keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Männistön kokkikurssin reseptiikkaa

Männä viikolla Männistössä siis kokattiin pitkän kaavan mukaan. Ja syötiin pitkän kaavan mukaan. Lupasin reseptejä ja niitä seuraavassa, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Jostain syystä joku ei osaa sanoa ei, ja lupaa itselleen liikoja. Tästä syystä juustokohokkaan resepti jäi testaamatta ennen kurssia. Virhe. Aina ei tarvitse olla selvillä, mitä on tekemässä, mutta kun opettaa sitä toisille, asian pitäisi olla vesiselvää. En siis ollut käyttämääni reseptiin tyytyväinen, vaikka ihan kohtuulliset ja hyvin kohonneet, maukkaat ja hyvin laskeutuneetkin kohokkaat saimmekin aikaiseksi, anteeksi kastikeguruni vuosien takaa Michel Roux. Muna-kirjan juustokohokkaan perusresepti ei vain meille toiminut. Täytyy paremmalla aikaa testata toinen.


Ennen varsinaisia reseptejä pari sanaa kohokkaasta ylipäätään. Tai siis siitä, että kun ymmärtää tiettyjen perusreseptien perustan ja yhteneväisyydet ja hallitsee muutaman reseptin, voi niitä soveltaa kulloiseenkin tarkoitukseen, olipa kyseessä kastike, suolainen tai makea ruokalaji tai leivonnainen. Julia Childin niin loistokkaan mutta niin vaatimattomalle paperille suorastaan tylsän näköisesti painetun suomennoksen Ranskalaisen keittiön salaisuudet kannattaa lukea nimenomaan sillä silmällä, ajatuksen kanssa. Lyhyesti: valkokastikkeesta saadaan kananmunia lisäämällä tuulihattutaikina. Julia Child sanoo: tuulihattutaikina on vain hyvin sakea bechamelkastike, johon vatkataan munia. Kohokkaan perustaikina on hyvin sakea valkokastike, johon lisätään keltuaiset ja vaahdotetut valkuaiset. Makean kohokkaan perustaikina on oikeastaan sakea creme patissiere, sakea vanukastäyte, jota käytetään mm. piirakoiden täytteenä, ja siihen vain lisätään vaahdotetut valkuaiset ja tietenkin makuaineet, kuten suolaiseenkin kohokkaaseen. Jos nämä opit sisäistää, riittävästi harjoittelee ja toistaa, pystyy valmistamaan nämä, monet kastikkeet ja niin edelleen, ilman reseptejä. Jos...


Sitten varsinaiseen illan aiheeseen. Ennen alkuruuaksi nautittua kohokasta ruokahalun herättäjä, amuse bouche, pieni keittiön tervehdys. Loisteliaan syntymäpäiväaterian amusesta innoituksen saaneena kuivatin mandoliinilla ohueksi vedettyjä raakoja, kuorittuja punajuuri - ja talvikurpitsasiivuja kuivurissa. Uunissa miedossa, alle 50 asteessa, onnistuu myös. Rutikuivina pienellä sähkömyllyllä tai vastaavalla niistä saa ohutta jauhemaista tomua. Vuohenjuustopalaset on pyöritelty tomussa ja suupalat tarjottiin saaristolaisleipäsiivun päällä, jotka käytettiin nopeasti pannulla tilkassa öljyä.


Pääruuaksi valmistettiin ravioleja kurpitsa- ja punajuuritäyttein. Tässä ravioli-nimitystä käytetään nyt yleisesti menemättä sen tarkemmin täytetyn pastaherkun muotoihin. Hyväksi havaitsemani pastataikinan ohje on Hans Välimäen käsialaa:

Pastataikina

250 g durumvehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 kananmunaa
3 keltuaista
(2 rkl vettä)

Mittaa ensin jauhot kulhoon, lisää muuta aineet paitsi vesi. Riippuen kananmunien koosta ja jauhojen kosteusprosentista, vettä ei välttämättä tarvitse lisätä. Sekoita kaikki ainekset keskenään taikinaa hetken työstäen, lopussakin se tarttuu käsiin. Laita taikina kelmuun lepäämään, mielellään jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Sen jälkeen taikina käsitellään pastakoneella palanen kerrallaan. Vannoutunut pastantekijä vaivaa taikinaa ensin käsissään tovin tietyin liikkein, mutta tällainen hätähousu suorittaa vaivaamisen pastakoneen leveimmällä telalla taittaen taikinan aina kolmeen, hiukan jauhoja levyn pintaan lisäten, kunnes sopiva kimmoisuus ja konsistenssi on saavutettu. Sen jälkeen levy ohennetaan aina tarpeen mukaan hiukan jauhoja ripottaen lopulliseen muotoonsa.

Kurpitsatäyte

Määrät ovat summittaisia, sovellettavissa. Soseen olin valmistanut etukäteen kypsentämällä talvikurpitsakuutiot vähässä vedessä. Parikin desiä valmista sosetta riittää pitkälle. Lisättiin joukkoon vähän vähemmän ricottajuustoa, vielä vähemmän raastettua parmesania. 1-2 tl hienonnettua tuoretta inkivääriä, suolaa, pippuria, hiukan valkosipulia, muskottia ja cayennepippuria. Suola saa täytteissä olla napakka, muutoin lopputulos on valju. Tuoreita yrttejä vielä, rosmariinia ainakin. Maistelemalla pääsee parhaaseen lopputulokseen.

Punajuuritäyte

Kuoritut punajuurikuutiot kypsennetään pehmeiksi keittämällä, ottaa yllättävän pitkään. Soseutetaan ja jäähdytetään. Lisätään vähän vähemmän ricottajuustoa, gorgonzolaa, tuoretta timjamia, hiukan valkosipulia, suolaa ja pippuria.

Täytteet kannattaa laittaa pursotuspussiin,josta ne on helppo annostella pastalevylle.


Pieni nokare taikinaa riittää. Nokareen ympäri voidellaan joko vedellä tai kevyesti vatkatulla kananmunalla, joka liimaa pastalevyt toisiinsa. Toinen levy laitetaan paikoilleen huolella, isompia ilmakuplia välttäen ja leikataan muotoonsa. Jos jää isoja ilmakuplia, tai liimaus pettää, täyte leviää helposti keitinveteen.


Useamman ruokalajin illallisessa parasta olisi, jos kokki olisi keittiössä koko ajan. Aikataulutus on tärkeää näin yhdessä valmistaen. Kohokas ei voi odottaa, joten moni muu komponentti ja työvaihe tehtiin etukäteen, kuten myös raviolit, kypsennystä vaille. Vaan niinpä menivät ja ehtivät vähän tarrata leivinpaperiin. Mutta siitäkin selvittiin. Opetus tämäkin; mieluummin suoraan kattilaan.
Kypsennys suoritettiin Glorian Ruoka&Viini-lehden ideoimana: punajuuriraviolit punajuurimehussa ja kurpitsaravioleille tyydyttiin porkkanamehuun. Ohjeesta poiketen laimensin mehuja ja lisäsin niihin suolaa. Ravioleille saatiin kaunis väri ja täyteläinen maku.

Persiljapesto

Samaisen lehden persiljapesto-ohjetta hivenen sovelsin.

1 ruukku lehtipersiljaa
n. 1/2 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl suolaa
mantelijauhetta puolisen desiä
pari rkl vastaraastettua parmesaania
pippuria
noin 1 dl tai tarpeen mukaan oliiviöljyä

Leikkaa persilja pätkiksi ja käytä nopeati kiehuvassa vedessä, varret hiukan kauemmin. Jäähdytä kylmässä vedessä. Laita tehoksekoittimeen tai vastaavaan, itsellä kätössä on Bamixin silppuri. Käytä valkosipuli tilkassa öljyä hetki mikrossa, jolloin maku pehmenee. Lisää muut aineet ja soseuta. Lisää tarvittaessa öljyä, jos pesto on liian paksua. Makuasia.

Mantelimaito GR&V: ohjeella

1 pieni pussi kuorittuja manteleita (vajaa desi)
3 dl täysmaitoa
puolisen tl suolaa
tilkka oliiviöljyä

Paahda manteleita uunissa 170 asteessa vajaa kymmenen minuuttia. Laita blenderiin muiden aineiden kanssa ja aja hienoksi. Laita kylmään mielellään yön yli maustumaan. Siivilöi, lämmitä ja juuri ennen tajroilua vaahdota sauvasekoittimella, kerää vaahtoa annokseen. Itse laitoin siivilöidyn, lämmitetyn maidon gourmet sifoniin ja panostin ja säilytin sifonin n. 60 asteisessa vedessä tarjoiluun saakka.

Edellä mainittujen komponenttien lisäksi kastikkeen virkaa toimitti panulla freesatut suppilovahverot sipulin ja valkosipulin kera, hiukan öljä, voita, suolaa ja pippuria. Päälle raastettiin hiukan parmesaania ja ripaus sitruunankuorta. Loraus tattiöljyä vielä.

Creme bruleen ohje löytyy täältä. Vaniljatanko halkaistaan ja raaputetaan vanilja kermamaitoseokseen yhdessä tangon kanssa. Massan voi valmistaa suoraan ilman maustumisaikaa.
Edit. Vinkki: uuneissa on eroja. Mittaa uunisi lämpötila mittarilla ja säädä uuni 100 asteeseen tai hieman alle. Siitä huolimatta paistoaika on viitteellinen riippuen vuoan mallista ja paksuudesta ja annosmäärästä. Heilutellessa keskeltä vielä hiukan tytisevä brulee on valmis jäähdytettäväksi. Matalissa brulee vuokissa saa parhaan lopputuloksen nopeimmin. Liian kuumassa paistettuna kananmuna kokkaroituu eikä annokset hyydy.

Aperitiivina emännän alkupalojen kanssa maistettiin italialaista Rotari Riserva Brutia, josta edellinen vuosikerta veti vertoja jopa samppanjalle.Juustokohokkaan kanssa toimi hyvin Chaudray Cremant de Bourgogne Brut, jota maistettiin sieni-illallisilla. Miellyttävät hapot, pitkät pienet kuplat ja paahtoleipämäinen kypsän hedelmäinen, runsas, mutta hienostunut maku. Raviolien kanssa testattiin kahdenkin laista punaviiniä, mielenkiinnosta. Italialaiset Villa Rajna Pinot Noir sekä Castello Svevo Rosso. Ensimmäinen, pinot noir rypäleistä valmistettu kevyehkö, puolukkainen, vähähappoinen viini sopi mainiosti kasvisravioleille, vaikka makumaailma olikin runsas. Jälkimmänen viini ei sekään ollut hassumpi, mutta ehkä kuitenkin tälle kokoonpanolle hivenen tuhti. Jälkiruoka, creme brulee tuottanee yleensäkin päänvaivaa viiniä valitessa. Ohje makeaa makealle saa ainakin tässä kohden aikaan hyvin makean kokonaisuuden, kun brulee on vielä varsin rasvainenkin. Grande Tradition, ranskalainen muscat-rypäleestä tehty kukkainen, hiukan parfyyminen, makeahko kuohuviini oli mielenkiintoinen, mielipiteitä jakava. Voisin ajatella creme bruleelle kumppaniksi ihan kuivaa kuohuviiniäkin. Myös viineistä intohimoisesti innostunut Marianne oli nähnyt vaivaa viinilistaa miettiessä ja ruokaillessamme avasi meille kyseisten viinien saloja.


Kokkailu jatkui seuraavana päivänä osaltani intensiivisesti: illalla oli vuorossa italialainen menu neljälle. Siitä, ja tulevasta sorsaillallisesta, sorsaa neljällä tapaa, kirjoittelen myöhemmin. 

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kokkikurssilla Männistössä

Viikko takaperin toteutettiin jo aikaa sitten keväällä sovittu kokkikurssi. Kuuden naisen porukka kokkasi fiilistellen lähemmäs puoli vuorokautta.




 Näköalat asunnosta ovat huikeat. Samoja maisemia kerrosta ylempää ihailee 8-pallo -elokuvassa Pirkka-Pekka Petelius.


 Kompaktin, mutta kuitenkin avaran ja valoisan kerrostaloasunnon keittiössä ja ruokasalissa kaikki mahtuivat työskentelemään.



 Alkuun emäntä oli varannut pientä maistuvaa purtavaa tervetuliaisjuoman kera. Puolitoistatuntinen hurahti nopeasti omaa ruokafilosofiaa, ruokahistoriaa ja tärkeitä perusvälineitä esitellessä. Maustamisesta oli toivottu vinkkejä. Jyrki Sukulan opein: sopivassa suhteessa suolaa, happoa, kärkeä ja ripaus makeutta. Maistellen ja taas maistellen. Raaka-aineiden perusmakuja kunnioittaen ja yrttejä, mielellään tuoreita. Etniset ruuat tietysti asia erikseen.


Osallistujat olivat toivoneet kolmen ruokalajin makumatkaa sesongin raaka-aineet huomioiden. Pari klassikkoa, juustokohokas ja creme brulee nousivat kärkeen. Päätettiin lisäksi pitää pastakoulu, jossa sekä kurpitsaricottaparmesan- että punajuuriricottagorgonzolatäyttesiä ravioleja


Rippilahjaksi kurssin tädiltään saanut Essi oli elementissään keittiössä; selvästi ainesta ja kuka tietää, ehkä tulevaisuus ravintola-alalla? Pastan mankeloiminen sujui mallikkaasti.


Kahdella pastakoneella syntyi tulosta nopeasti ja kaikki taikinat pistettiin sileiksi. Yhdessä kokkaaminen on hauskaa!


 Yhteispelillä ilmakuplat pois ravioleista.


Taukojumppaa vai keittiötv?


Kohokkaiden kohtalo kiinnosti kaikkia.


Ylimääräisenä yllätysruokalajina amuse bouche: pannulla käytetty saaristolaisleipäsiivu, vuohenjuustopaloja, jotka on kieritetty punajuuri- ja kurpitsatomussa. Punajuuri- ja kurpitsasiivut ensin kuivuriin ja sitten hienoksi.


Pääruoka. Raviolit keitettiin punajuuri- ja porkkanamehussa, idea uusimmasta Glorian Ruoka- ja Viinilehdestä, omilla variaatioilla. Lisäksi suppilovahveroita, persiljapestoa ja mantelimaitoa, jonka vaahdotin gourmet-sifonilla. Ripaus sitruunankuorta, parmesaania ja tattiöljyä kruunasivat huikean makumatkan.


Essin toiveesta creme brulee, jonka hän sai itse valmistaa ja maistoi ensimmäistä kertaa. Olisittepa nähneet sen autuaan onnellisen hymyn Essin kasvoilla tätä nautiskellessa!


Eihän me niin vähällä päästy! Emännän taikomaa suussa sulavaa mutakakkua ja vadelmia, kahvin kanssa! Tämän jälkeen oli pakko siirtyä vaaka-asentoon vähäksi aikaa.


Kokattiin yhdessä, iloisella mielellä ja kaikille jäi hyviä vinkkejä sekä varsin täysinäinen vatsa kotiin viemisiksi. Ruokalajeille valitut viinit toimivat kokonaisuudessa hienosti.
Reseptejä ja viinivinkit tulevassa postauksessa. Creme bruleen perusohje täällä, sitruunaruohon tilalla perinteinen vaniljatanko halkaistuna, siemenet raaputettuna.
Kiitos emännälle ekstratarjoilusta sekä upeista puitteista! Kiitos kaikille ihanille osanottajille, nautin päivästä täysin siemauksin!

Oikeissa töissä

Pyydettiin hyvinkin mieluisaan puuhaan Kuopion Mehiläiseen nallesairaalan lääkäriksi. Nallesairaala on tuttu jo vuosien takaa, mutta aiemmin en ole siellä saanut työskennellä. Tyttärelläni, tuolloin hädin tuskin kolme vee, oli nallesairaala, jossa hän työskenteli ahkerasti leikaten ja hoitaen, pääasiassa kurkkuvaivoja. Kerran päästiin näkemään työmaa eräällä Italian matkalla, kaukaisella kukkulalla. Hieno paikka oli!

 
Korvat on putkitettu ja nalle heräilemässä.


Isolla kirurgilla on isot nallet.


Kanyylia laitetaan, nalle on hiukan huonossa hapessa. Apu on lähellä.


Lapset saivat tuoda mukanaan nallensa hoidettavaksi. Tassu on kipeä.


Kerrankin välineitä saa hypistellä luvan kanssa ja suorittaa tutkimuksia myös itse.


Mitähän onkeen tarttuu? Sitten vielä mehua ja keksejä.


Maskotti.


Sairaalassa saa olla myös hauskaa.


Lapsilla oli mahdollisuus tutustua sairaalan lisäksi myös laboratorioon ja röntgeniin. Ehkäpä seuraavalla kerralla tutkimukset eivät pelota niin paljon.


Hauska ja antoisa päivä mukavassa seurassa. Ehdottomasti uusiksi.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Autoillen Skotlannissa Vol.2

Lokakuun alussa suuntasin siis jälleen Skotlantiin. Juhlittiin syntymäpäiviä loisteliaasti ravintolassa, fiilisteltiin hetki Glasgowssa ja sitten lähdettiin maaseudulle vuokra-autolla. Skyfallin kuvauspaikka, Glencoe ja Sea Life Centre tuli nähtyä upeiden maisemien lisäksi. Tässä mennään Obanin idylliseen rantakaupunkiin, Loch Lomondille ja koetaan pieni kosketus kansallispuistoon. Sokerina pohjalla visiitti Glengoynen viskitislaamolle. Kirjoitamalla tämän kartan ruutuun Glasgow ja suurentamalla ja liikuttamalla karttaa vasemmalle ja yläviistoon tekemäämme reittiä pääsee hahmottamaan.


Reittimme varrella länsirannkikon kapealla tiellä oli paljon kauniita rakennuksia. Linnamaiset vanhat talot tulivat ja menivät hyvin nopeasti, eikä pysähtymispaikkoja taaskaan ollut. Toisaalta matkaa oli vielä jäljellä majapaikkaan ja sen halusimme taittaa valoisan aikaan.


Obanin pieni pittoreski satamakaupunki on rakennettu jyrkälle rinteelle. Ylhäältä on upeat näkymät kaupungin ja lahden yli.


Obanin viskitislaamo sijaitsee lähellä rantaa kaupungin keskustassa ja oli valitettavasti juuri mennyt kiinni. Clearing shop ei toiveajatteluista huolimatta myynyt alennuksella viskiä vaan kenkiä.



Obaniin on ehdottomasti palattava uudelleen! Viskitislaamo ja tuoreet merenherkut erittäin kauniissa maisemissa kutsuvat. Satamasta on lauttayhteydet useimmille saarille.


Värikkäät, elämää nähneet kalastuslaivat ovat lähellä kuvaajan sydäntä maassa kuin maassa.





Pientä iltapalaa ensimmäisenä iltana vuokramökissä. Glasgown markkinoilta ostettua foccaciaa. Kukkakimppu tervehti väsyneitä matkaajia.


Raikas vihreä salaatti, pekonia ja granaattiomenan siemeniä. Amsterdamin kentältä ostettu pullo erittäin maukasta Brunelloa osoittautui melkeinpä loisto-ostokseksi.



Mökkiaamiainen hakkasi mennen tullen rasvaisen ja värittömän keskivertobrittihotellin aamiaisen. Kylmäsavulohta, leikkeleitä, foccaciaa, erittäin hyvää munakokkelia (khöm), jugurttia, mysliä, melonia ja granaattiomenan siemeniä.


Loistavaa lähimaitoa! Brittikauppojen muovitöllkien maito on aika karsean makuista.


Majatalon emännän tervehdys: Flap Jacks, tuoreita itseleivottuja kaurakeksejä.


Mökki-illallisen raaka-aineet toisena iltana.


Herkullinen lopputulos. Pastaa, paistettua raakamakkaraa, kurpitsaa, papuja, omenaa ja parsakaalia. Mausteena valkosipulia, inkivääriä, limen mehua ja kuorta, pippuria, chiliä ja parmesaania. Kyytipojaksi Lansonin rosesamppanja. Hyvää samppanjaa, miellyttävät kuplat ja maku, muttei mitenkään mieleenpainuvaa.


Tukevan aamiaisen jälkeen siivottiin jäkemme, lajiteltiin roskamme ja jutusteltiin hetki Glengarry Housen miellyttävän, Pohjois-Englannista Skotlantiin muuttaneen emännän kanssa. Paikallisia hilloja ja chutneyja oli myynnissä pillkahintaan. Päätettettiin suunntata takaisin jälkiämme Loch Lomondin länsirantaa, koskapa hienot järvimaisemat jäivät pimeydessä näkemättä. Alun erittäin kapean ja mutakaisen osuuden jälkeen aukeni, ei nyt ihan moottoritie, mutta hiukan leveämpi baana. Upeita maisemia.



Pysähdyimme kauniiseen Lussin kylään Dunbartonin maakunnassa Loch Lomondin länsirannalla. Gaelin kielinen alkuperäinen nimi Clachan dubh, pimeä kaupunki oli meistä kovin valoisa pitkine hiekkarantoineen. Vastarannalla kohoaa Ben Lomond ja kylän vieressä Lussin kukkulat.



Jossain tuolla pilviharsojen takana, Loch Lomondin pohjoispäässä kohoaa Ben Nevis, Britteinsaarten korkein vuori, 1344 metriä korkea. Huippu on sumussa 80 % ajasta talvella ja 55 % kesällä. Kelit ovat usein huonot, lähes puolet vuoren valloittajista joutuu kääntymään takaisin.


Idyllistä ja kukkaista asujaimistoa.



Lussista kurvasimme Loch Lomondin eteläkärjen ympäri Balmahan kylään. Tourist centerissä on näyttely ja infoa luonnonpuistosta. Loch Lomondin ja Trossachsin kansallispuisto käsittää koko järven itäisen rannan.


Metso on uhanalainen Skotlannissa. Peuroja, nummiriekkoja ja saksanhirviä löytyy ainakin.
Metso on aina upea ilmestys, kun siihen törmää asuinsijoillaan. Pyy pyrähtää lentoon, lehtokurppa on kuin helikopteri ja teeri saa jo sydämen pompottamaan. Mutta metso, se lähtee kuin raskas rahtialus, ryskyen.


Teimme muutaman kilometrin jaloittelun merkityllä reitillä jo hiukan syksyisissä maisemissa. Saniaiset peittävät koko rinteen.




Korkealta kalliolta on upeat näkymät pitkälle Loch Lomondia.




Trossachsin luonnonpuiston kaunista hiekkarantaa. Kirkas vesi oli melkeinpä uimalämpöistä.



Yksi reissun kohokohtia: tutustuminen viskitislaamoon. Glengoynen pieni tislaamo, 25 000 tynnyriä vuodessa, sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Glasgowsta. Yksi vain neljästätoista puhtaasti skotlantilaisomisteisesta tislaamosta. Loput 102:sta toimivasta tislaamosta ovat monikansallisten yhtiöiden omistuksessa. Vaikka single malt viskin valmistu on tislaamojen helmi, todellinen tuotto tulee blended viskien valmistukseen myytävistä tisleistä. 
Kuvia ei saanut ottaa sisätiloissa. Tästä linkistä pääset tutustumaan Glengoynen tislaamoon, joka on ainutlaatuinen sikälikin, että tislaamo toimii ylämaan puolella ja varastot alamaan puolella, kun puhutaan viskien jaottelusta valmistuspaikan mukaan, välissä kulkee tie.
Tislaamolla pyritään olemaan ekologisia. Ohra tuotetaan lähiviljelijöiden toimesta ja tähteeksi jäävä mäski palaa takaisin karjan rehuksi.


Yhden viskipullon valmistukseen kuluu noin 100 litraa vettä. Vesiputous, juokseva vesi on määrännyt aikoinaan tislaamon paikan.


Tislaamoiden savupiippu on tyypillisesti tämän muotoinen. Rakennuksessa kuivataan mallas ja itämaisvaikutteisen piipun tuulenpuoleinen seinä pystytään suojaamaan, jolloin savu ei kovalla tuulella palaa takaisin sisälle. Glengoynen mallasta ei savusteta eikä käytetä myöskään turvetta makua antamaan.


Kierroksemme isännän nimi oli Jim, mutta sanojensa mukaan; mikäli kierros ei miellyttänyt, kyseessä olikin Bill. Hyvinkin sujuvasti seurattavaa skotlanninmurretta puhuva Jim tiivisti kierrokselle kaiken olennaisen ja enemmänkin. Ei taatusti Glasgown miehiä! Glasgown aksentti on tiettävästi yksi vaikeimmista englanninmurteista. Välillä täysin käsittämätöntä; huomaa kaupassa, lentoasemalla, vain nyökyttelevänsä ymmärtämättä sanaakaan. Glasgow: työläiskaupunki, tietoisesti rouhea, karhea ja ylpeä juuristaan. Edinburgh: posh, hienostunut, aksenttikin sen mukainen, siisti, kauniilla skottivivahteella.
Tislaamosta voisi ostaa oman tynnyrin, jonka matkaa vuosien varrella voisi käydä seuraamassa. 


Glengoynen koko single malt -viskiarsenaali.


Tislaamolla on tapana arpoa viimeinen pullo pitkään kypsytettyä viskiä. Täytettiin kupongit vuorossa olevaan 35 vuotta vanhaan, saa nähdä tärppääkö. 


Harvoinpa sitä järjestetään Suomitytölle kahdenkeskistä viskitastingia. Tislaamokierroksen laajempaan turneeseen, johon kuului neljän talon tuotteen maistelu, ei sen kertaisesta vajaan 30 hengen joukosta osallistunut ketään muuta! Amerikkalaisia miehiä taitaa kiinnostaa toisenlaiset viskit...
Mainetta ja palkintoja niittänyt The Teapot dram vuorossa. Tynnyrivahvuudessa, 58.5%, pullotettu eri tynnyreistä tehty sekoite on saanut nimensä tislaamon lähes 150 vuoden perinteestä. Aikoinaan työntekijöille kuului 3 kertaa päivässä annos viskiä mukeihinsa, ei vähempää kuin kolme sormenleveyttä, joka yleensä mitattiin paksusormisimman työntekijän mukaan. Tynnyrivahvuiset annokset saattoivat tehdä tiukkaa etenkin nuoremmille, mutta tähteitä ei haaskattu vaan kerättiin kupariseen teepannuun, josta tottuneemmat miehet saivat ekstra-annokset. 
Sain valita, otanko annokseni teekupissa vai maistelulasissa. Valitsin jälkimmäisen. Sherrytynnyreissä kypsytetty, suodattamaton, ei lisättyjä väriaineita. Täyteläinen, monipuolinen mausteinen tuoksu. Maussa paljon vivahteita, miellyttävää makeutta, hiukan pippuria. Jim pani ilahtuneena merkille kiinnostukseni ja kiireessä vajavaiset analyysini eri viskien tuoksuista ja makumaailmoista. Sain ekstrana maistaa talon lippulaivaa, 21 vuotta vanhaa viskiä. Vienosti sherryinen, täyteläinen, tasapainoinen, todella hienostunut viski. Teapot dram kuitenkin lumosi monipuolisudellaan ja rustiikkisuudellaan, mutta myös edullisemmalla hinnallaan: 60 versus 100 puntaa. Viimeinen pullo oli valitettavasti juuri myyty, mutta jouluksi saan omani.


Mielettömän ihana reissu Skotlannin maaseudulla läheni loppuaan. Autoa ei voinut palauttaa sunnuntaina liikkeen olleesa kiinni. Näin jouduimme maksamaan vuokraa kolmelta vuorokaudelta. Vakuutuksineen (myös lasi ja naarmut), ajolupa kahdelle kuskille sporttivarustellulla Toyota Yariksella 40 puntaa/päivä (1 punta n. 1.2 euroa), oli varsin kohtuullinen. 400 kilometrin kurvailuun saimme kulumaan bensaa n. 30 punnan edestä.


Sunnuntai-ilta oli hyvin aurinkoinen ja lämmin Glasgowssa. Terassit täyttyivät ja lähes hiostavassa kelissä pubien edustoilla oli paljon väkeä. Varsin edulliset, täyttävät risotot nautittiin italialaisessa ravintolassa. 


Vain parin haggiksen tähden. 
Maanantaipäivä aamusta yömyöhään kului siirtymätaipaleella. Amsterdamin kentällä taisi olla lyhyin mahdollinen vaihto: 45 minuuttia. Ei laskeuduttu portille. Ensimmäiseen siirtokuljetukseen viimeisenä. Prioritypasscontrol luvan kanssa. Turvatarkastuksessa kohtelias kiitos suomeksi, kun veivät kengätkin jalasta. Kyllä ehditään. Vaan kuinkas sitten kävikään: käsilaukku ympäri, lentolaukun täysmylläys, hihnalle kertaa kolme, rouva ei saa koskea... mitäs mitäs, toinen huutaa ruutumiehelle: ei se haggis pulveria ole...
Schipholin kentällä on kohtuupitkät välimatkat. Hyvin ennätin kaikesta hässäkästä huolimatta!
Seuraavasta, taatusti autoilevasta Skotlannin matkasta haaveillen pukkaa kokkikurssia ja italialaista illallista.