuli kaksi vuokallista, josta riitti useammalle aterialle, kun lisäksi tarjottiin jotakin muuta.




tiistai 10. tammikuuta 2017

Za'atar ja avokadobruschetta

Mausteseokset tuovat kivasti makua erilaisiin ruokiin. Lähi-idästä kotoisin oleva za'atar on kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttava maustekombo. Vaalea leipäsiivu saa ihan uuden ulottuvuuden, kun se paahdetaan pinnastaan kauniin ruskeaksi ja rapeaksi; bruschettan päälle voi koota mieleisensä makumaailman. Tällä kertaa ihana herkku syntyi yksinkertaisesti avokadosta ja raejuustosta.

Viimeistä murua myöten-blogin ohje pisti silmään vuoden vaihteessa. Avokadobruschettoja on tullut tehtyä parikin kertaa ja za'atar mausteseosta isompikin satsi, sitä tekee mieli nimittäin ripotella melkein ruokaan kuin ruokaan. Välipalaleipä maistuu ihan toiselta kun maustaa sitä hiukan ja onpa tätä maustetta kokeiltu maksalaatikonkin kanssa! Mausteseoksen hyvä puoli on, että se on suolaton, mutta antaa kivasti paahteista, yrttistä ja kirpsakkaa makua, jolloin suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä juurikaan. Sumacia saa ainakin etnisistä kaupoista, mutta muistelen nähneeni jo hyvin varustetussa marketissakin. Kirpakka, sitruunaan vivahtava maku on omintakeinen, mutta sen voi korvata raastetulla sitruunankuorella. Granaattiomenasiirappia saa myös etnisistä kaupoista. Sen voi korvata myös balsamico-siirapilla. Lisäsin ohjeeseen vielä granaattiomenan siemeniä, kun niitä sattui olemaan. Ovat niin kauniita ja raikastavina antavat leiville viimeisen silauksen. Ricottaa ei ollut käsillä, mutta levittyvä, pehmeä raejuusto ajaa saman asian. Lidl'n cottage cheese oli muuten oikein hyvää.

Za'atar-mausteseos

1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl kuivattua timjamia
1 rkl sumacia tai raastettua sitruunankuorta

Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla niin, että ne saavat väriä. Varo polttamasta. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Avokadobruschetat (kahdelle)

1-2 kypsää avokadoa, koosta riippuen
muutama siivu vaaleaa leipää (esim. ciabatta)
oliiviöljyä
ripaus suolaa
raejuustoa tai ricottaa
granaattiomenasiirappia tai balsamicosiirappia
za'atar-mausteseosta
granaattiomenan siemeniä

Voitele leipäviipaleet kevyesti oliiviöljyllä ja paahda uunissa grillivastuksen alla hetki, kunnes leivät saavat väriä. Vaihtoehtoisesti paahda kuumassa uunissa, vähintään 200 asteessa. Halkaise avokadot, poista kivet ja ota hedelmäliha lusikalla kokonaisena leikkuulaudalle ja viipaloi. Levitä leiville raejuustoa tai ricottaa, nostele avokadoviipaleet päälle. Ripottele avokadoille hiukan suolaa. Ripottele za'atar-mausteseosta, pirskota hiukan oliiviöljyä ja muutama tippa granaattiomenasiirappia tai balsamicosiirappia ja koristele granaattiomenan siemenillä.

avokadobruschetta

Avokadobruschetta ja za'atar, niin hyvää, ettei sanotuksi saa!
Valoisampia päiviä odotellessa, kokeilkaa ohjetta, kuva ei anna oikeutta!

torstai 15. joulukuuta 2016

Bataattilaatikko joulupöytään

Bataattilaatikko on herkullinen lisä joulupöytään ja helppo tehdä itse. Kasvikset kypsyvät helposti uunissa ja maku on paljon parempi kuin keitettynä. Täysin kypsänä kasvikset muussaantuvat helposti. Laatikot voi pakastaa ja paistaa juuri ennen h-hetkeä.

Bataattikurpitsalaatikko

2 bataattia
puolikas pieni kurpitsa (esim. Hokkaido)
öljyä, suolaa
2 kananmunaa
1 dl maitoa
suolaa, pippuria, cayennepippuria
muskottipähkinää
Ras el Hanout-mausteseosta (noin 1 tl tai maun mukaan)
pekaanipähkinöitä

Lohko bataatit ja kurpitsa, pirskota päälle öljyä ja hiukan suolaa. Kypsennä 180-200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Kuori hiukan jäähtyneenä. Muussaa kasvikset kulhossa. Lisää maito, kananmunat ja mausteet ja sekoita, maista, lisää mausteita tarvittaessa. Jaa muhennos voideltuihin uunin kestäviin tarjoiluastioihin ja koristele pekaanipähkinöillä. Paista 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.



bataattilaatikko

tiistai 13. joulukuuta 2016

Haudutettu punakaali, helppo ja herkullinen

Helppo ja herkullinen lisä jouluöytään, haudutettu punakaali. Sen voi valmistaa etukäteen ja pakastaa, lämmittäessä se vain paranee. Jos kaipaa jouluisia mausteita, pataan voi heittää tähtianiksen tai pari.

Haudutettu punakaali

kerä punakaalia, reilu kiloinen
1/2 dl öljyä
2 punasipulia
1/2 dl vettä
1/2 dl siirappia
1/2 dl balsamiviinietikkaa
1 omena
pätkä purjoa
suolaa, pippuria, cayennepippuria

Suikaloi punakaali kattilaan tai pataan. Suikaloi punasipuli ja omena valmiiksi, samoin purjo. Lorauta öljy kattilaan ja kypsennä kaalia, kunnes se vähän pehmenee ja painuu kasaan. Lisää sipuli, vesi, siirappi ja balsamiviinietikka ja kääntele hetki. Lisää omena ja purjo, mausta noin teelusikallisella suolaa, lisää pippuria ja cayennepippuria. Hauduta hiljalleen noin tunti. Tarkista suola.

Haudutettu punakaali


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Täytetty avokado

Täytetty avokado, retroruoka, on tehnyt uuden paluun! Tämä resepti sopii hyvin vaikka Itsenäisyyspäivän aterialle, alkuruuaksi tai noutopöytään. Perinteinen savolainen talkkuna toimii avokadon kanssa paremmin kuin hyvin!

Viime viikonloppun tuli taas käytyä perinteisillä joulumessuilla. Eniten meitä siellä kiinnostaa kaikki ruokatarjonta, mausteet, juustot jne. Kolme vuotta vanhaa parmesania ostetaan aina Italian pojilta, on se vaan niin hyvää! Vaikka hinta kyllä jo vähän kirpaisee, se on kallistunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna oli Kurkikylän savolaesta talakkunoo myytävänä ja maistiaisina. Olen ollut vähän nihkeä tuon talkkunan suhteen, enkä ole erikoisemmin välittänyt talkkunahyveestä; marjarahkakermajälkiruuasta, johon on lisätty talkkunaa. Sitä sai toistuvasti eräässä työpaikassani vuosia sitten. Mutta tämä rouheinen talkkuna, lämpimänä puurona kunnon voinokareen kanssa, sehän oli oikein hyvää! Niinpä pari pussillista lähti mukaan, ja päässä syntyi jos jonkinlaista ideaa.

Savolainen talkkuna on ohraa, jota on ensin paistettu ja kuulemma kolmeen kertaan keitetty. Se on siis kypsää, ja sopii sellaisenaan vaikkapa jugurtin sekaan. Ihan kotimaista superruokaa siis. Talkkunaa saa jauhoina tai tällaisena vähän karkeampana. Puuro valmistuu helposti, kiehuvaan veteen lisätään talkkuna ja suola, virta katkaistaan ja puuro jätetään hautumaan. Helppoa!
Talkkunasta enemmän täällä, muualla Suomessa käytetään muitakin viljoja ja ainesosia. Talkkunassa on omintakeinen maku, varmaankin tuosta paistamisesta tai kuivaamisesta johtuen. Ulkonäkö muistuttaa rouhittua tattaria, siksi talkkuna meinaa taipua suussa aina tattariksi. Tattari- tai ohrahelmiohjeita kannattaakin kokeilla tattarista, tai jos tattaria ei ole saatavissa, noilla edellä mainituilla voi korvata tämän ohjeen talkkunan. Kun jättää smetanan pois, tai korvaa kasvisvalmisteella ja pekonin tilalle rouhii (suola)pähkinöitä, saapi ihan vegaanisen alkupalan.


Täytetty avokado
kahdelle

1 kypsä avokado
talkkunapuuroa pari dl, vaihtoehtoisesti kypsennettyä tattaria tai ohrahelmiä
suolaa, pippuria, cayennepippuria, tilkka balsamiviinietikkaa
1 sitruuna
smetanaa
paketti pekonia tai rouhittua (suola)pähkinää
granaattiomena

Levitä pekonisiivut uunipellille leivinpaperin päälle ja laita pelti uuniin. Kytke uuni 180-200 asteeseen ja kypsennä, kunnes pekonit ovat rapsakoita, noin 20 minuuttia. Nosta talouspaperin päälle valumaan.
Halkaise avokado, poista kivi ja laita puolikkaat tarjoilulautasille, ripottele päälle suolaa, pippuria ja sitruunan mehua. Mausta talkkunapuuro (tai ohra tai tattari) suolalla, pippurilla ja tilkalla balsamiviinietikkaa. Nosta puuroa avokadon puolikkaalle ja päälle teelusikallinen smetanaa. Ripottele päälle pekonisilppua, tai pähkinärouhetta, granaattiomenan siemeniä ja tilkka granaattiomenan mehua ja rouhi päälle vielä mustapippuria.

täytetty avokado

Talkkunalla täytetty avokado oli ihanaa! 


Tein kaksi virhettä tämän herkun suhteen!


Virhe nro 1: talkkuna näyttää tosi valjulta tässä ympäristössä!
Virhe nro 2: ostin vain yhden yhden avokadon, oli niin hyvää, että olisin syönyt lisää!

perjantai 4. marraskuuta 2016

Lehtikaali-pinaattikeitto



Lämmin ja mausteinen keitto sopii hyvin syksyn pimeneviin iltoihin. Eräästä ruokablogista sain idean, en vaan löydä enää, mistä. Sama pää kesät talvet. Tänne saa hihkua, keneltä keitto löytyy! Omaan tapaani luin ohjetta huolimattomasti ja tein homman suurpiirteisesti. Mausteita lisäsin omaan makuun sopivaksi. Sauvasekoittimella melko rouheaksi jättämäni kaali ei suostunut menemään silpuksi ja hätiin piti ottaa blenderi. Mukava, mausteinen ja kevyt keitto!


Lehtikaali-pinaattikeitto


200 g punaista lehtikaalia
150 g pinaattia
oliiviöljyä
2 pientä shalottisipulia
1 soolovalkosipuli
1 dl valkoviiniä
6 dl kasvislientä
2 tl cajun-mausteseosta
1 rkl maizenaa sekoitettuna tilkkaan vettä
tarv. suolaa
kourallinen tuoretta korianteria



kaveriksi paahdettuja pinjansiemeniä


Poista lehtikaalista paksut lehtiruodot vaikka saksilla leikkaamalla. Hienonna kaali mahdollisimman pieneksi, toisin kuin minä tein. Pyöräytä lehtikaalia ja pinaattia kuumassa öljyssä, lisää hienonnetut sipulit ja jatka freesausta muutama minuutti. Lisää nesteet ja mausteet ja anna keiton porista miedolla lämmöllä 10 minuuttia tai pidempään, maista, onko kaali pehmentynyt. Sekoita maizena tilkkaan vettä ja sekoita keittoon, kiehauta. Mausta tuoreella korianterilla ja soseuta sauvasekoittimella ja blenderillä. Oma keittoni jäi aika rouheaksi, ei haittaa. Tarjoa keiton koristeena paahdettuja pinjansiemeniä.






torstai 20. lokakuuta 2016

Savustettu sellerikeitto

Savuinen sellerikeitto, savu-sellerikeitto, savuinen sellerikeitto, vai onko se vain savustettu sellerikeitto-resepti? Joskus pitää ihan miettiä, mikä tässä ruokasanastossa on sitä oikeaa suomen kieltä.

Idean keittoon sain taannoin Kuopion Satoa-ruokafestareilla, jossa Rustik-ravintolan annokset yllättivät. Kovassa tuulessa ja myrskyssä pikaisesti maisteltiin muutama annos lauantai-alkuillasta, kun osa kojuista jo purettiin, muuten ne olisivat lentäneet taivaan tuuliin. Toinen Rustikin annos, savustettu sellerikeitto oli ihan älyttömän hyvää. Tässä oma versioni keitosta, ja voin kyllä sanoa, että on hyvää, eikä taida hävitä esikuvalleen!

Kasvisten savustaminen onnistuu kaikilla savustumenetelmillä, niin sähkösavustimella, kaasusavustimella kuin savustuslaatikossakin. Ja tietysti savustuspussissa.  Tai wokkipannussa, liedellä, kuten tässä ankkareseptissä. Meidän sellerit savustettiin, muiden kasvisten kera, äskettäin hankitulla kaasusavustimella, joka on osoittautunut kelpo laitteeksi. Bbq-ribsit onnistuivat siinä erityisen hyvin.

Savustettu sellerikeitto

3 palaa mukulaselleriä (yhteensä n. 500 g)
1 soolovalkosipuli
1 pieni kotimainen omena
1 sipuli
oliiviöljyä, suolaa

5 dl kasvislientä
2 dl kermaa
1 dl vettä
cayennepippuria
mustapippuria
muskottipähkinää
suolaa

Kuori ja paloittele selleri isoiksi paloiksi. Kuori omena ja sipuli, halkaise sipuli kahtia. Laita kaikki uuniastiaan, ripottele päälle hiukan suolaa ja kypsennä uunissa 200 asteessa 30 minuuttia. Tee valkosipulin päähän ristiviilto. Savusta kasviksia 120 asteessa n. 45 minuuttia, kuumemmassa riittää lyhyempi aika.
Kuori valkosipuli, poista omenasta siemenkota. Laita kaikki kattilaan, lisää 5 dl kasvislientä ja keitä puolisen tuntia, jos kasvisket ovat hyvin pehmeitä, lyhyempi aika riittää. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää kerma ja vesi, jos haluat ohuempaa keittoa, lisää enemmän vettä. Mausta ripauksella cayennepippuria, muskottipähkinää ja mustapippuria. Maista, lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile yrttiöljyn ja paahdetun sipulin kanssa (hyvää paahdettua sipulia saa kaupoistakin).

Yrttiöljy

tuoreita yrttejä pari kourallista, esim. lehtipersilja, sitruunatimjami, oregano ja koritanteri
1 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa

Aja blenderillä sileäksi.


Savustettu sellerikeitto tuo lämpöä ja täyteläistä rustiikkista makua syksyyn. 



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Nyhtökaura burgerit

Vihdoinkin sitä nyhtökauraa päästiin testaamaan! Yleensä laarit on olleet aina tyhjänä, nyt sattumoisin oltiin sen verran aikaisin kaupassa, että saatiin pari pakettia. Tuote on valmiiksi kypsennetty, mutta vaatii vähän paistopintaa ja vähän enemmän mausteita. Sellaisenaan se maistaa, no kauralta. Näyttää harmaalta ja kuivalta nyhtöpossulta, tuoksukaan ei niin hurmaava. Odotukset on kovat!

Päätin hyödyntää edellisen viikonlopun savustuksesta jääneen rub-mausteseoksen, ribsien valeluun käytetyn bbq-kastikkeen sekä  barbecue-kastikkeen, jota nautitaan itse ruuan kanssa. Reseptit löytyvät tästä postauksesta, mutta laitan ohjeet tuonne postauksen loppuun myös.
Burgerisämpylät kannattaa tehdä mielellään itse, ovat maultaan ja rakenteeltaan vaivan väärti. Kun kylään oli tulossa vegaani, sämpylän rasvaksi valikoitui oliiviöljy. Lisukkeeksi tein vielä hillottua punasipulia ja omenaa ja tarjolle vielä avokadoa, mangoa ja viikunaa. Meille kaikkiruokaisille vielä cheddaria ja ranskankermaa. Koko komeuden voi viimeistellä vielä paahdetulla sipulilla ja siemenmurulla, on kivaa kun on rouskuvaa purutuntumaakin. Tuliset mausteet tykkäsivät avokadon lempeydestä ja hedelmien makeudesta ja hapokas, hiukan makea hillottu punasipuli nyt toimii aina.
Siemenmurua jäi kurpitsa-kvinoasalaaatista tähteeksi, ohje on Haarukkavatkain-blogin Minnan.

Burgerisämpylöihin käytin vaalean leivän juurtani, mutta esitaikinan juuren voi korvata sormenpään kokoisella nokareella hiivaa. Esitaikina ja juuri antavat sämpylöille makua, sen voi tehdä jo edellisenä iltana, mutta muutama tuntikin riittää.

kasvisburgeri nyhtokaurasta

Burgerisämpylät n. 15 kpl

esitaikina:

2 dl vettä
n. 1 dl leivän juurta tai nokare hiivaa
2 dl vehnäjauhoja

Sekoita aineet keskenään ja jätä peitettynä muutamaksi tunniksi, kunnes taikina hiukan kuplii.

lisää esitaikinaan:

2 dl vettä
sormen pään kokoinen nokare hiivaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
2 rkl hunajaa
3 rkl oliiviöljyä
vajaa 1 rkl suolaa (taikinan vaivauksen puolivälissä)

voiteluun vettä/kananmuna, päälle seesaminsiemeniä

Vaivaa taikinaa talouskoneella vähintään 5 minuuttia, mieluummin kauemmin. Taikinan voi tehdä myös käsin. Lisää suola ja jatka vaivaamista nopeammalla teholla viitisen minuuttia. Anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
Jaa kohonnut taikina 15 tasakokoiseen palaan ja pyörittele kevyesti jauhotetulla leivinpöydällä pulliksi. Anna kohota leivinpaperilla pyyhkeen alla noin tunti.
Lämmitä uuni 200 asteeseen (kiertoilma) ja voitele kohonneet sämpylät joko vedellä tai kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista noin 20 minuuttia.

itse tehdyt burgerisampylat

Nyhtäkauraa bbq

1 pkt nyhtökauraa
öljyä
rub-mausteseosta ja bbq-kastiketta (ohjeet alempana)

Kuumenna öljy pannulla, lisää nyhtökaura, murenna isompia paloja. Lisää mausteita makusi mukaan, maistellen, samoin kastiketta. Nyhtökaura on kuivaa, lisää tarvittaessa vielä vettä.

nyhtokaura bbq


Hillottua punasipulia ja omenaa

2 punasipulia
1 kotimainen iso omena tai 2 pientä
öljyä
loraus punaviinietikkaa
3 rkl muscovado tai muuta tummaa sokeria
1 tähtianis
suolaa, pippuria

Viipaloi sipuli ohuiksi puolikkaiksi renkaiksi. Kuullota öljyssä, kunnes alkavat pehmentyä. Kuori omena, poista siemenkota ja lohko. Lisää kattilaan loraus (n. 3-4 rkl) punaviinietikkaa, sokeri ja tähtianis. Lisää omenalohkot ja hauduta, kunnes sipuli on pehmeää ja neste hiukan karemellisoituu. Mausta suolalla ja pippurilla, ripaus molempia riittää.

burgerin lisukkeita

Lisäksi:

barbecue-kastiketta (ohje postauksen lopussa)
1 avokado (limen mehua)
pari viikunaa
mango
tuoretta korianteria
cheddarjuustoviipaleita
ranskankermaa
paahdettua sipulia
siemenmurua

Kuori avokado ja viipaloi, valele limen mehulla, niin väri säilyy. Viipaloi viikunat, kuori mango, poista kivi ja kuutioi. Hienonna korianteria hiukan.

Siemenmuru 

1dl auringonkukan tai kurpitsansiemeniä
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Paahda siemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Lisää etikka, siirappi ja suola, kääntele pannulla, kunnes neste haihtuu. Kumoa leivinpaperille jäähtymään. Murenna palasia burgerin päälle.

Kokoa burgerit valmiiksi tai laita tarjolle niin, että jokainen saa koota mieleisensä makuyhdistelmän.

Ai niin, miltä valmis annos maistuu? Kyllä maustettuna nyhtökaura on ihan mainio tuote, itse asiassa se toimii tuhtien ja tulisten mausteiden ja monipuolisten lisukkeiden kanssa ! Suutuntuma on mukava, nyhtöpossuun nähden kuiva, rasva puuttuu. Mutta ei tätä possuksi luule, eikä tarvitsekaan. Miksi kasvisruoan edes tarvitsee matkia liharuokaa? Erittäin mukavaa, että on erilaisia vaihtoehtoja kasvisruokavaliota noudattaville. Luulen, että nyhtökauraa tulee ostettua toistekin, varsinkin kun nuoriso rantautuu kotilomille.


nyhtokaurasta hyvaa

herkkuburgeri


Ja täällä mausteet ja kastikkeet, jotka sopivat nyhtökauralle, mutta myös lihalle.

Rub eli kuivamauste

1 tl sinapinsiemen
1/2 tl sinappijauhetta
2 tl mustapippuria (jauhettu)
1 tl korianterijauhe
1 tl kokonainen korianteri
1 tl timajmi
1.5 rkl kokonainen juustokumina
2 rkl savupaprikajauhetta (tulinen)
1 rkl valkosipulirouhetta
2 rkl paahdettua sipulirouhetta
1 rkl ruokosokeria
2 rkl suolaa (merisuola)

Hienonna sauvasekoittimella, saa jäädä rouheiseksi.


BBQ-kastike (lihan sivelyyn savustuksen lopussa) nyhtökauran joukkoon pannulle

4 rkl savupaprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
2 rkl hienonnettua juustokuminaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl suolaa
2 dl vettä
0.5 dl soijaa
0.5 dl Worchestershire-kastiketta

Sekoita aineet keskenään (riittää useampaan ruokaan)


Barbeque-kastike

1 iso sipuli hienonnettuna
2 solovalkosipulia hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl jauhettua juustokuminaa
3 tl savupaprikaa (tulista tai mietoa)
1/2 tl cayennepippuria
1 dl muscovadosokeria
1 rkl Worchestershire-kastiketta
1/2 dl tomaattipyrettä
1/2 dl soijaa
1/2 dl balsamiviinietikkaa
1 tl dijonsinappia
1 rkl kuivattua chiliä (tai maun mukaan)
1 tlk colajuomaa (sokerillinen)

Kuullota sipulit, lisää kaikki aineet ja keitä paksuhkoksi kastikkeeksi. Soseuta  sauvasekoittimella ja siivilöi kastike.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kurpitsa-kvinoasalaatti

Ihan supermaistuva salaatti! Rakastamaani kurpitsaa ja aiemmin hyljeksimääni kvinoaa, jonka yrttiöljy voitelee ihanan maistuvaksi ja herkun viimeistelee vaahterasiirappinen siemenmuru! Ja kauniskin on tämä ruoka!
Taannoisen Keep it simple -workshopin kasvisruoista tämä oli yksi suosikkini! Salaatti on Haarukkavatkain-blogin Minnan käsialaa. Olen aiemmin kokeillut vaaleaa kvinoaa, eikä se minua vakuuttanut. Lienenkö kypsentänyt sitä liikaa tai jättänyt huuhtelematta. Mutta tähän käytetyt Urtekramin musta ja punainen kvinoa olivat erittäin herkullisia, mutta hiukkasen vaikeita saada. Lähimarketista olisi kyllä tilattu, mutta hinta nousi pilviin, siis tuplautui, verraten Hyvinvoinnin tavaratalon hintoihin. Pusseista riittää aika moneen salaattiin ja ruokaan. Jos näitä et saa mistään, vaalea kvinoa käy yhtä hyvin. Alkuperäistä ohjetta pienensin, ainakin kvinoan osalta, ja silti tästä riitti kahdelle syötävää, parillekin päivälle. Osan yrteistä keräsin keittiöpuutarhastani, joten käytin useampaa eri laatua.

Kurpitsa-kvinoasalaatti

pieni kurpitsa tai myskikurpitsa (alle kilon verran)
öljyä, suolaa
2 dl kvinoaa (punaista ja mustaa)

yrttiöljy

noin 2 ruukkua eri yrttejä, tai useampi kourallinen, maun mukaan: esim. lehtipersiljaa, korianteria, hiukan sitruunatimjamia, oreganoa ja minttua
pieni valkosipulin kynsi
vajaa pari dl oliiviöljyä
suolaa, pippuria
tilkka hunajaa

siemenmuru

1dl auringonkukan tai kurpitsansiemeniä
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja viipaloi parin cm:n viipaleiksi. Levitä uunipellille, pirskota päälle öljyä ja hiukan suolaa. Kypsennä 200 asteisessa uunissa vajaa puoli tuntia, kunnes kurpitsa on kypsä mutta vielä napakka. Anna jäähtyä.
Huuhtele kvinoa, keitä pussin ohjeen mukaan. Valuta siivilän läpi ja anna jäähtyä.

Sekoita ja hienonna yrttiöljyn ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Sekoita yrttiöljy ja kvinoa keskenään.

Paahda siemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Lisää etikka, siirappi ja suola, kääntele pannulla, kunnes neste haihtuu. Kumoa leivinpaperille jäähtymään. Murenna palasia salaattiin.

Kokoa salaatti tarjoilulautaselle laittaen vuorotellen kurpitsaviipaleita, kvinoaa ja siemenmurua. Koristele yrteillä.


Ihana salaatti, kerrassaan! Kiitos Minna ihanasta ohjeesta!


Toinen puutarhassani kasvavista kurpitsalajikkeista, Delica.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Maukasta kasvisruokaa

Rakastan kotimaisia juureksia. Niistä saa koottua koko aterian tai maukkaan lisukkeen liha- tai kalaruoalle. Maa-artisokka, kurpitsat, juuriselleri, kyssäkaali, palsternakka, unohtamatta punajuurta, porkkanaa ja perunaa. Jos ideat loppuvat kesken, Tommy Myllymäen kasviskeittokirjasta löytyy toinen toistaan herkullisempia reseptejä. Ostin kirjan ruotsinkielisenä painoksena ja sittemmin sain suomennoksesta arvostelukappaleen. Toimii molemmilla kielillä. Harvoin on keittokirjaa, josta lähestulkoon kaikkia reseptejä voisin kokeilla. Tämän kirjan reseptit ovat herkullisia ja varsin simppeleitä, veden kielelle herauttavia. Joulun alla testasin paria reseptiä, kyssäkaalia voissa sekä juuriselleriä sinihomejuuston ja saksanpähkinäkastikkeen kanssa. Aiemmin on tullut tehtyä montaa muuta, kuten gratinoituja herkkusieniä, jotka olivat todellista herkkua! Suosittelen kirjaa lämpimästi!
Tommy Myllymäki on Ruotsin kokkien kermaa ja on menestynyt kansainvälisissä kokkikilpailuissa, hän mm. kuului Ruotsin kokkimaajoukkueeseen, joka viime vuonna voitti MM-pronssia Bocuse d'Or-kilpailussa.
Ohjeet ovat neljälle muun ruoan lisukkeena.

Juuriselleriä sinihomejuuston ja saksanpähkinäkastikkeen kera

400 g juuriselleriä
100 g babypinaattia
100 g sinihomejuustoa

saksanpähhkinäkastike

2 rkl sherryviinietikkaa (käytin tavallista viinietikkaa)
5 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä (käytin oliiviöljyä)
50 g paahdettuja saksanpähkinöitä karkeaksi rouhittuna

Kuori juuriselleri ja leikkaa n. 3 cm kuutioiksi. Keitä pehmeiksi napakoiksi kevyesti suolatussa vedessä, jäähdytä huoneen lämpöisiksi. Selleri kypsyy vielä jäähtyessään. Sekoita viinietikka, öljy ja saksanpähkinät kastikkeeksi. Kääntele juuriellerikuutiot ja pinaati kastikkeessa ja murustele joukkoon sinihomejuusto. Mausta suolalla.
Sopii pihvin kaveriksi mutta myös muun liharuoan lisukkeeksi.

Kyssäkaalia voissa muskottipähkinän ja persiljan kera

400 g kyssäkaalia
3 rkl vettä
75 g voita
1 banaanisalottisipuli hienoksi silputtuna (tai mietoa sipulia pienen sipulin verran)
hyppysellinen hienoksi raastettua muskottipähkinää
tuoretta silopersiljaa hienoksi silputtuna
suolaa

Kuori kyssäkaali ja leikkaa reiluiksi paloiksi. Keitä kevyesti suolatussa vedessä muutama minuutti, kunnes ovat pehmeitä (mieluummin al dente). Kuumenna 3 rkl vettä keihuvaksi ja lisää joukkoon voi pienissä erissä vatkaten niin, että muodostuu emulsio. Lisää banaanisalottisipulisilppu ja kyssäkaalipalat. Anna hautua hetki, lisää muskottipähkinä ja persiljasilppu, mausta suolalla.
Sopii mm. broilerille, sianlihalle ja kalaruoille.



Juuriselleriä, pinaattia ja homejuustoa. Herkullista!


Kyssäkaali oli näin laitettuna ihanaa! Persilja puuttui tällä kertaa, korvasin sen sitruunatimjamilla. Kyssäkaali on hyvää myös raakana, vaikkapa raastettuna.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kurpitsapiirakka-smoothie

Kurpitsa ja smoothie ja pumpkin spice-mausteet - kurpitsapiirakkaa juotavassa muodossa. Kurpitsasesonki jatkuu vielä, ainakin meillä, sillä kesän satoa on viileässä vielä monta päätä ja hyvin näyttävät säilyvän.
Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olen tehnyt kunnon smoothieta. Blenderi nimittäin hajosi kesällä ja kitsastelin uuden ostoa tänne saakka. Hyvää kannattaa odottaa, sillä uusi värkki hienontaa ainekset samettisiksi unelmiksi!
Kurpitsapiirakkasmoothieen ei montaa ainesosaa tarvitse: kypsää kurpitsasosetta, kookosmaitoa ja/tai mantelimaitoa, sokeria (kookossokeria) ja mausteita. Voit käyttää nesteenä myös maitoa, mutta kookosmaito antaa kivasti makua. Kookosmaitoa oli käytössä desin verran, joten lisäsin joukkoon mantelimaitoa. Makeutta on helppo säätää sokerilla. Kookossokerin voi korvata millä tahansa sokerilla, mitä kaapista löytyy, maku vain hiukan muuttuu.
Lohko kurpitsa ja poista siemenet. Paahda kurpitsalohkoja n. 180 asteisessa uunissa 15-20 minuttia tai enemmän, kunnes hedelmäliha on pehmeää. Anna jäähtyä ja poista kuori. Lopun kurpitsan voit pakastaa tai käyttää esim. keittoon.
Omaan makuuni suurinpiirtein tämä määrä mausteita toimii, mutta kannattaa lisätä mausteita vähitellen ja maistella, jolloin saat smoothiesta mieleisesi.

Kurpitsapiirakka-smoothie kahdelle

n. 2 dl kurpitsasosetta (jääkaappikylmää)
n. 1 dl kookosmaitoa
n. 1 dl mantelimaitoa
n.2-3 rkl kookossokeria tai muuta sokeria
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl kanelia
1/4 tl jauhettua maustepippuria
1/4 tl muskottipähkinää

Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita sileäksi. Kaada laseihin tai kuppeihin ja koristele muskottipähkinällä.


 
Minun makuuni ihanaa, samettista smoothieta. Kurpitsan maku on mieto, hiven kookosta, ihanaa mausteisuutta eikä liikaa makeutta!
 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Valkosipuliperunat

Valkosipuliperunat, vuokaperunat tai perunapaistos valkosipulilla maustettuna. Helppo lisukeruoka vaikka makkaralle tai pihville. Meillä tätä syötiin ihan sinällään ilman kummempia kyytipoikia.
Retroruoka on tällä hetkellä suosittua. Valkosipuliperunat lasken retroruokiin, vaikka toisin paikoin niitä ravintolan listoilla onkin vuodesta toiseen. Valkosipuliperunoita tehtiin jo kasariaikaan. Toiset huuhtovat perunaviipaleet, itse tykkään että perunan tärkkelys toimii sidosaineena ja ruoka on enemmän perunalaatikon tyylinen. Ranskalaiseen tapaan sipulia, perunoita ja maitoa kypsennetään hetki kattilassa mausteiden kera, jolloin tärkkelys ja maito muodostavat paksun kastikkeen ja ruokaan tulee enemmän makua. Kanelitanko antaa ruokaan täyteläisen mausteisen maun, itse tykkään laittaa sitä perunavuokaan ilman valkosipuliakin. Kannattaa tehdä kerralla isompi satsi josta riittää useammalle aterialle.

Valkosipuliperunat ( 2 pyöreää vuokaa)

2 kg perunaa (jauhoinen)
2-3 sipulia
1-2 rkl voita ja tilkka öljyä
1-1.5 soolovalkosipulia/6-8 kynttä tai maun mukaan
2 kanelitankoa
cayenne, mustapippuri, muskottipähkinä
1 rkl suolaa
5 dl täysmaitoa

Hienonna sipuli ja kuori ja viipaloi perunat mahdollisimman ohuiksi. Säilytä kuoritut perunat kylmässä vedessä ennen viipalointia, etteivät ne tummu. Ota mahdollisimman iso kattila. Kuullota siinä hienonnettua sipulia voissa ja öljyssä. Lisää kanelitangot ja perunaviipaleet, sekoittele, lisää maito. Kääntele viipaleita keskilämmöllä kymmenisen minuuttia. Lisää tarvittaessa maitoa, seos saa olla selvästi kostea uuniin laittaessa, se kiinteytyy paistaessa. Mausta suolalla, pippureilla ja muskottipähkinällä. Sammuta liesi ja purista valkosipuli kattilaan, sekoita. Kaada perunat kahteen pyöreään voideltuun vuokaan tai yhteen isompaan. Tasoita. Paista 180 asteessa (kiertoilma) noin tunti niin että perunat ovat kypsiä ja pinta kauniin värinen.


Hyvin maistui valkosipuliperunat pitkästä aikaa! Melko ruokaisa tuoksu jäi huusholliin pariksi päiväksi ;)

torstai 15. lokakuuta 2015

Herkullinen kurpitsakeitto ja kirjavinkki

Kurpitsakeitto, kurpitsa-päärynäsosekeitto kolumbialaisittain eli sopa de zapallo Kira Weckmanin ohjeella.
Talvikurpitsa on yksi suosikkivihanneksistani ja näin syksyisin tuntuu, ettei siihen kyllästy. Tykkään siitä enemmän kuin kesäkurpitsasta. Talvikurpitsoitahan on useita lajikkeita ja niitä saa nykyisin kaupasta lähes ympäri vuoden. Minusta kuitenkin sesonkivihanneksia kannattaa suosia ja mieluiten kotimaisia sellaisia, näin eri vihanneksilla ja ruoilla on kautensa. Kausiajattelulla myös kasvisten ja ruokien maut pysyvät kiinnostavina, kun niitä ei ole saatavilla jatkuvasti. Ja syksyllä juurekset ja kasvikset ovat todennäköisimmin lähellä tuotettuja, kotimaisia ja yleensä edullisimmillaan.  
 
Sain arvostelukappaleen Top Chef 2013 kisan voittajan (kilpailun jossa oman kaupungin poika Anssi Kantelinen jäi kakkoseksi) Latinomakuja keittokirjasta. Kirja koostuu Kiran ja kolumbialaisen kokkimiehensä suosikkiresepteistä, joita on hitsattu sopimaan suomalaiseen raaka-ainetarjontaan ja makuunkin. Paljon katuruokaa, suhteellisen simppeleitä reseptejä, kauniit kuvat ja helposti saatavat raaka-aineet tekevät kirjasta houkuttelevan. Täältä tulen etsimään, kun kaipaan jotain rentoa ja maukasta ohjetta.
 
Kurpitsakeitto on helppo toteuttaa ihan pilkulleen ohjeen mukaan, mutta harvoin maltan olla oikomatta tai muuttamatta reseptiä. Jos en laiskuuttani, niin joskus myös siksi, että syksyn pimetessä ja valon vähetessä hyvin pienellä präntätyt pitkät reseptit ovat vaikealukuisia (juu lähilaseja ei tule käytettyä keittiössä) eikä niihin jaksa keskittyä. Tässä kirjassa valmistusaineet on präntätty isoilla kirjaimilla, plussaa siitä! Toisille myös sopivat ohjeet grammalleen, kun taas itse tykkään tehdä enemmän näppituntumalla. Tarkalleen reseptien noudattaminen toki varmistaa, että lopputulos vastaa alkuperäistä.
  
 
Ohjeen myskikurpitsan korvasin itse kasvattamallani kurpitsalla, jonka lajikkeen jo unohdin. 
 
Kurpitsan siemenet otin talteen, huuhdoin ja kuivatin ensin kuumalla pannulla, lisäsin tilkan oliiviöljyä ja sormisuolaa ja paahdoin, kunnes siemenet kypsyivät ja saivat väriä. Niistä tuli todella herkullisia!
Ohjeessa suluissa olevat ovat omia lisäyksiäni.
 
 
Kurpitsa-päärynäsosekeitto
 
500 g myskikurpitsaa kuorittuna (reilu)
2 iso päärynää
4 valkosipulin kynttä (tai 1 solovalkosipuli)
4 rkl oliiviöljyä (pari lorausta)
4 oksaa tuoretta timjamia (sitruunatimjamia)
4 oksaa tuoretta rosmariinia
2 dl valkoviiniä
4 dl kasvislientä (kanalientä, sattui olemaan)
suolaa, pippuria
2 dl kuohukermaa
 
Lisäksi
 
paahdettuja kurpitsansiemeniä
mustapippuria
timjamia
tuoretta punaista chiliä hienonnettuna
 
Kuumenna uuni 180 asteeseen (minulla kiertoilma).
Kuori ja paloittele kurpitsat, päärynät ja valkosipuli. (Laiskuuttani lohkoin kurpitsan, poistin siemenet ja paahdoin lohkoja uunissa n. 15 minuuttia, jonka jälkeen kuoret ja sisusnöyhtä irtoavat helposti. Jälkimmäinen pehmenee ja senkin voi käyttää keittoon. Sen jälkeen lisäsin päärynät, valkospiluin, öljyn ja yrtit).
Pirskota päälle 2 rkl öljyä ja yrtit. Paahda 30-40 minuuttia (minä vähemmän kun kurpitsa oli jo uunissa). Poista yrttien varret.
Laita kattilaan 2 rkl oliiviöljyä, lisää kasvikset ja kuullota muutama minuutti. Lisää valkoviini ja kasvisliemi.
Kypsennä keittoa puolisen tuntia tai kunnes kurpitsa on kypsää. Lisää kerma, kiehauta ja mausta. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittajalla. Lisää lientä tai kermaa (tai vettä), jos keitto on mielestäsi liian paksu.
Tarjoile lisukkeiden kanssa.


 
Jätin keittoni paksummaksi, tykkään siitä niin. Valkoviini tasoittaa päärynän makeutta ja maun mukaan annosteltu chili raikastaa makuja.
 

 
Ihanat tomatillot, harmi kun oma sato jäi tänä vuonna heikoksi.
Anssihan sittemmin voitti Top Chef kaksintaistelun. Pääsin kesällä syömään kisan voittoisan menun, oli se hyvä! Milloinkahan Anssilta saadaan keittokirja?

lauantai 2. toukokuuta 2015

Intialainen ilta, possua banaaninlehdessä

Ystävien kesken vietettiin Ystävänpäivää, kuinkas muuten. Vierailtuani vähän aikaisemmin Helsingin etnisissä ruokakaupoissa, pitkästä aikaa, makumatka päätettiin suunnata Intiaan. Intialaisen ruuan täyteläiset maut ja mausteet ja huikeat tuoksut meikeläisittäin laitettuna saavuttivat suosion. Luulenpa ettei kellekään jäänyt nälkä!
Jos nyt tarkkoja ollaan, banaaninlehteen käärityn possun esikuva löytyi Ruokalan sivulta; Aasian makuja Tomi Björckin tapaan. Pientä tuunausta mausteisiin ja Intiaan mentiin! Ohje on siitä kiva, että tehdään mm. sipulista ja mausteista currytahna, jota kypsennetään ensin kattilassa, jolloin maut ja tuoksut pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Samalla tapaa päätin tehdä muidenkin ruokalajien maustamisen, jolloin eri ruokien jäsentäminen ja valmistaminen oli huomattavasti helpompaa, kuin nakkaamalla mauste toisensa jälkeen pataan. Näin eri ruokalajien maut erottuivat selkeästi omikseen, vaikka samoja mausteita sisälsivätkin.

Possua banaaninlehdessä

500-600 g kypsää porsaanlihaa (ulkofile, kassler), valmiiksi suolattua
vettä uuniastiaan niin, että liha peittyy
korianteria, jeeraa eli juustokuminaa noin 1 tl kumpaakin
3 mustaa kardemumman kotaa
muutama kuivattu luumu
kanelitanko
1 tl sarviapilaa
kuivattua chiliä 1/2 tl
curryn lehtiä
1 tl mangojauhetta

kookoskermaa
kalakastiketta
chiliä

banaaninlehtiä tai leivinpaperia

Laitoin lihan mausteliemeen mietoon lämpöön muutamaksi tunniksi (leivinuunin jälkilämpö). Liha revitään haarukalla suikaleiksi. Liemeen lisäsin puolisen dl palmusokeria ja keitin kokoon, lopputuloksena tulinen kastike.
Lisää lihan joukkoon kookoskermaa tai -maitoa ja kalakastiketta, tarvittaessa chiliä

Currytahna

1 rkl hienonnettua tuoretta vihreää chiliä
3 rkl hienonnettua salottisipulia
2 tl hienonnettua valkosipulia
1/2-1 tl jauhettua galangal-juurta
2 sitruunaruohoa
1/2-1 tl kurkumajauhetta
1 limen raastettu kuori
1 rkl korianterin siemeniä
1 rkl suolaa
hiukan vettä

kookosöljyä
kaffirlimen lehtiä

paahdettuja kookoslastuja
tuoretta korianteria

Laita kaikki aineet pieneen silppuriin tai blenderiin ja aja tahnaksi. Jouduin hiukan lisäämään vettä tahnan aikaansaamiseksi, öljy toimisi sikäli paremmin, ettei räiskyisi kattilassa kypsentäessä.
Laita pari rkl kookosöljyä kattilaan ja kuumenna, lisää currytahna ja kaffirlimen lehdet ja kypsennä miedolla lämmöllä.

Levitä banaaninlehti leivinpaperin päälle uunipellille. Jos et saa banaaninlehtiä, kääri nyytti leivinpaperiin. Levitä liha keoksi lehden päälle ja currytahna lihan päälle. Kääri nyytti ja kypsennä uunissa 180-200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Koristele paahdetuilla kookoslastuilla ja tuoreella korianterilla.
  
Lisäksi tarjolla oli curry keittobanaanista, linsseistä ja intialaisesta paneerjuustosta ja toinen jättikatkaravuista. Varsinaista ohjetta näihin ei ole, tein currytahnoja samaan tapaan kuin possulle, maustesekoituksia varioiden. Hyvin toimivat.
  

Paneer-juustocurry ehdittiin melkein syödä, ennenkuin muisti ottaa kuvan.




Sipuli ja mausteet ajetaan tahnaksi.


Tässä vaiheessa tuoksut ovat huumaavat. Kuivatuista kaffirlimen lehdistä saa tällä tavalla irtoamaan upeasti tuoksua ja makua.




Ylikypsä possu ja maustekastike odottavat banaaninlehteen käärimistä.


Granaattiomena raikastaa.


Chapatijauhoista syntyy autenttisen makuiset chapatileivät.


Aiemmalta illalliselta tuttu sherrysemifreddo, nyt passionkastikkeen kera. Semifreddon pohjana on sherrysabaglione, johon vielä ennen pakastamista lisäsin reilun lorauksen sherryä.


Ystävänpäivän ihastuttava kukkakimppu!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Vegaanin saksanpähkinäparmesaani


Parmesaani on herkkua. Pähkinät yleensäkin ovat herkkua. Kasvisruoat ovat lähellä sydäntäni ja vegaani-ruokavalio kiinnostaa sikälikin, kun hyvä ystävä, naapuri on vegaani. Niinpä uusimmassa Glorian ruoka ja viini-lehdessä kurpitsan kanssa tarjottu vegaanin saksanpähkinäparmesaani herätti kiinnostukseni: sitä on pakko kokeilla.
Ohjeen oluthiiva ei heti avautunut, olin törmännyt vain Marmite-tahnaan Britannian visiiteillä, aika erikoinen aamiaistahna...  Punnitse ja säästä-kaupasta löytyikin oluthiivahiutaleita, kuivattua inaktiivista hiivaa. Maku yllätti: juustoinen, pähkinäinen, herkkusienimäinen täyteläinen maku, tässä on selvästi umamia!
Pankokorppujauhot voi korvata tavallisilla korppujauhoilla, mutta kannattaa tarkastaa marketien valikoimat, pankojauhoja saa nykyisin kotikaupungistanikin. Yrtiksi käy myös muutkin kuivatut yrtit, omasta varastosta löytyi ensimmäisenä oregano. Annos on reilu, ohjeen mukaan säilyy tiiviissä rasiassa jääkaapissa useita viikkoja. Meillä ei säilynyt; maistiaisia vietiin naapurille, ripoteltiin leivän päälle, ruokaan kuin ruokaan ja ihan lusikoitiin suoraan kulhosta!

Saksanpähkinäparmesaani

1 dl saksanpähkinöitä
1 dl panko-korppujauhoja (tai tavallisia)
1 dl oluthiivaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa

Jauha saksanpähkinät hienoksi tehosekoittimella tai vastaavalla. Lisää muut aineet ja sekoita.


Toimii loistavasti uunissa paahdetun kurpitsan kanssa. Seuraavaksi kokeilen pizzaan.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Päivitetty pinaattikeitto

Pinaattikeittoa pienellä twistillä. Pinaattikeitto seurasi perinneruokainnostusta kaalilaatikon jälkeen. Yritin kyllä ehdotella tuunattua maksalaatikkoa, mutta minut tyrmättiin äänin 2-1, vaikka kuinka lupasin maksalaatikkoni olevan herkkujen herkkua. Olisikin ensimmäinen maksalaatikkoni. Ja kyllä se vielä uunista putkahtaa yksi kaunis päivä! Satoisaksi osoittautunut lamopinaatti rönsyää edelleen ja tuottaa laadukasta lehteä ruokaan jos toiseen ja pakkaseenkin. Pinaattikeitto päivitettiin maustein raikkaaksi ja lautaselle päätyi perinteisen kananmunan sijaan falafel-pyöryköitä.

Pinaattikeitto

1-2 sipulia
n. 3 cm pätkä tuoretta inkivääriä
1 solovalkosipuli
öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
ryöpättyä pinaattia n. 2 dl (vastannee kahta kaupan rasiallista tuoretta pinaattia)
8 dl maitoa
2 dl kermaa
nokare kasvis- tai kanaliemikuutiosta
suolaa, pippuria, cayennepippuria
muskottipähkinää ja savupaprikajauhetta
kourallinen tuoretta korianteria silputtuna
muutama mintun lehti
oreganon oksa
1/2 limen raastettu kuori

Hienonna sipuli, inkivääri ja valkosipuli. Hienonna valutettu ja puristettu pinaatti. Kuullota sipuleita ja inkivääriä öljyssä, ripottele sekaan vehnäjauhot ja kypsennä viitisen minuuttia. Lisää pinaatti ja kääntele  hetki. Lisää maito, liemikuution nokare ja keittele hetki, lisää vielä kerma. Hauduta 15-20 minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä  ja ripauksella cayennepippuria ja savupaprikaa. Hienonna korianteri, minttu ja oreganon lehdet ja lisää joukkoon. Raasta vielä mukaan limen kuorta. Aja sileäksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimella, kuumenna vielä ennen tarjoilua.


Keitto oli raikasta, mukavan mausteista ja kevyttä. Falafel-pyörykät tein valmispakkauksesta, johon lisätään vain vesi ja paistoin pullat öljyssä. Sopivat keiton kanssa erinomaisesti.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Punajuurispelttirisotto

Punajuurispeltti tai punajuurispelttirisotto, Peltolan Blue-smetanaa ja paistettuja tatteja: Siinäpä oli herkullinen ateria orastavaan syksyyn! Esikuvana toimi Satoa-tapahtumassa maisteltu ravintola Mustan Lampaan punajuurispeltti. Punajuuri on yksi juuressuosikeistani ja taipuu moneen. Punjuurimehu antaa täyteläisyyttä, hiukan makeuttakin ja erittäin kauniin värin. Sinihomejuusto on lähes erottamaton punajuuren kaveri, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Kasvisruuaksi annos oli täyteläinen ja täyttävä.

Punajuurispeltti(risotto)

5 pientä punajuurta
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä tai palanen solovalkosipulia
oliiviöljyä
2 dl punaviiniä
4 dl spelttihelmiä
5 dl punajuurimehua
n. 4 dl kana- tai kasvislientä
3-4 rkl balsamicoetikkaa
suolaa, pippuria
tuoretta rosmariinia, timjamia ja lehtipersiljaa
1/2 limen (tai sitruunan) kuori ja mehu
pecorinoraastetta

Peltolan Blue- smetana

125 g Peltolan Blue homejuustoa
1 purkki smetanaa
kermaa

Murusta homejuusto ja sekoita smetanan kanssa sauvasekoittimella, lisää kermaa (1-2 dl) sen verran, että saat notkean tahnan.

Pese punajuuret ja keitä lähes kypsiksi, n. 35 minuuttia. Jäähdytä ja kuori, pilko karkeaksi.
Speltin kyspymisaika on melko pitkä, 40-45 minuuttia. Esikeitin spelttihelmiä 10 minuuttia tämän vuoksi ja valutin. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna kana/kasvisliemi kiehuvaksi.
Kuullota sipuleita pannulla oliiviöljyssä ja lisää valutettu speltti. Kääntele hetki ja lisää punaviini. Lisää punajuurimehua vähitellen, anna nesteen imeytyä spelttiin ennen seuraavaa satsia, samaan tapaan kuin risottoa tehdessä. Lisää myös kana/kasvislientä. Lisää balsamicoetikka, pippuria ja suolaa. Lisää hienonnetut yrtit lopumpana. Kypsennä speltti napakaksi. Vähän ennen valmistumista lisää hienonnettu punajuuri ja anna kiehahtaa. Mausta raastetulla sitruunan/limen kuorella ja mehulla, raasta joukkoon pecoriona. Tarjoa homejuustosmetanan ja vaikkapa paistettujen tattien kera.


torstai 10. heinäkuuta 2014

Vietnamilaiset kesärullat villiyrtein

Vietnamilaiset kesärullat ovat loistava kuuman kesäpäivän ruoka. Ei tarvitse hikoilla hellan ääressä: kerätään vain ainekset kasaan, hiukan pilkkomista, kastikkeiden sekoittelua ja lopuksi ruokailijat voivat kääriä rulliinsa mieleisensä täytteet. Tällä kertaa perinteisten ainesten lisäksi poimin mukaan pihan aarteita: villinä kasvavaa piparjuurta, ruusun terälehtiä, ketunleipiä, pihasauniota, maahumalaa, kurkkuyrtin kukkia ja erilaisia minttuja. Kannattaa hyödyntää pihojen ja pientareiden kasvustoa; pienellä vaivalla saa vaihtelua perussalaatteihin ja kasviksiin, löytää uusia makuelämyksiä ja kaiken lisäksi kauppareissulla säästää!
Perusohje kesärulliin ja kastikkeisiin täällä. Cayennepippurin sijaan käytin runsaasti chiliä ja isot katkaravut marinoin chilillä ja seesamöljyllä.


Tällä kertaa rullista tuli kookkaan puoleisia. Pienistä riisipaperikiekoista saa pieniä suupaloja.


Ruusun terälehdet kaunistavat ruuan jos toisenkin. Näiden tuoksu on ihana. Suipot lehdet ovat voimakkaasti eukalyptukselle maistuvaa minttua, omalta pihalta sekin.


Isot lehdet ovat piparjuurta, takana pihasauniota, ketunleipää. Kurkkuyrtin kukkia ja maahumalaa.


Muita täytteitä, salaattia, porkkanaa, retikkaa ja kurkkua suikaleina. Lamopinaattia, joka kylmästä alkukesästä huolimatta on kasvanut hyvin harson alla. Korianteria, sipulinvarsia ja yrttejä.