tiistai 30. lokakuuta 2012

Mantelinen ja mustikkainen pannari

Vaikka olenkin oikea ruokahyllyjen luuraaja ja innostun kokeilemaan kaikenlaisia uusia tuotteita, tämä oli jäänyt minulta huomaamatta. Niinpä otin mielelläni tehtävän vastaan, kun minua pyydettiin kokeilemaan Alpron Mantelijuomaa ja kehittelemään sille oma resepti.
Mantelijuoma on valmistettu paahdetuista manteleista ja on täysin kasvipohjainen. Sopii siis maitoallergikolle ja vegaanille. Ja minusta se oli hyvän makuista; jos söisin aamuisin mysliä, voisin laittaa Mantelijuomaa maidon tai jogurtin sijasta. Miettiessäni, mihin kaikkeen tätä juomaa voisi käyttää,  alkoi tehdä mieli pannaria. Ja koska kyseessä on kasviperäinen tuote, miksei samantien voisi tehdä vegaanista pannaria. Idea vaati vielä toisen reissun kauppaan: hakemaan maidotonta margariinia ja soijajogurttia. En tiedä, olisiko pannari onnistunut ilman soijajogurttia, mutta sillä päätin kuitenkin korvata kananmunan.

Tästä tulee kuusi reilua palaa, kokonaisen pellillisen saat tuplaamalla annoksen.

2.25 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl sokeria
1 purkki Alpro mustikkasoijajogurttia
5 dl Alpro Mantelijuomaa
n. 3 rkl margariinia

Voitele paistoastia tai pelti margariinilla, voit käyttää myös leivinpaperia.
Sekoita taikinan ainekset ja kaada pellille. Ripottele margariininokareet päälle. Paista uunissa 200 asteessa 30-35 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen ja pannari kypsä.
Nauti lämpimänä ihan sinällään tai hillonokareen kera.


Kolmatta palaa syödessä muistin, miksen tee pannaria: syön sitä ihan liikaa! Ja tämä oli oikein hyvää; rapean pinnan alla mukava mantelinmaku ja aavistus mustikkaa, eikä sitä huomannut, että kananmuna ja maito puuttuivat. Oikein hyvä tarjottava kasvissyöjä- tai allergikkoystäville, mutta kelpaa kyllä normiruokavalioisellekin!












maanantai 29. lokakuuta 2012

Inspistä pukkaa!

Tänään on sitten se päivä, kun uusi blogiyhteisö Indiedays-Inspiration on julkaistu! Käykääpä ihmettelemässä, sieltä löytyy Heleen's Hobbiesin lisäksi 300 muuta upeaa blogia muodin, sisustuksen, lifestylen ja tietysti ruoan merkeissä.

Sillä aikaa värkkäilen muutamaa postausta mm. seuraaavista:





Näitä odotellessa siis Indiedaysiin!


torstai 25. lokakuuta 2012

Tosielämää?


Liemessä-blogin Jenni haastoi paljastamaan bloggaajan yhden arkipäivän alusta loppuun kaunistelematta. Ajatus oli hänelle herännyt epäonnistumisen päivänä, ja epäilys, että moni lukija ei hoksaa todellisuutta blogin virtuaalitodellisuuden takaa. Onko näin, ei kai tosissaan? Vastuu on myös lukijalla, niin kuin Jenni penäsi; kuten muuan sanonta kuuluu: kun savolainen puhuu, vastuu on kuulijalla...
Onnekseni bloggaan etupäässä ruuasta, eikä minun tarvitse kuvata itseäni ja vaatteitani. Onnekseni minun ei tarvitse blogissani kuvata kotiani- vaikka se onkin omasta mielestäni kaunis, huonekalut ja taulut seinillä ovat oikein makuni mukaisia ja siivoan enemmän tai vähemmän säännöllisesti- se ei ole minimalistinen, vaan tuo ja tämä nurkka on pikkuhiljaa täyttynyt harrastuksiini liittyvällä välineistöllä. Okei, nykyisellään muut välineet on siirretty vähemmän näkyviin paikkoihin, mitä nyt työhuoneessa on korkea säilytyslaatikkopino lankoja, vaatehuone on täyttynyt kankailla, langoilla, hopeasepän välineillä, helmilaatikoilla ja ompelukone ja saumuri ovat vallanneet mankelin paikan ja ja ja...Hyllyt ja moni muu vapaa tila notkuvat keittokirjoja. Pääkallon paikalla keittiössä ruokapöydän toinen pääty on kuvausstudio: kamera jalustoineen, vanha korvon kansi, puutarjotin, erilaisia alustoja ja astioita on "siistissä" järjestyksessä ikkunan alla, toisen ikkunan alle on sijoitettu ne ruoka- ja leivontatarvikkeet ja välineet, jotka eivät mahdu kaappiin (osan kaapeista on vallannut tyttäreni keräämät astiat; joo siitähän tämä kaikki johtuu:)). Pöydän toiseen päähän kertyy laskuja, postia ja hoidettavia asioita.

Joka tapauksessa; kauniit ruokakuvat houkuttelevat syömään. Onnistunut ruokakuva stailauksineen, väreineen, tunnelmineen  herättää ruokahalun, herauttaa veden kielelle, hivelee aisteja ja kutsuu kokeilemaan juuri tätä ruokaa ja näitä makuja. Tämän päivän laadukkaat ruokakuvat ovat sitä kaikkea, siihen amatöörinä haluaa pyrkiä. Muistan hyvin 70-luvun Kasari-ruokalehden kuvat; nyt ne kuvastavat ainoastaan nostalgiaa, mutta eivät välttämättä saisi kokeilemaan esittelemiään ruokia. Silti, tämän hetken ruokakuvat ovat aitoja (ainakin useimmat), aidoista aineksista, syötäväksi tarkoitettuja. Ja syön itse kaikki kuvaamani annokset (korjaan: maistelen kakut ja makeat ja koetan syöttää ne muille). Niiltä kuluneilta ja rosoisilta vanhoilta lautasilta, jotka vielä hitusen parantavat makunautintoa. Vaikka ruoka välillä ehtiikin jäähtyä.

Maanantai 22.10.12

Klo 5.20 herätyskello soi (se on oikeasti 5 minuuttia edellä). Torkkuherätykset ja sängyssä vetelehtiminen eivät ole minun juttuni; aamupesujen jälkeen lataan kahvinkeittimen ja teen aamiaisleivät/sämpylät. Hiusten föönauksen jälkeen, jos aikaa jää, voin uhrata muutaman minuutin etsimällä maksettavia laskuja, kauppalistaa tai milloin mitäkin. Jos jääkaapissa on, tähderuokakippo lähtee mukaan. Pakkaan jo teipillä korjatun kuluneen eväsboksin kahvitermareilla, appelsiinimehupulloilla ja sullon leivät joukkoon.

Noin klo 6.20 alkaa reilun tunnin työmatka, jonka aikana nautitaan aamupala. Loppuajan useimmiten voin koettaa torkkua, onneksi useimmiten olen apukuskina.

Työaika alkaa 7.30, sitä ennen ehtii vielä siistiytyä ja vaihtaa työvaatteet. Useinkaan aamukahvi ei vielä maistu (vastahan sitä meni mukillinen), ellei kahvipöydässä ole jotain maisteltavaa. Työpäivä etenee tänään melko yllätyksettömästi, jotain pientä ylimääräistä hommaa taisi tulla.

Puoli yhdentoista jälkeen alkaisi olla jo hinku lounaalle. Siis pussikeitolle, johon laitan sattumiksi niitä tähteitä, jos sattuu olemaan. Pala tai kaksi seesamnäkkäriä, tai työkaverilta varastettu ruisleipä. Vettä. Yksinkertaisuus on valttia: työpaikkaruokalan monimuotoiset ateriat saavat aikaan ähkyn ja entistä kovemman väsymyksen ja suorastaan työkyvyttömyyden!

"Sattumiksi" keittoon päätyi tällä kertaa possunpaahtokylkirullakokeilua- ei vielä valmis resepti.

Kahvihuoneen maiseman parasta antia.

Työkavereiden kuppeja...joukossa on yksi nerokin (neron kuppi).

Iltapäiväduunin jälkeen (kahvit hörpättiin ja turistiin kahden kieppeillä, ei ollut kahvileipää taaskaan: pitääkö minun leipoa?) startataan kolmen jälkeen kotimatkalle, hyvällä tuurilla pienet horrokset, virkistävätkö ne vai väsyttävätkö enemmän; miten milloinkin. Tänään ei tullut uni.

Puoli viisi kotona - kohtuu aikaisin, parina päivänä menee iltamyöhään - mutta nyt toimeksianto postiin tärkeää pakettia hakemaan. Paleltaa. Pitkät jonot, kuten tavallista. Samalla ehdin ennakkoäänestää, eipä tarvitse sunnuntaina lähteä. Seurantakoodista puuttuu yksi numero, noutolappua ei ole! Ei saa pakettia. Ottaa päähän. Postitädit on muuten nykyisin hyvin ystävällisiä ja hymyileväisiä kiireestä huolimatta. Kotona päätän aloittaa glögikauden, kun paleltaa niin vietävästi. Samalla koetan onneani sijoittamalla vuorotellen numeroa postin seurantakoodiin. Jossain 20-30 yrityksen vaiheilla tärppää! Eikun uudelleen postiin, mutta nyt talvitakissa. Mielessäni olen ansainnut palkankorotuksen! Niinpä kotimatkalla poikkean aasialaisessa kaupassa ja bongaan ison pussillisen pakastettuja kaffirlimetin lehtiä. Punnitse ja säästä-kaupasta kerään härkäpapuja ja papusekoitusta ja Indonesialaisia mustapippureita. Hyvä päivä tästä tuli! Edit. Kotiin tullessa oven vieressä odotti kiitokset ja glögiä naapureilta; punajuurimokkapaloista. Kyllä lämmitti!

19 maissa talvirenkaiden vaihto, joka tällä kertaa sujuu kolmessa vartissa ja osaltani helposti, kun kellarin vesipisteiden käyttökielto estää renkaiden pesun. Riittää, kun kuskaan renkaita varastoon ja merkkaan ne. Kerran jouduin vaihtamaan ne melkein yksin; ei tahtoneet pultit aueta...

Klo 20 laitan iltapalaksi salaattia ja viikonloppuna valmistamaani prässättyä häränhäntää ja lasin punaviiniä. Tapani mukaan kuvaan annoksen. Pienen kukkavalon loisteessa tarkennus on haastavaa ja valotusajat tuskastuttavan pitkiä. Pitäisi hankkia luonnonvalolamppu. Hiukkasen jäähtyneen annoksen jälkeen lataan kuvat koneelle ja näpyttelen postauksen blogiin.
Saattaa olla, että illan mittaan napostelin vielä jotain pientä, en muista...

Klo 21.30 iltarutiineiksi muodostunut ihanan hömppä, harmiton ja rentouttava ysärisarja Nanny. Onneksi sen lähetysaikaa aikaistettiin; viime talvena nukkamaanmeno venyi aina yli yhdentoista, tosin asui nuorisokin vielä kotona ja tuli seurusteltua. Vilkaisu uutisia ja eikun nukkumaan. Uusia ruokaideoita miettiessä uni tulee yllättävän nopsaan.

Lapsena päätin, kun en tykännyt nimestäni, että vaihdan aikuisena sen Helenaksi (kakkosnimeni). Virtuaalimaailmassa se on ollut aina varattu, niinkuin Helenkin, siksi venytelmä Heleen, milloin minnekin foorumille kirjautuessa. Siitä tuli sitten kuvakansioni nimi ja blogini nimi; eikä sitä enää ole vaihtaminen. Mutta koska blogini on osa todellisuuttani, postaan tästä lähtien ihan kutsumanimelläni, Ailana. Ei nimi miestä, tai naista, pahenna, eikä päinvastoin, vai miten sitä sanotaan.


Kuva olisi voinut olla maanantailta, kuitenkin vasta tältä illalta. Hei ihmiset; syksylläkin kaikkialla on kaunista; upeita värejä, muotoja, onneksi näin niistä monta tänään!
Menkää ihmeessä ulos niitä ihmettelemään!




maanantai 22. lokakuuta 2012

Prässättyä häränhäntää

Viikonlopun alla hamstrasin taas lihakaupasta kaikenlaista hyvää. Kovin usein en sillä käy, kun en nyt mahdottomasti syö lihaakaan, ellei ole ruokavieraita. Mutta silloin kun tiskiltä löytyy tuoreita lihaisia häränhäntiä, vasikan poskea ja possun paahtokylkeä, niin onhan niitä ostettava! Tällä kertaa keskitytään häränhäntiin.
Mielestäni nuo vähemmän arvostetut ruhon osat nelijalkaisissa ovat ne kaikkein maukkaimmat. Onhan murea taiten paistettu pihvi ihan hyvää, mutta mihin siitä on maku kadonnut? Hintakin on kotimaisesta sisäfileestä jo melkoinen, kun taas häränhännän kilohinta oli tällä reissulla 5.90. Aikoinaan häränhäntiä oli myytävänä kaupassa kuin kaupassa, ja niistä tuli usein keitettyä lihalientä. Liemen lisäksi suussa sulavat lihat tietysti revittiin makeiksi paloiksi pahimpaan nälkään ruuanlaiton lomassa. Nyt ne prässättiin tyylikkääksi alku- tai iltapalaksi. Ja kaupan päälle annos maukasta lihalientä! Molemmat olivat ihan älyttömän hyviä! Lihan voi keittää ja prässätä päiviäkin etukäteen, ja viimeistellä juuri ennen tarjoilua.
Reilusta kilosta häränhäntiä syntyy noin 250 g tiiviisti pakattua maukasta lihaa, josta voi leikata haluamiaan viipaleita pannulla käytettäväksi. Tämä valmistuu samoilla kasviksilla ja mausteilla, kuin kunnon lihaliemi, niin kuin sen kukin on tottunut tekemään.

Prässättyä häränhäntää

Reilu kilo (noin 6 kpl) paksuja häränhäntiä
1 iso sipuli
1 porkkana
1 varsiselleri
valkosipulin kynsi
laakerinlehti
muutama mustapippuri
muutama maustepippuri
tuoreita yrttejä (esim. timjami, rosmariini, tai mitä sattuu olemaan)

Kuori ja puhdista kasvikset, pilko rouheiksi paloiksi. Puhdista häränhännistä ylimääräinen rasva ja kalvot niiltä osin, kuin ne irtoavat. Loput kalvot kannattaa viillellä auki.
Laita häränhännät kattilaan ja kylmää vettä niin paljon, että ne peittyvät. Kiehauta, kuori vaahto pois. Lisää vihannekset ja mausteet ja keitä miedosti poristen kannen alla, kunnes liha on niin pehmeää, että se melkein sulaa irti luista. Aikaa saa varata 4-5 tuntia. Valuta häränhännät, siivilöi samalla liemi talteen myöhempää käyttöä varten. Irroittele lihat luista, poista sitkeät kalvot. Revi pieniksi, mausta reilusti suolalla ja hiukan pippurilla ja laita sopivaan kelmulla vuorattuun astiaan ja painele tiiviisti. Suolaa tarvitaan yllättävän reilusti, jos jäi suolattomaksi, paistaessa voi vielä lisätä. Peitä kelmulla, laita jääkaappiin painon alle seuraavaan päivään.
Leikkaa sopivan paksuisia viipaleita, pyörittele suolalla, pippurilla ja yrteillä maustetuissa vehnäjauhoissa ja paista rapeapintaiseksi öljyn ja voin seoksessa. Tarjoa haluamallasi tavalla, tai vaikkapa salaatin kanssa, kuten tässä, balsamicosiirapilla terästettynä; iltapalana.



lauantai 20. lokakuuta 2012

Ahvenrullat, santelipuusavustetut minitomaatit ja viherpippurikastike

Minulla on paha tapa kauppareissulla: unohdan ostaa osan tarvittavista ruoka-aineista. Välillä se johtuu siitä, etten saa selvää kauppalapusta (kukahan sen kirjoitti? :)). Tai sitten luen valikoivasti; sitä ennakoiden joskus kirjoitan saman kahteen kertaan. Joskus ainekset ovat väärässä järjestyksessä listassa mitä kaupan järjestykseen tulee; auta armias, jos olet vieraassa kaupassa! Joskus vaan olen niin ajatuksissani, että ennen viimeistä ostosta rutistan kauppalapun taskuun sen enempää miettimättä. Viimeksi tänään unohdin ostaa korianteria. Ihan pakko lähteä uudelleen kauppaan: kaikki yrtit nyt vaan on niin ihania ja tärkeitä, mutta myös tosi kalliita. Tuoretta korianteria on vaikea korvata millään muulla. Eipä auttanut muu, tosin hyötyliikunnastahan siinä on kyse. Mitenkäs siinä kävikään? Erilaisia pitkään haudutettavia ja marinoitavia liharuokia oli määrä valmistua viikonlopun aikana Lihakaupan aarteista. Mutta tälle päivälle ei ollut mitään tiedossa! Niinpä korianterin ostosreissulla - joka muuten vaati kahdessa kaupassa vierailun - tarttui mukaan mm. ahvenfileitä, vesikrassia ja miniluumutomaatteja. Siinäpä illan kohokohdan ainekset.
Viime talvena Petruksen piparkakut-blogissa arvuutettiin erilaisia mausteita. Siellä oli mm. santelipuun pätkiä, joita en tunnistanut. Eräillä messuilla sitten mausteputiikista löysin santelipuujauhetta, jota yleensä käytetään ainakin suolasillin mausteena. Tuolloin jäi mietinnän alle, mihin muuhun sitä voisi käyttää.
Tein äskettäin teesavustettua ankanrintaa. Wokissa savustus antaa mukavaa ja vaihtelevaa makua eri raaka-aineisiin. Mieleen muistui tuo santelipuujauhe, jota oli nyt ihan pakko kokeilla. Aivan yhtä hyvin jauhetta voisi laittaa sähkösavustimeen puupurujen joukkon, tai mikä parempaa, santelipuupurua, jos sitä olisi. Miniluumutomaatit olivat sopiva uhri tälle kokeilulle, ja lopputulos oli oikein palkitseva: niissä todella on miellyttävä, pehmeän savuinen maku, josta jäi vain häivähdys keittiöön; sen verran vähän kannen alla wokissa savustaessa tulee katkua. Tomaatin puolikkaista voi tarjolle laittaessa nostaa kuoret pois, jos haluaa vielä kauniimman lopputuloksen. Tästä riittää hyvinkin alkuruoaksi kolmelle, tai yhdelle ateria 2-3 päiväksi. Oikein maukas kokonaisuus!



Ahvenrullat
6 keskikokoista ahvenfilettä (noin 350 g)
viherpippurijuustosiivuja 
suolaa, pippuria

Savustetut miniluumutomaatit
kourallinen tai kaksi miniluumutomaatteja

3 rkl santelipuujauhetta
3 rkl riisiä (jasmiiniriisiä)
3 rkl ruokosokeria

suolaa

Viherpippurikastike
kermaa, muutama viherpippuri, suolaa

Muutama ohut siivu saaristolaisleipää, vesikrassia

Huuhtele ja kuivaa kalafileet, poista kaikki ruodot, leikkaa vatsan yläpuolella olevat ruodot pois, kuten kuvassa.


Asettele fileet kelmun päälle riviin. Suolaa ja pippuroi. Laita päälle juustoviipaleet, muukin juusto käy. 


Kääri tiukalle rullalle, tässä auttaa sushimatto. Kierrä kelmu tiukasti kiinni ja laita vielä toinen kelmu päälle. Solmi päät. Keitä juuri ja juuri kiehuvassa (80 asteisessa) vedessä noin 10 minuuttia. Nosta pois, anna jäähtyä. Rullat voi myös höyryttää.


Halkaise tomaatit. Laita wokpannun pohjale folio, sen päälle sekoitus santelipuujauhetta, riisiä ja sokeria. Kuumenna, kunnes sokeri alkaa sulamaan ja savua muodostumaan. Laita toinen folio päälle ja siihen tomaatin puolikkaat. Peitä kannella, alenna keskilämmölle. Savusta 7 minuuttia. Ripottele pinnalle suolaa.

Leikkaa saaristolaisleipäsiivuista kuoret pois ja leikkaa kolmioiksi. Paista miedolla lämmöllä voissa rapsakoiksi.

Poista kelmu kalan päältä, leikkaa siivuiksi (kuusi kappaletta). Käytä nopeasti voissa pannulla. Nosta lautaselle odottamaan, lisää pannulle muutama murskattu viherpippuri ja loraus kermaa, kiehauta.

Kokoa lautaselle, koristele vaikkapa vesikrassilla.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Teesavustettua ankanrintaa

Tämän kuukauden bloggaajien ruokahaasteen aihe oli niin vetävä, että siihen oli ihan pakko osallistua: mysteeriboxi! Ankerias Vipunen on pistänyt parastaan täyttäessään laatikon!
Tämä annos voisi olla myös hävikistä herkuksi, kun jääkaappipakastimeni temppuilee edelleen; eilen se sulatti vähäisen varantonsa (onneksi olin varautunut, mutta en tarpeeksi hyvin). Ankanrinta joutui siis pölkylle.
Yllätyslaatikon ainekset, joista saa toki valita mieleisensä, eli kaikkea ei tarvitse käyttää, ovat:

ankanrintaa
tofua
ahven-/siikafileitä
naudanverta
pekonia
lehti- ja parsakaalia
eri värisiä chilejä
suppilovahveroita
kirsikkatomaatteja
purjo
valkosipulia
appelsiini
kotimaisia omenoita
tölkki kookoskermaa
levy tummaa suklaata
kananmunia
voita
seesamiöljyä
parmesaania
kasvis- tai jotain lihalientä
kuivaa valkoviiniä

sekä kuivakaapin ainekset: mausteet, sokerit, jauhot ym.

Tavallaan yllätyslaatikko antoi armoa, kun ainekset on valittu etukäteen, eikä ruokavarastossa, joka on nyt jääkaapin temppuillessa neljä kerrosta alempana kellarikylmiössä, tarvitse lähteä juoksemaan :). Ankanrinnan lisäksi kotoa löytyi appelsiinia, valkosipulia, kotimaisia omenoita (aivan upean värisiä), seesamöljyä, voita, kanalientä, chiliä ja pekonia. Kaupasta kipaisin lehtikaalia ja purjoa.
Aiemmin olin kokeillut teesavustusta wokkipannussa: mainio tapa saada mieto savunmaku lihaan tai kalaan, vaikkei omistaisi savustinta! Mausteita ja teelaatua varioimalla saa mielenkiintoisia makuyhdistelmiä ilman erikoisempia vermeitä, ihan kotikeittiössä. Kätevä tapa myös käyttää kaappiin unohtuneet edellistalven teepurnukat. Tähän laitoin kesäiseltä Savonlinnan reissulta ihastuttavasta herkku- ja lahjakauppa Olga Mariasta ostamaani Tangerine Grapefruit-teesekoitusta, jossa on aivan mieletön tuoksu! Mustaa teetä, jossa on sitruunan kuorta, kiinanrusun kukkia, ukontulikukkaa, mandariinin ja greippihedelmien aromeja sekä appelsiinin kukan lehtiä. Tämän voi korvata myös muulla kaapista löytyvällä teelaadulla, mutta tästä tulee todella ihana hedelmäinen aromi lihaan. Netissä ainakin Australian Master Chefin resepteistä löytyi teesavustuksesta, joita ohjeita varioin.

1 ankanrinta
5-6 lehtikaalin lehteä
n. 5 cm pätkä purjoa
1 omena
paketti kotimaista pekonia
1 appelsiini
valkosipulia
chiliä
öljyä
suolaa, pippuria
kanalientä
voita

savustukseen
vajaa desi teetä
vajaa desi jasmiiniriisiä
vajaa desi ruskeaa sokeria
1 rkl sechuan pippureita
muutama tähtianis

appelsiinikastike
1/2 dl sokeria
2 rkl balsamiviinietikkaa
appelsiinin kuori ja mehu
2 dl kanalientä
2 rkl voita

lehtikaalia
1 pkt pekonia
1 omena
suolaa, pippuria
chiliä, valkosipulia
seesamöljyä
voita

Tee ensin kastike. Sulata sokeri kattilassa, älä anna palaa, mutta hiukan saa tulla väriä. Lisää balsamiviinietikka ja keitä hetki kokoon. Lisää appelsiinimehu ja kuoriraaste ja keitä puoleen. Lisää kanaliemi ja keitä puoleen. Siivilöi. Mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Juuri ennen tarjoilua, lämmitä ja vatkaa joukkoon voi. Älä keitä enää.
Laita pekonisiivut kylmälle pannulle ja paista rapsakoiksi, valuta. Leikkaa paloiksi.
Poista lehtikaalista paksut lehtiruodit, pilko pienemmiksi. Ota muutamia kauniita lehden kappaleita, lorauta öljyä, suolaa, sekoita hyvin ja paista 175 asteessa uuniissa rapasakoiksi, kymmenen minuuttia korkeintaan. Valuta talouspaperin päällä. 
Leikkaa loppu kaali rouheiksi paloiksi. Poista omenasta siemenkota ja lohko ohuiksi paloiksi. Viipaloi purjo renkaiksi.
Leikkaa ankan nahkaan ristikkäiset viillot, suolaa ja pippuroi.
Laita wokkipannun pohjalle folio ja lisää sen päälle savustussekoitus. Kuumenna, kunnes alkaa savuta. Laita toinen pala foliota ja sen päälle ankanrinta nahkapuoli alaspäin. Laita kansi päälle, käännä liesi keskilämmölle ja anna savustua kymmenen minuuttia.
Laita ankanrinta sen jälkeen nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle ja paista nahka rapsakaksi, paista sen jälkeen kaikki pinnat kiinni. Laita folioon vetäytymään.
Paista omenalohkot voissa, lisää lehtikaali, valkosipuli, chili ja lopuksi purjo. Kääntele, älä paista pehmeäksi. Mausta, lisää lopuksi 1-2 tl seesamiöljyä ja sekoita.
Kokoa lautaselle kaalipaistosta, päälle ankkaviipaleita ja appelsiinikastiketta, lisäksi uunissa paistettua lehtikaalia.



Olipahan todella hyvää! Wokkisavustus on oikein näppärä ja sisäsiisti konsti tuoda lisämakua ruokaan, suosittelen! Lehtikaalissa on mukavasti rapsakkuutta ja uunikypsennys antaa pikantin lisämaun, mutta appelsiinikastike vei kielen menneessään! 


torstai 11. lokakuuta 2012

Kuhaa thaityyliin

Viime aikoina olen saanut kalaa, vaikken ole pyytänyt :). Viimeksi ihan vastapyydettyä haukea, ja tällä kertaa kuhaa, joka oli ystävällisesti valmiiksi fileoitu. Ja taatusti tuoretta. Mitäpä laittaa tällä kertaa?
Arki-iltana ruoan pitäisi mielellään valmistua nopsaan, eikä sen tarvitseisi olla kovin raskasta.
Jokusen viikkoa takaperin jääkaappipakastin otti aikalisän ja jouduin sen tyhjentämään. Onneksi kellarissa on tilava kylmiö ja kakkospakastin varastossa. Kun koneen jatkoelämä jäi epävarmaksi, valtaosa jääkaapin sisällöstä on edelleen kylmiössä, eikä sitä tule ihan päivittäin tarkistettua. Niinpä siellä alkoi muutamalla tuotteella olla jo tukalat paikat. Siispä kuhan kylkeen tuli pelastettua talvikurpitsaa ja maa-artisokkaa.
Ruoka- ja muuhunkin kauppaan vaeltaminen pitkän työpäivän ja postireissun jälkeen oli tehty harvinaisen vaikeaksi; pitkäänhän täällä on eletty toriremontin keskellä ja reitit torin ympärillä ja läpi vaihtelevat lähes päivittäin. Nyt Sokoksen "kongi" oli suljettu lähes kokonaan. Postiin jaksoin vielä raahustaa, mutta ruokakauppaan meno kehtuutti. Siinä laahustaessa huomasinkin, että Aasialainen ruokakauppa oli muuttanut lähiöstä ihan kulmille! Eiköpä vaan kassiin hypännyt iltaruoan puuttuvat ainekset: tuoretta kurkuman juurta, oikein hyvän näköistä sitruunaruohoa ja kangkung- nimistä vihreää kapealehtistä kasvista. Myyjä opasti, että se on parasta pätkittynä, nopeasti wokattuna osterikastikkeen kera. Onko osterikastike sitten ihan oikeasti thaimauste? Tähän sitä kuitenkin laitoin.

2 kuhafilettä
parin cm pätkä kurkuman juurta (tai 1/2 tl kurkumajauhetta)
pala inkivääriä
1 sitruunaruoho
manteli-, maapähkinä tai muuta mietoa öljyä
100 g paketti kangkungia (tai kiinankaalia, muuta vihreää; kevätsipulia)
pari kourallista talvikurpitsaa isoina kuutioina
sipuli
valkosipulia 2 kynttä
punaista chiliä maun mukaan
suolaa
pippuria
muutama maa-artisokka
lehtipersiljaa tai korianteria
osterikastiketta
kala- tai kanalientä

Hienonna kurkuma, inkivääri, chili ja valkosipuli sekä kolmannes sipulista. Pätki ja halkaise sitruunaruoho, jätä kuitenkin sen verran isoiksi paloiksi, että se on helppo noukkia ruoasta pois, sitä ei syödä, se antaa vain makua. Sekoita mausteet tilkkaan öljyä. Pätki kalafileet 1.5 cm suikaleiksi, suolaa ja pippuroi ja sekoita joukkoon. Anna maustua. Huuhdo ja pätki kangkungit tai kiinankaali ym.
Keitä kurpitsakuutiot lähes kypsiksi, valuta. Leikkaa loppu sipuli ohuiksi suikaleiksi.
Kuori maa-artisokat, viipaloi paksusti, suolaa, pippuroi, pyöritä öljyssä ja kypsennä uunissa 200 asteessa rapsakoiksi.
Kypsennä kalapalat wokissa öljyssä lähes kypsiksi ja nosta pois. Kypsennä loppu sipuli, marinadi ja kurpitsakuutiot, lisää lopuksi kangkung. Lisää pari ruokalusikallista osterikastiketta ja pari kauhallista kala- tai kanalientä. Lisää kalapalat, kuumenna. Tarkista suola.
Kauho ruokaa lautaselle ja päälle rapeaa maa-artisokkaa, koristele yrtillä. On hyvää!



maanantai 8. lokakuuta 2012

Haukiquenellit

Hauki on kala. Quenelli on englanninkielisen Larousse Gastronomique-raamatun mukaan "dumpling", joka on tehty maustetusta jauhetusta lihasta tai kalasta, johon on lisätty rasvaa ja kananmunia, muotoiltu pienen makkaran tai munan muotoon ja kypsennetty kiehuvassa vedessä. Sanakirjan mukaan dumpling tarkoittaa mykyä, kokkaretta, kultamussukkaa tai pullukkaa.
Hauki on monen makuun ruotoinen ja ehkäpä mautonkin kala, jonka jatkojalostus ruodottomaksi maustetuksi murekkeeksi sopii useimpien kalaa vieroksuvien lautaselle. Kun jaksaa nähdä vaivaa esivalmisteluihin, pullukat tai kultamussukat, ovat mitä suurinta herkkua. Näitä mykyjä en keittäisi pelkässä vedessä; kun satsaa laadukkaaseen liemeen, vie lopputulos kielen mennessään. Hätätapauksessa valmiista kalafondista saa maustamalla kelvollisen keittoliemen. Quenellit voi tarjota alkuruokana vaikkapa tilkassa lientä, tai tuhdinpana ruokana vaikkapa perunamuusin ja kastikkeen kanssa.
Kalamurekkeen porteiini kypsyessään riittää sitomaan taikinan, joten kananmunia tai edes valkuaisia ei tarvita: maku on huomattavasti parempi.
Maukkaisiin haukiquenelleihin riittää siis raaka-aineiksi yhtä paljon hienonnettua haukea ja kuohukermaa, mausteeksi suolaa ja pippuria. Halutessaan ripaus cayennepippuria ja muskottipähkinää.
Mikäli hauen käsittely murekkeeksi tuntuu työläältä, tutulta kalakauppiaalta voi todennäköisesti sitä tilata. Kotona askaretta helpottaa lihamylly, jonka kautta fileet kannattaa veivata kahteen kertaan. Mikäli lihamyllyä ei omista, kuten allekirjoittanut, saa varautua hiukkasen pidempään iltapuhteeseen. Oma heppoinen monitoimikoneeni jauhoi jokseenkin kalan hienoksi, mutta sattumia ja ruotoja on senkin jälkeen. Pienen kermalisän jälkeen paseerasin massan siivilän läpi (kannattaa valita suurireikäisin siivilä). Tällä tavoin mureke on takuuvarmasti ruodotonta. Sen jälkeen lisäsin lopun kerman ja mausteet.
Hauen kohdalla ongelmaksi muodostuu suolamäärän arviointi; raakaa kalaa ei viitsisi enemmälti maistella; kyseessähän on petokala. Näppituntumalla noin litran taikinaan laitoin kaksi reilua ruokalusikallista, suolan määrää sai vielä lisätä. Kannattaakin keittää koepallero ja tarvittaessa lisätä suolaa. Keittoliemi kannattaa myös maustaa ja suolata reilusti, silloin quenellienkin maku on täyteläisempi. Oman liemeni tein näin arki-iltana kalafondista ja maustoin kaffirlimetin lehdillä ja ripauksella kurkumaa. Miedolla lämmöllä kahdella lusikalla (lusikat kannattaa huutoa vedessä joka palleron jälkeen) muotoillut pyörykät kypsyvät muutamassa minuutissa. Parhaimmillaan ne ovat sisältä vielä pehmeitä.



sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kakkulahja - lahjakakku ystävälle

Sain jokin aika sitten mieluisen juhlakutsun ja tilaisuuden ideoida ja leipoa kakku, jälkiruoaksi 20 hengelle. Parempi tehdä reilun kokoinen, kuin liian pieni. Toisaalta vähemmän makea kakku tekee paremmin kauppansa ja imelämpi kakku taas riittää useammalle. Ensinmainittu mieluummin. Kun aikaa on riittävästi täytteiden hyytymiseen, niistä voi tehdä raikkaampia ja käyttää myös vähemmän liivatetta. Kiireessä mousseen voi lisätä suklaata, jolloin se jähmettyy paremmin, tosin lopputulos on raskaampi ja makeampi. Tähän vähälaktoosiseen kakkuun päätyi suosikkimakujani limeä ja passionia.


Kaksi 6 munan pohjaa, toinen kaakaoinen, paistettuna pellillä kääretortun tapaan, yhteensä 4 kerrosta. Tasaamisen ja siistimisen jälkeen jäävistä reunapaloista voi tehdä vaikkapa cake popseja.
Jokin aika sitten halusin testata, saako omenasoseesta vihreää. Ostin vihreistä vihreimpiä omenia, jotka hyvinpestyinä lohkoin kuorineen kattilaan ja pienen vesitilkan kanssa keitin soseeksi ja siivilöin. Tuli hailakan vihreää. Kakun väliin laittaessa lisäsin soseeseen tipan vihreää pastaväriä ja hiukan glukoosia makeudeksi.

Limetäyte
1 prk valkosuklaa-limerahkaa notkistettuna
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna (+ 1 rkl vaniljakreemijauhetta, voi jättää poiskin)
2 limen kuori + mehu
1/2 dl glukoosia (sokerikin käy)
2-2.5 liivatelehteä

Kuumenna limemehu ja sekoita siihen liotetut liivatelehdet. Vatkaa kaikki ainekset yhteen.

Passiontäyte
1 prk sitruunarahkaa notkistettuna
4 dl kuohukermaa vaahdotettuna (+ 2 rkl vaniljakreemijauhetta, voi jättää poiskin)
3 passionhedelmää + tilkka vettä
1 pss mango-passionmoussejauhetta (Blå Band)
1 dl maitoa
4-4.5 liivatetta

Sekoita mango-passionjauhe ja maito ja vatkaa vaahdoksi.
Kaavi passionhedelmien sisus kattilaan ja lisää tilkka vettä, keitä hetki kasaan. Seos paksunee selvästi. Siivilöi ja lisää liivatteet.Vatkaa kaikki ainekset yhteen.


Pohjat kostutin maidolla (laktoositon).


Kakku on kääritty kelmuun, parin tunnin viilennyksen jälkeen mousset ovat sen verran hyytyneet, että päälle voi laittaa painon, jotta kakun saa painumaan tasaiseksi. Tällä liivatemäärällä sai hyvin muodossaan pysyvän kakun, joka marsipaanikakun kyseessä ollen on oleellista. Liivatteen määrää olisi varaa vähentääkin.


Kakku on kuorrutettu punaisella marsipaanilla, tarttumapintana kreemi (250 g pehmeää voita ja 500 g tomusokeria vatkataan vaahdoksi, lopuksi vatkataan joukkoon 1-2 rkl vettä). Nauhat ja "kukat" myös marsipaania, hiukan kimalletta ja helmiäistä ruiskumaalaten.


Täytteet olivat raikkaat ja kakku oli juhlaväen mieleen. Ennen kuin tähän päästiin, nautittiin erittäin runsaasta vartavasten paikan päälle hankitun nuoren kokkilupauksen Samin loihtimista upeista herkuista!





Ja ennen ähkyä kyllä reippailtiin upeassa syyssäässä pitkin Joensuun rantoja. Matkan varrelle oli järjestetty tankkauspiste. Maalissa odotti kaikkien yllätykseksi tankotanssitreenit! Onpahan tuokin - raskas laji muuten - kokeiltu! Taidettiin selvitä suhteellisen vähin mustelmin ja nirhaumin.


Lahjusten joukossa oli tällainen hauska kännykän lisuke entisajan luuria kaipaaville! Tosi hauskalta näyttää varmasti töissä ja kaupungilla!


Ystävyys on parhaimmillaan sitä, kun pitkänkin ajan päästä tiet taas kohtaavat, voidaan jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin!
Kiitos kaikille upeille naisille, vanhoille ja uusille tuttavuuksille; seuraavaa kohtaamista odottaen!
Kiitos Anne ja huoltojoukot!
Kerran vielä: ONNEA!

torstai 4. lokakuuta 2012

Täydellisen sitruunapiirakan metsästys

Piti saada sitruunapiirakkaa, vai pitääkö sanoa sitruunatorttua? Sitten siitä piti saada vielä parempaa. Aika monta versiota on jo kokeiltu, mutta onko yksikään niistä täydellinen?
Jouni Törmäsen ohjetta testasin äskettäin täällä. Täytteen rakenne ja maku on oikein hyvä, pohja käyttäytyy hyvin, mutta on minusta vähän tiivis ja raskaan puoleinen. Tuli mieleen Hesarin toukokuinen juttu, jossa hehkutettiin marenkikuorrutuksen perään. Marenki arveluttaa . Testissä oli maailman parhaaksi tituleerattu sitruunapiiras Michelin-kokin Marco Pierre Whiten mukaan. Googlettamalla löytyi useita miehen ohjeita, joissa oli yllättäen eroavaisuuksia; päätin valita tämän ohjeen. Pohjassa on plussaa se, että siihen lisätään sirtuunankuoriraastetta ja vaniljan siemeniä: hyvää! En toista ohjetta tässä, mutta kyllä, Hesarin toimittajan havainto siitä, että taikinaa ja täytettä on liikaa yhteen piirakkaan, pätee silloin, kun tekee normaalin 24-25 cm halkaisijaltaan olevan matalan piirakan. Näin kävikin. Mutta seuraavan piirakan tein 26 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan: taikinan muotoilin ohueksi ja korkeareunaiseksi, pohjan esipaiston jälkeen kaadoin täytteen päälle, ja kaikki meni. Paistokin sujui; päätin käyttää lämpömittaria, kuten Heston Blumenthal piiraakkaansa tehdessään; video, resepti: sisälämpötilan ollessa 70 astetta  täyte hyllyi kovin uhkaavasti, joten jatkoin paistamista (120 asteessa) vielä kymmenisen minuuttia. Ikävästi täyte alkoi halkeilla, ilmeisesti sitä on liian paksu kerros. Seuraavana päivänä paljastui karu todellisuus: osa nesteestä oli erottunut ja valui ikävästi piirakkaa leikatessa! Ei hyvä.

Whiten ohjeen pohja esipaistettuna.

Piirakka juuri paiston jälkeen.

Seuraavana päivänä.

Alkuperäinen Whiten piirakka (puoli annosta). Lämpimänä viinipruuvin suosikki.

Ensimmäisestä Marco Pierre White-kokeilusta jäi puolet täytteestä yli. No, itseasiassa täyte ei ole identtinen vaan epähuomiossa tein siitä makeampaa. Täytettähän ei voinut heittää hukkaan, joten gluteenitonta koemaistajavähemmistöä muistaakseni tein gluteenittoman pohjan. Kun omistaa keittiövaa'an, sitä tulee käytettyä lähes pääsääntöisesti. Määrät voi muuntaa deseiksi vaikkapa käyttäen tätä taulukkoa, gluteeniton jauhoseos vastannee maizenaa tai perunajauhoja.
Olisiko tämä se täydellinen piiras?

Pohja
Riittää tavalliseen 25 cm matalareunaiseen piirakkavuokaan

65 g voita
65 g tomusokeria
180 g Sempre fin mix gluteenitonta jauhoseosta
1 kananmuna

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri keskenään, lisää jauhot ja lopuksi kananmuna. Laita taikina hetkeksi kylmään. Kauli taikinasta pyöreä ohut pohja kahden leivinpaperin välissä. Mittaa vuokalla, että pohja yltää reilusti reunoille. Painele taikina - edelleen leivinpaperien välissä - piirakkavuokaan tiiviisti ja nosta hetkeksi kylmään. Lämmitä uuni 190 asteeseen, laita piirakkapohjan päälle paistokuulia tai kuivattuja herneitä. Paista 20 minuuttia. Tee sillä aikaa täyte.

Täyte
Tässä on puolet alkuperäisestä ohjeesta. Jos et jaksa keittää kermaa kasaan, laita puolet vähemmän. Kerman kasaankeittäminen parantaa kuitenkin makua ja rakennetta.

2.5 dl kermaa
4 munaa
1 keltuainen
225 g tomusokeria
1-2 sitruunan kuori raastettuna
2.5 sitruunan mehu

Keitä kerma kattilassa, kunnes puolet on haihtunut. Hämmennä munat, keltuainen, tomusokeri, kuoriraaste ja mehu tasaiseksi seokseksi. Kaada hiukan jäähtynyt kerma päälle ja sekoita. Siivilöi.

Poista paistokuulat ja leivinpaperi piirakan päältä ja kaada sitruunaseos päälle. Alenna uunin lämpö 120 asteeseen ja paista noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä.
Kaveriksi pallo vaikkapa vaniljajäätelöä tai vaahto creme fraichesta, 10% rahkasta, passionhedelmän sisuksesta ja ripauksesta tomusokeria.

Lähes täydellinen pohja, raadin suosikki!


Gluteeniton jauhoseos antaa pohjalle ilmavan, kuohkean ja suussasulavan rakenteen, makukin on hieno. Sitä voisi maustaa myös vaniljalla ja sitruunankuorella, täytyy kokeilla. Vehnäjauhoista tehty pohja on tähän nähden raskas ja tiivis, siihen kuitenkin vaikuttaa enemmän taikinan työstö: liika sekoittaminen pilaa rakenteen.
Luulen, että minun makuuni tämä piirakka on aika lähellä totuutta, mutta tässä kohden täytyy pyrkiä täydellisyyteen ja jatkaa etsintää!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Happy day!

Tänä aamuna heräsin poikkeuksellisen hyväntuulisena; näin poikkeuksellisen huvittavaa unta! Uni liittyi kyllä ruokaan, kuinkas muutenkaan, sisältö ei kuitenkaan ole tämän jutun pointti.. Unen tarina kuitenkin antoi aimo annoksen hyvää mieltä itseni lisäksi eräälle kuulijalle.
Hyväntuulisena alkanut päivä harvemmin menee täysin pieleen, eikä mennyt tänäänkään. Positiivinen asenne ehkäisee ikäviä ajatuksia, näkyy ulospäin ja torjuu väsymystä!
Aikaisin aamulla olen kuunnellut puhelinkonsertin (onnittelulaulu), saanut postia, meiliä ja kukkia jopa Skotlannista saakka! Pitkästä aikaa "pääsin" myös lenkille!
Saamistani huomionosoituksista - syntymäpäiväni kunniaksi siis - oli pakko ottaa ihan tuoreita kuvia, vaikkakin on säkkipimeää ja ainoa siedettävän värisen valon lähde on pienen pieni kukkavalo. Sitä säätäessä varjoista tulee hallitsemattomia; kädet eivät riitä. Ehkä vaihdan kuvat joskus, saa nähdä.


Ihana ystäväiseni on kerännyt leipurille löytöjä kirpputorilta: vanhoja pursottimia, piparimuotti, kakkuvuoka, kookas vanha lautanen...


Posliiniset sirottimet peltirasiassa. Kiitos tuhannesti!


Ja henkilökohtaisen ruokakriitikkoni tervehdys Skotlannista; kyllä välimatkat nykymaailmassa ovat lyhyet! Ihana kimppu kukkia! Samaisesta osoitteesta muistettiin seuraavalla biisillä:



Edit. Nämä tulivat hiukka jälkikäteen saarivaltion suunnasta; James Martinin keittokirja, muffinssivuokia koristeineen ja onnittelukortissa ihana teksti!

Kiitos kaikille ihanasta päivästä!
Olen hyvin onnekas, kun minulla on teidät!