Suosikkimausteeni ja yksi suosikkijälkiruokani! Elämä ilman vaniljaa on niin paljon tylsempää ja mauttomampaa! Medikokki Nuori Lääkäri-lehdessä 3/2015
Teksti helpommin luettavana versiona:
Kultaakin kalliimpaa
Olipa kerran
kaunis intiaaniprinsessa Xanat, joka hullaantui ihan tavalliseen nuoreen
mieheen. Kun asia kantautui kuninkaan, prinsessan isän korviin,
avioliittoaikeet tyrmättiin oitis. Nuoret rakastavaiset pakenivat metsään mutta
isän lähettämät sotilaat saivat karkulaiset kiinni ja mestasivat heidät. Veren
tahrimaan maahan kasvoi kaunis köynnöskasvi, jonka viattoman valkoiset kukat
kukkivat vain päivän vuodessa ja lakastuivat nopeasti.
1400-luvulla Totonaki-intiaanit
kantoivat kullan sijaan tämän orkideakasvin hedelmiä kukistajilleen azteekeille
ja vuosisata myöhemmin Euroopan ylimystö
pääsi niiden makuun espanjalaisten valloittajien myötä. Elisabet I:n apteekkari
keksi ehdottaa, että kasvista saatavaa maustetta voitaisiin käyttää
laajemminkin eikä vain kaakaossa. Tuotannon lisäämiseksi vaniljaa yritettiin
kasvattaa myös muualla kuin Meksikossa, mutta se ainoa kaksineuvoisen kukan
pölyttävä mehiläislaji ei sopeutunut vieraisiin maihin. Onneksi eräs
12-vuotias orja Edmund Albius keksi,
kuinka pölyttää kukka käsin.
Aito
vanilja, tuo ihana mauste, on maailman toiseksi kallein mauste! Onneksi
pienikin määrä vaniljaa riittää, muuten saattaisin kärsiä vieroitusoireista; tutkimuksissa
sen onkin todettu aiheuttavan lievää addiktiota. Kun vaniljan viljely on säiden
armoilla ja vaatii käsin pölyttämisen sinä lyhyenä, korkeintaan vuorokauden
mittaisena kukinta-aikana, ei ole ihme, että vaniljan aromia, vanilliinia
valmistetaan myös synteettisesti. 97 % kaikesta käytetystä vaniljasta onkin
keinotekoista. Vanilja on todennäköisesti maailman eniten käytetty mauste; sen
voi maistaa Coca Colasta jäätelöön. Hajuvesiteollisuus lohkaisee tuotannosta
osansa.
Meksikossa
kasvaa enää pieni osa maailman vaniljasta Intian ja Tahitin ohella. Madakasgar
on tällä hetkellä suurin tuottajamaa ennen Indonesiaa. Kiipijänä toimivan
kämmekkäkasvin vanilla planifolian siemenkota saa omalaatuisen arominsa
käymiskäsittelyssä. Vaniljoissa on eroja. Planifolia tunnetaan paremmin
bourbon-vaniljana, tai Madagaskarin vaniljana, muita ovat pompona- ja
tahitiensis-lajikkeet. Oma suosikkini on ehdottomasti Tahitin vanilja; ne
paksut, upean tuoksuiset vaniljatangot, joissa on runsaasti siemeniä. Jos
kunnon vaniljatankoja haluaa, kannattaa marketin kuivahtaneet pienet
vaniljatangot jättää vain hätävaraksi, ei niistä juurikaan makua irtoa, mutta
hinta on laatuun nähden kova.
Tokihan
jauhettua vaniljatankoa voi nykyään ostaa kaupasta kuin kaupasta sokerilla tai
ilman ja joskus myös vaniljan siemeniä, mutta väitän, että hyvin säilytetty
kostea vaniljatanko on jotain ihan muuta. Ja kun tanko on halkaistu ja siemenet
kaavittu talteen ja tangosta uutettu maku vaikkapa siihen kastikkeeseen,
kannattaa käytetty vaniljatanko huuhtaista ja kuivattaa ja jauhaa hienoksi,
sokerin kanssa tai ilman.
Creme brule´
2
dl kermaa
1 dl maitoa
1 vaniljatanko
4 keltuaista
1/2 dl sokeria
vaaleaa ruokosokeria ja kaasupoltin
Riko kananmunat kulhoon ja lisää sokeri. Avaa vaniljatanko, raaputa siemenet
kananmunien joukkoon ja kiehauta vaniljatanko maidon ja kerman kanssa. Jätä
maustumaan joksikin aikaa. Vatkaa sokeri ja keltuaiset hetken aikaa, älä
vaahdota. Kuumenna kermamaito uudelleen ja siivilöi se keltuaissokeriseokseen
koko ajan hämmentäen. Jaa annoskippoihin; 4 normaalikokoista, pienempiä
(foliovuokia) saa viisi. Kypsennä 100 asteisessa uunissa (uunin lämpötila
kannattaa tarkistaa lämpömittarilla) noin 50 minuuttia (pienissä foliovuoissa
riittää hiukan lyhempikin aika), kunnes seos on hyytynyt, vuokaa heiluttaessa
vielä tytisevä. Anna jäähtyä, vaikkapa jääkaapissa. Ripottele ennen tarjoilua
vaaleaa ruokosokeria pinnalle ja sulata sokeri kullankeltaiseksi, jäähtyessään
rapsahtavan lohkeavaksi pinnaksi kaasupolttimella. Älä polta! Kaasupolttimen
puuttuessa vuoat voi käyttää kuumassa uunissa grillivastuksen alla.