lauantai 23. elokuuta 2014

Juustokakkua ja kirsikkaa

Juustokakku sai mausteekseen kerroksen tuoreita hapankirsikoita. Naapurin kirsikkapuu teki huikean sadon, josta mekin päästiin osalliseksi. Uunissa paistettu juustokakku on pitänyt opetella tekemään kantapään kautta; joskus lupaava alku on valunut valtaisana uunin pohjalle. Ravintola Os:n salaisella ohjeella opin sen vihdoin tekemään ja herkku on vertaansa vailla. Kirsikkaisen juustokakun reseptin esikuvana on Cacio e Pepe-blogin Roomalainen juustokakku. Laiskuuttani kaulin taikinan kahden leivinpaperin välissä ja jätin paperit paikoilleen vuoratessani irtopohja-kakkuvuoan taikinalla. Pohjaa esipaistaessa taikina pysyy vuoan reunoilla eikä vuokaa tarvitse täyttää paistokuulilla tai herneillä.


Kirsikkainen juustokakku

Pohja

100 g sokeria
175 g voita
300 g vehnäjauhoja
2 keltuaista
ripaus suolaa

Täyte

250 g ricottajuustoa
200 g philadelphia-juustoa
2 dl kermaa
50 g sokeria
3 kananmunaa ja 1 keltuainen
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori

2-3 dl hapankirsikoita, joista kivet on poistettu
n. puoli dl ruokosokeria

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Jos taikina jää rakeiseksi, lisää 1-2 rkl kylmää vettä ja vaivaa taikina. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Kauli sen jälkeen kahden leivinpaperin välissä pyöreäksi, suurin piirtein korkeareunaisen irtopohjavuoan pohjan ja reunojen kokoiseksi. Nosta taikina papereineen ja vuoraa sillä vuoka, tasoittele paperin ja taikinan rypyt. 
Paista n. 170-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Poista päällimmäinen paperi.
Valuta enin mehu kirsikoista ja levitä pohjan päälle, ripottele päälle sokeri. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada kirsikoiden päälle. Paista kakkua n. 40 minuuttia, kunnes täyte saa hiukan väriä. Jatka vielä paistamista, jos vuokaa heiluttaessa täyte hyllyy selvästi myös reunoilta.
Anna jäähtyä hyvin, mieluiten seuraavaan päivään.



Alkuperäisen ohjeen mukaan kananmunaa laitetaan täytteeseen vähemmän. Epäusko iski, kun oma ricotta-juusto-kermaseos oli kovin juoksevaa. Sitruunamehukin sitä hyydyttää, mutta lisä-kananmunista ei ollut haittaa.  Kakusta tuli silti oikein hyvä, eikä rakenne ole liian tiivis.

lauantai 16. elokuuta 2014

Mitä tehdä karviaisista

Karviaismarjasato ja sen hyödyntäminen näyttää olevan haasteellista, mikäli keskustelupalstojen viestiketjuihin on uskominen. Parhaimmillaan marja on puskasta syötynä, mutta melko kirpeä mehuna ja pakastettuna. Sitä kannattaakin käyttää yhdessä muiden, makeampien marjojen kanssa. Moni tuomitsi kokonaisena pakastamisen, mutta siihen turvauduin ajanpuutteen vuoksi. Pakastimen pullistellessa satoa on hyödynnetty myös kotiviinikokeiluun, soseeksi, vispipuuroon, sekä karviaislikööriksi ja kokeiltu myös kuivattaa. Soseena pakastettu karviainen saattaa olla kokonaista monikäyttöisempi, mutta kokonaiset marjathan voi sulatuksen jälkeen soseuttaa ja käyttää haluamallaan tavalla. Talven mittaan täytyy testata kokonaiset karviaiset puolijäisinä ja muutama idea niihin liittyen, mutta sitten paremmalla aikaa. Karviaisliköörin ohjeen löysin vanhasta säilöntäkirjasta ja sitä oli pakko kokeilla. Projekti on vielä kesken, joten makuun en pysty ottamaan vielä kantaa, mutta ohjeen laitoin tähän kokeilunhaluisia varten. Ja aika näyttää, lisätäänkö tuotteeseen sokerilientä, vai käytetäänkö se snapsina. Likööri on ohjeen mukaan parhaimmillaan jouluna.

Karviaismarjalikööri

iso lasitölkki
n. 2 litraa kypsiä karviaisia
vodkaa n. 7 dl


Huuhdo marjat ja laita puhtaaseen lasitölkkiin. Kaada päälle vodkaa niin että marjat peittyvät. Sulje purkki ja säilytä huoneenlämmössä (laitoin pimeään) 3-4 viikkoa. Ravista purkkia silloin tällöin.
Siivilöi marjat pois, anna valua esim kahvinsuodattimen läpi.

Yhtä siivilöityä viinalitraa kohden tarvitaan sokerilientä:

5 dl hienoa sokeria
2-2.5 dl vettä

Keitä sokeriliemi, kuori vaahto pois, anna jäähtyä. Sekoita karviaisviina haaleaan sokeriliemeen ja sekoita. Pullota ja varastoi vähintään 3 kk.


Kuivausta varten käytä kypsiä ja puhdistettuja karviaisia. Marjoja ei pidä huuhtoa. Puolitin karviaiset ja asettelin ne väljästi kuivuriin. Omalla kuivurillani aikaa meni 2 x 5 tuntia. Jouduin katkaisemaan virran yöksi, voi olla, että yhtäjaksoisesti kuivattuna aika olisi ollut lyhyempi. Kuivaustasojen paikkaa kannattaa välillä vaihtaa; alimmat kuivavat nopeammin. Kuivatut karviaiset ovat kirpakoita, lisäaineettomia ja sopivat vaikkapa mysliin tai sinällään naposteltaviksi. Riippuen huoneilman kosteudesta, marjoihin jää hiukan kosteutta. Niitä ei kannata säilöä kovin tiiviisti, etteivät homehdu.


lauantai 9. elokuuta 2014

Kesäkurpitsapizza

Valkoinen pizza kesäkurpitsasta tuoreilla yrteillä viimeisteltynä sopii hyvin hellepäivän ateriaksi ja sitä voisi pakata vaikka piknikille mukaan. Valkoinen pizza on punaista raikkaampi, tomaattikastikkeen korvaa maitorahkasta ja creme fraichesta sekoitettu ja maustettu kastike. Rahka toimi tässä yllättävän hyvin, ja kevyemmän kastikkeen voisi tekaista pelkästä rahkasta. Oliiviöljynä käytin kuusenkerkällä maustettua öljyä, mutta tavallinen käy yhtä hyvin.
Jo hyvissä ajoin keväällä taimiruukuissa kukintansa aloittaneet kesäkurpitsat ja kurpitsat kituuttivat kylmän kesäkuun, mutta ovat äityneet heinäkuun helteiden aikana hurjaan kasvuun ja kukintaan. Kypsyvät kurpitsat ovat jo hyvän kokoisia ja kesäkurpitsasatoa on saatu mukavasti. Omalta pihalta poimittu kesäkurpitsa on tuoreeltaan napakka ja maukas ja päihittää mennen tullen ostoserkkunsa. Tuoreita yrttejä ja salaatteja on mukava napsia ruokien mausteeksi, latvominen tuuhentaa puskia ja lisää satoa. Tuoreet voi tässä korvata kuivilla yrteillä tai käyttää vain suosikkiyrttejään.
Tässä käytin vahvaa oreganoa, sitruunatimjamia ja rakuunaa jotka silppusin kesäkurpitsan päälle uuniin. Valmiin pizzan päälle ripottelin basilikaa, thaibasilikaa, lehtipersiljaa ja mizunaa.
Pelti kannattaa esilämmittää uunissa täytteen valmistamisen ajan ja vetäistä pizza kuumalle pellille, näin se kypsyy hyvin myös pohjasta ja on rapsakampi. Pizzat paistoin 220 asteessa.

Kesäkurpitsapizza, 2 pellillistä

Pohja

2.5 dl vettä
25 g hiivaa
3 dl durumvehnäjauhoja
3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
loraus oliiviöljyä
suolaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja alusta joukkoon jauhot ja suola, lisää lopuksi loraus oliiviöljyä. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Valmista sillä aikaa täytteet.

Kastike

1 purkki pehmeää rahkaa
1 purkki creme fraichea
tilkka oliiviöljyä
suolaa, pippuria, vahvaa chilikastiketta tai tabascoa
tuoretta tai kuivattua valkosipulia

Päälle

1 keskikokoinen kesäkurpitsa mahdollisimman ohuina siivuina
2 palloa mozzarellaa
n. 2 kourallista juustoraastetta
yrttejä maun mukaan, suolaa ja pippuria

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli pellin kokoisiksi jauhotetulla pöydällä. Nosta leivinpaperin päälle. Levitä kastike pohjan päälle, revi mozzarellapallot ja ripottele täytteelle, samoin juustoraaste. Mandoliini on näppärä siivuttaja, mutta homma onnistuu myös juustohöylällä tai veitsellä. Lado kesäkurpitsasiivut päälle, mausta.
Vedä pizzapohja esimlämmitetyn pellin päälle ja paista vähintään 220 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes se on kypsä. Ripottele pinnalle yrttejä.




perjantai 8. elokuuta 2014

Vispipuuro punaherukasta ja karviaisesta

Vispipuuroa, lapsuuden herkkua ei ole montaa kertaa tullut tehtyä. Olisi kannattanut, sillä se oli parempaa kuin muistinkaan, varsinkin punaherukoista ja karviaisista valmistettuna. Arkinen välipala maitotilkalla tai juhlavampi jälkiruokaherkku kermavaahdolla. Vispipuuron ympärille voisi rakentaa näyttävänkin päätöksen juhla-aterialle ja sitä voisi myös maustaa eri tavoin. Tätä varten kannattaakin pakastaa karviaissosetta ja talven mittaan saa samalla kulutettua myös mehuvarastoja. Ohjeesta tulee useita maltillisia annoksia tai jälkiruoka ainakin 4-5 hengelle.

Vispipuuro 

4 dl laimentamatonta punaherukkamehua
3 dl vettä
1 dl mannasuurimoita
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
6 rkl karviasmarjasosetta

Soseuta karviaisia reilumpi määrä kerralla, pakasta loput. Käytin yleiskonetta leikkaavalla terällä, mutta sauvasekoitin toimii myös. Paseeraa eli purista massa siivilän läpi. Siivilään jäävän massan voi myös hyödyntää, ehkäpä sämpylätaikinaan tms.
Kiehauta mehu ja vesi, lisää mannasuurimot vatkaten ja anna hautua kypsäksi 20-25 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta vaniljalla ja suolalla. Lisää 6 rkl karviaismarjasosetta, laita kuuma puuro talouskoneen kulhoon ja anna koneen vatkata, kunnes puuro on jäähtynyt ja ilmavan kuohkea. Sähkövatkainta varten antaisin puuron hiukan jäähtyä, pääsee helpommalla.



torstai 7. elokuuta 2014

Punaherukkapiirakka

Jos metsien marjasato on tänä vuonna vaihteleva, niin herukkapensaista on riittänyt syötävää muillekin kuin räkättirastaille. Kesken mehustuksen väsätty nopea punaherukkapiirakka hävisi kahvipöydästä nopeasti. Piirakkaan tuli piilotettua päiväyksen ylittäneet mangorahka- ja kermaviilipurkki. Happamien marjojen kanssa piirakkaan kannattaakin laittaa jotakin maitotuotetta hapokkuutta leikkaamaan, samalla sokerin määrää voi vähentää. Ohje on hiukan summittainen, mutta lusikalla leivinpaperilla vuorattuun vuokaan levitettävän taikinan kanssa ei tarvitse olla niin tarkka.


Punaherukkapiirakka

150 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2-1 dl kermaa tai maitoa

Täyte

1 purkki mangorahkaa
1 purkki kermaviiliä
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
sokeria 2 rkl tai maun mukaan

pinnalle 4-5 dl punaherukoita

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten. Lisää jauhot ja leivinjauhe vuorotellen kerman tai maidon kanssa, sekoita sileäksi. Levitä pyöreän leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Maistele sokeri ja lisää, mikäli haluat täytteestä makeampaa. Levitä täyte pohjan päälle ja ripottele viimeiseksi herukat. Paista 180 asteessa n. 35 minuuttia. 



keskiviikko 6. elokuuta 2014

Mehustuksen lyhyt oppimäärä

Mehumaija on nykyisin mehuliisa tai kuten meillä ,pelkkä mehustin. Mehustus, jossa mehu valmistuu höyryttämällä, on perinteinen tapa hyödyntää marjasato. Nykyään tämäkään taito ei siirry suoraan alenevassa polvessa, vaan tietoa on päivitettävä hakukoneella. Toki muistan, miten lapsena mehumaija porisi joka syksy hellalla, ja pikkuisen vanhempana siihen pääsi tutustumaan lähemmin, kunhan varoi polttamasta itseänsä. Siitä vierähtikin useampi vuosikymmen, kunnes tänä syksynä pääsin mehustuksen makuun. Siksipä laitoin tähän myös itselle muistiinpanot tulevia marjasatoja varten. Toki mehun teko onnistuu ilman mehustinta, kattilassa, tai voi tehdä tuoremehua sitruunahapon avulla, joka on muuten mustikasta ihan ylivertaisen hyvää.


Kaikki marjat soveltuvat mehustukseen, viinimarjat, karviaiset ja metsämarjat ja niiden sekoitukset maun mukaan. Marjoja ei tarvitse riipiä, enimmät roskat voi kerätä pois. Toiset huuhtovat marjat, mutta itse laitoin ne ihan sellaisenaan ja hyvää tuli. Mehustimeeni mahtuu yläosaan noin 5 kg marjoja tai marjoja ja sokeria. Marjat kannattaa laittaa sokerin kanssa kerroksittain, silloin marjat mehustuvat paremmin. Ensimmäisen pullolisen verran mehua kannatta laskea kippoon ja valella marjojen päälle, se tehostaa mehun irtoamista. Pakastetut marjat mehustuvat paremmin, myös marjojen kypsyys vaikuttaa. Mustaherukasta näyttää irtoavan enemmän mehua kuin punaisesta. Kivan makuisen mehun saa punaherukasta ja karpalosta. Mustaherukan ja punaherukan yhdistelmä maistuu etupäässä mustaherukalle. Marjat voi myös mehustaa ilman sokeria ja sokerin voi lisätä kattilassa kuumentaen. Sokerin kanssa marjat mehustuivat minusta paremmin ja on yksi työvaihe vähemmän. Punaherukalle sopiva määrä sokeria on noin 1.3 kg 4-5 kiloa kohden, mehustin tuli tällä määrällä piripintaan. Kypsistä marjoista, toki lajikkeesta riippuen, kilosta irtoaa noin litran verran valmista mehua.
Aikaa yhden satsin kanssa saa kulumaan keskimäärin puolisentoista tuntia. Marjat tiivistyvät vähitellen ja vaalenevat, eikä lopulta mehua enää irtoa.


Pohjaosassa kiehuvaa vettä kannattaa silloin tällöin kurkata ja tarvittaessa lisätä. Myöskin, jos marjoista irtoaa mehua hyvin, sitä voi valua veden sekaan ja siis hukkaan. Ei kannata siis unohtua pitkäksi aikaa muihin hommiin, vaikka muutoin mehustus hoituu melkein itsestään.


Pullot kuumennetaan 80-100 asteisessa uunissa, ne laitetaan kylmään uuniin, eivät ainakaan mene rikki. Rautakaupan työhanskat ovat kätevämmät kuin patalaput, sormet eivät pala ja pullot pysyvät käsissä. Ikean pullojen korkkimekanismi kesti kuumennuksen uunissa.


Mehu kannattaa laskea suoraan pulloon, taas yksi työvaihe vähemmän.


Pullo täytetään piripintaan, niin ettei pulloon jää vaahtoa. Korkki suljetaan heti. Erilliset korkit keitetään ja nostetaan suoraan kuumasta vedestä pullon suulle. Näillä konsteilla koetetaan varmistaa mehun säilyminen. Jäähtyessään mehun pinta laskee. Jos säilytysolosuhteet eivät ole ideaalit tai valmistaa vähäsokerita mehua ja haluaa varmistaa mehun säilymisen, voi käyttää esim Atamon-liuosta, annostus pullon kyljessä; 5 ml litraa kohden. Osan mehuista säilöin litran keittosuolapulloihin. Mehu sai jäähtyä ensin tovin kattilassa, jonka jälkeen lisäsin Atamonia mehuun ja pullot huuhdoin myös Atamonilla.
Sadonkorjuu, puutarhanhoito ja mitä näitä nyt on; hyvä jos ehtii muutaman kuvan räpsäistä touhun keskellä. Pitkä rivi punaisena hehkuvia pulloja oli kaunis näky...

maanantai 4. elokuuta 2014

Raikas kurkkujuoma on paras hellejuoma!

Raikas kurkkujuoma syntyy nopeasti vähällä vaivalla, hellettä pidellessä. Näinä päivinä ei nimittäin ole tehnyt mieli hikoilla hellan ääressä. Helteellä virkistävä lasillinen kurkkujuomaa riittää siirtämään nälkää ainakin toviksi, toki se sopii hyvin esimerkiksi itämaisen aterian juomaksi vaikka läpi koko aterian. Ohje on niin yksinkertainen, että tätä tehdessä ei tule hiki, paitsi jos joutuu polkaisemaan kauppaan raaka-aineita ostamaan.

Kurkku taitaa olla niitä harvoja vihanneksia, joita löytyy melkeinpä aina lähes jokaisen jääkaapista ja kurkkuviipaleet kuuluvat erottamattomasti voileivälle ja salaatteihin. Vesipitoinen kurkku sisältää mm. K-, A- ja C-vitamiinia, sinkkiä, kaliumia ja magnesiumia. Terveellistä ja vähäkalorista, huippuevästä  muillekin kuin painontarkkailijoille! Itse ostan kaupasta yksinomaan kotimaista kurkkua ympäri vuoden, koska sen rakenne ja maku ovat ylivertaiset. Sirkkalehtimerkki takaa sen, että vihannes on 100%:sti Suomessa viljelty.
Kotimaisessa kurkussa on mieto miellyttävä maku, jota ei kannata peittää liialla kikkailulla. Vain muutama raaka-aine riittää: näitä löytyi valmiiksi omasta kaapistani kehitellessäni simppelin reseptin Kauppapuutarhaliiton ja Blogiringin kampanjaan. Juoma sopii myös vegaanille.


Kurkkujuoma kahdelle

1 kurkku
1 dl kookosmaitoa
sormenpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
1/4 punaista chiliä
1/2 limen mehu
2 tl muscovadosokeria
1/2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
jäitä
sooda- tai kivennäisvettä

Pilko kurkku blenderiin, lisää hienonnettu inkivääri, chili ja muut ainekset jäitä ja kivennäisvettä lukuunottamatta. Pyöräytä sileäksi ja annostele laseihin jääpalojen kanssa. Lisää loraus soodavettä ja nauti.




Lisää vihannestietoutta ja reseptejä vihannes.net:ssä sekä facebookissa.


Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto ry

https://www.facebook.com/vihannesnet

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Villiyrteistä vähäsen

Kesän Nuori Lääkäri-lehden Medikokki keräsi vähän villiyrttejä. Sireenijäätelön ohje luettavassa muodossa tässä.



perjantai 1. elokuuta 2014

Ruusuviinietikka

Ruusuviinietikka on loistava salaatinkastike ihan sinällään ja vielä kauniskin. Tein sitä jo jokin aika sitten, mutta mikäli pihalla kukkii vielä kauniita, myrkyttömiä ruusuja, ehtii herkkua vielä tekemään. Ja ruusunterälehdistä on moneen muuhunkin hyvään reseptiin tai sinällään salaatin kaunistukseksi.
Ohje on suoraan Jouni Toivasen Viettelevät villyrtit kirjasta, josta löytyy herkullisia reseptejä ja vinkkejä villiyrttien käyttöön.

Ruusuviinietikka

2 dl sokeria
2 dl valkoviinietikkaa
6 dl vettä
1 l ruusunterälehtiä

Kiehauta kaikki aineet kattilassa ja purkita. Säilytä kylmässä.