Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulla. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Muutama resepti pääsiäiseen

Onko pääsiäisen menu vielä auki? Tässä postauksessa on muutama vinkki blogin arkistoista, jos joku näistä vaikka nappaisi! Perinteistä lampaan viulua haastaa herkkujen herkku marokkolainen nyhtölammas ja herkullisia rahkapullia kannattaa tietenkin leipoa itse. Parsa on nyt parhaimmillaan ja vihannesosastot pursuvat monia ihania kasviksia.

Mitäs meillä syödään tänä pääsiäisenä? Karitsan paisti odottaa palvaamista: se on tarkoitus savustaa hitaasti ja pitkään. Lisukkeeksi olen jo muutaman reseptin valinnut Andalusian auringossa-kirjasta; Israelilaista salaattia ja munakoisotahnaa tehdään ainakin. Kun savustus on niin suuri intohimo, ehkä kaappiin pääsee myös ankka. Juu ja lohta on tarkoitus kylmäsavustaa, kun vielä kelit sen sallivat. Fileet säilyvät hyvin pakkasessa, tosin tekevät hyvin kauppansa, eli eivät säily pitkään. Ja jälkkäriksi tehdään pashaa ja mämmiä maistellaan kanssa. Näitä reseptejä sitten myöhemmin.

Tässä muutama jo hyväksi koettu resepti:

Pääsiäismenun alkuruoaksi suosittelen parsakeittoa.

Marokkolainen nyhtölammas lisukkeineen oli oikea herkkuateria ja sopii pääsiäiseen.

Perinteisempää lampaan viulua punajuuricouscousin ja paprikavoikastikkeen kera. Vie kielen mennessään. Koko menu täällä.

Ylikypsä lampaanpotka on suussa sulavaa ja onnistuu ilman sous vide-laitetta.

Vaikka rahkapullia saa ympäri vuoden, enemmän miellän ne pääsiäiseen.

Helpossa aprikoosipiirakassa on kevään värit.



Maukasta ja leppoisaa pääsiäistä!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Helposti syötävät laskiaispullat: laskiaissarvet

Herkulliset laskiaispullat nautitaan heti seuraavana Runebergin torttujen jälkeen näin alkuvuodesta.  Päätin kokeilla jotain uutta perinteisten pullien sijaan: laskiaistuutteja eli laskiaistötteröitä. Minusta ne ovat laskiaissarvia. Tykästyin näihin kovasti ja ohjetta on testattu jo kahteen kertaan.

Perinteiset laskiaispullat on aika hankalia syödä. Kermavaahto pursuaa pullaa puraistessa ja pahimmillaan hillot ja kermat on pitkin rinnuksia, ellei syö pullan kantta erikseen. Pullasarvessa tätä ongelmaa ei ole, sillä sarven voi syödä hyvin siististi, ellei sitten aloita sarven kapeammasta päästä :).

Mitään muotteja ei sarven tekoa varten tarvitse, foliosta on helppo kääriä tötteröt, jotka on helppo poistaa paistamisen jälkeen. Minusta näillä foliomuoteilla syntyi nätimmät tuutit ja niihin mahtuu enemmän täytettä!

Jos perinteiset laskiaispullat viehättävät enemmän, seuraavassa pari ohjetta.
Erittäin hyvä pullaohje ilman voita: sydänystävälliset laskiaispullat, voilla leivotut parhaat laskiaispullat. Jos hillo ei natsaa, kokeile näitä: marsipaanilla täytetyt laskiaispullat,  tai: pistaasimantelitäytteiset laskiaispullat.

Nämä sarvet leivoin ilman voita, kuten viime aikoina yleensä pullan teen. Juoksevalla rypsiöljyvalmisteella (eri tuotteitahan on kaupassa useita) pullasta tulee minusta oikein kuohkea ja se säilyy hyvin pehmeänä. Kermavaahto pysyy paremmin jämäkkänä, kun lisää siihen 2-3 rkl vaniljakreemijauhetta, silloin ei myöskään tarvitse lisätä sokeria.

Laskiaissarvet n. 16 kpl

5 dl vettä
1 dl rasvatonta maitojauhetta
n. 30 g hiivaa (vajaa paketti tuorehiivaa)
2 dl sokeria
1(-2)tl suolaa
2-3 rkl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria1(-2) kananmunaa
noin 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

voiteluun kananmuna
täytteeksi 2-3 dl kuohukermaa (sokeria tai vaniljakreemijauhetta)
mansikkahilloa
koristeluun tomusokeria

Mittaa kulhoon maitojauhe ja sekoita joukkoon kädenlämpöinen vesi. Liota hiiva joukkoon, lisää sokeri, suoka, kardemumma ja kananmunat. Sekoita ja lisää 2/3 jauhomäärästä. Lisää jauhoja vähitellen, mutta varo alustamasta liian tiivistä taikinaa. Jauhojen määrä riippuu niiden laadusta ja kosteudesta. Alusta koneella tai käsin taikinaan hyvä sitko. Lisää lopuksi juokseva rypsiöljyvalmiste.

Kääri foliosuikaleista sillä välin tötteröt. Paksummassa päässä on hyvä olla foliota paksummalti, niin ettei tötterö painu herkästi kasaan. 

Anna kohota vedottomassa paikassa kelmulla peitettynä kaksinkertaiseksi. Jaa taikina jauhotetulla pöydällä kahtia ja kauli molemmista noin puolen cm paksuinen suorakulmio. Leikkaa suorakulmio noin 2 cm levyisiksi nauhoiksi ja kieritä sarvimuotin ympärille kapeasta päästä lähtien niin, että nauha menee hiukan päällekkäin. Laita pellille saumapuoli alaspäin. Jos taikinasta jää yli, koristele tötteröitä palmikoin (kiinnitä voitelemalla kananmunalla, tai leivo loppu taikina pulliksi.

Kohota pellillä liinan alla puolisen tuntia. Voitele kananmunalla. Paista 200 asteessa (kiertoilma) n. 15 minuuttia, kunnes sarvet ovat kauniin väriset ja kypsät. Poista folio lämpimänä ja anna sarvien jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla tai vaniljakreemijauheella.  Laita kermavaahto pursotuspussiin, se helpottaa täyttöä. Lusikoi sarven pohjalle mansikkahilloa ja truuttaa sarvi täyteen kermavaahtoa.

laskiaissarvet


laskiaispulla eli laskiaissarvi


Tulipahan näitäkin muotteja kokeiltua.



Itse käärimällä saa ihan kelpo sarvimuotit.






Palmikon alle kannattaa sipaista kananmunaa, varmistaa palmikon paikallaan pysymisen.




  Foliomuotilla syntyi nätimmät sarvet.


 Ja eikun herkuttelemaan!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Tänään on pullapäivä!

Pullapäivä, tai kansallinen korvapuustipäivä, lokakuun neljäs. Tapa on lainattu Ruotsista, lienee korvapuustitkin sieltä? Skotlannin matkoillani huomasin, ettei muuten ollut Edinburghissa suomalaista kahvilaa, vaan ruotsalainen, jossa tarjotaan muhkeita kanelikorvapuusteja! Suomalaisia ravintoloita on siellä täällä maailmalla, mutta olisi kiva tietää, missä kaikkialla on suomalaisia korvapuusteja tarjoavia kahviloita?

Vaikka korvapuusti on minunkin lemppari, yllättäen yhtään korvapuustireseptiä ei blogista löytynyt! Liekö niin, että ne herkulliset korvapuustit on olleet rumia, revenneitä ja pellille levähtäneitä, vai mistähän tuo liene kiikastanut. Pitää muistaa korjata puute. Pullaohjeita löytyy yhdeksän kappaletta, joista aika moni on laskiaispullaohjeita. Jos minun pitää valita, se on pulla eikä viineri, ja useimmiten pulla eikä suklaakakku.  Ai miksikö en tehnyt nyt korvapuusteja? Siksi kun tein eilen jonkinmoisen synttärikakun mustikasta ja valkosuklaasta.

Tämä täytetty pullapitko on kyllä erityisen hyvää, kilpailee kovasti korvapuustin kanssa.



Ja pikkuhiljaa ajankohtainen pullaresepti on tämä piparkakkupulla. Kannattaa tsekata!
Siitä valkosuklaasta ja mustikasta, tuli sen verran hyvä kakku, että resepti päätyy tänne kohtapuoleen.

torstai 26. toukokuuta 2016

Paras pulla tehdään itse!

Pulla, varsinkin täytetty pulla, on ihan parasta kahvileipää. Pullan leivonta ja leivonta ylipäänsä on minulle rentouttavaa toimintaa, jossa ajatukset lepäävät.
Kesä on tullut ihan varkain ja tämän hetkisessä työkuviossa reissaamisesta on tullut viikottaista. Osan viikkoa majailen soluasunnossa kuin opiskelijat konsanaan. Keittiö on yllättävän toimiva tiskikoneineen ja kiertoilmauuneineen. Kohtalainen valikoima sekalaisia ruoanlaittovälineitä on talon puolesta ja mitä ei löydy, siinä kohden sävelletään ja käytetään mielikuvitusta. Keittiöstä ja välineistä kuvat jäävät nyt toiseen kertaan. Välillä leivottua tulee viikoittain ja kotiin on mukava mennä pullapussin kanssa.
Hyvä ja toimiva pullaresepti löytyy täältä. Pääsääntöisesti käsin leipoessa määrät ovat minulla summittaisia ja jauhot lisätään näppituntumalla. Nämä pulla pyörittelin ensin pyöreiksi, nipistin sitten sisään nokareen marsipaania ja suklaapalan, joko Daim-suklaalevyn palasen tai minttusuklaata. Kohonneet pullat voitelin kananmunalla ja paistoin tavalliseen tapaan. Hyvin tekivät kauppansa, suklaamarsipaaniyllätys saa suut hymyyn!





Reppuelämä rajoittaa: kameraa ei pysty raahaamaan mukana. Kännykkäni kuvien laatu on sen verran luokaton, ettei niitä viitsi suurentaa.






Siivilän puutteen korvaa paperimuki, johon pistelin reikiä. Onnistuu se tomusokerin sirottaminen näinkin.




Suomen kaunista kesää.


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Rahkapullat

Pääsiäinen, pulla, rahkapulla. Kevät tulee, ihanaa! Pääsiäisen pulla on rahkapulla, mutta maistuu se muutenkin, vaihteeksi. Rusinoilla tai ilman. Erittäin hyvän peruspullan ohjeella syntyy monenlaiset pullat, täytettä ja tyyliä vaihtaen. Ennen leivoin pullat aina voilla, mutta tällä ohjeella syntyy terveellisemmät ja ehkä vähän kevyemmät pullat. Maku on yhtä hyvä, ellei parempi ja pulla säilyy mehukkaana monta päivää. Pakkasesta otettuna se on yhtä hyvää kuin tuoreena. Taikinan salaisuus on maitojauhe ja juokseva rypsiöljyvalmiste.


Rahkapullat, noin 30 kpl

5 dl vettä
1 dl rasvatonta maitojauhetta (laktoositon)
hiivaa vajaa paketti (50 g palasta 2/3)
2 dl sokeria
1-2 tl suolaa
2 munaa (yksikin riittää)
1-2 rkl kardemummaa (reilusti pitää olla)
noin 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

voiteluun kananmuna

täyte

purkki maitorahkaa (pehmeää, 200 g)
1-2 kananmunaa (isoja 1, pieniä 2)
2-3 rkl lemon- tai limecurdia
1/2 sitruunan mehu
raastettua sitruunankuorta
1 tl vaniljasokeria
kourallinen rusinoita (1/2 dl)


Sekoita maitojauhe kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon hiiva, sokeri, suola, kardemumma ja kananmunat. Lisää jauhot vähitellen, jos alustat käsin tai jos käytät yleiskonetta, noin 13 dl ja käynnistä kone. Lisää tarvittaessa jauhoja. Vaivaa taikinaan hyvä sitko, vähintään 10 minuuttia mutta mieluimmin pidempään, varsinkin käsin alustaessa. Lisää lopuksi juokseva rypsiöljyvalmiste.
Anna taikinan kohota kelmun alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi, noin tunti.

Tee sillä aikaa täyte. Raasta pestyn sitruunan kuorta, 1-2 tl verran. Purista sitruunan mehu. Sekoita kaikki täytteen aineet tasaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa noin 30 tasakokoiseen palaan. Pyöritä pulliksi leivinpaperilla vuoratuille pelleille. Kohota liinan alla noin puoli tuntia. Paina juomalasilla pullat kuvan mukaisesti littanaksi, voitele reunat kevyesti vatkatulla kananmunalla ja lisää jokaiseen pullaan 1-2 rkl täytettä.
Paista pullia noin 200-220 asteessa (itse paistan 220 asteessa, kiertoilmalla, uuneissa on eroja) kymmenisen minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja kauniin värisiä.



Täytettä saattaa valua yli pullien kohotessa, joten täytteen määrän kanssa kannattaa olla maltillinen. Yltiörahkaiset pullat eivät ole makuuni, mutta näissä täytettä on juuri sopiva määrä!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Laskiaispullat

Laskiaispullat, mikä ihana tekosyy leipoa! Olipa laskiaissunnuntai tai laskiaistiistai tai mikä tahansa päivä, kuohkea runsaasti kermavaahtoa sisältävä laskiaispulla on suosikkileivonnainen meillä. Runebergin torttu jää selvästi kakkoseksi. Kolesterolia tarkkaileva leipoo sydänystävällisiä pullia ja täyttää pullat kerman sijaan vaahtoutuvalla kasvisrasvavalmisteella. Kannattaa vielä tarkistaa että kasvisrasvavalmiste on sydänystävällinen. Rasvaton maitojauhe on näppärä vara pullan satunnaiselle leipojalle, ei tarvitse kipaista maitokauppaan. Maitojauhe on myös laktoositonta ja pullaan saa enemmän makua kuin veteen leipoessa. Olen aina vannonut aitojen ainesten nimeen ja leiponut voilla. Siksipä tämän ohjeen pullat yllättivät; enpä äkkisistään maun ja rakenteen perusteella pystyisi sanomaan, että voin sijaan on käytetty juoksevaa rypsiöljyvalmistetta!
Minun laskiaispullassa pitää ehdottomasti olla mantelia. Paras hillo on mansikka- tai vadelmahillo, mutta tällä kertaa hillon tilalle laitettiin omenasosetta. Toimii hyvin sekin. Muita laskiaispullaohjeita löydät täältätäältä ja täältä.

Pullat, sydänystävällisest (n. 25-40 kpl koosta riippuen)

5 dl vettä
1 dl rasvatonta maitojauhetta
n. 30 g hiivaa
2 dl sokeria
1(-2)tl suolaa
2-3 rkl kardemummaa
1(-2) kananmunaa
noin 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

voiteluun kananmuna

Mittaa kulhoon maitojauhe ja sekoita joukkoon kädenlämpöinen vesi. Liota hiiva joukkoon, lisää sokeri, suoka, kardemumma ja kananmunat. Sekoita ja lisää 2/3 jauhomäärästä. Lisää jauhoja vähitellen, mutta varo alustamasta liian tiivistä taikinaa. Jauhojen määrä riippuu niiden laadusta ja kosteudesta. Alusta koneella tai käsin taikinaan hyvä sitko. Lisää lopuksi juokseva rypsiöljyvalmiste.
Anna kohota vedottomassa paikassa kelmulla peitettynä kaksinkertaiseksi. Jaa taikina jauhotetulla pöydällä tasakokoisiksi paloiksi ja pyöritä pulliksi. Kohota pellillä liinan alla puolisen tuntia. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle esim. raesokeria. Paista 220 asteessa (kiertoilma) n. 10 minuuttia, kunnes pullat ovat kauniin väriset ja kypsät. Anna jäähtyä.

Täytteeksi

1 purki kuohukermaa (tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai vaahtoutuvaa kasvisrasvavalmistetta)
vaniljaa

pieni pötkö mantelimassaa notkistettuna
hilloa, marmeladia tai omenasosetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljalla. Leikkaa pullista hattu ja koverra hiukan sisusta pois. Notkista mantelimassaa lämmittämällä hetki mikrossa, halutessasi voit lisätä joukkoon likööriä. Laita pullan sisälle ensin mantelimassaa, sitten hilloa ja lusikoi päälle kermavaahtoa. Koristele pulla tomusokerilla.


Ihanaa! Oikein hyvä pullataikina. Hyvillä mielin teen jatkossakin sydänystävällisiä pullia. Ja arkena ilman kermavaahtoa.


tiistai 29. joulukuuta 2015

Piparipullat ja joulutunnelmia

Joulu tuli ja meni perinteisin herkuin. Kinkku paistettiin pikaohjelmalla ja leivottiin piparipullia Hanna Sumarin pullataikinaohjeella, sitä suosittelen! Ohjetta alempana. Flunssa iski viimein ja siinäpä ne pyhät menivätkin, pikkuhiljaa alkaa vointi kohentua. Jos jo blogin päivitykseen onkin hinku, niin eiköpä tietoliikenneyhteydet takkua... mutta niistäkin selvittiin.
Joulupöydän herkkuina meillä on perinteisesti kinkku, laatikot, rosolli ja suolaista kalaa, keittoperunoita ja kinkun kastiketta unohtamatta. Taatelikakkua tietysti. Perinteinen 9 kilon kinkku tuli hankittua kokeeksi Väisäsen Kotilihalta. Pienemmän kinkun valmistaminen sujui ensikertalaiselta edellisjouluna leivinuunissa ongelmitta, nyt aikataulutus ja uunin lämmitys oli hakusessa, kun kinkkukin saapui aatonaattona vasta puolilta päivin. Pelotti, että pitääkö koko yö valvoa. Niinpä kinkku tuli nakattua ehkä turhan kuumaan uuniin ja se valmistuikin muutamassa tunnissa silläaikaa, kun kyläiltiin. Vähänkö jänskätti, mutta eroa hitaasti miedossa lämmössä muhineeseen kinkkuun ei huomaa, ellei tietäisi! Onkohan kinkkuvalvojaiset yliarvostettua puuhaa? Ei tullut ylikypsää eikä kuivaa kinkkua vaan juurikin passeli, 74 asteinen herkku, joka on kohta tuhottu viimeistä viipaletta myöten!

Mutta niihin piparipulliin: sattui silmään Hanna Sumarin paras pullataikinaohje, jonka mukaan tyttären kanssa leivottiin piparipullia. Niitä, joissa pipari lätkäistään pullan selkään sekä sellaisia, joissa piparitaikina kaulitaan pullataikinan sisään korvapuustien tyyliin. Ihan parasta herkkua ja toimii joulunkin jälkeen. Hanna Sumarin Lucia-pullat löytyvät Topi- Keittiöiden sivuilta. Me tehtiin noin 9 tavallista, isoa pullaa ja toistakymmentä täytettyä pullaa. Yksi kaupan piparitaikina pakastealtaasta riittää tähän touhuun.

Piparipullat

taikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 munaa
2 tl suolaa
2 rkl kardemummaa
200 g sokeria
200 g voita
n. 1 kg vehnäjauhoja

1 paketti piparitaikinaa (500 g) sulatettuna
voiteluun kananmuna
raesokeria ja kanelia päälle

Ota pari ruokalusikallista voista, sulata kattilassa ja sekoita voisulaan kardemumma ja kiehauta. Ihana tuoksu! Lisää maito, lämmitä kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää sokeri, munat ja suola. Lisää suurin osa jauhoista ja alusta koneella (tai käsin) taikinaan kunnon sitko. Sulata loppu voi ja lisää se taikinaan lopuksi niin lämpimänä, kuin kätesi kestää (koneen alustaessa lisäsin ohuena nauhana noin 50-asteisen voin, enkä saanut hiivaa kuolemaan). Oma taikinani veti 950 g vehnäjauhoja, tämä voi vaihdella jauhojen kosteuden mukaan.
Kohota taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
Me kaaviloitiin noin 2/3 taikinasta levyksi ja sen päälle kaulittiin ohut levy piparitaikinasta. Nämä rullattiin ja leikattiin noin 3 cm paloiksi, jotka kohotettiin muffinssivuoissa. Loppu taikinasta pyöritettiin pullia, joiden päälle liimattiin paksut piparit kananmunalla voidellen. Reilu puolen tunnin kohotus lämpimässä, kierrepullien päälle vielä voitelu, kanelia ja raesokeria ja paisto 200 asteessa (kiertoilma) 10-15 minuuttia.


Pullataikina oli juurikin niin herkullinen, kuin Hanna Sumari lupaa. Sama määrä sokeria ja voita, voissa kiehautettu kardemumma sekä kuumana lisätty sula voi lienevät taikinan salaisuus. Jos jotain muuttaisin, niin ehkä vähentäisin hiivan määrää.


Piparitaikina ehdittiin kaulia aika ohueksi. Keksittiin laittaa kaksi pipari päällekkäin, sillä piparin pitää olla pehmeää ja maistua pullan päällä.


Piparikierrepullat olivat myös herkkua. Niistä voisi tehdä myös korvapuusteja, jos vaikka muffinssivuokia ei löydy.



Joulupöydästä en muistanut kuvaa räpätä, mutta näissä maisemissa meillä syödään juhla-ateriat.


Suosikkinurkka keittiössä. Puuhellan päällä on sopivasti laskutilaa ja leivinuunin lämmityksen jäljiltä hella toimii vaikka lautasten lämmittäjänä. Alinna olevassa kuvassa lyhdyn juju tulee esille.



tiistai 17. helmikuuta 2015

Parhaat laskiaispullat

Laskiaispulla on kevään herkku. Juuri kun on toivuttu Runebergin tortuista ja ystävänpäiväherkuista, kehiin astuu laskiaispullat. Totta puhuen hyvä pulla on minusta paras kahviherkku. Laskiaisen kunniaksi pullat täytettiin tällä kertaa vielä vähän hienommin. Kermavaahto maustettiin vaniljalla ja sitruunankuorella. Täytteenä mantelimassaa, mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita. Sattumoisin tykkään sekä mantelimassa- että hillotäytteisistä pullista, ihan yhtä hyvin samaan pullaan voi laittaa molempia. Ulkolaiset mansikat kylpivät tilkassa appelsiinilikööriä ja sokeria; näin niihin saatiin lisää makua. Mantelimassaa notkistettiin manteliliköörillä, mutta kermakin tms. ajaa saman asian.
Hyvä taikina on kaiken a ja o. Tällä kertaa edellispäivänä tehty taikina kohosi yön yli jääkaapissa. Lopputuloksena kuohkeat, täyteläisen makuiset pullat, jotka säilyttivät rakenteensa vielä seuraavanakin päivänä. Parhaiten pullataikinaan saa sitkon yleiskoneella riittävän pitkällä, ainakin 10 minuutin vaivauksella.

Pullat (n. 25-30 kpl)

5 dl maitoa
2/3 hiivapaketista
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
ripaus suolaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
200 g pehmeää voita

voiteluun kananmuna
koristeluun mantelilastuja tai raesokeria

Liuota hiiva kylmään maitoon. Lisää sokeri, kardemumma ja kananmuna ja sekoita. Vaivaa taikinaa jauhoja lisäten vähintään kymmenisen minuuttia. Tarkkaa jauhojen määrää on vaikea sanoa. Itse teen taikinan yleiskoneella ja lisään jauhoja niin, että taikina on sen verran kiinteä, että se alkaa muodostaa palloa taikinakoukun ympärille. Lopuksi lisätään pehmeä voi ja ripaus suolaa, taikinaa saa vaivata vielä hyvän aikaa. Sitkoa voi testata venyttämällä pientä taikinanokaretta sormien välissä, jos taikina venyy kalvoksi, sitkoa on riittäästi. Tavallista löysempi taikina jämäköityy kylmäkohotuksessa; se saa tarttua vielä käsiin tässä vaiheessa. Taikina kannattaa laittaa reilun kokoiseen öljyttyyn kannelliseen astiaan.
Seuraavana päivänä kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle, jaa tasakokoisiksi paloiksi ja pyörittele pulliksi. Anna kohota reilusti liinan alla. Paista 180-200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Oma uunini kiertoilmatoiminnolla on varsin tehokas, joten jouduin alentamaan lämpöä 180 asteeseen.

Laskiaispullat (n. 20 täytettynä)

20 pikkupullaa
pötkö mantelimassaa
mantelilikööriä tilkka
mansikkahilloa
tuoreita mansikoita
appelsiinilikööriä tilkka
sokeria
2 dl kuohukermaa
vaniljasokeria, sokeria
sitruunankuorta
tomusokeria

Notkista mantelimassa manteliliköörillä. Silppua mansikat ja mausta appelsiiniliköörillä ja tilkalla sokeria. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla, sokerilla ja sirtuunankuorella. Leikkaa pullista hatut, koverra sisusta vaikkapa pikku stanssilla. Laita lusikallinen mantelimassaa kuoppaan, mansikkahilloa ja tuoretta mansikkaa. Pursota tai luskoi kermavaahtoa päälle. Sihtaa pullien päälle tomusokeria




sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Täytetty pullapitko

Pullapitko, pitkopulla, vaniljakreemi, kardemummaa, voita ja sokeria. Niistä on ihan paras pulla tehty! Juhannuspulla, jenkkapulla - on niin hyvää, että kertyy helposti vyötärölle...
Kardemumma ja pomeranssinkuori tuovat mukavaa vaihtelua kanelipullalle.
2 isoa tai kolme pienempää pitkoa

Pullataikina

6 dl täysmaitoa
160 g voita
50 g hiivaa
1 dl sokeria
1-2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
16-17 dl vehnäjauhoja

Täyte

180 g voita
2.5 - 3 dl sokeria
kardemummaa, pomeranssinkuorta, vaniljasokeria

Vaniljakreemi

1.5 dl vaniljakreemijauhetta (Sallinen)
4.5 dl kylmää vettä

voiteluun kananmuna, pinnalle sokeria/raesokeria

Lämmitä maito ja voi niin että voi sulaa ja seos on kädenlämpöistä. Liota hiiva joukkoon, lisää sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Lisää vähitelleen jauhoja sekoittaen ja alusta, kunnes taikina on kimmoisaa ja pehmeää. Tein taikinan yleiskoneella ja annoin koneen pyöriä 10-15 minuuttia, jolloin tuli hyvä sitko. Saa kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Sekoita täytettä varten pehmeä voi, sokeri, kardemumma ja pomeranssinkuori. Molempia saa olla reippaasti, n. 2 -3 rkl.

Sekoita vaniljakreemijauhe ja kylmä voi ja vatkaa sähkövatkaimella/yleiskoneella 5 minuuttia, anna seistä vielä toiset 5 minuuttia.

Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan. Kauli jauhotetulla pöydällä neliöiksi. Levitä täytettä ja vaniljakreemia keskelle, noin kolmanneksen alueelle. Leikkaa taikinareunat parin cm:n paksuisiksi suikaleiksi hiukan viistoon. Kääntele suikaleet vuoronperään täytteen yli. Kohota vielä puolisen tuntia liinan alla. Voitele kananmunalla, sokeroi ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.




Taikina kohosi loistavasti lämpimän hellan kulmalla. Kun hella on kädellä koskettaen mukavan lämmin, voi pitkot kohottaa myös sen päällä.




maanantai 4. helmikuuta 2013

Täytetyt laskiaispullat

Kevättalvi on melko ruuhkainen leipomuksia ajatellen; on Runebergin päivä, laskiainen, ystävänpäivä ja sitten jo pääsiäinen. Kaikkeahan ei tarvitse leipoa, mutta jos jauhopeukaloa kolottaa, on hyvä syy kokeilla uusia juttuja.
Vuosi sitten tein laskiaispullia pistaasimantelitäytteellä, ja ne olivatkin oikein onnistuneita! Naistenpäiväksikin tuli vaivattua pullaa. Nyt halusin kokeilla tehdä pullataikinan vähemmällä hiivalla, kun mielestäni pullassa aika herkästi tulee hiivan maku läpi. Siispä puolitin hiivan määrän normaalitaikinasta, juurikin jokseenkin sama taikina kuin pistaasimantelipullissa. Laitoin koneella vaivatun taikinan jääkaappiin yöksi ja leivoin pullat seuraavana päivänä. Kohotin niitä reippaasti uunissa (joka ei ollut päällä) ja voitelun jälkeen kiertoilmauuniin ja uuni päälle. Pullista tuli hiukan tavanomaista tiiviimpiä, mutta hyviä. Siitäpä sitten keksin kovertaa lähes koko pullan sisuksen ja sekoittaa siihen täyteaineet. Eikä ollut yhtään hassumpaa, hyvin kelpasi taas raadille!



5 dl pullataikina, 24 pullaa.

Leikkaa pullista hattu. Koverra pullien sisus ja laita kulhoon.

Täyte

150 -200 g marsipaania
2 limen mehu ja kuori
(loraus punssia)

Hienonna marsipaani ja sekoita se pullamuruun. Lisää limen mehu ja kuori, halutessasi punssia. Sekoita käsin. Täytä pullat.

Pursotus

4 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
4 rkl vadelmahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaniljakreemijauhetta (jämäköittää hiukan vaahtoa, säilyy pidempään hyvänä) ja lopuksi hillo. Pursota tai lusikoi täytettyjen pullien päälle. Kansi päälle ja tomusokeria.


Tiiviit pullat säilyvät kokemukseni mukaan kuohkeina pidempään, useita päiviä, kuin kovin löysästä taikinasta nopeasti kohonneet pullat. Hiivan määrä ei tainnut näin jääkaapissa kohottamiseen kuitenkaan olla riittävä. Ensi kerralla taas toisenlainen kokeilu.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Laskiaispullat pistaasimantelitäytteellä




 Uusimmassa Baka-lehdessä oli paljon kivoja ohjeita ja mm. erilaisia laskiaispullan täytteitä. Mantelista laskiaispullaa on tehnyt mieli, joten tämä ohje -muutamine muutoksineen- meni kokeiluun. Työpaikalla olinkin tänään sitten tosi suosittu ja kiitetty; testatkaapa, tepsiikö teillä!

24 kpl

50 g hiivaa
5 dl maitoa
n. 1 kg vehnäjauhoja
tuubi kardemummaa
7 g suolaa (n. 1.5 tl)
200 g sokeria
200 g voita

Pistaasimantelitäytettä
Mango curdia
1 prk (3.3 dl) kuohukermaa

Liota hiiva maitoon, lisää sokeri, suola, kardemumma ja vähitellen jauhot. Jos teet taikinan yleiskoneella, tarkkaile taikinaa, jauhojen tarve voi vaihdella. Sekoita pienellä nopeudella n. 15 minuuttia, lisää pehmeä voi puolivälissä ja jatka sekoittamista, tarv. lisää hiukan jauhoja. Kokeile sitkoa ottamalla taikinaa sormien väliin; jos taikina venyy jonkun matkaa katkeamatta, alkaa sitko olla kohdillaan. Yleiskoneella tehty taikina saa olla melko kiinteää, se tarttuu taikinakoukun ympärille eikä jää reunoille pyörimään. Leipoessa pöydälle tarvitsee vain vähän jauhoja.

Kumoa taikina öljyttyyn kannelliseen astiaan ja laita kohoamaan vedottomaan paikkaan (vaikkapa uuniin).

Mikäli kohotusaika syystä tai toisesta on normaalia pidempi (pari-kolme tuntiakin), tee taikina kylmään tai haaleaan maitoon. Tässä välissä ehtii hyvin käydä vaikkapa lenkillä tai tanssitunnilla ym. Yleiskoneella taikinan alustus tuottaa lämpöä, eikä nesteen tarvitse olla kädenlämpöistä lyhyemmälläkään kohotusajalla.

Kumoa taikina leivinpöydälle, jaa 24 osaan ja pyörittele pulliksi. Jätä kohoamaan liinan alle 30-50 minuutiksi. Taikinani oli sen verran viileää, että pidempi kohotusaika tarvittiin.

Voitele kevyesti vatkatulla kananmunalla ja paista 180 asteessa (kiertoilma) 15-20 minuuttia tai kunnes väri on kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä.

Pistaasimantelitäyte
100 g kuorittuja pistaasipähkinöitä (ei suolapaahdettuja)
3 rkl mantelijauhetta
1 tl vaniljasokeria
1.5 dl tomusokeria
3 rkl amaretto-likööriä
1-2 rkl kylmää vettä

Jauha pistaasimantelit hienoksi. Sekoita ainekset keskenään. Seisoessaan tahna muuttuu paksummaksi ja voi tarvita hiukan lisää vettä.

Ainesuhteet ovat omasta päästä; en löytänyt enempää mantelijauhetta. Lisäsin amarettolikööriä, koska halusin täyteläisempää, ja vähän karvasmantelinkin, makua. Itsessään suolattomat pistaasit ovat miedon makuisia, mutta antavat raikkaan vihreän värin. Mango curdia ei myöskään alkuperäisessä annoksessa ollut, mutta siinä on mukavan täyteläinen maku. Sen voi toki korvata jollain muulla curdilla tai hillolla.

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja tomusokerilla.


Leikkaa pulliin kansi ja koverra keskeltä hiukan sisusta pois. Laita kunkin kuopan pohjalle 1 tl mango curdia, reilu tl pistaasimantelitäytettä ja lusikoi tai pursota päälle kermavaahtoa. Kansi päälle ja reilu sihtaus tomusokeria.


Pullataikinaan ei tule kananmunaa, toimii hyvin. Sokerin reipas määrä arvelutti, kun on tottunut leipomaan vähäsokerisia pullia. Voi olla, että hyvin kuohkeana säilyvä rakenne, kun kananmunaa ei käytetä, vaatii enemmän sokeria. Ehdottomasti kokeilun arvoinen. 

Pullat katosivat nopeasti parempiin suihin, saattaa olla, että joku jäi jopa ilman. Ensimmäinen kuva yön hämäryydessä järkkärillä ja jälkimmäinen päivänvalossa iPhonella. Kumman ottaisit ?


tiistai 8. maaliskuuta 2011

Naistenpäivä-pullat

Naistenpäivä meinasi mennä ohitse, ellei ystävä olisi aamulla soittanut. Nimittäin radiossa on pyörinyt jo parin viikon ajan mainos, jossa onnitellaan naistenpäivänä. Olin sitten sen suhteen pihalla!

Kun nyt sitten on laskiaistiistai, eikä oltu vielä yhtään laskiaispullaa maisteltu, niin ei ollut vaikea valita. Tavallinen puolen litran pullataikina, tein seuraavan ohjeen mukaan   ( 40 kpl) :

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
3 tl kardemummaa
1 tl suolaa
2 kananmunaa
n. 11-12 dl vehnäjauhoja
150-175 g voita (suolaton)

Vaiheet normiohjeen mukaan.

Jätin taikinan melko löysäksi ja vaivasin jonkun aikaa kunnon sitkon aikaansaamiseksi. Lopuksi lisäsin pehmeän voin. Kelmulla peitetyn astian laitoin mikroon kohoamaan.

Leivo pikkupulliksi ja kohota liinan alla. Voitele kananmunalla (käytin keltuaista, valkuaisille on parempaa käyttöä J), tähän pullamäärään riitti juuri 3 keltuaista)

Koristele haluamallasi tavalla (raesokeri, mantelilastut ) ja paista. Ensimmäiset paistoin 200 asteessa kiertoilmalla n. 10 minuuttia, tummuivat hiukan liikaa, joten alensin 185 asteeseen ja loppupuolella käänsin peltiä)


Koristeeksi laitoin kaapinperukoilta löytämääni punaista ja vihreää raesokeria, jotka sirottelin kukan ja lehtien muotoon leikatun sapluunan läpi. Täytteenä on keskellä mansikkahilloa (kaupan, ei ollut parasta mahdollista), ja pursotus Flora vispillä, johon on lisätty hiukan vaniljakreemijauhetta. Puolet värjäsin roosalla pastavärillä. Päälle sirotin mansikkatomusokeria, kun nuo raesokerikoristeet näyttivät kovin joulutähdiltä JPullat pitää ehdottomasti syödä samana päivänä, olipa kyseessä täytetty tai peruspulla.


 Hyvää naistenpäivää kaikille!