Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Parhaat Runebergin tortut

Viikon päästä on Runebergin päivä. Klassikkoleivonnainen Runebergin torttu on suosittu leivonnainen aina näin alkuvuodesta. Legendan mukaan tyydyttääkseen kansallisrunoilijamme makean nälän rouva Frederika Runeberg leipoi tortut niistä aineksista, mitä kotoa sattui löytymään, ja niin syntyi Runebergin torttu.

Tätä ohjetta varten tutkailin blogini aiempia reseptejä niin gluteenittomista Runebergin tortuista kuin helpoista Runebergin tortuista sekä Kinuskikissan ansioitunutta ohjetta. Viimeksimainittua muokkasin ja vähän kevensin. Päätin kokeilla mannaryyneja antamaan leivonnaiselle kivan vähän karkeamman rakenteen ja se onnistuikin nappiin! Väitänpä, että nämä olivat parhaat maistamani Runebergin tortut pitkään aikaan!

Alkujaan torttu on kostutettu punssilla, mutta omaan makuuni mantelilikööri antaa juuri sopivan aromin eikä karvasmanteliesanssia tarvitse laittaa. Koristeeksi korkean tortun päälle kuuluu laittaa sokerikuorruterengas ja vadelmahilloa, sen puutteessa kirsikkahillo toimi oikein hyvin.

Lapsuudestani muistan isäni käyttäneen puheliaasta henkilöstä sanontaa "puhuu kuin Ruuneperi". Tämä torttu tai leivos saa taatusti kaunopuheisimmankin sielun vaikenemaan, niin hyvää se yksinkertaisuudessaan on! Uskon, että herra Runeberg on myös aikoinaan hiljentynyt tyytyväisenä tämän herkun ääreen.

Runebergin tortut

2.5 dl mantelijauhetta
100 g pipareita/piparijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttimannaa (tai tavallisia mannasuurimoita)
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 rkl vaniljajauhetta
250 g voita
3 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl maitoa

kostutukseen mantelilikööriä tai punssia
kuorrutukseen tomusokeria ja vettä tai sitruunamehua
vadelmahilloa (kirsikkahilloa)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten, sen jälkeen sekoita joukkoon kuivat aineet ja lopuksi maito.
Jaa taikina  kahden silikonimuffinssipellin koloihin (12 kpl) tai muffinssivuokiin tai voideltuihin Runebergin torttumuotteihin ja paista 200 asteessa (kiertoilma 180-190) 20-25 minuuttia, kunnes tortut ovat kypsiä. Jos muffinssipeltejä on vain yksi, paista tortut kahdessa erässä.
Kumoa kypsät leivonnaiset muffinssipelliltä ja anna jäähtyä. Leikkaa torttujen kohonnut osa tasaiseksi, mikäli paistoit ne silikonimuffinssivuoissa. Paperivuokissa paistetut kostutetaan ja koristellaan sinällään.
Kostuta tortut manteliliköörillä tai punssilla, noin ruokalusikka tai kaksi torttua kohden riittää. Sekoita tomusokeriin tilkka vettä tai sitruunamehua ja sekoita tasaiseksi., notkeaksi tahnaksi. Valuta lusikalla kuorrutetta pyörylä tortun päälle ja laita teelusikallinen hilloa keskelle.

Runebergin torttu

Runebergin tortut

lauantai 8. lokakuuta 2016

Valkosuklaa-mustikkajuustokakku

Mustikkavalkosuklaajuustokakku; valkosuklaata, mustikkaa, Oreo-keksiä. Juustokakku ilman liivatetta. Idea putkahti yhtenä päivänä mieleen siitä, kun mies tykkää mustikan makuisesta valkosuklaasta, siitä Kalev-merkkisestä, eikä se hassumpaa olekaan. Ajattelin, että mitenkähän nuo maut saisi kakkuun? Aika harvoin tulee nykyisin tehtyä kakkuja, vielä harvemmin juusto- tai hyydykekakkuja, ennemmin piirakoita tai pullaa.

Tästä tulikin erittäin hyvää! Mieluummin teen juustokakun ilman liivatetta tai mahdollisimman vähällä liivatteella, sillä minusta maku on parempi. Valkosuklaa-mustikkajuustokakku on helppo tehdä, eikä tarvita kovin montaa ainesosaa. 2 dl kuohukermaa riittää varmasti myös, minulla nyt sattui olemaan 5 dl kermapurkki, josta puolet meni jäätelön tekoon.

Valkosuklaa-mustikkajuustokakku

2.5 dl kuohukermaa
200 g tuorejuustoa
200 g valkosuklaata

1 pkt Oreo-keksejä
2 rkl voita

mustikkahillo:

500 g mustikoita (pakaste)
1/2 pkt hillo-marmeladisokeria

Vuoraa iropohjavuoka sopivan kokoiseksi leikatulla leivinpaperin palalla. Murskaa keksit (vaikkapa muovipussissa, pulikalla nuijien) ja lisää sula voi, sekoita. Levitä seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, lisää notkistettu tuorejuusto. Sulata valkosuklaa mikrossa, välillä sekoittaen. Lisää suklaa kerma-tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten. Kaada vuokaan ja laita vuoka pakkaseen. Tee seuraavaksi hillo.

Kuumenna mustikat ja hillo-marmeladisokeri kattilassa ja keitä hiljalleen pari minuuttia. Anna jäähtyä. Lisää jäähtynyt, vielä juokseva hillo kakun päälle varovasti valuttaen. Noin puolet hillosta riittää. Laita kakku takaisin pakastimeen, mutta ota se pakastimesta noin puoli tuntia ennen tarjolle asettamista. Jos haluat, että kakku on täysin sulanut ennen tarjoilua, ota jo tunti pari aikaisemmin.

mustikkaa ja valkosuklaata juustokakussa

ihana juustokakku

Hieman jäisenä mustikka-valkosuklaajuustokakku oli hyvää ja sulaneena vielä parempaa, pehmeää, suussa sulavaa. Ei liian makeaa, juurikin meidän makuumme!

ihana ja helppo herkku, juustokakku

mustikkaa ja valkosuklaata

Arvatkaa, jäikö tähteeksi?

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluinen suklaajuustokakku

Suklaakakku, suklaajuustokakku, uunissa paistettu suklaajuustokakku. Alkuperäinen resepti on Soppa365-sivustolta. Yhden version teinkin vuoden viimeiseen viini-iltaan portviinien kaveriksi. Tein pohjan ohjeen mukaan, mutta uskokaa tai älkää, sössin sen kanssa urakalla! En viitsi paljastaa kaikkia yksityiskohtia, mutta keksimuru-voipohja oli lilluvaa mössöä uuniin laittaessa. Suurentelin mielessäni tehoblenderin ominaisuuksia ja jouduin lisäämään keksien joukkoon maitoa, että ne menisivät muruiksi. Meinasi mennä ihan muuksi. Tuunasin lilletin uunissa sitten vehnäjauhoilla ja ihan hyvähän siitä tuli.

Tämän kakun pohjan tein hienoksi jauhetusta piparista, maustoin vielä kanelilla. Pelkällä tummalla suklaalla kakku oli hyvin tuhtia, varsinkin kahvin kanssa. Tosin portviinin kanssa pieni pala oli erittäin maistuvaa. Tähän kakkuun lisäsin valkosuklaata, kun sitä lojuu muutenkin kaapin perällä riesaksi asti, vanhenemassa. Hyvää tuli! Sokeriksi voi valita myös yhtä laatua, maun mukaan. Kakku on 25-26 cm irtopohjavuokaan tehty, eli siihen isompaan versioon. Pieneen vuokaan ohje kannattaa puolittaa. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.


Jouluinen suklaajuustokakku

400 g pipareita hienonnettuna
140 g voita tai voirypsiöljysekoitetta
1 rkl kanelia

500 g suklaata, tummaa (60%) ja valkoista puolet ja puolet
8 kananmunaa
1 dl muskovadosokeria
3 dl fariinisokeria
5 dl kuohukermaa
2 tl jauhettua kardemummaa
1 tl suolaa

Leikkaa irtopohjavuokaan pohjan kokoinen leivinpaperi. Hienonna piparit joko muovipussissa kaulimella mäiskien tai monitoimikoneella. Lisää pehmeä rasva ja kaneli ja sekoita. Taputtele taikina vuokan pohjalle ja reunoille mahdollisimman ohueksi kerrokseksi. Lämmitä uuni 180 asteeseen (kiertoilma). Paista pohjaa noin kuusi minuuttia. Kakku kannattaa varmuuden vuoksi paistaa pellin päällä, jos taikinasta sattuu karkaamaan rasvaa vuoan pohjan ja reunan välistä.
Sulata suklaat mikrossa lasikulhossa, välillä sekoittaen. Mausta karedemummalla ja suolalla. Varo polttamasta. Vatkaa kananmunat ja sokerit tiukaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä kaikki täytteen aineet. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista uunissa noin 45-50 minuuttia, lämpötilaa voi laskea loppua kohden, jos kakku näyttää tummuvan liikaa. Kakku on kypsä, kun täyte ei enää juurikaan hylly vuokaa heiluttaessa. Katkaise lopussa uunin virta ja anna kakun olla uunissa vielä kymmenisen minuuttia. Täyte kohoaa paiston aikana reilusti, mutta laskeutuu jäähtyessään. Odota seuraavaan päivään ja tarjoa vaikkapa mustikoiden ja vaniljajäätelön kera.


Suklaakakku toimii loistavasti portviinin kanssa.


Kakku matkasi työkavereiden iloksi, kun kuulemma en enää tarpeeksi usein heille leivo ;)

perjantai 27. marraskuuta 2015

Tiikerikakku, kurpitsa-tiikerikakku

Tiikerikakku, kuivakakkujen klassikko. Retroleivonnainen, joka pitää pintansa. Muistelen, että köksän tunnillakin näitä leivottiin.
Hoksasin jo jokin aika siten, ettei blogista löydy tiikerikakun reseptiä ja ajattelin että vika on korjattava oitis. En totta puhuen kovin montaa kertaa kyseistä kakkua ole leiponut, ainakaan viime vuosina. Tiikerikakku on minusta herkästi kuiva, ainakin jo seuraavana päivänä leipomisesta ja tahtoo murentua. Siis oikea kuivakakku. Ongelman ratkaisu on kurpitsasose, jota piilotin taikinaan. Tuli hyvää ja mehevää! Korppujauhoja ei taaskaan ollut kotona, mutta jauhettua piparia löytyy pussillinen. Kakkuvuoan leivittäminen onnistui sillä loistavasti ja kakun pinnasta tuli rapea ja kauniin ruskea. Rapeus kyllä häviää kannen alla säilyttäessä, mutta tuoreeltaan pehmeän mehukkaan mutta ei liian kostean sisuksen ja rapean kuoren kontrasti on hieno. Mikään ei muuten ole niin ikävää, kuin vanhalta maistuvat korppujauhot tai mannaryynit kakun pinnalla.

Kurpitsa-tiikerikakku

275 g voita (tai voirypsiöljy-seosta)
3 1/2 dl sokeria
4 munaa
5 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
n. 2 dl kurpitsasosetta
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1 sitruunan kuori raastettuna

Kurpitsasosetta varten lohko kurpitsa uunipellille ja paahda lohkoja noin 200 asteisesssa uunissa, kunnes kurpitsat ovat pehmeitä. Poista kuoret ja soseuta, anna jäähtyä.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitelleen samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään paitsi kaakaojauhe ja siivilöi/sekoita taikinaan. Lisää lopuksi kurpitsasose. Ota taikinasta noin kolmannes toiseen astiaan ja siivilöi ja sekoita joukkoon kaakaojauhe. Mausta vaalea taikina inkiväärillä ja sitruunalla.
Voitele ja leivitä kakkuvuoka. Levitä puolet vaaleasta taikinasta vuokaan, sen jälkeen tumma taikina ja lopuksi loput vaaleasta taikinasta. Tasoita pinta. Nostele haarukkaa ym. taikinassa, jolloin saat kerrosten väliin kuviota.
Paista noin 180 asteessa (kiertoilma) noin 45 minuuttia, kunnes kakku on tikulla kokeillen kypsä.
Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

 
 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Helppo ja nopea suklaakakku x 2

Helppo ja nopea, makeaa, suklaata. Jotain tarjottavaa yllätysvieraille, lapsille, sukulaisille, makeannälkään. Väsyttää, en jaksa, en osaa, ei huvita. Voisiko joku muu joskus...
Tuttuja tuntemuksia, sillä eiköhän jokainen silloin tällöin tai useamminkin tässä kiireisessä elämässä koe turhautumista ja väsymistä.
Ihan normaalia. Itselleen pitää olla armollinen! Ei aina tarvitse tehdä itse alusta loppuun tai edes itse! Homman voi ulkoistaa ostamatta silti valmista kakkua kaupasta. Sitä varten on kelpo tuotteita: valmiita seoksia, joihin vain lisätään vesi ja/tai rasvaa. A vot, uunituore vierasvara tai makean himon taltuttaja on valmis. Tai siis kun ensin paistetaan. Tai siis kun raavas mies tekee: tällä kertaa helppo juttu! Itse pitäydyin kameran takana ja suit sait sukkelaan kakut olivat valmiita ja sain maistella makeita suklaaherkkuja lähes evää heilauttamatta ;).


Suklaakakun päällä lusikallinen vaniljarahkaa, koristeena pakastekuivattuja mansikoita.


 Yhteistyössä Blogiringin ja Kungsörnenin kanssa minulle valikoitui mutakakun ja suklaakakun testaaminen. Muita tuotteita ovat toscakakku, porkanakakku, omenakakku, vohveli- ja pizza-ainekset. Muutamalla eurolla per paketti. Jos nimi tuntuu hankalalta, niin punaiset paketit erottaa värin perusteella useimmista kaupoista, sittarista ainakin niitä bongasin, pitäisi lötyä muista K-ryhmän sekä S-ryhmän kaupoista ainakin. Kannattaa muuten vinkata miehelle tulevien merkkipäivien ja juhlien varalta!


Muutamalla välineellä selviää eikä tule juuri tiskiä.


Ohjeet ovat selkeät ja aineslistakin on lyhyt, ollakseen jauhemaisessa muodossa. Taikinat on helppo vispata, ei jää paakkuja.





Jos haluaa selvitä oikein helpolla, mutakakun voi tehdä leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.


Mutakakku jää näin matalammaksi ja reunat rouheiksi. Ei haittaa makua.


Suklaakakun kuorrute vatkautuu parhaiten sähköllä.


Varmoin ottein maaliin. Ei tainnut sittenkään olla ensimmäinen kerta kun mies on kakkua kyydissä...



Kieltämättä suhtauduin näihin varauksella, en hinnan puolesta mutta maku epäilytti: miten joku jauheseos voi muka hyvältä maistaa? Muistissa oli lapsuuden sitruunamuffinijauheet. Yllätyin positiivisesti, sillä kakkujen maku on oikeasti suklainen, mutakakku melkeinpä supersuklainen ja makea.


Mutakakun kaverina kirpeää passionmoussea tasapainottamaan makeutta.


Yhteistyössä Kungsörnen

tiistai 6. lokakuuta 2015

Helppo omenakakku

Helppo omenakakku tai omenapiirakka. Omenareseptit ovat nyt ajankohtaisia, kellä omenoita sitten sattuu olemaan. Omenasato on runsas, mutta omenat rupisia, osa madon syömiä ja osa mädäntyy jo puuhun. Joitakin omenoita sentää sain pelastettua ja aikalailla saa nähdä vaivaa, kun pienet rupiset omenat kuorii ja poistaa huonot osat. Viime kesänä puumme ei tuottanut kuin viisi omenaa. Tasan ei käy onnenlahjat. Tietämäni mukaan puu tuottaa satoa joka toinen vuosi. Toivottavasti kahden vuoden päästä saadaan kunnollisia omenoita.

Mielessä on lapsuuden omenakakku, jolla eräs tuttava oli voittanut kilpailunkin. Yritin muistella ohjetta, montaa ainetta siinä ei ollut ja tekotapa oli hyvin yksinkertainen. 2 purkkia kermaviiliä, se on varmaa. Loput sävelsin. Tein kaksi kolme eri versiota, ennenkuin olin jokseenkin tyytyväinen. Ensin lisäsin kaksi kananmunaa. Koskapa lämpimänä kakku maistui kananmunilta, en kelpuuttanut ohjetta. Ehkä alkuperäiseen ei laitettukaan kananmunia? Olisiko sokeria ollut enemmän? Tulisiko rakenteesta erilainen jos sokeria lisätään? Kakkukakkosesta jätin kananmunat pois, rakenne jäi jotenkin turhan tiiviiksi, maku sen sijaan oli ihan ok. Kolmas kerta toden sanoo: voin lisääminen sai kakun rakenteen ja maun parhaimmilleen. Ja nyt puhutaan siis helposta kakkureseptistä: ainekset sekoitetaan, kaadetaan vuokaan ja paistetaan. Piirakan saat, kun kaadat taikinan laakeaan voideltuun piirakkavuokaan ja nakkaat omenalohkot päälle.

Helppo omenakakku

2 purkkia kermaviiliä
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100 g sulatettua voita
(sitruunan kuorta)

lisätään:
3-4 dl omenalohkoja, mieluiten hapokkaita, kotimaisia
2 rkl sokeria
kanelia

Sekoita taikinan ainekset sitruunankuorta myöten. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, voitele vuokan reunat. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä 180 asteessa (kiertoilma) 15-20 minuuttia. Sekoita omenalohkojen joukkoon sokeri ja reilusti kanelia. Ota kakku uunista ja painele omenalohkot taikinan sisään. Jos kakun pinta on jo kuorettunut, tee veitsellä pienet viillot. Kypsennä vielä n. 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä. Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Matchakakku

Matchatee; matchapähkinäkakku tai matchakakku seesaminsiemenistä, gluteeniton kahvikakku, josta syntyy kuorrutteella astetta juhlavampi kahvipöydän kakku. Matcha on hienoksi jauhettu japanilainen vihreä tee ja sopii myös hyvin ruuanlaittoon. Matcha sopii hyvin valkosuklaan kylkeen ja muistan tehneeni matchavalkosuklaajäätelöä sekä vähän erikoisempaa valkosuklaamatchakastiketta kalalle.
Suolaa ja hunajaa-blogin Jonna oli tehnyt matchapistaasipähkinäkakkua, joka kuulosti niin herkulliselta, että päätin kokeilla.
Viime viikkoina meidän keittiössä on ollut oikea hävikistä herkuksi kampanja; kaikki kaapit on koluttu ja siemen- ja pähkinäpussinpohjat on koetettu leipoa leiviksi ja milloin miksikin. Seesaminsiemeniä oli kaksin pussein ja vielä mustiakin yksi satsi, joten päätin kokeilla niitä tähän kakkuun; ehkäpä halvamainen tai tahinintyyppinen aromi olisi lopputuloksena? Lisäksi tein kakusta gluteenittoman, mutta hyvin tavallisiakin vehnäjauhoja voi käyttää, niillä kakku on todennäköisesti vähemmän murumainen. Kuorrutteen päätin jättää pois, mutta tuorejuustokuorrute antaisi kakkuun mukavasti kosteutta ja juhlavuutta. Näin arkena pelkkä tomusokerihuntu riittää. Gluteenittomien leivonnaisten kanssa käy herkästi niin, että kakun rakenne on tuoreeltaan oikein hyvä ja kostea, mutta vähänkin seisoessaan se tahtoo murentua. Niin tai näin, maku on silti hyvä, rakenne kevyen hiekkakakkumainen ja matchateen maku toimi hyvin myös seesamin kanssa. Matchateejauhetta saa ainakin maustekaupoista tai tilaamalla nettikaupoista.
 

 
Matchatee-seesamkakku
 
125 g pehmeää voita
2.5 dl sokeria
2 kananmunaa
100 g seesamisiemeniä, valkoisia (osa mustia)
3 dl riisijauhoja tai muita gluteenittomia jauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
1 rkl matchajauhetta
1 limetin kuori
1/2 limetin mehu
1.5 dl kermaa
 
Voitele (pienen) kakkurenkaan reunat tai suihkuta vuokaspraylla ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Pellin tulee olla täysin suora, vääntymätön. Vaihtoehtoisesti leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Hienonna seesaminsiemenet. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sekoittaen. Lisää lopuksi limetin kuori, limetin mehu ja kerma. Kaada kakkurenkaaseen/vuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes kakku on tikulla kokeillen kypsä. Irrota reunat vuoasta/renkaasta veitsellä ja anna jäähtyä. Poista vuoka, ripottele tomusokeria päälle.
 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Espanjan eväillä: espanjalainen illallinen ja papusahramikeiton ohje

Espanjalainen ruoka, espanjalainen menu. Espanjan eväillä ruokittiin isompikin porukka pariin otteeseen. Ensimmäinen illallinen tarjoiltiin kahden kokoin voimin 14 hengelle joulun alla. Toinen illallinen samaan tapaan nautittiin hiukan pienemmällä kokoonpanolla jälkipikkujouluna tammikuun lopulla. Molemmissa tapauksissa nautittiin tapaksia, rustiikkista espanjalaista papukeittoa sekä possua. Kuvia on molemmilta illoilta, vaihtelevan laatuisina.


Tortilla, perunamunakas, päällä paistettua chorizokuutiota.
 

Marinoitua lampaanmaitojuustoa kotitekoisen maalaisleivän päällä, säilöttyä paprikaa.
 
 
Vasemmalla alhaalla tortillaa, leivillä katkarapua, tonnikalatahnaa, marinoituja oliiveja, ilmakuivattua lihaa, saaristoilaisleivän päällä sokerisuolattua lohta. Keskellä gazpacho, jonka päällä balsamiviinietikasta tehtyä kaviaaria.
 

Molemmilla kerroilla herkullinen, rustiikkinen papusahramikeitto jäi kuvaamatta, jos keitto nyt kovin kuvauksellinen edes on. Keittoa kehuttiin varsin autenttiseksi. Mainittakoon, että allekirjoittaneen Espanjalaisen ruuan tietämys rajoittuu nettiopiskeluun, jota perua keitonkin ohje on. Onneksi toinen kokki on Espanjan käynyt ja huomattavasti kokeneempi.
Mustia oliiveja on näppärä kuivata uunin jälkilämmössä tai puuhellan päällä. Valitse kivettömät laadukkaat veteen säilötyt oliivit. Valuta, huuhtele ja pilko hiukan pienemmäksi. Kuivata pellillä.
Rosmariinineulaset kuivuvat samoin.
Keitosta riittää varmasti neljälle, jopa kuudelle pääruokana, alkuruokana annoksen koosta riippuen kymmenelle.
 

Espanjalainen papusahramikeitto
 
1 tl sahramia
oliiviöljyä
3 pientä salottisipulia
3 sellerin vartta
1 solovalkosipuli
2 rkl kuivattua oreganoa
4 purkkia säilöttyjä valkoisia papuja (320-270 g)
loraus punaviinietikkaa
kunnon loraus sherryä, mieluiten kuivaa
mustapippuria
muskottipippuria
cayennepippuria
noin litra vettä
1-2 kanaliemikuutiota
suolaa
 
Koristeeksi kuivattuja rosmariinin neulasia, kuivattua oliivirouhetta.
 
Hienonna sipulit ja selleri. Jos sahrami on luotteina, hiero morttelissa hienoksi. Laita kuppiin ja lisää 1-2 dl kuumaa vettä ja anna liueta. Kuullota sipulit ja selleri öljyssä, lisää sahramivesi, punaviinietikka, mausteet, liemikuutiot ja vesi ja keitä noin 15 minuuttia. Lisää valutetut pavut ja anna kiehua viitisen minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella, keittoon saa jäädä pieniä sattumia. Jos keitto on liian paksua, lisää hiukan vettä. Lisää sehrry, tarkista suola.
Koristele lautasannokset kuivatulla oliivilla ja rosmariinilla.
 


 
Pienistä laseista tarjottiin raikas passionhedelmäinen väliruokasorbetti.
 

Possun ulkofileeseen hierottiin tulisia mausteita. Osa kypsennettiin uunissa, osa vakuumissa sous vide. Jälkimmäinen oli suussa sulavan mureaa. Patatas Bravas, uunissa paistetut lohkoperunat, punaista ja valkoista kastiketta, kuten Espanjassa kuulemma on tapana. Mangopapusalsaa.
 
 
Lemon posset tarjottiin pääruuan jälkeen pienistä hillopurkeista. Päällä ripaus lakritsia.
 

Sherrysemifreddo, kanelikinuskia ja piparicrumble.
 


Toisen kokin bravuuri, herkullinen moussekakku, jossa maistui kirsikka ja joulu.
 
 
Persimonia ja pieniä täytteettömiä leivoksia voitaikinasta, joita maisteltiin hillojen kanssa. Lisäksi oli vielä espanjalaisia juustoja.
 

Viikunahilloa, ruusukvitteniä, kirsikkahilloa mm.
 
 
Jälkimmäisillä illallisilla pikakakku kahvin kera: pohjassa mantelia ja kookosta. Päällä kermavaahtoa, johon lisäsin kondensoitua maitoa sekä passionhedelmiä. Koristelussa mantelilastuja sekä siitepölypalleroita.
Kahdestaan, tai isommallakin porukalla kokkaaminen on hauskaa ja ensimmäisten illallisten kokkikaverin Ullan kanssa homma sujuu kuin tanssi! Toisella kertaa yksin häärätessä oli tulla kiire, vaikka ruokalajeja olikin huomattavasti vähemmän ja muutenkin olo oli vähän yksinäinen. Sieni-illallinen, espanjalainen illallinen, mitähän seuraavaksi keksitään Ulla?

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vinkkejä pääsiäispöytään

Viime hetken vinkkejä pääsiäiseksi, suolaista ja makeaa. Lampaanpotka, lampanviulu, parsapiirakka, rahkatorttu... Ja viimeiset hetket osallistua arvontaan! Linkki postauksen lopussa.
Tänä vuonna oma lampaani todennäköisesti menee Lähi-Idän tai Intian suuntaan. Tässä Marokkolainen versio.
Perinteisempää lammasohjetta löytyy blogin arkistoista;
Koko menu: lampaanviulua punajuuricouscousin, uunijuuresten ja paprikavoikastikkeen kera. Jälkkärinä hedelmä-sabayon.
Ylikypsää lampaanpotkaa voi valmistaa vakuumissa kotiuunissa ilman sous vide-laitteitakin.
Miksei pääsiäisenä maistuisi parsapiirakka tai parsakeitto, nythän kaupoista alkaa taas saada ihan kelpo parsoja.
Jälkiruoaksi helppo piirakka aprikooseista, mangopassionpiirakkaa tai gluteenitonta aprikoosimangopiirakkaa. Kahvikakut voi koristella pääsiäiseen sopivaksi, tässä banaanikakkujen ohje. Täällä vielä kuvia pääsiäispipareista. Tai maistuisiko mämmitoffee?


Makea tulkinta Kyöpelinvuoresta. Banaanikakun ohjeeseen linkki yllä.



Moussekakun voisi koristella näinkin.


Macaronseja pääsiäiseen sopivin värein. Macarons-ohjetta esim. täällä.


Kaupan suklaamunia voi tuunata sokerimassasta tehdyin koristein.





Vielä on huominen aikaa osallistua arvontaan, jossa voit voittaa Expertin 100 euron lahjakortin!
Olet mukana arvonnassa kommentoimalla tästä linkistä aukeavaa postausta 30.3.15 mennessä.


perjantai 23. tammikuuta 2015

Helpot Runebergin tortut

Runebergin torttu tai leivos, Runebergin kuppikakku tai muffinssi. Helppo gluteeniton resepti jossa hiekkakakkumainen leivos kostutetaan manteliliköörillä. Perinteisempi Runebergin torru -ohje gluteenittomana versiona löytyy täältä. Halusin yksinkertaistaa edellistä ohjetta jättämällä korppujauhot pois, niitä harvoin löytyy meikäläisen ruokakaapista, tai sitten ne maistuvat vanhoilta. Gluteenittomia korppujauhoja kaappiini eksyy vielä harvemmin. Gluteenittomien jauhosekoitusten sijaan olen alkanut käyttää vanhaa kunnon perunajauhoa, jolla saa leivoonaisiin ihanan kevyen rakenteen, kuten entisajan kahvikakku hiekkakakussa. Perunajauhot ovat muutenkin monikäyttöisiä ja edullisia. Pieniä suupaloja saa, kun käyttää pieniä muffinssivuokia. Muffinssipeltiä kannattaa käyttää, sillä silloin kakut kohoavat ylöspäin eivätkä leviä vuokan antaessa periksi. Jos peltiä ei ole käytettävissä, kannattaa laittaa ainakin kaksi paperivuokaa päällekkäin.

Runebergin kuppikakut

12-18 kpl vuoan koosta riippuen

200 g pehmeää voita
2 dl ruokosokeria
2 kananmunaa
3.5 dl mantelijauhoa ja mantelirouhetta
3 dl perunajauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
muutama tippa karvasmantelia

kostutukseen mantelilikööriä

koristeluun

tomusokerikuorrutetta
vadelmahilloa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen samalla vatkaten. Lisää mantelijauho ja mantelirouhe ja sen jälkeen siivilöi joukkoon perunajauhot, johon olet sekoittanut leivinjauheen. Sekoita lopuksi joukkoon maito. Täytä muffinssivuoat 2/3 tai enemmänkin ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes kakut ovat kypsiä. Kostuta jäähtyneet kakut reilusti manteliliköörillä (koosta riippuen 1-2 rkl/kakku). Pursota valkoinen kuorruterinkula ja lisää keskelle vadelmahilloa.


Pieni kuppikakku on juuri sopiva suupala kahvin kanssa. Mantelilikööri pitää leivoksen kosteana useamman päivän. Perinteisiä Runebergin torttuja vaaleammat leivokset eivät maussa häviä alkuperäisille.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Äidin piimäkakku ja arvonnan voittaja!

Arvonta oli ja meni, kuten reilun kaupan viikkokin. Toivotaan, että reilun kaupan tuotteita päätyy jatkossakin meidän ostoskasseihin. Mukavia kahvihetkiä löytyi kommenteista, kiitos siitä teille. Ennen kuin paljastan arvonnan voittajan, paljastan äitini salaisen piimäkakkureseptin, jonka mukaan leivottua kakkua nautittiin minun reilussa kahvihetkessäni.
Totta puhuen jokaiseen reseptiin kun täytyy jättää oma kädenjälki, tätäkin muutin. Piimäkakku oli lapsuuskotini tavallisin kahvikakku ja yleisin leivonnainen, se kun oli isäni suosikkikakku. Vain palanen teen kanssa, hän ei kahvia juonut. Piimäkakku on myös tyttäreni suosikkikakku, mutta ilman rusinoita. Ne voi hyvin jättää pois. Mausteita voi myös vaihdella, jolloin makuun saa pientä vivahdetta, mutta se perusmaku säilyy joltisenkin samanlaisena. Tähän kakkuun laitoin mangopiimää ja päiväyksen ylittäneen kermapurkin. Pääasia, että neste on hapanta, se toimii parhaiten soodan kanssa. Ja ihan kahvikupilla aineet mittasin, 2 dl vetoisella. 1 dl sulaa voita on 90 g. Tämä taikina vaatii ison kuivakakkuvuoan, vaihtoehtoisesti sen voi jakaa kahteen pienempään. Mieluummin kannattaa valita hiukan liian iso vuoka, jolloin taikina ei kohoa reunojen yli ja pohjasta tulee siisti.

Äidin piimäkakku

1 kkp sulaa voita
3 kkp hapanta kermaa tai piimää
3 kkp kidesokeria
5 kkp karkeita vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääri'
1 tl pomeranssinkuorta
1 kkp rusinoita

Kaikki aineet sekoitetaan ja kaadetaan voideltuun vuokaan ja paisteaan kauniin ruskeaksi

Ailan piimäkakku

2 dl sulaa voita
6 dl mangopiimää ja hapanta kermaa
6 dl reilun kaupan ruokosokeria
10 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
reilu 1 tl soodaa
1 tl neilikkaa
1 tl muskottipähkinää
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl kanelia
2 dl rusinoita

Kaikki aineet sekoitetaan, kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paistetaan 180 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes kakku on tikulla kokeillen kypsä.


Ja sitten se arvonnan tulos. Meiran Reilua kahvia lähtee seuraavan kommentin kirjoittajalle:


Viettäisin sen rauhassa aamulla herkkuja nautiskellen =). Mukaan arvontaan!
Onnittelut voittajalle!