keskiviikko 27. helmikuuta 2013

MasterChef Suomi; kakkutehtävä

Eilen oli historiallinen jakso MasterChef kilpailussa, kun me kaikki pudonneet palasimme vielä kilpailuun. Kuten tavallista, tehtävänanto tuli puun takaa! Kakut olivat kyllä käyneet mielessä, mutta ajattelin, että kyseessä on kuitenkin kokkiohjelma. Ja kakun tekemiseen tarvitaan aikaa, oikeasti aikaa. Jaa, ei näköjään tässä kisassa! Vaivaiset kaksi tuntia! Mikä ihmeen täyte ehtii hyytyä siinä ajassa? Hyvä että edes kakkupohjat jäähtyvät. Oikestihan, Ulla Svenskin oppeja referoiden oikeaoppinen täytekakku tehdään mielellään kolmessa päivässä: ensin paistetaan pohja, seuraavana päivänä täytetään ja kolmantena kuorrutetaan...
Ulla oli koonnut melkoisen luomuksen, jonka teemasta tuli noudattaa ainoastaan 6-kerroksisuutta. Makujen lisäksi tuomarit korostivat kauniin ulkonäön tärkeyttä.

Kiran valitsin parikseni ajatuksella että kyllä naiset aina kakkuja leipovat. Ei sanonut leipovansa. Ehdotin nopeasti paistettavaa ja jäähdytettävää normikakkupohjaa paistettavaksi pellillä, ja Kira taas visioi italialaisella marengilla kuorrutetusta mantelikakusta. Noo, alun hakemisen jälkeen pääsimme yhteisille linjoille kakun rakentamisesta. Mantelipohjaa ja hyvin suklaista pohjaa. Vadelmaa ja valkosuklaalimemoussea. Molemmat tekisivät omat pohjansa ja täytteet ja kakku koottaisiin ja päälle sokerimassakuorrutus. Valkosuklaata päätin laittaa mousseen, että se hyytyisi nopeammin; liivatteella hyydytettävät täytteet vaatisivat reilusti aikaa.
Oma suklaapohjani vaati kylmäkäsittelyn ennen paistoa, ja saatiinhan ne pohjat uuniin ja vielä jäähtymäänkin. Kiran supermantelinen rapea pohja ei kohonnutkaan kovin, joten osasta kerroksia tuli matalanpuoleisia. Vadelmatäyte oli sopivan kirpakka ja mousseen pusersin reilusti limeä sitä raikastamaan. Ehti kakku hetken olla kylmässä hyytymässäkin, ja sillä aikaa tein ruskeasta sokerimassasta kaksi nallea kakun päälle ja lukuisan määrän pieniä sokerimassaruusuja. Harmi, kun varastossa ei ollut mantelimassaa, siitä olisi saanut helposti isoja ruuusuja ja maistuvamman kuorrutteen.  Ensin näin vain vaahtokarkin makuista massaa, joka on kyllä kaunista mutta niin keinotekoisen makuista. Onneksi löysin lopulta valkoista sokerimassaa. Pienellä tomusokerijauhotuksella kuorrutteen kaulinta onnistui yllättävän hyvin ja saatiin se vielä mukavasti kakun päälle. Ei kakku ollut vielä tarpeeksi tanakka, mutta suuremmat tursoilut ja kallistukset saatiin vältettyä. Reuna paineltiin kauniiksi, helmaan ruskea sokerimassanauha rusetille, nallet koristeeksi ja niiden väliin punainen sydän, vähän niinkuin ystävänpäiväksi. Pikkuruusuja vielä koristeeksi. Kiran kanssa oli oikein mukavaa työskennellä, vaikkei siinä paljon seurustella ehtinytkään.  Kyllä meistä kakku oli kaunis, mutta myös hyvän makuinen, makuerot taisivat olla hiuksen hienoja. Vaan ei sillä takaisin kisaan päässyt! Iso harmitus, harmitti melkein enemmän kuin putoaminen; kun nyt lyhyestä ajasta huolimatta kasassa oli kuitenkin sangen onnistunut luomus! Ja kyllä kakussa ulkonäkö on puoli ruokaa. Minusta.

No, nyt on palattu takaisin normaalin elämään, paitsi että mikään ei ole entisensä! Kisa jätti jälkensä, enemmän hyvässä! Entistä intensiivisempi suhde kokkaamiseen. Paljon uusia ajatuksia ja taitoja. Macarontilauksia, macaron-kurssipyyntöjä satelee ja muutama muukin kokkikurssin veto on tulossa! Kesällä lupauduin huolehtimaan cateringin noin 50 hengelle; haastavaa!
Ja mikä parasta, vapaapäivinäni olen harjoittelijana ravintola Os:ssa (sijalla 29 Suomen 50 parhaan ravintolan listalla)! Mahtavaa oppia ja kokemusta alan ammattilaisilta! Kovaa työtä, mutta myös palkitsevaa! Tervetuloa maistelemaan!
Avoimin mielin suuntaan eteenpäin ja odotan innolla, mitä kaikkea tulevaisuus ruuan parissa tuo tullessaan!
Ja iso kiitos kaikille tukijoille: niille, jotka elitte kanssani kisajännityksessä heti alkumetreiltä, mutta myös teille, jotka jännititte ja tsemppasitte ohjelman myötä! Hienoa palautetta olen saanut päivittäin niin tutuilta kuin tuntemattomilta! Kannattajajoukon ikähaitarikin on muutaman vuoden ikäisestä ikäihmisiin; olenpa jopa kuullut olevani aika monen savolaisen idolikin :) Kiitos kunniasta!
Kiitos nuorisolleni Skotlannissa: kiihkeimpään kuvausaikaan osui teidän muuttonne, mutta hyvin selvisitte!
Yksi kisan parasta antia on myöskin se, että moni tuttu, ja vähän tuntemattomampikin, on kertonut innostuneensa tämän myötä ruuanlaitosta ja osa varsin intohimoisesti!

Tästä on hyvä jatkaa: innostukaa ja rakastukaa kokkaamiseen!


Tämän kakun tein helmikuun ravintolapäivään, Syö juo mies nainen-ravintolaamme (yhdessä muiden MasterChef-kilpailijoiden kanssa Kino Engelissä). Poikkeuksellisen nopeasti koottu kakku; muutama tunti kaikkiaan. Kakun hyydytys melko vähällä liivatteella onnistui täydellisesti; lime- ja passionmoussea ja musta marsipaanikuorrutus. Painetehtäväksi ristitty kakku teki hyvin kauppansa, kuten muutkin herkut. Kuva on auttamattoman kehno, kännykällä räpätty.

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla... vai miten se menee, tässä kuitenkin muutama kakkukuva, lisää kakkujani tästä linkistä ja sokerimassakoristeita tästä; ne kun kuuluvat kakkujen kera juhlaan.






sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ilman lisäaineita!

Meneillään oleva hevosenlihakohu herättää monenlaisia tunteita niin ruokaketjun läpinäkyvyydestä, ylipäätään eineksistä mutta myös kaatopaikalle päätyvästä käsittämättömästä määrästä sinänsä syömäkelpoista ruokaa. Itse vuosikymmenet ruoanlaittoa harrastaneena ja yhä harvemmin -kiireessäkään- eineksiä ostavana kauppareissulla aina ihmettelee pitkiä einesruokahyllyjä, lukemattomia erilaisia makkaralaatuja, säilyketölkkeihin pakattuja lihapullia ja ties mitä. Että kuka niitä syö? Meneillään oleva MasterChef-kilpailu paljasti karun totuuden; miten moni tuttu pääsääntöisesti tykkää hyvästä ruoasta, mutta ei voisi vähempää olla kiinnostunut ruoanlaitosta, ainakaan, jos siihen pitää käyttää aikaa juurikaan enempää, kuin mitä perunoiden keittäminen kestää. Vielä mukavampaa, jos ruoka valmistuu mikrossa muutamassa minuutissa. No niin, anteeksi kärjistys, hyvät kanssaihmiseni, mutta tukijoukkojen kommenteista- katson vain, koska olet mukana, ruuanlaitto ei voisi vähempää kiinostaa- puhuu puolestaan. Ruuanlaitto koetaan hankalana, ruoka pääsääntöisesti vain ravintona, vatsan täytteenä, ei kulinaristisena nautintona, ainakaan arkipäivänä, eikä siihen ymmärrettävästi haluta silloin käyttää juurikaan aikaa. Uskon kuitenkin vakaasti, että pienellä vaivannäöllä, muutamien perusasioiden opettelulla ja uhraamalla hitusen enemmän aikaa, lautasella olisi monipuolisempaa, tuoreempaa, lisäaineettomampaa ja herkullisempaa ruokaa. Ja ehkä jopa edullisempaa. Ja pidemmän päälle makuaisti ja elimistö vaatisi tätä ihan itse alusta pitäen valmistettua ruokaa, jonka sisällön tietää täsmälleen, eikä pieni lisäuhraus ajankäytöstä tuntuisi enää haaskaukselta. Kuka tietää, jos vaikka heräisi rakkaus ruuanlaittoon...
Tiedän, että näin on käynyt monelle; innostus ja kiinnostus tarttuu, kun kokkailun ilosanomaa levittää ympärilleen! Nuoriso omassa taloudessaan kokkaa intohimoisesti (kuvia ja reseptejä olisi jo monen postauksen verran) ja lähipiirissäkin tehty ahkera käännytystyö kantaa hedelmää...

Esimerkiksi lisäaineettoman kanaliemen keittämiseen ei tarvita paljoakaan toimenpiteitä; kattilan voi lähes unohtaa hellalle. Lopputuloksena on 2 litraa herkullista kanalientä, ilman natriumglutamaattia sun muuta, kastikkeisiin ja keittoihin ja kaupan päälle vähärasvaista kananlihaa ateriaan tai jopa kahteen. Pakastekana 1.3 kg maksoi 6.25 euroa. Esivalmisteluihin kuluu aikaa (vihannesten käsittely) n. 5 minuuttia.

1 pakastekana
1 porkkana
pala selleriä
1 sipuli
laakerinlehteä

Laita jäinen kana kattilaan ja peitä vedellä. Lisää pilkotut vihannekset, laakerinlehti ja halutessasi pippuria ym. mausteita. Liemen voi hyvin myös maustaa jatkojalostuksen yhteydessä. Anna kiehua hiljalleen useampi tunti; kana on huomattavasti broileria sitkeämpää. Lisää tarvittaessa vettä. Kun lihat irtoavat helposti luista ja liemessä on makua, siivilöi liemi ja riivi lihat luista. Pakasta liemi sopivissa rasioissa, tästä määrästä riittää useampaan ruokaan.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Lenkkimakkaraa aasialaiseen henkeen



Reseptini Lenkkimakkara goes Aasia on Herra Snellmanin Kunnon Lenkkimakkarakisassa: käy tutkimassa helppo ohjeeni tästä linkistä ja äänestä, vain äänestämällä voi voittaa! Ja mikäs estää testaamasta ohjetta ja lihaisaa uutuuslenkkiä, arpaonnea jännittäessä!




perjantai 15. helmikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 8

Niinpä niin, painetehtävässä taas! On kyllä sanottava, että edellinen tehtävä oli tosi haastava! Kateenkorva-annoksessa oli niin monta komponenttia, oltiin aika tasaväkisiä, mutta vain yksi meistä kolmesta vältti painetehtävän: Iikka.
Jälkiruokatehtävää sitä uumoiltiin jo tulevaksi, eikä menty metsään. Paitsi minä. Jälkiruoka kylläkin, mutta hölmöyksissäni en suklaatehtäväksi aavistanut. Virhe! Ennen kisaa oli niin paljon eri projekteja, että edelleenkään en ehtinyt suklaan kimppuun käydä, mikä oli todella harmi. Jokusen kerran kokeilin suklaan temperointia, mutta konvehteihin asti en päässyt. No, ei niitä mc-keittiön kuumuudessa olisi kannattanut kokeillakaan.
Mutta, ennenkuin sinne asti päästiin; tehtävänä oli erottaa esimerkkileivoksesta mahdollisimman monta raaka-ainetta! Voi voi, painetta kerrakseen! Juurikin tuollainen nopeustehtävä, ja vielä maistelu minuutin aikana; pitäisi olla niin skarppina: makuaisti, muisti, päättely... ja monen silmäparin tuijottaessa! Nyt ymmärrän, miksi kuninkaallisia ei saa kuvata, kun he syövät! Vähemmästäkin ne makunystyt surkastuvat eivätkä toimi! :). Vieläkään en tajua, miksi en sitä hasselpähkinää kirjoittanut, vaikka se pyöri mielessä...
Ihan aluksi ajattelin tehdä fondantia; sitä ja kohokasta olin harjoitellut. En sitä suklaatorttua, joka oli samalla sivulla sitruunapiirakan kanssa, jonka opettelin! Ajattelin, että suklaakakkuni on liian simppeli, niin että sillä jatkoon pääsisi...
Vaan fondantmuotit olivat sitten rajalliset, enkä silikonivuoissa ollut niitä tehnyt. Kohokkaaseen löytyi astiat, joten toimeen. Miksikö ei suklaajäätelöä? Jäätelön pitää olla raikasta, eikä suklaajäätelö kuulu suosikkeihini. Työnsin sitten valkosuklaata pienen määrän siihen jäätelömassaan, eihän se sieltä maistunut. Ja kohokkaaseen en laittanut tarpeeksi kaakaojauhetta!
Jälkkäreiden teko on aika ongelmallista kilpailussa; pitäisi niin monta ohjetta muistaa ulkoa, ja paineessa ja jännityksessä muisti pätkii. Kohokkaan olin opetellut tekemään näppituntumalla: perusmassan läksin tekemään valkokastikkeen tapaan, mutta makeana. Makuaineet mukaan ja vaahdotetut valkuaiset. Huomasin jossain vaiheessa, että kohokasvuoat olivatkin selvästi suurempia, kuin kotona käyttämäni! Enemmän siis aikaa, mutta liian aikaisinkaan niitä ei pitäisi uuniin laittaa, kun voivat odotellessa lässähtää. Eihän se aika sitten riittänyt...
Harmittihan se älyttömästi, ja harmittaa vieläkin tuo putoaminen! Monta reseptiä olisi ollut vielä takataskussa ja monta kokemusta rikkaammaksi olisin vielä halunnut! Mutta; putoamisen myötä taas jotain muuta on ollut mahdollista tehdä tämän talven aikana, siitä toisen kerran.
Nyt kisaa tv:stä seuranneena olen päättänyt haastaa itseni mm. Meksikolaiseen keittiöön- kunhan löydän puuttuvia autenttisia raaka-aineita- ja moneen muuhunkin tehtävään aion tarttua, kunhan ehdin. Monta juttua olen jo kokeillutkin: mm. kotikokki ei saa Granny Smith-omenoista aikaan kirkkaan vihreää pyrettä, kuten maisteluleivoksessa... Näihin palaan sitten myöhemmin täällä blogissa.

Sitä ennen kuitenkin tulevaan ravintolapäivään 17.2.13, kuten tuossa sivupalkissa jo lukeekin: Kino Engel, Sofiankatu 4: Syö juo mies nainen. Tervetuloa sankoin joukoin!

Niin, ja 18.2 käynnistyy Snellmanin Kunnon Lenkkimakkaran, lihaisan uutuusmakkaran reseptikilpailu osoitteessa snellman.fi/fi/makkarareseptit. Hopi hopi äänestämään meikäläistä, resepti tulee myös tänne blogiin ja lupaan, että se on helppo ja todella herkullinen!

Ja iso kiitos kaikille tsemppaajille, tukijoille ja ihanille ihmisille! Moni vähemmän kokkailusta kiinostunutkin on myötäni joutunut tv:n ääreen, mutta älkää vielä luovuttako! Toivon, että moni on tämän myötä myös innostunut tarttumaan kauhan varteen!
Ja vielä: pysytään kanavalla edelleen, luvassa on taatusti vauhdikasta ja haasteellista kokkausta vielä monta viikkoa!


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Helpot ja nopeat suolaiset ystävänpäiväksi

Kaikkia makeita ihanuuksia tarjotaan ystävänpäivänä, miksei myös pientä suolaista. Sydämellä sydämelle. Helppoa ja nopeaa. Alkuruoaksi tai pieneksi iltapalaksi.



500 g pötkö punajuuriperunasosetta
1 dl Semper fin mix jauhoja/tavallisia vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta/rouhetta
2 tl suolaa
valkosipulia hiukan (myllystä)
pippuria, cayennepippuria
muskottipähkinää
tuoreita yrttejä silputtuna, esim rosmariinia ja persiljaa
3 keltuaista
50 g sulatettua voita/margariinia, tai puoli dl öljyä

Soseuta punajuuriperunasoseen rakenne. Lisää muut aineet, maista, lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita.
Täytä voidellut silikonivuoat; sydämenmuotoiset tai muut. Sydämen muotoisia puolilleen täytettynä tulee n. 14-16 kpl. Paista uunissa 175 asteessa (kiertoilma) 20-25 minuuttia. Kumoa.
Tarjoa mascarponen tai majoneesin, paahdettujen ruisleipätikkujen ja vaikkapa kapristen kanssa.

Oikein sydämellistä ystävänpäivää kaikille!

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 7

Kanitehtävän jälkeen olo oli aika naatti. Loistosuoritus on parhaimmillaan pienestä kiinni; parista minuutista. Ja surku taitavan ja niin mukavan kilpailijan tippuminen. Siitä vaan oli taas ponnistettava uuteen koitokseen.
Mukava oli kuitenkin huomata keittiöön saapuessamme, että vuorossa olikin paljon odotettu Master Class.
Tomin sujuvassa ja tiivistetyssä esityksessä kiteytyi erilaisten kypsennysmenetelmien ja kastikkeen teon periaatteet loistavasti. Ja kuinka hallita hellaansa; varasuunnitelman varasuunnitelma, jos homma ei etene käsikirjoituksen mukaan. Paljon tuttua asiaa tietysti, mutta myös uusia oivalluksia, eikä koskaan tärkeitä asioita voi kerrata liikaa. Eri raaka-aineiden kypsennyslämpötilat käytiin myös läpi ja tumman kastikkeen teko; tässä ainakin minulle ahaa-elämys, kuinka saada ostoliemestä tuhtia kastiketta, jossa ei ole häivähdystäkään teollista makua! Liemen redusointi runsaan yrttikimpun kera, toisessa kattilassa samalla kiehutetaan kokoon tilkka punaviinietikkaa, sitten joukkoon punaviiniä, taas keitetään kokoon ja lopuksi lihaliemi siivilöidään, nämä kaksi yhdistetään; jos koostumus on sopiva, maun tarkistus, pippuria, suolaa ja pari tl voita. Siinäpä se yksinkertaisuudessaan!
Vaan siitäpä sitä jatkettiinkin haastavaan tehtävään: tuomareiden suosikkiannosten valmistukseen!
Klassikkoannokset; Wallenbergin pihvi, haukiquenellit ja kateenkorvaa! Ja annosten jako arpomalla, niinpä tietysti! Voi kun olisin saanut haukiquenellit; annoksessa vain kolme komponenttia ja olisi onnistunut takuuvarmasti! Mutta, kun ei ole arpaonnea, niin tietenkin kateenkorva! Kesällä useampaan otteeseen koetin sitä metsästää (lihakaupasta) laihoin tuloksin; siis täysin tuntematon raaka-aine. Annoksessa vielä monta komponenttia 90 minuutin aikaan nähden! Ja siis ilman reseptiä, pelkän maistelun perusteella!
Sen verran tiesin, että kateenkorvaa pitää ensin keittää, että siitä saa kalvot irti. Jotenkin onnistuin kuulemaan tuon valkoviinivoihaudutuksen väärin, ja laitoin keitinveteen valkoviiniä, mutta ei siitä haittaakaan ollut. Iikka taisi toimia kypsennyksen suhteen toisin; lopputuloksessa ei kovin suurta eroa sitten ollut. Kalvojen irrottelun jälkeen haudutin kateenkorvaa vielä uunissa valkoviinin ja voin kanssa, lopuksi pinnat paistettiin vielä pannulla. Voi piti ruskistaa perunapyreetä varten, perunat keittää ja paseerata, kuutioidut perunat pannulla ja vielä madeirakastike! Kastikepohja liemestä ja kasviksista yrttien kera, punaviinietikkaa, madeiraa... Huh huh! Siinä tohinassa unohtui kokonaan perunachipsit! Voi voi, asian huomasin ihan liian myöhään! Onnistuin saamaan kateenkorvan kypsäksi ja maukkaaksi, perunapyree maustettuna ruskistetulla voilla innoitti Tomin kehuihin; ja perunakuutiotkin olivat onnistuneita! Niin ja olihan annoksessa sipulitkin mukana! Ja kastike oli mielestäni tismalleen saman makuista, kuin esimerkkiannoksessa! Meidän porukassa erot olivatkin suorastaan hiuksenhienoja; kaikki kolme selviydyttiin hienosti vaikeasta annoksesta. Suoritukseensa voi olla tyytyväinen; tosin perunachipsien puuttuminen ja painetehtävään joutuminen tuntui masentavalta...


Useamman kerran olen haukiquenelleja tehnyt, ja kyllä ne minunkin suosikkiruokaani ovat; kalaruokien ystävä kun olen! Mutta tykkäsin myös kateenkorvasta, ja jos vaan käsiini saan, laitan toistekin.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 6

Torstain painetehtävässä jälleen mysteerilaatikko! Jotenkin pikasilmäyksellä keittiön perälle pystytettyyn hienoon asetelmaan saattoi päätellä että metsään mennään. Vaan kani! Ei nylkeminen ja lihan käsittely ole tuntematonta; poron ruhon pilkkomisesta ja linnun käsittelystä löytyy postaukset. Matti taisi vetäistä nahkan irti ihan yhdellä riuhtaisulla, hyvänä kakkosena pääsin nylkemisen jälkeen ruokavarastoon.
Kanin lihaa lienen maistanut jossain Portugalissa tai muualla, siitä ei sen tarkempaa mielikuvaa. Kovin kalpeahan tuo liha sitten oli niihin muistikuviin verraten. Jäniksen fileet mielessä läksin kokoamaan tarvikkeita annokseen. Ihan kaikkia aineksia en löytänyt, mutta puuttuvat komponentit korvasin sitten toisella.
Irrottelin fileet rangasta, koivet erikseen ja luut nopeasti pieneksi ja paahtumaan kastiketta varten. Koipiin väri pannulla, timjamia, suolaa, pippuria ja folioon ja uuniin, jotta ehtivät kypsyä. Fileet kelmuun odottamaan, etteivät pääse kuivamaan.
Punajuuren ajoin monitoimikoneessa karkeaksi puruksi ja keitin appelsiinimehussa (punajuurimehua ei ollut eikä tuoreita appelsiineja), pinjan siemeniä, mausteita, voita, vähän samaan tyyliin kuin täällä. Mustajuuret kuorin, keitin vedessä, voita, kermaa, suolaa ja pippuria.
Kastike tumman kastikkeen tapaan; liemi paahdetuista luista, jatkoin sitä kaupallisella, kun aikaa oli kovin vähän, eikä noista luista kovin tummaa lientä olisi muutoinkaan saanut. Portviiniä, yrttejä; timjamia ainakin; kastike oli kyllä erittäin hyvää!
Aikaa oli hyvin, kunnes tuli lisätehtävä: keittiön tervehdykset kolmelle! Jatkoin kokkailua ja mietin mitä laittaa; yksinkertaista. Paahtoleipäpalanen nopeasti pannulla, kuusenkerkkäsiirapilla maustettuja paistettuja suppilovahveroita ja kyssäkaaliraastetta. Kyssäkaalista olisin tehnyt pääannokseen tagliatellea, mutta aika ei riittänyt; kyssäkaalin "kuoriminen" ohueksi nauhaksi on hidasta. Amusenhan tulee olla pieni, suupala, lusikkaan mahtuva. Sainkin omastani tuomareilta kehuja. Resepti kokonaisuudessaan täällä.
Koipilihat ehtivät hyvin kypsiksi ja sitten fileiden paisto nopeasti pannulla maustamisen jälkeen. Aika alkoi loppua, mutta hyvin niihin sai värin. Ei siinä käynyt mielessä mittaria käyttää, ja ajatus oli, että liha saa jäädä aavistuksen roseeksi sisältä, kuten jänis tai metsäkanalintu tai fasaani. Kyseessähän ei ole possu eikä broileri. Eikä se liha raakaa sisältä ollut! Sisäfileitä en laittanut lautaselle; olivat niin onnettoman pienet ja menivät kypsäksi ja samalla sitkeäksi. Yllättävän mieto, jopa mauton tuo kanin liha verrattuna riistaan...
Siinäpä sitä taas armotonta kritiikkiä tuli, nimenomaan lihan kypsyydestä! Harmi vaan, kun muut komponentit jäivät ilman mainintaa, onnistuivat olemaan maukkaita ja monipuolisia kastiketta myöten! Resepti kaniruokaani löytyy täältä.
Toisen epäonni on toisen onni ja niin edelleen: Janin kömmähdykset ja laitehäiriöt johtivat pudotukseen! Harmitti vietävästi, mutta samalla tietysti helpotus, kun oma kisa vielä jatkuu!


Ja lopuksi vielä: kyllä riistan käsittely, suolistus, nylkeminen ja lihan pilkkominen alusta pitäen kunnioittaa hienoa raaka-ainetta. Kaikki hyödynnetään ja mikä parasta; tiedät mitä syöt. Ja kyllä maku on ihan toista luokkaa kuin tehotuotetulla lihalla! Voisi olla valaisevaa tutustua vaikkapa broilerin kasvatukseen ja teurastukseen...


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 5

Eilisessä jaksossa oli melkoisen tuuliset paikat eduskuntatalon eteen pystytetyissä pop up ravintoloissa. Kyllähän sitä jo etukäteen aavisteltiin, että joukkuetehtävä on tulossa, ja edellisen tehtävän voittajana minulle lankeaisi kyseenalainen kunnia joukkueen johtajana. Vaan en aavistanut, että saisin valita joukkueeni kokonaan; ajatuksissa oli vanha kaava, että nimeäisin ensin toisen joukkueen kapteenin ja vuoronperään huudettaisiin joukkuetoverit. Siinä sitä sitten hätäpäissään lasketteli nimeä toisen perään; edelleenkään kaikkien vahvuudet varsinkaan etnisen ruoan saralla eivät olleet minulle valjenneet. Thaikeittiön taitaja Aki oli tietysti selvillä, ja aasialaistahan sitä tietysti toivoi pääsevänsä kokkaamaan. Ettei ainakaan Meksikoon! Meikäläiselle ei Meksikon salaisuudet ainakaan olleet valjenneet; chiliallergikon kanssa tietoinen tulisen ruoan välttäminen on saanut aikaan sen, ettei itsekään tahdo oikein tulisia makuja kestää. Ja vissi ero taitaa olla kotikeittiön Tex Mexillä ja aidolla Meksikolaisella ruoalla.
Ja tuuriahan sitä taas oli: Meksikoon mentiin!
Tomilla tuntui olevan oikeaa otetta kyseiseen keittiöön ja siitähän lähdettiin menuta kyhäämään. Lihapaketit päästiin avaamaan vasta ruokalistan julkistamisen jälkeen, ja possun muoto poikkesi hiukan odotetusta. Avokadojakaan ei ollut liikaa ja suklaa puuttui. Lisää haastetta tietysti vielä olosuhteista: yksi keittolevy ja grilli...
Ja onnettomat tortillat! Jälkeenpäin olen miettinyt, kun kotona pelkistä maissijauhoista on onnistunut kaulimaan pehmeät tortillat, että oliko nuo jauhot sitten tarkoitettu ensin keittää puuroksi, vai mikä ihme niissä oli? Jossain vaiheessa heitin ehdotuksen, että jätetään tortillat pois, kun välineet hajosivat eikä kaulinta ollut, eikä lättyjen rakenne muutenkaan miellyttänyt. Mutta tehty mikä tehty, niillä mentiin.
Eikähän ne koppuroita olleet paiston jälkeen, mutta grillilämmityksessä ne sitten kuivahtivat. Minkäs teet. Mutta ehdottomasti päivän heikoin lenkki.
Päivä oli yllättävän aurinoinen ja välillä lämmin; taisi siinä vähän nahkakin kärähtää. Tuuli viilensi, ja vei kevyitä tavaroita mennessään. Kiireessä ei käynyt ajatustakaan syömisen suuntaan ja nesteitäkään ei tullut juuri nautittua. Loppua kohden meinasikin meikäläinen hyytyä.
Pojat hoitivat hommansa hyvin, kaikilla oli oma tehtävänsä, ja aikakin riitti. Kiitos pojat!
Eikä se meidän ruoka tuomarikommenttien perusteella nyt niin huonoa ollut; toisilla oli vaan parempaa, ja thai-ruoka nyt kuitenkin taitaa olla trendikkäämpää tällä hetkellä.
Olihan se äänestyksen tulos aika murskaava, mutta häviö se olisi ollut yhdelläkin äänellä. Niinpä johdan huomenna joukkueeni painetehtävään. Pahoittelen. Kilpailu on kovaa.

Ja Klasun blogissa pääsee myös kisatunnelmiin, käy kurkkaamassa muitakin ihastuttavia ruokajuttuja!



maanantai 4. helmikuuta 2013

Täytetyt laskiaispullat

Kevättalvi on melko ruuhkainen leipomuksia ajatellen; on Runebergin päivä, laskiainen, ystävänpäivä ja sitten jo pääsiäinen. Kaikkeahan ei tarvitse leipoa, mutta jos jauhopeukaloa kolottaa, on hyvä syy kokeilla uusia juttuja.
Vuosi sitten tein laskiaispullia pistaasimantelitäytteellä, ja ne olivatkin oikein onnistuneita! Naistenpäiväksikin tuli vaivattua pullaa. Nyt halusin kokeilla tehdä pullataikinan vähemmällä hiivalla, kun mielestäni pullassa aika herkästi tulee hiivan maku läpi. Siispä puolitin hiivan määrän normaalitaikinasta, juurikin jokseenkin sama taikina kuin pistaasimantelipullissa. Laitoin koneella vaivatun taikinan jääkaappiin yöksi ja leivoin pullat seuraavana päivänä. Kohotin niitä reippaasti uunissa (joka ei ollut päällä) ja voitelun jälkeen kiertoilmauuniin ja uuni päälle. Pullista tuli hiukan tavanomaista tiiviimpiä, mutta hyviä. Siitäpä sitten keksin kovertaa lähes koko pullan sisuksen ja sekoittaa siihen täyteaineet. Eikä ollut yhtään hassumpaa, hyvin kelpasi taas raadille!



5 dl pullataikina, 24 pullaa.

Leikkaa pullista hattu. Koverra pullien sisus ja laita kulhoon.

Täyte

150 -200 g marsipaania
2 limen mehu ja kuori
(loraus punssia)

Hienonna marsipaani ja sekoita se pullamuruun. Lisää limen mehu ja kuori, halutessasi punssia. Sekoita käsin. Täytä pullat.

Pursotus

4 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
4 rkl vadelmahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaniljakreemijauhetta (jämäköittää hiukan vaahtoa, säilyy pidempään hyvänä) ja lopuksi hillo. Pursota tai lusikoi täytettyjen pullien päälle. Kansi päälle ja tomusokeria.


Tiiviit pullat säilyvät kokemukseni mukaan kuohkeina pidempään, useita päiviä, kuin kovin löysästä taikinasta nopeasti kohonneet pullat. Hiivan määrä ei tainnut näin jääkaapissa kohottamiseen kuitenkaan olla riittävä. Ensi kerralla taas toisenlainen kokeilu.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Gluteeniton Runebergin torttu

Pyörsinpä päätökseni olla leipomatta Runebergin torttuja. Vuosia sitten tein Runebergin kakun tismalleen erään lehden ohjetta noudattaen. Vaikka meitä oli koko työporukka tortun kimpussa, sitä riitti ja riitti ja riitti; oli se niin tuhtia tavaraa. Tuli kyllästyminen. Mutta nyt leivoin Runebergin päivän herkkuleivoksen gluteenittomana, ja paljonkin kevyempänä. Gluteenittomien tuotteiden tilalla voi toki käyttää tavallisia korppujauhoja ja vehnäjauhoja.
Paistoin taikinan neliövuoassa ja otin siitä stanssilla pyöreät leivokset; yhtä hyvin voi käyttää muotteja tai muffinssipeltiä. Hukkaan loppu kakku ei suinkaan mene, sille keksitään jotakin käyttöä kyllä. Jos käytössä on oikein pieniä stansseja, saa aikaan minileivoksia, joka olikin alkuperäinen tarkoitukseni. Sellaista ei piparimuoteista löytynyt. Minirunebergiläinen olisi mukava suupala kahvin kanssa, eikä yhtään liikaa. Näitä leivoksia tuli nyt 12 kappaletta ja ne ovat normaaliversioita matalampia, näinkin herkun koko jää kohtuulliseksi. Karkeaa mantelijauhoa jää, kun siivilöin mantelijauhon macaroneja varten. Jos haluat enemmän karvasmantelin makua, käytä kostutukseen Amarettolikööriä. Kostutukseen käy myös omenamehu.

Runebergin tortut

200 g voi
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2.5 dl mantelirouhetta/karkeaa mantelijauheta
2 dl gluteenitonta korrpujauhoa
2 dl Semper Fin mix gluteenittomia jauhoja
muutama tippa karvasmantelia
1.5 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

kostutukseen 1 dl punssia
vadelmahilloa, sokerikuorrutetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen sekoittaen, sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi maito. Levitä leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 20 x 20 cm) ja paista 200 asteessa kiertoilmalla 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Ota stanssilla pyörylöitä, kostuta punssilla ja laita nokare vadelmahilloa leivoksen päälle ja reunusta se sokerikuorrutteella.


Mandariinimarinoitua kuhaa ja belugalinssejä

MasterChef:n kakkosjakson jälkeen ystävä soitti; olin kuulemma heti tullut mieleen. Siis kuhasta. Hän onnekkaana oli saanut valtaisan kalasaaliin. Ehdottomasti parasta; kala kelpaa aina! Kiitos Jukka!
Noo, ei onneksi tarvinnut kolmessa minuutissa fileoida, mutta suolistukseen ja kolmen kalan fileointiin ei ollut kovin paljon aikaa. Hyvä on treenata myös pienessä kiireessä.
Toinen juttu on, kuinka kala päätyi mandariinimarinadiin. Yksi meneillään olevista projekteista on opetella vihdoinkin teroittamaan veitsensä kunnolla. Teroituspuikko toimii ensiapuna, mutta jossain vaiheessa veitset tylsyvät niin, ettei siitä mitään apua ole. Perinteisellä liipalla sain veitsen entistä tylsemmäksi. Niinpä äskettäiseltä Helsingin reissulta suositusten perusteella ostettu timanttiteroitin, jonka käyttöön sai ostaessa vielä opastuksen, pääsi heti tositoimiin. Päätin aloittaa vanhoista ja halvoista veitsistä, varmuuden vuoksi. Ja kas, vähällä vaivalla mukana seuraavia ohjeita noudattaen veitset ovat terävämpiä kuin koskaan!
Veitsen terävyyttä täytyy epäuskoisen tietysti heti testata. Pöydällä lojunut mandariini pääsi kuoristaan ja kalvoistaan hyvin helposti. Ja siitä päästäänkin sitten kuhaan: mandariinista irronnut mehu päätyi kuhafileiden päälle pariksi tunniksi ja lopuksi paistovoin sekaan. 
Belugalinssejä ei turhaan sanota linssien aateliksi, niin hyviä ne ovat niin makunsa, rakenteensa kuin kaviaaria muistuttavan ulkonäkönsä puolesta. Vanha varasto alkoi loppua, ja onnekseni löysin niitä cittariin ilmestyneestä luomuhyllystä monen kiinnostavan tuotteen joukosta, jotka kylläkin näyttäisivät olevan etupäässä Tanskalaista alkuperää.

Mandariinimarinoitua kuhaa

1 kuhafile/ruokailija
1-2 mandariinia
voita
suolaa, pippuria

Pyyhi kalafileet kuiviksi, suolaa ja pippuroi. Lämmitä paistinpannu keskilämmöllä, laita nokare voita pannulle ja kalafileet. Paina kaloja paistinlastalla, etteivät käpristy. Kun kalat selvästi alkavat reunoilta kypsyä, mutta ovat keskeltä vielä raakoja, lisää reilusti voita ja kun voi on sulaa ja alkaa vaahdota (varo polttamasta), kauho sulaa voita kalojen päälle, kunnes ne ovat kypsiä. Helpoiten onnistuu paistaa yksi filee kerrallaan tai kaksi pientä. Nosta kalat pannulta ja lisää mandariinimehu, sekoita. Valuta kalojen päälle.

Belugalinssejä ja siitakesieniä

1 sipuli
1 rasia siitakesieniä
n. 1 dl belugalinssejä/ ruokailija
suolaa, pippuria, voita, timjamia

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan, mutta ota kiehumasta pari minuuttia aikaisemmin ja valuta. 
Kuullota hienonnettu sipuli voissa ja lisää joukkoon sienet, pienet kokonaisena, isoja voi hiukan pienentää. Sienet voi paistaa myös eri pannulla. Lisää joukkoon belugalinssit ja mausta. Lisää tarvittaessa hiukan voita, jos linssit ovat kovin kuivia.


Kuhassa oli vieno mandariinin maku. Mandariinin mehu ei ole niin hapanta, että se juurikaan kypsentäisi kalaa, kuten sitruuna. Belugalinssit sopivat lisukkeeksi melkein mille tahansa. Lisäksi lautasella tilliöljyä. Mandariinilohkot kannattaa säästää jälkiruoaksi.