Autoillen Skotlannissa Vol.2

Lokakuun alussa suuntasin siis jälleen Skotlantiin. Juhlittiin syntymäpäiviä loisteliaasti ravintolassa, fiilisteltiin hetki Glasgowssa ja sitten lähdettiin maaseudulle vuokra-autolla. Skyfallin kuvauspaikka, Glencoe ja Sea Life Centre tuli nähtyä upeiden maisemien lisäksi. Tässä mennään Obanin idylliseen rantakaupunkiin, Loch Lomondille ja koetaan pieni kosketus kansallispuistoon. Sokerina pohjalla visiitti Glengoynen viskitislaamolle. Kirjoitamalla tämän kartan ruutuun Glasgow ja suurentamalla ja liikuttamalla karttaa vasemmalle ja yläviistoon tekemäämme reittiä pääsee hahmottamaan.

Reittimme varrella länsirannkikon kapealla tiellä oli paljon kauniita rakennuksia. Linnamaiset vanhat talot tulivat ja menivät hyvin nopeasti, eikä pysähtymispaikkoja taaskaan ollut. Toisaalta matkaa oli vielä jäljellä majapaikkaan ja sen halusimme taittaa valoisan aikaan.

Obanin pieni pittoreski satamakaupunki on rakennettu jyrkälle rinteelle. Ylhäältä on upeat näkymät kaupungin ja lahden yli.

Obanin viskitislaamo sijaitsee lähellä rantaa kaupungin keskustassa ja oli valitettavasti juuri mennyt kiinni. Clearing shop ei toiveajatteluista huolimatta myynyt alennuksella viskiä vaan kenkiä.

Obaniin on ehdottomasti palattava uudelleen! Viskitislaamo ja tuoreet merenherkut erittäin kauniissa maisemissa kutsuvat. Satamasta on lauttayhteydet useimmille saarille.

Värikkäät, elämää nähneet kalastuslaivat ovat lähellä kuvaajan sydäntä maassa kuin maassa.

Pientä iltapalaa ensimmäisenä iltana vuokramökissä. Glasgown markkinoilta ostettua foccaciaa. Kukkakimppu tervehti väsyneitä matkaajia.

Raikas vihreä salaatti, pekonia ja granaattiomenan siemeniä. Amsterdamin kentältä ostettu pullo erittäin maukasta Brunelloa osoittautui melkeinpä loisto-ostokseksi.

Mökkiaamiainen hakkasi mennen tullen rasvaisen ja värittömän keskivertobrittihotellin aamiaisen. Kylmäsavulohta, leikkeleitä, foccaciaa, erittäin hyvää munakokkelia (khöm), jugurttia, mysliä, melonia ja granaattiomenan siemeniä.

Loistavaa lähimaitoa! Brittikauppojen muovitöllkien maito on aika karsean makuista.

Majatalon emännän tervehdys: Flap Jacks, tuoreita itseleivottuja kaurakeksejä.

Mökki-illallisen raaka-aineet toisena iltana.

Herkullinen lopputulos. Pastaa, paistettua raakamakkaraa, kurpitsaa, papuja, omenaa ja parsakaalia. Mausteena valkosipulia, inkivääriä, limen mehua ja kuorta, pippuria, chiliä ja parmesaania. Kyytipojaksi Lansonin rosesamppanja. Hyvää samppanjaa, miellyttävät kuplat ja maku, muttei mitenkään mieleenpainuvaa.

Tukevan aamiaisen jälkeen siivottiin jäkemme, lajiteltiin roskamme ja jutusteltiin hetki Glengarry Housen miellyttävän, Pohjois-Englannista Skotlantiin muuttaneen emännän kanssa. Paikallisia hilloja ja chutneyja oli myynnissä pillkahintaan. Päätettettiin suunntata takaisin jälkiämme Loch Lomondin länsirantaa, koskapa hienot järvimaisemat jäivät pimeydessä näkemättä. Alun erittäin kapean ja mutakaisen osuuden jälkeen aukeni, ei nyt ihan moottoritie, mutta hiukan leveämpi baana. Upeita maisemia.

Pysähdyimme kauniiseen Lussin kylään Dunbartonin maakunnassa Loch Lomondin länsirannalla. Gaelin kielinen alkuperäinen nimi Clachan dubh, pimeä kaupunki oli meistä kovin valoisa pitkine hiekkarantoineen. Vastarannalla kohoaa Ben Lomond ja kylän vieressä Lussin kukkulat.

Jossain tuolla pilviharsojen takana, Loch Lomondin pohjoispäässä kohoaa Ben Nevis, Britteinsaarten korkein vuori, 1344 metriä korkea. Huippu on sumussa 80 % ajasta talvella ja 55 % kesällä. Kelit ovat usein huonot, lähes puolet vuoren valloittajista joutuu kääntymään takaisin.

Idyllistä ja kukkaista asujaimistoa.

Lussista kurvasimme Loch Lomondin eteläkärjen ympäri Balmahan kylään. Tourist centerissä on näyttely ja infoa luonnonpuistosta. Loch Lomondin ja Trossachsin kansallispuisto käsittää koko järven itäisen rannan.

Metso on uhanalainen Skotlannissa. Peuroja, nummiriekkoja ja saksanhirviä löytyy ainakin.

Metso on aina upea ilmestys, kun siihen törmää asuinsijoillaan. Pyy pyrähtää lentoon, lehtokurppa on kuin helikopteri ja teeri saa jo sydämen pompottamaan. Mutta metso, se lähtee kuin raskas rahtialus, ryskyen.

Teimme muutaman kilometrin jaloittelun merkityllä reitillä jo hiukan syksyisissä maisemissa. Saniaiset peittävät koko rinteen.

Korkealta kalliolta on upeat näkymät pitkälle Loch Lomondia.

Trossachsin luonnonpuiston kaunista hiekkarantaa. Kirkas vesi oli melkeinpä uimalämpöistä.

Yksi reissun kohokohtia: tutustuminen viskitislaamoon. Glengoynen pieni tislaamo, 25 000 tynnyriä vuodessa, sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Glasgowsta. Yksi vain neljästätoista puhtaasti skotlantilaisomisteisesta tislaamosta. Loput 102:sta toimivasta tislaamosta ovat monikansallisten yhtiöiden omistuksessa. Vaikka single malt viskin valmistu on tislaamojen helmi, todellinen tuotto tulee blended viskien valmistukseen myytävistä tisleistä. 

Kuvia ei saanut ottaa sisätiloissa. Tästä linkistä pääset tutustumaan Glengoynen tislaamoon, joka on ainutlaatuinen sikälikin, että tislaamo toimii ylämaan puolella ja varastot alamaan puolella, kun puhutaan viskien jaottelusta valmistuspaikan mukaan, välissä kulkee tie.

Tislaamolla pyritään olemaan ekologisia. Ohra tuotetaan lähiviljelijöiden toimesta ja tähteeksi jäävä mäski palaa takaisin karjan rehuksi.

Yhden viskipullon valmistukseen kuluu noin 100 litraa vettä. Vesiputous, juokseva vesi on määrännyt aikoinaan tislaamon paikan.

Tislaamoiden savupiippu on tyypillisesti tämän muotoinen. Rakennuksessa kuivataan mallas ja itämaisvaikutteisen piipun tuulenpuoleinen seinä pystytään suojaamaan, jolloin savu ei kovalla tuulella palaa takaisin sisälle. Glengoynen mallasta ei savusteta eikä käytetä myöskään turvetta makua antamaan.

Kierroksemme isännän nimi oli Jim, mutta sanojensa mukaan; mikäli kierros ei miellyttänyt, kyseessä olikin Bill. Hyvinkin sujuvasti seurattavaa skotlanninmurretta puhuva Jim tiivisti kierrokselle kaiken olennaisen ja enemmänkin. Ei taatusti Glasgown miehiä! Glasgown aksentti on tiettävästi yksi vaikeimmista englanninmurteista. Välillä täysin käsittämätöntä; huomaa kaupassa, lentoasemalla, vain nyökyttelevänsä ymmärtämättä sanaakaan. Glasgow: työläiskaupunki, tietoisesti rouhea, karhea ja ylpeä juuristaan. Edinburgh: posh, hienostunut, aksenttikin sen mukainen, siisti, kauniilla skottivivahteella.

Tislaamosta voisi ostaa oman tynnyrin, jonka matkaa vuosien varrella voisi käydä seuraamassa. 

Glengoynen koko single malt -viskiarsenaali.

Tislaamolla on tapana arpoa viimeinen pullo pitkään kypsytettyä viskiä. Täytettiin kupongit vuorossa olevaan 35 vuotta vanhaan, saa nähdä tärppääkö. 

Harvoinpa sitä järjestetään Suomitytölle kahdenkeskistä viskitastingia. Tislaamokierroksen laajempaan turneeseen, johon kuului neljän talon tuotteen maistelu, ei sen kertaisesta vajaan 30 hengen joukosta osallistunut ketään muuta! Amerikkalaisia miehiä taitaa kiinnostaa toisenlaiset viskit...

Mainetta ja palkintoja niittänyt The Teapot dram vuorossa. Tynnyrivahvuudessa, 58.5%, pullotettu eri tynnyreistä tehty sekoite on saanut nimensä tislaamon lähes 150 vuoden perinteestä. Aikoinaan työntekijöille kuului 3 kertaa päivässä annos viskiä mukeihinsa, ei vähempää kuin kolme sormenleveyttä, joka yleensä mitattiin paksusormisimman työntekijän mukaan. Tynnyrivahvuiset annokset saattoivat tehdä tiukkaa etenkin nuoremmille, mutta tähteitä ei haaskattu vaan kerättiin kupariseen teepannuun, josta tottuneemmat miehet saivat ekstra-annokset. 

Sain valita, otanko annokseni teekupissa vai maistelulasissa. Valitsin jälkimmäisen. Sherrytynnyreissä kypsytetty, suodattamaton, ei lisättyjä väriaineita. Täyteläinen, monipuolinen mausteinen tuoksu. Maussa paljon vivahteita, miellyttävää makeutta, hiukan pippuria. Jim pani ilahtuneena merkille kiinnostukseni ja kiireessä vajavaiset analyysini eri viskien tuoksuista ja makumaailmoista. Sain ekstrana maistaa talon lippulaivaa, 21 vuotta vanhaa viskiä. Vienosti sherryinen, täyteläinen, tasapainoinen, todella hienostunut viski. Teapot dram kuitenkin lumosi monipuolisudellaan ja rustiikkisuudellaan, mutta myös edullisemmalla hinnallaan: 60 versus 100 puntaa. Viimeinen pullo oli valitettavasti juuri myyty, mutta jouluksi saan omani.

Mielettömän ihana reissu Skotlannin maaseudulla läheni loppuaan. Autoa ei voinut palauttaa sunnuntaina liikkeen olleesa kiinni. Näin jouduimme maksamaan vuokraa kolmelta vuorokaudelta. Vakuutuksineen (myös lasi ja naarmut), ajolupa kahdelle kuskille sporttivarustellulla Toyota Yariksella 40 puntaa/päivä (1 punta n. 1.2 euroa), oli varsin kohtuullinen. 400 kilometrin kurvailuun saimme kulumaan bensaa n. 30 punnan edestä.

Sunnuntai-ilta oli hyvin aurinkoinen ja lämmin Glasgowssa. Terassit täyttyivät ja lähes hiostavassa kelissä pubien edustoilla oli paljon väkeä. Varsin edulliset, täyttävät risotot nautittiin italialaisessa ravintolassa. 

Vain parin haggiksen tähden. 

Maanantaipäivä aamusta yömyöhään kului siirtymätaipaleella. Amsterdamin kentällä taisi olla lyhyin mahdollinen vaihto: 45 minuuttia. Ei laskeuduttu portille. Ensimmäiseen siirtokuljetukseen viimeisenä. Prioritypasscontrol luvan kanssa. Turvatarkastuksessa kohtelias kiitos suomeksi, kun veivät kengätkin jalasta. Kyllä ehditään. Vaan kuinkas sitten kävikään: käsilaukku ympäri, lentolaukun täysmylläys, hihnalle kertaa kolme, rouva ei saa koskea... mitäs mitäs, toinen huutaa ruutumiehelle: ei se haggis pulveria ole...

Schipholin kentällä on kohtuupitkät välimatkat. Hyvin ennätin kaikesta hässäkästä huolimatta!

Seuraavasta, taatusti autoilevasta Skotlannin matkasta haaveillen pukkaa kokkikurssia ja italialaista illallista.