Autoillen Skotlannissa Vol.2

Lokakuun alussa suuntasin siis jälleen Skotlantiin. Juhlittiin syntymäpäiviä loisteliaasti ravintolassa, fiilisteltiin hetki Glasgowssa ja sitten lähdettiin maaseudulle vuokra-autolla. Skyfallin kuvauspaikka, Glencoe ja Sea Life Centre tuli nähtyä upeiden maisemien lisäksi. Tässä mennään Obanin idylliseen rantakaupunkiin, Loch Lomondille ja koetaan pieni kosketus kansallispuistoon. Sokerina pohjalla visiitti Glengoynen viskitislaamolle. Kirjoitamalla tämän kartan ruutuun Glasgow ja suurentamalla ja liikuttamalla karttaa vasemmalle ja yläviistoon tekemäämme reittiä pääsee hahmottamaan.

Reittimme varrella länsirannkikon kapealla tiellä oli paljon kauniita rakennuksia. Linnamaiset vanhat talot tulivat ja menivät hyvin nopeasti, eikä pysähtymispaikkoja taaskaan ollut. Toisaalta matkaa oli vielä jäljellä majapaikkaan ja sen halusimme taittaa valoisan aikaan.

Obanin pieni pittoreski satamakaupunki on rakennettu jyrkälle rinteelle. Ylhäältä on upeat näkymät kaupungin ja lahden yli.

Obanin viskitislaamo sijaitsee lähellä rantaa kaupungin keskustassa ja oli valitettavasti juuri mennyt kiinni. Clearing shop ei toiveajatteluista huolimatta myynyt alennuksella viskiä vaan kenkiä.

Obaniin on ehdottomasti palattava uudelleen! Viskitislaamo ja tuoreet merenherkut erittäin kauniissa maisemissa kutsuvat. Satamasta on lauttayhteydet useimmille saarille.

Värikkäät, elämää nähneet kalastuslaivat ovat lähellä kuvaajan sydäntä maassa kuin maassa.

Pientä iltapalaa ensimmäisenä iltana vuokramökissä. Glasgown markkinoilta ostettua foccaciaa. Kukkakimppu tervehti väsyneitä matkaajia.

Raikas vihreä salaatti, pekonia ja granaattiomenan siemeniä. Amsterdamin kentältä ostettu pullo erittäin maukasta Brunelloa osoittautui melkeinpä loisto-ostokseksi.

Mökkiaamiainen hakkasi mennen tullen rasvaisen ja värittömän keskivertobrittihotellin aamiaisen. Kylmäsavulohta, leikkeleitä, foccaciaa, erittäin hyvää munakokkelia (khöm), jugurttia, mysliä, melonia ja granaattiomenan siemeniä.

Loistavaa lähimaitoa! Brittikauppojen muovitöllkien maito on aika karsean makuista.

Majatalon emännän tervehdys: Flap Jacks, tuoreita itseleivottuja kaurakeksejä.

Mökki-illallisen raaka-aineet toisena iltana.

Herkullinen lopputulos. Pastaa, paistettua raakamakkaraa, kurpitsaa, papuja, omenaa ja parsakaalia. Mausteena valkosipulia, inkivääriä, limen mehua ja kuorta, pippuria, chiliä ja parmesaania. Kyytipojaksi Lansonin rosesamppanja. Hyvää samppanjaa, miellyttävät kuplat ja maku, muttei mitenkään mieleenpainuvaa.

Tukevan aamiaisen jälkeen siivottiin jäkemme, lajiteltiin roskamme ja jutusteltiin hetki Glengarry Housen miellyttävän, Pohjois-Englannista Skotlantiin muuttaneen emännän kanssa. Paikallisia hilloja ja chutneyja oli myynnissä pillkahintaan. Päätettettiin suunntata takaisin jälkiämme Loch Lomondin länsirantaa, koskapa hienot järvimaisemat jäivät pimeydessä näkemättä. Alun erittäin kapean ja mutakaisen osuuden jälkeen aukeni, ei nyt ihan moottoritie, mutta hiukan leveämpi baana. Upeita maisemia.

Pysähdyimme kauniiseen Lussin kylään Dunbartonin maakunnassa Loch Lomondin länsirannalla. Gaelin kielinen alkuperäinen nimi Clachan dubh, pimeä kaupunki oli meistä kovin valoisa pitkine hiekkarantoineen. Vastarannalla kohoaa Ben Lomond ja kylän vieressä Lussin kukkulat.

Jossain tuolla pilviharsojen takana, Loch Lomondin pohjoispäässä kohoaa Ben Nevis, Britteinsaarten korkein vuori, 1344 metriä korkea. Huippu on sumussa 80 % ajasta talvella ja 55 % kesällä. Kelit ovat usein huonot, lähes puolet vuoren valloittajista joutuu kääntymään takaisin.

Idyllistä ja kukkaista asujaimistoa.

Lussista kurvasimme Loch Lomondin eteläkärjen ympäri Balmahan kylään. Tourist centerissä on näyttely ja infoa luonnonpuistosta. Loch Lomondin ja Trossachsin kansallispuisto käsittää koko järven itäisen rannan.

Metso on uhanalainen Skotlannissa. Peuroja, nummiriekkoja ja saksanhirviä löytyy ainakin.

Metso on aina upea ilmestys, kun siihen törmää asuinsijoillaan. Pyy pyrähtää lentoon, lehtokurppa on kuin helikopteri ja teeri saa jo sydämen pompottamaan. Mutta metso, se lähtee kuin raskas rahtialus, ryskyen.

Teimme muutaman kilometrin jaloittelun merkityllä reitillä jo hiukan syksyisissä maisemissa. Saniaiset peittävät koko rinteen.

Korkealta kalliolta on upeat näkymät pitkälle Loch Lomondia.

Trossachsin luonnonpuiston kaunista hiekkarantaa. Kirkas vesi oli melkeinpä uimalämpöistä.

Yksi reissun kohokohtia: tutustuminen viskitislaamoon. Glengoynen pieni tislaamo, 25 000 tynnyriä vuodessa, sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Glasgowsta. Yksi vain neljästätoista puhtaasti skotlantilaisomisteisesta tislaamosta. Loput 102:sta toimivasta tislaamosta ovat monikansallisten yhtiöiden omistuksessa. Vaikka single malt viskin valmistu on tislaamojen helmi, todellinen tuotto tulee blended viskien valmistukseen myytävistä tisleistä. 

Kuvia ei saanut ottaa sisätiloissa. Tästä linkistä pääset tutustumaan Glengoynen tislaamoon, joka on ainutlaatuinen sikälikin, että tislaamo toimii ylämaan puolella ja varastot alamaan puolella, kun puhutaan viskien jaottelusta valmistuspaikan mukaan, välissä kulkee tie.

Tislaamolla pyritään olemaan ekologisia. Ohra tuotetaan lähiviljelijöiden toimesta ja tähteeksi jäävä mäski palaa takaisin karjan rehuksi.

Yhden viskipullon valmistukseen kuluu noin 100 litraa vettä. Vesiputous, juokseva vesi on määrännyt aikoinaan tislaamon paikan.

Tislaamoiden savupiippu on tyypillisesti tämän muotoinen. Rakennuksessa kuivataan mallas ja itämaisvaikutteisen piipun tuulenpuoleinen seinä pystytään suojaamaan, jolloin savu ei kovalla tuulella palaa takaisin sisälle. Glengoynen mallasta ei savusteta eikä käytetä myöskään turvetta makua antamaan.

Kierroksemme isännän nimi oli Jim, mutta sanojensa mukaan; mikäli kierros ei miellyttänyt, kyseessä olikin Bill. Hyvinkin sujuvasti seurattavaa skotlanninmurretta puhuva Jim tiivisti kierrokselle kaiken olennaisen ja enemmänkin. Ei taatusti Glasgown miehiä! Glasgown aksentti on tiettävästi yksi vaikeimmista englanninmurteista. Välillä täysin käsittämätöntä; huomaa kaupassa, lentoasemalla, vain nyökyttelevänsä ymmärtämättä sanaakaan. Glasgow: työläiskaupunki, tietoisesti rouhea, karhea ja ylpeä juuristaan. Edinburgh: posh, hienostunut, aksenttikin sen mukainen, siisti, kauniilla skottivivahteella.

Tislaamosta voisi ostaa oman tynnyrin, jonka matkaa vuosien varrella voisi käydä seuraamassa. 

Glengoynen koko single malt -viskiarsenaali.

Tislaamolla on tapana arpoa viimeinen pullo pitkään kypsytettyä viskiä. Täytettiin kupongit vuorossa olevaan 35 vuotta vanhaan, saa nähdä tärppääkö. 

Harvoinpa sitä järjestetään Suomitytölle kahdenkeskistä viskitastingia. Tislaamokierroksen laajempaan turneeseen, johon kuului neljän talon tuotteen maistelu, ei sen kertaisesta vajaan 30 hengen joukosta osallistunut ketään muuta! Amerikkalaisia miehiä taitaa kiinnostaa toisenlaiset viskit...

Mainetta ja palkintoja niittänyt The Teapot dram vuorossa. Tynnyrivahvuudessa, 58.5%, pullotettu eri tynnyreistä tehty sekoite on saanut nimensä tislaamon lähes 150 vuoden perinteestä. Aikoinaan työntekijöille kuului 3 kertaa päivässä annos viskiä mukeihinsa, ei vähempää kuin kolme sormenleveyttä, joka yleensä mitattiin paksusormisimman työntekijän mukaan. Tynnyrivahvuiset annokset saattoivat tehdä tiukkaa etenkin nuoremmille, mutta tähteitä ei haaskattu vaan kerättiin kupariseen teepannuun, josta tottuneemmat miehet saivat ekstra-annokset. 

Sain valita, otanko annokseni teekupissa vai maistelulasissa. Valitsin jälkimmäisen. Sherrytynnyreissä kypsytetty, suodattamaton, ei lisättyjä väriaineita. Täyteläinen, monipuolinen mausteinen tuoksu. Maussa paljon vivahteita, miellyttävää makeutta, hiukan pippuria. Jim pani ilahtuneena merkille kiinnostukseni ja kiireessä vajavaiset analyysini eri viskien tuoksuista ja makumaailmoista. Sain ekstrana maistaa talon lippulaivaa, 21 vuotta vanhaa viskiä. Vienosti sherryinen, täyteläinen, tasapainoinen, todella hienostunut viski. Teapot dram kuitenkin lumosi monipuolisudellaan ja rustiikkisuudellaan, mutta myös edullisemmalla hinnallaan: 60 versus 100 puntaa. Viimeinen pullo oli valitettavasti juuri myyty, mutta jouluksi saan omani.

Mielettömän ihana reissu Skotlannin maaseudulla läheni loppuaan. Autoa ei voinut palauttaa sunnuntaina liikkeen olleesa kiinni. Näin jouduimme maksamaan vuokraa kolmelta vuorokaudelta. Vakuutuksineen (myös lasi ja naarmut), ajolupa kahdelle kuskille sporttivarustellulla Toyota Yariksella 40 puntaa/päivä (1 punta n. 1.2 euroa), oli varsin kohtuullinen. 400 kilometrin kurvailuun saimme kulumaan bensaa n. 30 punnan edestä.

Sunnuntai-ilta oli hyvin aurinkoinen ja lämmin Glasgowssa. Terassit täyttyivät ja lähes hiostavassa kelissä pubien edustoilla oli paljon väkeä. Varsin edulliset, täyttävät risotot nautittiin italialaisessa ravintolassa. 

Vain parin haggiksen tähden. 

Maanantaipäivä aamusta yömyöhään kului siirtymätaipaleella. Amsterdamin kentällä taisi olla lyhyin mahdollinen vaihto: 45 minuuttia. Ei laskeuduttu portille. Ensimmäiseen siirtokuljetukseen viimeisenä. Prioritypasscontrol luvan kanssa. Turvatarkastuksessa kohtelias kiitos suomeksi, kun veivät kengätkin jalasta. Kyllä ehditään. Vaan kuinkas sitten kävikään: käsilaukku ympäri, lentolaukun täysmylläys, hihnalle kertaa kolme, rouva ei saa koskea... mitäs mitäs, toinen huutaa ruutumiehelle: ei se haggis pulveria ole...

Schipholin kentällä on kohtuupitkät välimatkat. Hyvin ennätin kaikesta hässäkästä huolimatta!

Seuraavasta, taatusti autoilevasta Skotlannin matkasta haaveillen pukkaa kokkikurssia ja italialaista illallista.

Autoillen Skotlannissa

Äskettäisen Skotlannin visiitin parhaita paloja. Parissa päivässä Skotlannin maaseudulla ehtii kokea vaikka mitä. Auton vuokrausta Skotlannissa tai ylipäätään Brittein saarilla suosittelen tämän kokemuksen jälkeen. Ehdittiin nähdä Loch Lomond, Trossarchsin kansallispuistoa, Ylämaata; Glencoe,  007 ja Skyfall Skotlannissa, Sea Life Centre, Skotlannin länsirannikkoa; Oban ja ylipäätään huikean kaunista Skotlannin luontoa. Suosittelen mökin vuokrausta Skotlannissa tai bed&breakfast-majoitusta.

Ubiquitous Chip-ravintolassa nautitun loisteliaan illallisen ja seuraavan päivän Glasgown fiilistelyn jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut ja hurautimme taksilla Trifty-autonvuokraamoon, johon Simo oli tehnyt varauksen. Kotvasen paperisodan jälkeen saimme allemme tuliterän, vain 13 mailia ajetun sporttivarustellun Toyota Yariksen. Ilta ehti pimetä matkalla kaupungista maaseudulle. Glasgowsta Ylämaalle (Highlands) vie oikeastaan yksi pääväylä, meikäläisittäin suorastaan sivutie, A82 Loch Lomondin, Brittein saarten suurimman järven länsirantaa seuraten. Tämä reitti täytyy valita myös mennessään Skyen saarelle. Edinburghista pohjoiseen voi valita ensin M90 moottoritien, jos mielii Loch Nessin hirviötä ja Invernessin pohjoista, nykyisin kasvavaa, lapsiperheiden suosiossa olevaa rauhallista kaupunkia katsastamaan. Jonkinlaista käsitystä paikoista ja reiteistämme saa, kun valitsee tämän kartan, kirjoittaa riville Glasgow ja siirtyy avautuvassa kartassa ylävasemmalle tarpeen mukaan näkymää pienentäen tai suurentaen.
Pientä epäjärjestystä podimme matkan alkuvaiheilla, kun Glasgown laitamilla reitin varteen ei sattunut yhtään supermarketia. Kohteessamme Tyndrumissa, josta nuoriso oli varannut majoituksen, oli tietojen mukaan vain pieni kauppa, joten ruokaostoksia täytyi tehdä etukäteen. Viimeinen sillanpääasema ennen Loch Lomondin mutkaisia teitä olikin Dumbarton ja Alexandria, joista jälkimmäisestä vielä toimiva herra google löysi Morrison-ketjun marketin. Siirtymätaipaleilla netti saattaa lakata toimimasta ja mm. Skyen saarelle matkatessa myös puhelinyhteydet katkeavat pitkäksikin ajaksi. Ilman suurempaa suunnitelmaa kaupasta kerättiin parin päivän evästys mukaan lukien brittikauppojen tapaan alennusmyynnissä valkoviinipullo sekä pari Punk-IPA-olutta, sehän on muuten Skottilaista alea. Loch Lomondilla tie muuttui todella kapeaksi ja mutkaiseksi, eikä säkkipimeässä maisemista ollut tietoakaan. Toista kertaa vasemmanpuoleisessa liikenteessä autoileva kuskimme oli nopea ja varmaotteinen ja vihdoin kiven heiton päässä ennen Tyndrumin kylää löytyi majapaikkamme  

kaunis Glengarry House; Bead&Breakfast ja sen takana rinteesssä pikkuinen mökki. Äärettömän ystävällinen isäntäpari on muuttanut Skotlantiin 6 ja puoli vuotta takaperin. BB:n puolella käytetään lähiseudun tuotteita ja talossa ja mökissä lajitellaan jätteet. 

Täysin varustellussa kahden makuuhuoneen mökissä oli suorastaan loistokas keittiö juurikin tarpeellisine välineineen ja perusmausteineen. Tv, dvd, dvd-kirjasto, sählöpatterit, sähkötakka ja kylpyhuoneen hyllyllä pientuottajan saippuaa ainakin neljää eri sorttia. Jääkaapissa odotti pullo paikallista maitoa ja pöydällä rasiallinen emännän leipomia kaurapikkuleipiä, Flap Jackeja. Loistokasta! Kaikki tämä 50 puntaa/yö (high season). Hiljaisempana aikana hinnat ovat edullisemmat, mutta sähköstä maksetaan kulutuksen mukaan. Makuuhuoneen hyllyllä oli vielä karvapussissa kuumavesipullot, mutta niitä ei tarvittu, mökki lämpeni nopeasti.

Kevyen iltapalan ja erittäin hyvin nukutun yön jälkeen ikkunasta pääsi ihailemaan Ylämaiden karunkauniita maisemia.

Lampaita on varmasti Skotlannissa vielä enemmän kuin Ylämaan karjaa.

Pihalla tepasteli kukko kanoineen. Mökin ohjekirjassa muistutettiin erityisesti, että ruokkia ei omin luvin saa, vaikka kuinka kerjäisivät.

Valtasoa Skotlannin tiestöä on todella kapeita ja mutkaisia. Paikoin on yksikaistaisia teitä, kuten Skyen saarella ja syrjäisemmillä kylillä, ohituslevikkeineen. Yöllä ajamista helpottaa suuresti, kun tien keskiviivassa on hiukan koholla olevia heijastimia. Ilman niitä tiellä pysyminen olisi hankalaa. Paikoin, leveämmillä teillä, näitä on myös tien laidoilla. Reunaviivan jälkeen teillä ei yleensä ole minkäänlaista asfaltoitua piennarta; käveleminen ja pyöräily tapahtuu etupäässä henkensä kaupalla. Niitä, pyöräilijöitä näki aika ajoin. Toisella puolen saattaa tien vieressä olla kivimuuri ja toisella puolen aita. Pienen aamujaloittelun jälkeen päätin säästää henkeni, vaikkei liikennettä juuri ollutkaan ja palata kameroineni mökin lämpimään. Pian päästiin starttaamaan kiertoajelullemme. Jostain kumman syystä Tyndrumin kylän  turisti-info on kiinni launataisin ja sunnuntaisin. Onneksi tien toisella puolen matkamuistomyymälä-baari-ravintolakompleksissa myytiin erävarusteiden lisäksi myös karttoja. Kartta auttaa reitin suunnittelussa huomattavasti paremmin kuin navigaattori.

Tyndrumista jatkettiin siis edelleen A82.ta pitkin suuntana Glencoe. Autoilija saattaa pysähdellä levikkeille juuri silloin kuin huvittaa kuvailemaan tai jaloittelemaan. Tyypillinen skottlainen hiukan tuulinen tihkusateinen sää ei haitannut. 

Jossain matkan varrella jaloteltiin jonkin matkaa. Tien varrella kulkee patikkareitti West Highland Way, jonka reilun 150 km taivaltamiseen alusta loppuun voi varata jokusen tovin. Kylistä voi valita myös lyhyempiä reittejä, munroja. Karttoja on hyvin saatavilla ja matkan varrella on runsaasti majoitusta.

 Alkavan syksyn myötä värien kontrastit ovat hyvin kauniit.

Ennen Glencoeta on kolme vuorenhuippua vieretysten, The Three Sisters. 

Kuvaan mahtui niistä vain kaksi.

   Kanervaa kasvaa Skotlannin nummilla ja vuorenrinteillä runsaasti. Paras kukinta oli jo ohi. Kanerva hyödynnetään juuria myöten: niistä tehdään mm. puristamalla ja väjräämällä hyvin kauniita koruja.

Merkittävä näkymä Glencoeta lähestyttäessä. Tässä on kuvattu eräs uusimman Bond-elokuvan kohtaus.

Ja tässä. No, tosiasiassa tämä elokuvan talo, jossa Bond on viettänyt lapsuuttaan, on rakennettu jonnekin Etelä-Englantiin. Glencoen maastoissa vietettiin kaksi kuvauspäivää.

Glencoen turistikeskuksessa oli pieni näyttely elokuvan tekemisestä. James Bond palaa juurilleen. Glasgown elokuvateatterin ensi-iltanäytöksessä yleisö kuulemma repesi elokuvarepliikin -Welcome to Scotland- kohdalla.

Sam Mendes, ohjaaja.

Alhaalla roikkuvat pilvet ja pilvien lomasta paistava aurinko loivat hienoja kontrasteja. Niitä on toivotonta tallentaa kuviksi.

Glencoen laakso on kuuluisa McDonaldin klaanin joukkosurmasta, Massacre of Glencoe. Historiallisella alueella kulki polku, jonka varrella oli kaatuneita vanhoja puita ja istutuksia. Skotlannista vain noin 15% on metsää, syynä polttopuun tarve, rakentaminen ja laidunmaaan tarve, eikä luontaista uusiutumista päässyt tuulisilla ja karuilla mailla tapahtumaan. Omat puhdistuksensa on kokenut tämäkin seutu: paikallisia asukkaita häädettiin ylämailta pakolla 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alussa, jotta saatiin laidunmaata lampaille. Ihmisuhreiltakaan ei vältytty.Nykyisin systemaattisen metsänuudistuksen tarkoituksena on lisätä huomattavasti metsäpinta-alaa. Puunhakkuu paikoin erittäin jyrkillä rinteillä on haastavaa. Metsäkoneita on ostettu jonkin verran myös Vieremäläiseltä Ponsselta. 

Glencoen kylässä on muistomerkki McDonaldsin klaanille.

Ylämailla muuten kaikki paikkakuntien nimet ovat myös gaelin kielellä, jota puhuu vajaat 60 000 ihmistä äidinkielenään, suurimmaksi osaksi Skotlannissa.

Välillä täytyy tankatakin. Glencoen kylän paikallisessa kuppilassa tavanomainen annos, jonka yllätys oli loistavan makuinen pihvi! 28 päivää riippuneesta naudan lihasta jauhettu grillattu pihvi oli lähes täydellinen. Punasipulichutney oli todella hyvää, samaa ei voi sanoa perunoista.

Tukevan, vain osittain syödyn lounaan, jälkeen oli aika vaihtaa kuskia. Pienellä jännityksellä olin suhtautunut tähän haasteeseen vasemman puoleisesta liikenteestä. Mutta, itsensäkin voi yllättää: pienen tovin jälkeen automaattivaihteisella sporttiautolla mutkaiset tiet hyvin kauniine maisemineen tulivat valloitetuksi. Autoilu oli niin hauskaa, etten olisi malttanut antaa Simon ajaa! Sen verran itsesuojeluvaistoa toki löytyi, etten nyt tohtinut kotimatkalla Glasgown keskustan kaoottiseen liikenteeseen lähteä. Näillä erittäin kapeilla teillä nopeusrajoitus oli pääsääntöisesti 50 mailia (n. 80 km) tunnissa ja hiukan leveämmällä baanalla 60 (n. 100 km/h). Mutkista varoitettiin kyltein vähennä nopeutta. Meilläpäin moinen kaahailu ei tulisi kyseeseen. Ohituspaikkoja ei juurikaan ole, mutta äkkiä vauhtiin tottuu ja näppärällä ja kulkevalla pikkuautolla pääsi hyvin ohikin.

Kauniita linnoja osui kohdalle jokunen, mutta pysähtymispaikkoja ei välttämättä ole.

Skotlannin länsirannikolle saapuessamme vuorovesi oli paljastanut rannat.

Monet mielenkiintoiset kohteet tulevat yllättäen mutkan takaa, joten Sea Life Centreen päästäksemme täytyi tehdä u-käännös. Mielenkiintoinen pieni nähtävyys meren rannalla, jonka pääasiallinen tarkoitus on pelastaa tavalla tai toisella vammautuneita hylkeenpoikasia ja päästää ne takaisin luontoon.

Akvaarioissa on kattavasti esillä mereneläviä. Meduusat ovat varsin kuvauksellisia.

Kalalajit tulivat tutuksi. Eräässä akvaariossa oli kaksi kolmemetristä valtavaa ankeriasta. Pallokaloja ja muita myrkyllisiä ötököitä, pohjaan maastoutuneita kampeloita, alituisessa liikkeessä ryhmässä uivia makrilleja...

Rausku esitti toistuvasti aavetanssiaan urkkien samalla vedenpintaan.

Kilpikonnien hartaushetken merkitys jäi epäselväksi. Eläväisiä saukkojakin oli ulkosalla.

Muutaman kerran päivässä tasatunnein on mahdollisuus seurata hylkeiden ruokintaa. Tarhan vakioasukit Laura, Pippa ja Macy viihdyttävät yleisöä. Laura, suurin edessä, on syntynyt tarhassa, eikä tule pärjäämään luonnossa. Pippan ja Macyn todettiin sairastavan kilpirauhasen vajaatoimintaa, eivätkä ne pärjää ilman päivittäistä tyroksiinilääkitystä. Hylkeet ovat hyvin seurallisia, toimeliaita ja halukkaita oppimaan. Temppujen tarkoituksena, kuten siniseen keppiin asti kurkottaminen, käteen koskettaminen, antavat kouluttajalle tilaisuuden tutkia räpylät, hampaat ja hylkeen muu kunto. Palkkioksi tuoretta kalaa.

Laura vanhimpana oli taidokkain ja nouti myös rengasta. Macy oli vielä pelokas ja ujo, mutta osasi käydä koskettamassa kouluttajan kättä. Tarhassa on pelastettu ja laskettu takaisin mereen tähän mennessä 180 hylkeenpoikasta, joista yksikään ei ole joutunut takaisin pyydyksiin. Lauran, Pippan ja Macyn tehtävänä on kouluttaa hylkeenpoikasia olemaan laumassa ja pitämään puolensa ruokaa hankkiessa. 

Hyvin mielenkiintoinen iltapäivä hylkeiden ja muidenkin merenelävien elämästä oppien. Matka jatkui vehreää rannikkoa pitkin aurinkoisessa säässä kauniin Obanin suuntaan. Lisää automatkastamme seuraavassa postauksessa.