Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2016

Bagelit

Bagelit, amerikkalaiset vesirinkelit, tarjotaan runsailla täytteillä ja ne on tuttu näky meidänkin kahviloissa. Bagelit on kuulemma helppo tehdä itsekin ja pitihän sitä kokeilla. Ja siis aitoja en ole maistanut, kun en ole ameriikoissa käynyt.

Maanantai-aamu oli poikkeuksellisen vaikea. Miten voi olla näin pimeää ja märkää! Olo on viime päivinä ollut sellainen, että talviunille voisi heittäytyä ja raottaa luomiaan vasta joskus helmikuussa, kun aurinko näyttäytyy. Sen olen huomannut, että kaamosahdistuksessa ei auta jäädä sohvan pohjalle. Jotain on hyvä puuhata, kuten vaikka leipoa bageleita. Ohjeen bongasin Viimeistä murua myöten -blogista,  jossa on hyvin avattu bageleiden sielunelämää. Taikina on kiinteä, jopa kova, että saadaan tiivisrakenteiset rinkelit, siihen tähtää myös keittäminen, jolla saadaan myös sitkeä kuori.

Päätinpä siis piristää näillä synkkää maanantai-aamua, veden ropistessa ikkunaan. Käytin taikinaan leivän juurta, itse asiassa tummaa ja vaaleaa, jotka ovat sinnitelleet jääkaapissani jo puolitoista vuotta. Vaativat muuten säännöllistä ruokkimista. Hapantaikinajuuren käynnistämisestä juttua täällä. Bagelit voi toki leipoa ilman juurta, se vaan on tullut tavaksi, kun leipiin saa juurella kivasti makua. Juuren voi korvata lisäämällä hiukan hiivan, jauhojen määrää ja tekemällä esitaikinan ilman juurta. Rusinoiden sijaan laitoin bageleihini viimeiset kuusi taatelia jääkaapista sekä murensin muutaman aiemmin paahtamani kastanjan. Bagelit voi tehdä ihan ilman mausteita, mutta kivasti nuo kanelin kanssa antoivat makua.

Bagelit 10-12 kappaletta

esitaikina:
1 dl hapanleipäjuurta
3 dl lämmintä vettä
1/2 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja (puolikarkeita)

vaihtoehtoinen esitaikina:
sormenpään kokoinen nokare hiivaa
3 dl lämmintä vettä
1 dl ruisjauhoja
n. 3.5-4 dl vehnäjauhoja

Sekoita  esitaikinan tai vaihtoehtoisen esitaikinan ainekset ja jätä kelmulla peitettynä lämpimään paikkaan muutamaksi tunniksi, tai kunnes taikina alkaa kuplia. Jatka sitten seuraavasti:

lisää:
1.5 dl vettä
peukalon pään kokoinen nokare hiivaa
7.5 dl vehnäjauhoja

sekoita nämä esitakinan joukkoon ja vaivaa käsin kiinteä, lähes kova taikina, noin 10 minuuttia, yleiskoneella 5 minuuttia.

lisää:
2 tl suolaa ja vaivaa vielä hetki. Anna kohota tunnin ajan. Levitä taikina leivinpöydälle ja levitä taikinan päälle

6 pilkottua taatelia ja muutama murusteltu kastanja, jos niitä sattuu olemaan. Ripota pari rkl kanelia ja ripaus maustepippuria. Kääntele taikinan reunat täytteiden päälle ja muotoile pötköksi.

Jaa taikina 10-12 palaan ja pyörittele palloksi (jauhoja ei juurikaan tarvita). Pallojen pyörittely ei onnistu helposti, joten muotoilin rinkulat miten kuten tekemällä sormilla reiän taikinapalaan ja rumat reunat alle kääntelemällä (bagelini pohjat eivät kestä päivänvaloa).

Kohota bageleita puoli tuntia. Kiehauta kattilassa litra vettä ja 2 rkl siirappia. Keitä bageleita puolisen minuuttia (tai 1 minuutti) per puoli ja nosta reikäkauhalla pellille. Voitele keitetyt bagelit kananmunalla ja ripottele halutessasi päälle esim. unikonsiemeniä. Paista 200 asteisessa (kiertoilma) uunissa 20-25 minuuttia.


Keli on sellainen, että kuvatkin saavat olla synkkiä.



Bagelin tiivis rakenne näkyy hyvin. 


Ilman täytteitä bagelit ovat kuivakoita syötäviä, sipaisin päälle hummusta. Parhaiten nämä toimivat runsaan täytteen kera. Rakenne onnistui hyvin, mutta pohjat eivät kestä päivänvaloa, sen verran hankalaa kovasta taikinasta on saada nättejä pullia aikaiseksi. 

Siitä se maanantaikin lopulta käynnistyi. Joku on joskus todennut, että kun elämä on kovin sekaisin, moni siivoaa ja järjestää, että edes jokin osa elämässä on järjestyksessä. Toimii myös tähän maanantain ankeuteen tai kaamos- ja pimeysahdistukseen! Johan tuli hyvä mieli kun sain siivottua ja inventoitua kuivaruokakaapin! Siitä olisi ollut hyvä laajentaa vaikka imurointiin tai vintin siivoukseen, mutta töihin oli lopulta lähdettävä, jalan sateeseen muuten (ylpeä itsestäni)! 
Eilen oli kuukausi talvipäivänseisaukseen. Pikku hiljaa valoa kohti.



Valoa pimeyteen! 

tiistai 1. marraskuuta 2016

Cowboyn kahvipavut, pannuruokaa parhaimmillaan!

Kahvia ja pannuruokaa tai rohkeimmille nuotioruokaa, joka lämmittää mukavasti kylmänä päivänä. Pavut maustaa chili, savu ja kunnon loraus kahvia. Tomaatti tuoa raikkautta ja juusto pyöristää maut. Reseptin esikuva suoraan Villistä Lännestä. Tarjoa vaikka brunssilla tai aamiaseksi. Samalla vähän juttua kahvista, syksyisen Nuori Lääkäri-lehden Medikokin mietteitä tuosta suomalaisten suosikkijuomasta.

Minä juon nyt kahvia

Minä juon nyt kahvia, totesi edesmennyt pääministeri, kun lehdistö janosi tietoa kesken kokoomuksen laivaseminaarin. Lausahduksesta tuli oitis kuolematon, ja sitä lienee siteerannut yksi jos toinen piilottaen hymynkareen kahvikupposen taakse. Sillä asiahan on sinänsä vakava, kuolemanvakava. Siis kahvi. Meille suomalaisille. Olihan kahvin tuska toisen maailmansodan aikaan Suomessa niin suuri, että sille piti keksiä korvikkeita niin paahdetusta rukiista, ohrasta, lantusta, herneestä kuin voikukanjuurestakin. Ja mitähän jäi mieleen 70-luvun nuorelle aikansa realitysarjoista kuten Rintamäkeläiset ja Heikki ja Kaija? Kahvittelupa hyvinkin: pannukahvi, tassilta ryystettynä, sokeripalan ja pullanisun kanssa, vierailla tai ilman.

Jos jossakin olemme kerrankin maailman huippuluokkaa, niin kahvin kulutuksessa. Raakakahvia kuluu 12 kiloa vuodessa, henkeä kohden laskettuna. Mukitolkulla litkitään siis vaaleaa sumppia, Italialainen luultavasti tuhahtaisi, kuinka brutaalia! Sillä oikea kahvikansa nauttii päivässä espresson, pari, digestiiviksi. Vain takametsien kasvatti tilaa illallisen päätteeksi cappuccinon, juoman, jolla käynnistetään aamu, croissantin kera. Varsinkin monelle ikäihmiselle kahvi on edelleen kallis nautintoaine, vaikka kotona suodatetun kupin hinnaksi jää keskimäärin huikeat 5.75 senttiä. Juhla Mokkaa metsästetään tarjouksista kun voitaisiin sijoittaa euro tai kaksi enemmän ja turvata kahvinviljelijöiden oikeuksia hankkimalla Reilun kaupan tuotteita. Pikkuhiljaa meilläkin erikoiskahvien valikoima etenkin kahviloissa on lisääntynyt, mutta monessako paikassa saa todella hyvää espressoa?

Yleensä aloitan aamuni kevyellä aamiaisella kahvimukillisen kera. Joskus aamu käynnistyy epäterveellisesti pelkällä kahvikupposella ja toisinaan aamiainen nautitaan vasta työmaalla. Työpäivinä kumottuja kupposia kertyy useampikin, mutta vapaapäivinä kulutus saattaa jäädä kupilliseen, ilman vieroitusoireita. Illalla nautittu juoma sen sijaan vie helposti yöunet. Hyvä ystäväni taas kärsii migreenistä ja kofeiinin vieroitusoireista, ellei saa sitä yhtä sokerilla ja kermalla terästettyä kuppostaan joka päivä. Aikoinaan omatoiminen leikki-ikäinen tyttäreni nautti suurella antaumuksella autoliikkeen itsepalvelukahvia mukillisen pari sillä seurauksella että loppuillan euforinen virtapiikki taisi kestää puolille öin.

Kahvin löytymiseen liittyy monenlaista legendaa, mutta tuskinpa siitä ilman sen piristävää vaikutusta olisi tullut niin haluttu herkku.  Kofeiini, 1,3,7-trimetyyliksantiini on keskushermostostimulantti, mutta kahvin monine aineyhdisteineen on tutkittu vaikuttavan mm. maksan toimintaan. Kofeiiniriippuvuus on yllättävän yleistä, vaikka vieroitusoireita ei moni tunnistakaan. Enpä tullut ajatelleeksi, että kahvin puute voisi aiheuttaa jopa masennusta ja ahdistusta. Runsaasti kofeiinia sisältäviin tuotteisiin on syystäkin tullut varoitusteksti, mutta kofeiinitabletteja saa ilman reseptiä ja netistä voi ostaa kofeiinipulveria, jota teelusikallinen vastaa 25 kahvikupillisen määrää! Vuonna 2011 USA:ssa onkin tilastoitu 28 000 ihmisen joutuneen sairaalaan energiajuomien aiheuttamien kofeiinimyrkytysoireiden vuoksi.

Kahvinsa voi nauttia muutenkin kuin juomalla. Vahvaa kahvijuomaa kuuluu lorauttaa aina tiramisusta mokkapaloihin, miksei maustaisi sillä myös vaikkapa paahtovanukasta tai kostuttaisi täytekakkua. Kahvijäätelö on ihanaa, samoin mm. ranskalaisten vohvelien täytteenä käytetty voi-kahvikiisseli. Kahvijauheella voi maustaa esimerkiksi pikkuleivät tai kahvikakun. Ylijäämäkahville löytyy siis loppusijoituspaikka helposti ja hävikki vähenee. Lihan marinadeissa ja lampaan kanssa tarjottavan kastikkeen mausteena kahvi on monelle tuttu, mutta kokeileva kokki löytää muitakin makupareja.

Seuraavan ohjeen esikuva on todennäköisesti Villin Lännen peruja. Nuotiotulen puutteessa se onnistuu kotihellalla ja savun makua saa kätevästi pullosta. Ilta-ateriaksi en suosittele, voi mennä yöunet.

Cowboyn kahvipavut neljälle

1 tl kuivattua chiliä rouheena, esim. Chipotle, vaihtoehtoisesti tuoretta chiliä maun mukaan
2 tölkkiä veteen säilöttyjä papuja (valkoisia tai maun mukaan) valutettuna
6-8 valkosipulin kynttä hienonnettuna
(2 tl savuaromia)
2 sipulia hienonnettuna
2 pakettia pekonia
3 rkl muscovadosokeria
1 rkl sinappijauhetta
muutama kypsä tomaatti
5 dl vahvaa kahvijuomaa (2 mitallista/kuppi, tummapaahtoista)
ripaus suolaa
lisäksi voimakasta juustoa raastettuna sekä hyvää vaaleaa leipää


Laita pekonisiivut kylmälle pannulle ja kypsennä rapeiksi. Nosta pannulta ja saksi pienemmiksi paloiksi. Freesaa sen jälkeen valkosipulia ja sipulia, lisää chili. Lisää joukkoon valutetut pavut, sinappijauhe, muscovadosokeri ja pekoni, pyörittele hetki. Halkaise tomaatit kahtia ja lisää pannulle leikkauspinta alaspäin, kypsennä hetki. Lisää ripaus suolaa. Kaada paistos uunivuokaan, tomaatin puolikkaat viimeiseksi leikkauspinta alaspäin. Lisää kahvi. Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes neste on haihtunut. Raasta päälle juustoa ja nauti tuoreen leivän kera.







torstai 15. syyskuuta 2016

Kurpitsapannukakut

Rakastan pannukakkuja ja kurpitsaa! Oli ihan pakko tehdä näitä Jotain maukasta Marin kurpitsavohveleita.  Ei voi ihan sanoa, että kopsasin ohjeen, kun tein sen ulkomuistista. Tuli ehkä vähän erilainen. Vohveliseosta sattui olemaan kaapissa ja kurpitsoita tuli hyvä sato ja minä siis niin tykkään kurpitsoista! Pihallani kasvoi tänä vuonna Delica-nimistä kurpitsaa ja raitakurpitsaa (mahtoiko tuo olla oikea nimike?), eikä sato ollut yhtään hassumpi.
Kurpitsasosetta jäi toisen ruuan sivutuotteena, joten osimoilleen alla olevan mukaisesti se onnistuu tehdä. Jos sose on kuivaa tai kypsä kurpitsa ei tahdo sauvasekoittimella helposti soseutua, kannattaa lisätä vettä.
Yksi mikä nyt harmittaa, kuten monesti silloin, kun jokin ruuan osanen unohtuu vaikkapa uuniin ja löytyy sieltä kun ruoka on jo syöty. Pekaanipähkinät unohtui! Laittakaa te!

Kurpitsapannukakut

Kurpitsasoseeseen:

Kypsennä pieni kurpitsa lohkoina 200 asteisessa uunissa, kunnes kurpitsa on pehmeää, soseuta  osa sauvasekoittimella (kuoret ensin pois, siemenistä puhumattakaan), kuutioi loppu kurpitsa pannukakkujen kanssa tarjottavaksi.

2 dl kurpitsasosetta
1 tl kanelia
1 tl muskottipähkinää
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl inkivääriä
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
2 rkl sokeria
vettä tarvittaessa

Sekoita soseen kaikki ainekset keskenään

Pannukakkutaikinaan:

1 pkt Kungsörnenin Kejsarvofflor-seosta
6.5 dl vettä
reilu dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
2 dl kurpitsasosetta

Sekoita ainekset keskenään ja paista pannulla (valurautainen blinipannu, lettupannu tai paistinpannu) paksuja pannukakkuja. Valurautapannu vaatii hiukan voita paistoon, teflonpannulla pärjää ilman. Voin kanssa pannukakuista tulee kauniimpia.

Päälle:

kurpitsakuutioita (paistoin hetken pannulla tilkassa voita ja maustoin kanelilla ja lorauksella vaahterasiirappia), vaahterasiirappia, pekaanipähkinöitä murusteltuna


Kylläpä kurpitsapannarit maistuivat hyvälle! Kurpitsakuutiot tekivät myös kauppansa, mutta yhdistelmä vaatii hyvän lorauksen ihanaa vaahterasiirappia! Ja pekaanipähkinöistä olisi tullut se rapea piste iin päälle...

maanantai 22. elokuuta 2016

Marjasmoothie

Mustikat, vadelmat ja pari omenaa jalostuivat raikkaaksi smoothieksi tänä aamuna. Nopean ja raikkaan aamiaisherkun viimeistelee pirteäksi muutama mintun lehti.

Takana on ihan huikea viikonloppu ruokakuvauskurssilla! Viikonlopun tunnelmiin tulen palaamaan vielä useampaankin kertaan, mutta voin sanoa, että inspiroiduin kurssilla niin, etten malttaisi ryhtyä töihin vaan karkaisin mieluiten ulos kuvaamaan! Kaikki tuolla pihalla suorastaan huutavat tulla kuvatuksi! Jotain maukasta-blogin Mari Moilanen ja valokuvaaja Tim Clinch ovat Keep it simple-workshopin takana. Iso kiitos ja kumarrus! Ja olihan siellä kaikki ihanat kurssilaiset ja kokit, hyvää ruokaa ja viiniä, mutta viikonlopusta vähän myöhemmin lisää. 

Pakastimen tyhjennys kannattaa aloittaa nyt! On nimittäin kokemusta siitä, että kun säästelee pakastettuja aarteitaan vuoden vaihteen yli, niin yks kaks on jo toukokuu ja uusi satokausi painaa päälle, lähes täydellä pakastimella! Ja nythän ne pakkasesta poimitut marjat ovat ihan parhaimmillaan. Tämä smoothie ei minusta kaivannut makeutusta, mutta mikä estää lisäämästä lusikallisen hunajaa. Kookosvettä ostin Aasialaisesta ruokakaupasta. Maku on miedosti kookoksinen ja hiukan suolainen. Sen voi myös korvata vaikkapa rasvattomalla maidolla. Yksi workshopin yhteistyökumppaneista oli DeliVerde, jonka ihanan intensiivinen minttupuska matkusti kotiin. Minttu antaa smoothielle ihanan raikkaan maun!

Marjasmoothie

2-3:lle

2 dl jäisiä mustikoita
1 dl jäisiä vadelmia
4 kotimaista pientä omenaa
muutama tuore mintun lehti 
1-2 tuoretta basilikan lehteä
2 dl kookosvettä

Kuori omenat ja poista siemenkodat, lohko paloiksi. Laita kaikki aineet blenderiin tai surauta soseeksi sauvasekoittimella. Nauti!



maanantai 16. marraskuuta 2015

Kurpitsapiirakka-smoothie

Kurpitsa ja smoothie ja pumpkin spice-mausteet - kurpitsapiirakkaa juotavassa muodossa. Kurpitsasesonki jatkuu vielä, ainakin meillä, sillä kesän satoa on viileässä vielä monta päätä ja hyvin näyttävät säilyvän.
Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olen tehnyt kunnon smoothieta. Blenderi nimittäin hajosi kesällä ja kitsastelin uuden ostoa tänne saakka. Hyvää kannattaa odottaa, sillä uusi värkki hienontaa ainekset samettisiksi unelmiksi!
Kurpitsapiirakkasmoothieen ei montaa ainesosaa tarvitse: kypsää kurpitsasosetta, kookosmaitoa ja/tai mantelimaitoa, sokeria (kookossokeria) ja mausteita. Voit käyttää nesteenä myös maitoa, mutta kookosmaito antaa kivasti makua. Kookosmaitoa oli käytössä desin verran, joten lisäsin joukkoon mantelimaitoa. Makeutta on helppo säätää sokerilla. Kookossokerin voi korvata millä tahansa sokerilla, mitä kaapista löytyy, maku vain hiukan muuttuu.
Lohko kurpitsa ja poista siemenet. Paahda kurpitsalohkoja n. 180 asteisessa uunissa 15-20 minuttia tai enemmän, kunnes hedelmäliha on pehmeää. Anna jäähtyä ja poista kuori. Lopun kurpitsan voit pakastaa tai käyttää esim. keittoon.
Omaan makuuni suurinpiirtein tämä määrä mausteita toimii, mutta kannattaa lisätä mausteita vähitellen ja maistella, jolloin saat smoothiesta mieleisesi.

Kurpitsapiirakka-smoothie kahdelle

n. 2 dl kurpitsasosetta (jääkaappikylmää)
n. 1 dl kookosmaitoa
n. 1 dl mantelimaitoa
n.2-3 rkl kookossokeria tai muuta sokeria
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl kanelia
1/4 tl jauhettua maustepippuria
1/4 tl muskottipähkinää

Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita sileäksi. Kaada laseihin tai kuppeihin ja koristele muskottipähkinällä.


 
Minun makuuni ihanaa, samettista smoothieta. Kurpitsan maku on mieto, hiven kookosta, ihanaa mausteisuutta eikä liikaa makeutta!
 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Mitä tänään syötäisiin? Nopea ja hidas munapekonileipä

Medikokin ajatuksia Nuori Lääkäri -lehdessä 2/2015. Alempana helpommin luettava versio.


 
Mitä tänään syötäisiin
Ruoka on tänä päivänä monelle yhä tärkeämpää. Trendejä seurataan innokkaasti, laitetaan astetta parempaa ruokaa viikonloppuisin ja seurustellaan ruuan äärellä. Tai käydään useammin ulkona syömässä. Ruokaintoilija ottaa selfien sijaan kuvia ruoka-annoksista ja jakaa somessa kuvia ja arvosteluja. Osalle ruuanlaitosta on tullut hifistelyä kaikenlaisine vempaimineen. Foodien elämäntehtävänä on kiertää maailmaa huippuravintoloiden antien perässä. Haetaan elämää suurempia elämyksiä, joista kertoa vielä jälkipolvillekin. Televisiosta tulee tuutin täydeltä ruokaohjelmia ja kokkikilpailuja. Viikonlopun huipennuksena on joko loppuun asti hiottu illallinen kotona tai tajunnan räjäyttävä maistelumenu trendiravintolassa.
Toisessa ääripäässä on perheenäiti tai isä, joka hektisen arkielämän lomassa koettaa kiiruhtaa ruokaostoksille pohtien, mitä ihmettä tänään syötäisiin? Kärryssä kitisevät nälkäiset lapset. Ostoskoriin päätyy todennäköisesti se iänikuinen jauhelihapaketti, makaronit ja maito. Kaikkia ei ruuanlaitto kiinnosta, se on vain välttämätön paha. Väsyneelle pienten lasten äidille paras palkinto on todennäköisesti hyvin nukuttu yö tai muutama tunti omaa aikaa, siinä ei pihvin kypsyysasteita pähkäillä.
Toisille ruoka on vain energiaa, toisille hyvä ruoka on elämäntapa. Kaupungistuminen, elintason nousu ja lisääntynyt vapaa-aika mahdollistivat, että ruuasta ja kokkaamisesta tuli muotia. On siinä paljon hyvääkin, kun mietitään mitä syödään, kun valitaan hyviä lähellä tuotettuja raaka-aineita ja vietetään aikaa yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Hyvä tulotaso antaa mahdollisuuden valintoihin ruokaostoksilla, jotka eivät välttämättä aina ole ekologisimpia. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan ne, joilla on vähän rahaa, syövät hyvätuloisia epäterveellisemmin mutta ekologisemmin. Jos unohdettaisiinkin ne alligaattorit ja Koben härät ja valittaisiin sitä lähituottajan luomulihaa ja sesongin raaka-aineita, vaikkapa edullisia mutta maukkaita juureksia; niilläkin voi hifistellä mielin määrin.
10 minuutin munapekonileipä
paahtoleipää
voita
juustoa
kanamuna
muutama pekonisiivu
sinappia
salaattia
tomaattia
Paahda leivät. Paista pekonit ja kananmuna pannulla. Voitele leipäviipaleet voilla ja sinapilla. Kokoa täytteet leivän väliin ja nauti.
Muutaman tunnin munapekonileipä
paahtoleipää/itse leivottua leipää
voita
ylikypsää lihaa/paahtopaistia sous vide´
kaltatut, kuivatut kirsikkatmaatit
herkkusieniä
64.5 asteinen muna
rucolasalaattia
kuivattuja kaprisia
hillottua punasipula
kastiketta
Kypsennä palanen paistia, lammasta, hirveä tai hirvenvasaa mausteliemessä n. 150 asteisessa uunissa paistin koosta riippuen vähintää 2 tuntia. Mausteliemeen vettä, suolaa, tähtianis, kardemumman palkoja, fenkolia, laakerinlehti, maustepippureita ja siirappia. Anna jäähtyä. Siivilöi liemi ja keitä kokoon liedellä. Tarvittaessa saosta hiukan esim. arrowjuurella. Tai kypsennä vakumoitua paahtopaistipalaa (1.3% suola) sirkulaattorissa (termostoidussa vesihauteessa) esim. 64.5 asteessa (kananmunan kypsennyslämpötila) paistin koosta riippuen 2-3 tuntia. Jäähdytä liha nopeasti, kuivaa ja ota väri pintaan kuumalla pannulla. Siivuta ohueksi.
Tee kirsikkatomaattien päihin pienet ristiviillot niin, ettei viilto ulotu hedelmälihaan. Käytä kiehuvassa vedessä ja nosta kylmään veteen. Kuori. Mausta suolalla ja laita uunipannuun n. 50 asteeseen, esim. uunin jälkilämpöön pariksi tunniksi.
Kypsennä kananmunia sirkulaattorissa (tasalämpövesihaude) 64.5 asteisessa vedessä 45-60 minuuttia. Vaihtoehtoisesti ison kattilan voi täyttää vedellä, säätää uunin lämpötilaa niin, että veden lämpötilaksi saa noin 65 asteeseen mittaria käyttäen.
Viipaloi herkkkusienet ohueksi ja paista öljyssä pannulla, mausta rosmariinilla, suolalla, pippurilla, lehtipersiljalla ja sitruunankuorella.
Leikkaa paahtoleipäsiivut kolmioiksi, voitele voilla ja paista pannulla molemmin puolin. Jätä odottamaan lämpimään uuniin. Tai käytä itse juureen tehtyä vaaleaa leipää.
Kokoa annos lautaselle, kuori kananmuna ja valuta sisältö lautaselle, ripauta päälle sormisuolaa.
Käytännönläheinen opas sous vide´-ruuanlaittoon: http://www.sousvide.fi/
Molekyyligastronomia-blogi: http://molekyyligastronomia.fi/
Kirjallisuutta: Anu Hopia, Tatu Lehtovaara ja Arto Rastas: Kaksi kokkia ja kemisti
 

perjantai 23. lokakuuta 2015

Amerikkalaiset vohvelit, mustikkakompotti ja vaahterasiirappivoi

Vohvelit ja pannukakut maistuvat niin aamiaiseksi kuin jälkiruoaksikin. Pannarin tekoa koetan välttää, koskapa olen sille liian perso. Vohveleitakaan ei tule tehtyä turhan usein. Tässä on nyt niin herkullinen ohje, että kaikki tuli syötyä, kahteen pekkaan. En tullut laskeneeksi vohvelien lukumäärää, mutta kyllä niitä taisi olla kymmenkunta, siis belgialaisia vohveleita, joita paistuu vohveliraudalla kaksi kerralla.
Amerikkalaisten pannukakkujen ohjeen bongasin Suolaa ja hunajaa-blogista ja päätin paistaa pannukakut vohveliraudalla. Mustikoita en taikinaan lisännyt. Vaahterasiirappivoi on muuten ihan älyttömän hyvää!
 
Amerikkalaiset vohvelit, mustikkakompotti ja vaahterasiirappivoi
 
2 kananmunaa
2.5 dl piimää (tai rahkaa ja tilkka maitoa)
50 g voita sulatettuna
vaniljaa
n.2.5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1-2 rkl sokeria
 
Mustikkakompotti
 
150 g pakastemustikoita
2 rkl sokeria
ripaus vaniljaa
 
Vaahterasiirappivoi
 
50 g voita
1/2 dl vaahterasiirappia
ripaus merisuolaa/sormisuolaa
 
Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita kuivat aineet keskenään. Laita keltuaiset kulhoon ja sekoita joukkoon muut taikinan aineet paitsi valkuaiset. Jätä odottamaan ja tee mustikkakompotti ja vaahterasiirappivoi.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita varovasti taikinaan juuri ennen paistamista. Voitele vohvelirauta kevyesti öljyllä ennen ensimmäisiä vohveleita. Paista vohveliraudan ohjeiden mukaan kullankeltaiseksi.
Laita mustikat (tuoreet tai jäiset) kattilaan, lisää sokeria ja vanilja ja kiehuta, kunnes mustikoiden rakenne rikkoutuu ja seos kiehahtaa. Jäähdytä.
Laita kuutioitu voi pannulle vaahterasiirapin kanssa ja sekoittele, kunnes voi sulaa. Jos paistat pannukakut pannulla, voit tehdä tämän samalla pannulla paistettuasi pannukakut.
 
 
Vohvelit pitää ehdottomasti nauttia lämpiminä. Nämä syötiin sitä mukaa, kuin valmistuivat, ihan kahteen pekkaan. Ähkyhän siitä tuli, mutta ei voitu lopettaa, olivat sen verran hyviä. Korvattiinhan näillä sitten ilta-ateriakin.


Kiire kun oli syömään, kuvat tuli vaan räpättyä. Toista kuin Suolaa ja hunajaa Jonnan pannarikuvat :)

torstai 17. syyskuuta 2015

Pariisi ja mustikkavuohenjuustoleivät

Ihana Pariisi! Ihanat vuohenjuustoleivät ja mustikkasalsa! Sain arvostelukappaleen trendikokki ja katuruokaguru Richard McCormick'n uudesta keittokirjasta. Onhan noita keittokirjoja ja netti täynnä reseptejä. Mutta mutta, tämä opus kolahti: luin kirjan siltä istumalta kannesta kanteen.
Eripuolilla maapalloa asunut ja kokannut, amerikkalais-ruosalainen, helsinkiläistynyt keittiömestari McCormick tutustuttaa lukijansa Pariisin uusiin ruokatrendeihin. Perinteisten bistrojen ja luksusravintoloiden rinnalle on noussut muiden maiden keittiöistä vaikutteita ammentavia ravintoloita, katuruokakioskeja ja -rekkoja. Kirja vinkkaa useita kahviloita, ruokapaikkoja, leipomoita ja ravintoloita osoitteineen ja kauniine houkuttelevine kuvineen niin, että tekisi mieli heti lähteä Pariisiin! Tämä kirja kannattaa ottaa vaikka matkaoppaaksi.
Kirjan ulkoasu on tyylikäs; retrovihreät, paksut kovat kannet ja upotetut kirjaimet. Plussaa on kolme kirjanmerkkinauhaa jotka ovat tietysti Ranskan lipun väreissä.
 
Ruokaohjeet on selvästi sopeutettu suomalaisiin raaka-aineisiin ja laadittu kokin omaa filosofiaa noudattaen. Itselle lyhyet valmistusohjeet raaka-aineluettelon oikealla puolella toimivat, niitä on helppo vilkaista kesken ruoan valmistuksen.
Kirja on täynnä ohjeita, joita tekee mieli kokeilla. Perinteisiä klassikkoreseptejä on yksinkertaistettu ja niissä on uutta twistiä. Joukossa on myös aamiaisherkkuja, pientä purtavaa ja jokunen vegaaninen ohje. Yksi tuorepuuron ohjekin löytyy sekä ohje raakamacaroneihin.
Kokeilemani vuohenjuustoleivät mustikkasalsalla veivät kielen mennessään! Yksinkertaiset ainekset, keskenään hyvin natsaavat maut, ihana herkku! Ostamani pehmeä vuohenjuusto (President Chevre) kaipasi notkistukseen tilkan maitoa, eikä suolaa tarvinnut lisätä. Ohjeessa viitataan kirjasta löytyvään aamiaisleipään, sen korvasin itse leivotulla vaalealla leivällä.
 
 
Vuohenjuustoleivät ja mustikkasalsa
 
5 leipäsiivua
 
Vuohenjuustotahna
 
2 dl pehmeää vuohenjuustoa
1 tl sitruunankuorta
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
 
Mustikkasalsa
 
1 dl tuoreita mustikoita
1 tl tuoretta minttua
1 tl hunajaa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
 
Päälle
 
1 tl sitruunankuorta raastettuna
mustapippuria
 
Sekoita vuohenjuuston joukkoon raastettu sitruunankuori. Mausta hunajalla ja suolalla. Sekoita mustikkasalsa; hienonna minttu ja sekoita aineet keskenään. Paahda leivät pannulla, laita päälle vuohenjuustotahnaa ja mustikkasalsaa. Koristele raastetulla sitruunankuorella ja mustapippurilla.
 


perjantai 8. toukokuuta 2015

Äidille, maailman paras äiti!

Äitienpäivä on parin päivän päästä. Mattimyöhäiset miettivät, mistä äidille kakku tai mitä tarjota äitienpäivä brunssilla, tai aamiaisella. Minä sen tiedän! Äidit tykkää kyllä yllätyksistä, muistamisesta, mutta eivät kauheasti äitienpäivän säätämisestä. Äidit tykkää kyllä kakuista, mutta jos äiti yrittääkin kesäkuntoon? Tai jos se kakun leipominen on liian haastavaa? Äidit tykkää kiireettömästä aamusta, omasta rauhasta, kahvitarjoilusta sänkyyn tai kauniisti katettuun aamiaispöytään. Tehkää lettuja tai pannaria! Suolaisia ja makeita. Ja siivotkaa keittiö älkääkä riidelkö äitienpäivänä.
Parasta äitienpäivänä, kun oma lapsi oli vielä pieni, oli itse pikkukätösin tehty kortti jossa luki: maailman paras äiti! Luulen, että ne kaikki kortit ovat vielä tallessa.
Lettutaikina ja pannaritaikina on helppo ja nopea tehdä tehosekoittimella, ei jää paakkuja. Kaapista yleensä löytyy perusaineet ja päiväyksen ylittäneet kermat ja muut maitotuotteet voi hyödyntää, samoin juustokannikat. Pienten lasten kanssa pannarin teko onnistuu paremmin, ja itse kyllä tykkään enemmän pannarista kuin letuista. Esimerkiksi juustopannari tai omenapannari on hyvää! Lettuja voi maustaa nokkosella tai koristella kukkasin. Amerikkalaistyyliset letut ovat myös herkullisia ja paljolti makua voi säätää erilaisin lisukkein ja täyttein. Ja banaaniletut ovat edelleen namia! Ja jos jotain oikein makeaa haluaa leipoa, kakun sijasta mokkapalat tai banaanimokkapalat ovat oiva valinta, lapsetkin tykkää; useinhan lapset eivät siitä täytekakusta enemmälti välitä.
 
 
 
 
 
 
 
 

Onnellista äitienpäivää kaikille!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pistaasi-viikuna smoothie

Pistaasimaito, tuore viikuna, avokado ja banaani. Niistä syntyy herkullinen, terveellinen ja täyttävä, maidoton smoothie. Pistaasimaito ja siitä valmistettu pistaasi-viikuna smoothie oli niin hyvää, että tein jo toisenkin kerran, minä, joka en laske itseäni smoothie-ihmiseksi. Ohjeen löysin ihastuttavia kuvia sisältävästä Vanelja-blogista. Kun kaapissa lojui kelpo pussillinen suolaamattomia pistaasipähkinöitä, oli pakko kokeilla pistaasimaitoa.
Pistaasimaidon teko on yllättävän helppoa, aikaa kannattaa varata pähkinöiden liottamiseen ja maidon valuttamiseen. Jäljelle jäävä pistaasimassa kannattaa käyttää hyödyksi vaikkapa leivontaan, tällä kertaa keittelin pähkinämassan sokerin kanssa tahnaksi myöhempää käyttöä varten. Tuoreita hyviä viikunoita on saatavilla vaihtelevasti ja syöntikypsät avokadotkin ovat välillä ylikypsiä. Toisella kertaa raaka-aineet olivat huippuluokkaa ja banaaniksi valitsin pienen kypsän luomubanaanin, maut olivat nyt kohdillaan. Alkuperäisen ohjeen pistaasimaidon määrää vähensin, tästä tuli hyvinkin kolme lasillista valmista sopivan notkeaa ja samettista smoothieta. Ruusuvesi sopivasti annosteltuna antaa ihanan tuoksun ja hennon ruusuisen vivahteen smoothieen, sen voi halutessaan jättää poiskin. Toisella kokeilukerralla laitoin ruusuvettä 2 teelusikallista ja tykkäsin. Ensimmäiseen smoothieen lisäsin ripauksen suolaa, mutta se ei ole ollenkaan välttämätöntä. Vaniljan määrään vaikuttaa sen laatu ja oma mieltymys. Tässä käytin kuivatuista vaniljatangoista sokerin kanssa jauhettua vaniljaa.
 
Pistaasimaito
 
2.5 dl pistaasipähkinöitä (suolaton)
4 dl vettä
1 rkl hunajaa
ripaus vaniljaa
 
Liota pistaasipähkinöitä muutama tunti vedessä, valuta ja huuhtele. Laita blenderiin muiden aineiden kanssa ja aja sileäksi. Valuta sideharson tai kaksinkertaisen Caritaliinan läpi, puristele kaikki maito talteen.
 
Pistaasi-viikuna smoothie
 
n. 2.5 dl pistaasimaitoa
2 tuoretta viikunaa
1 pieni banaani
1 avokado
ripaus vaniljaa
1-2 tl ruusuvettä
 
Laita aineet blenderiin ja pyöräytä smoothieksi. Tarkista maku. Nauti yksin tai hyvässä seurassa!
 

Omat kuvani häviävät Vaneljan kauniille otoksille! Illan hämyssä hentoa vihreää väriä on vaikea tavoittaa, tosin omalla koneella kuvat näyttivät hitusen paremmilta.