lauantai 27. huhtikuuta 2013

Siikasattumia ja pikasima

Helppo ja nopea siikaohje juhlapöytään, brunssille tai huikopalaksi. Bonuksena pikasiman ohje.
Alkuviikosta sain todella tuoretta siikaa. Kiireessä ehdin sen suolistaa, mutta nolla-asteen (kutakuinkin) lokerossa se lepäsi seuraavaan iltaan, jolloin oli ihan yhtä kiire. Hieno kala. Täysin hajuton kala. Loppuillasta pääsin siihen viimein käsiksi, ja kun paistettua kalaa ei tehnyt mieli, päätin fileoida kalan ruodottomaksi ja maustaa kevyesti ja raikkaasti, vähän niin kuin söisi sashimia, muttei kuitenkaan. Siis raakaa kalaa. Herkun söin ruisleivän päällä, mutta tämä on oikein oiva alkupala vaikkapa paahdetun saaristolaisleipämurun ja kirpakan majoneesin kanssa, brunssipöydässä tai ruissipsien tai ruiskuppien täytteenä (majoneesia tai creme fraichea tujaus). Tarkoitus on, että kalaa ei suolata eikä kypsennetä hapoilla; suolan määrä on kohtuullinen ja hapot lisätään juuri ennen nauttimista. Tuoretta chiliäkin kaapistani löytyy tätä nykyä aika usein, mutta tähän tuiskautin hitusen nestemäistä chiliä (ainakin cittarin valikoimissa).

1 kokonainen siika tai pari filettä (mahdollisimman tuoretta)
kourallinen tuoretta korianteria
1/2 dl seesamin siemeniä (mustia)
loraus hyvänmakuista öljyä, esim manteliöljyä
suolaa, pippuria, ripaus sokeria
hiukan kevätsipulia hienonnettuna
limen kuorta ja mehua
tuoretta chiliä maun mukaan hienonnettuna

Fileoi kala ruodottomaksi. Suikaloi. Laita kulhoon ja lisää hienonnettu korianteri, seesaminsiemenet, hienonnettu chili. Suolaa ja pippuroi kohtuudella, raasta n. 1 tl limen kuorta joukkoon. Lisää tilkka öljyä ja sekoita. Maista. Suola saa maistaa selvästi. Jos seos odottaa kaapissa vaikkapa seuraavaan päivään, jätä suolaus kevyeksi ja lisää sitä vasta ennen tarjoilua. Tarjoile haluamallasi tavalla, purista juuri ennen tarjoilua joukkoon limen mehua.


Yksinkertaisista asioista syntyy paras nautinto. Jälkeenpäin sitä häiritsee huolimaton tarkennus pimeässä.

Pienelle lappuselle ystäväni kirjoittama simaohje on välillä kadoksissa ja sitä aina kysellään. Nyt se ikuistetaan tänne:

Pikasima

5 litran sankoon:
4 sitruunaa
1 pussi fariinisokeria
1/2 pussia sokeria
sormenpään kokoinen hiiva
5 l vettä kiehautettuna

Kuori sitruunat, poista valkea osa, viipaloi. Liota sokerit kiehuvaan veteen. Laita kuoret kuumaan veteen ja viipaleet haaleampaan; odota, että jäähtyy. Lisää hiiva, kun neste on haaleaa. Anna käydä yön yli (kylppärin lattialämpö on hyvä paikka). Siivilöi ja pullota seuraavana päivänä. Varastoi kylmään. Sima on käyttökelpoista parin kolmen päivän kuluttua. Hiilihappoa muodostuu muutaman päivän jälkeen.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Possu hukkuu suklaaseen

Jostain syystä elämän varrella parhaiten jää mieleen ne hetket, joskus hyvin nöyryyttävätkin hetket, kun on epäonnistunut. Hävettää, harmittaa, ketuttaa, selittää itselleen ja ehkä siinä sivussa muutamalle muulle ja pahimmillaan märehtii sitä vielä kuukausienkin päästä. Joskus pienestä virheestä kasvaa omassa mielessä suhteettoman suuri. Missäs on ne jokapäiväiset onnistumiset? Kuka muistaa, kun työpäivä sujui ilman kommelluksia, ei virheitä, joskaan ei suuria tunteita herättäviä, parrasvaloissa paistattelevia tähtihetkiä, vaan ihan keskimääräistä laatuosaamista? Ehkä jokunen tähtihetkikin hautautuu sinne nolojen tilanteiden taakse, kun enhän minä nyt mitään, pikku juttu, kaikkiihan tämän nyt osaa, taisi onnistua vahingossa...
Virheistään oppii, viimeistään, mutta yleensä paremmin kuin niistä onnistumisista. Onnistuessaan ei tiedä, missä olisi voinut mennä vikaan. Muistijälki on virheen kohdalla vahvempi, ehkäpä juuri tuon häpeän ja harmituksen vuoksi. Kompastuskiviä elämän varrella on monenlaisia, pieniä, suurempia, sileitä, rosoisia ja  joskus kerralla useampikin muhkura.
Suklaa. Kisataival masterchef-keittiössä upposi suklaaseen, vieläpä raakaan sellaiseen. Siitä ei sen enempää. Muutama päivä sitten harjoittelupaikassani, jossa vietän tätä nykyä vapaapäiväni, opin kantapään kautta, kuinka epäonnistutaan valkosuklaamoussen teossa ja kuinka se tulee tehdä. Jos olisin onnistunut heti, en tietäisi, missä voi mennä vikaan. Iloitaan siis virheistämme! Suklaa on haastava raaka-aine, ja sattumoisin huhtikuun kuukauden ruokahaasteen raaka-aine. Haasteen isäntänä edellisen kuun voittaja Onko nälkä-blogi. Totta puhuen olisi pari muutakin suklaista reseptiä, niin kalalle kuin jälkiruokanakin, mutta tämä possu oli niin yliveto, että sillä päätin osallistua tähän haasteeseen.
Alkuperäinen ohje reseptiin löytyi kirjasta Cooking with chocolate. Marinadin nesteiden määrää vähensin radikaalisti, samoin kastikketta muuttelin, kuten lisukkeitakin. En tiedä, kuinka alkuperäinen ohje toimisi, mutta tämä oli ihan älyttömän hyvää! Käykäähän äänestämässä!
Suklaaksi käy tumma suklaa, tässä käytin Varlhonan 66% Alpacoa. Jos Noilly Prat -vermuttia tai vastaavaa ei ole, puolikuiva valkoviinikin käy. Lisäsin varuilta tilkan vodkaa, ettei marinadi jämähdä, tuskin on tarpeen. Minulla ei ollut aikaa vuorokauden marinointiin, kuten ohjeessa, joten vedin lihan marinadeineen vakuumiin kahdeksaksi tunniksi. Jos valmistelut aloittaa edellispäivänä, ilman vakumointia saa varmasti hyvin marinoitua lihaa. Lisukkeeksi riisin tilalle käytin hävikistä herkuksi malliin pussin pohjia: spellti- ja ohrahelmiä. Rucolan sekaan lisäsin pinaattia. Sherryetikan tilalle käytin kylmiöstä löytämääni vuosikertavadelmaetikkaa, joka oli edelleen hengissä, itse asiassa erittäin hyvää.



Suklaassa marinoitua possun sisäfilettä suklaakastikkeessa

possun sisäfile n. 500 g

marinadi:

80 g tummaa suklaata (n. 60 % kaakaopitoisuus)
2 sitruunaruohon vartta
kahden peukalon verran tuoretta inkivääriä (n. 45 g)
5 rkl kuivaa vermuttia ( Noilly Prat tai vastaava) tai puolikuivaa valkoviiniä
5 rkl soijaa
1/4 sitruunan mehu (pari puristusta)
tuoretta korianteria kourallinen (varretkin käy)
(1 rkl mautonta viinaa)

kastike:

n. 4 rkl vadelmaetikkaa tms.
1 dl kuivaa valkoviiniä
1/2 dl kuivaa vermuttia (tai puolikuivaa viiniä)
1 dl suklaamarinadia
suolaa, cayennepippuria, mustapippuria
4 rkl voita
limemehua

Poista possun sisäfileestä kalvot.
Hienonna sitruunaruoho ja inkivääri. Sekoita vermutti, soija ja sitruunamehu, kuumenna, älä keitä. Sulata suklaa (mikrossa tai vesihauteessa). Lisää vermuttiseos vähän kerrassaan sulaan suklaaseen hämmentäen. Lisää seokseen inkivääri ja sitruunaruoho. Laita liha ja marinadi pussiin. Sulje pussi mahdollisimman ilmattomaksi tai vakumoi, mikäli omistat vakumointilaitteen. Anna marinoitua useita tunteja. Vuorokauden marinointia varten vakumointi tuskin on tarpeen.


Kaavi marinadi lihan pinnasta tarkkaan ja kuivaa liha. Paista lihan pinta kiinni kuumalla pannulla tilkassa voita ja öljyä.



Laita paistolämpömittari lihaan ja paista 120-140 asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 62-63 astetta. Jätä lämpimään vetäytymään. Paistoaika 140 asteessa oli puolisen tuntia, jos aikaa on, suosittelen matalampaa paistolämpötilaa.
Kun liha on uunissa, valmista kastike ja lisukkeet.
Lisää pannulle, jossa paistoit lihan, 4 rkl vadelmaetikkaa tai sherryetikkaa tms. Anna kiehua lähes kuiviin. Lisää viinit ja keitä hetki kasaan. Lisää paksu marinadi, anna sen sulaa ja kiehuta hetki kasaan. Siivilöi kattilaan. Jos seos on kovin ohutta, keitä vielä kasaan; jäljelle jää noin 1 dl. Lisää kuumaan seokseen kylmää voita noin 4 rkl, älä keitä enää. Mausta.

spelttiohratto:

n. 2 dl spelttihelmiä
n. 2 dl ohrahelmiä (tai jompaa kumpaa, tai riisiä)
1 sitruunaruohon varsi
voita, tuoreen korianterin varret, rucolan varret
suolaa, pippuria, sitruunamehua
voita

Pilko sitruunaruoho pätkiksi. Lisää speltti ja ohra ja peitä vedellä. Keitä lähes kypsäksi, siivilöi vesi. lisää pari rkl voita, silputtua korianteria ja rucolaa, mausta.

salaatti:

1 ruukku rucolaa
1 ptk tuoretta pinaattia
1-2 kourallista tuoretta korianteria
2 rkl seesaminsiemeniä
suolaa, mustapippuria
vadelmaetikkaa (viinietikkaa)
mietoa öljyä (manteli tms.)

Revi rucola vähän pienemmäksi, sekoita joukkoon pinaatinlehdet, silputtu korianteri ja seesaminsiemenet. Mausta. Lisää viinietikka ja öljy juuri ennen tarjoilua.

Leikkaa vetäytynyt liha ohuiksi siivuiksi ja kokoa annos lautaselle.



Pakko sanoa, että oli todella hyvää! Tumman suklaan pieni makea kikeryys sopii loistavasti sitruunaruohon ja korianterin kaveriksi. Suklainen marinadi todella maistuu lihassa. Lisukkeiden raikkaus tuo keveyttä annokseen. Ehdottomasti listalla uudelleen! Paistoin lihan 63 asteeseen; 62 olisi varmasti riittänyt, liha kypsyy vielä vetäytyessään. Ei se kuivaa tai ylikypsää ollut näinkään, pientä hienosäätöä vain. Kokeilkaa ihmeessä, suklaa taipuu moneen!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Matkoilla Skotlannissa: Stirling

Veri veti taas Skotlantiin. Kun Glasgown tärkeimmät maamerkit tulivat jo viimeksi tutuiksi (postaukset Glasgowsta täällä, ostoksista täällä ja ruoasta täällä), oli aikaa käydä katsastamassa Skotlannin muinainen pääkaupunki ja Yliopiston kampus.
Glasgowsta junat Stirlingiin ja Edinburghiin lähtevät Queen Street Stationilta Jos matkustajia on useampi, kannattaa ottaa ryhmälippu; tässäkin tapauksessa kolme matkusti kahden hinnalla. Puolen tunnin matkalle mahtuu muutama pysähdys.



Stirling on ollut merkittävässä asemassa jo 1100-luvulla. Vieressä kulkevan Forth-joen matalin kohta on juuri Stirlingin kohdalla.


Vanha kivisilta, joka sittemmin on rakennettu uudelleen, on kuuluisa Stirling Bridgen taistelusta, Skotlannin ensimmäisestä itsenäisyyssodasta. 


Stirlingin linna on rakennettu myös 1100-luvulla, mutta tulipaloissa tuhoutuneet sisätilat on täysin uusittu. Linnala on hyvät näkymät joka suuntaan.


Linnan vieressä on kaunis vanha hautausmaa.


Vastapäiselle kukkulalle on rakennettu Skotlannin kansallissankarin ja ensimmäisen vapaustaistelijan Sir William Wallacen muistomerkki. Wallace on tuttu suurelle yleisölle Braveheart-elokuvasta, Mel Gibsonin näyttelemänä.


Stirlingin Yliopisto on perustettu vuonna 1967 kauniille paikalle vuoren kupeeseen, noin 10 minuutin bussimatkan päähän keskustasta. 


Kampuksella on lampia, joissa pesii joutsenia ja muita lintuja. Kesäaikaan maisemat ovat varmasti hyvin kauniit. Arkkitehtuuri ei hivele silmää, ja osa ilmeisesti jo huonokuntoisista asuntolarakennuksista ollaankin purkamassa ja tilalle rakennetaan uusia.



Koleassa kevätsäässä teki mieli sisälle lämmittelemään ja syömään hyvin. Suosittu Brea oli iltapäivällä vielä lähes tyhjillään, ja pääsimmekin lämmittelemään patterin viereen villapaitoinemme, kun naapuripöydän tytöt istuivat hihattomissa topeissa.



Grillatun naudan välikyljyksen (ribeye) valitsin, kun sen päällä oli haggiksella täytetty herkkusieni. Liha oli oikein mureaa, mutta parasta oli pippurinen haggis, perinneruoka, joka on tehty yleensä lampaan keuhkoista, sydämestä, maksasta ja ohraryyneistä pitkään kypsyttämällä. Nuoriso söi cajunmaustetun burgerin ja tomaattirisottoa.








Myöhäisen lounaan tai aikaisen illallisen jälkeen kierreltiin vielä aikamme kaupungilla, jossa sunnuntai-iltana moni paikka oli jo kiinni. Kaupunki on hyvin viehättävä ja siisti vanhoine rakennuksineen. Ehdittiin vielä siemaista lämmikkeeksi kahvit eräässä kahvilassa ennen kotimatkaa. Kauniilla pääosin puusta rakennetulla juna-asemalla koristeellisine räystäslautoineen ja pylväskatoksineen on onneksi lämmin odotustila.


Lammaskatraita on radan varrella vähän välistä. 
Yhden päivän vietimme Edinburghissa, siitä ja pääsiäiskokkailusta seuraavissa postauksissa. 

perjantai 12. huhtikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi: finaali

Pääsinpä vielä kirjoittamaan muutaman sanan kuluneen kauden kisasta, kun kaikki kilpailijat olimme vielä kerran yhdessä. Tai me 12 muuta seurasimme jännityksellä, kun Kira ja Iikka kokkasivat. Kuha, ankka ja kokonaisuuteen sopiva jälkiruoka. Kiralla todellakin oli menussaan tvistiä, Iikalla taas perinteisempi, mutta kekseliään teknisesti rakennettu pääruoka ja jälkiruoan porkkanakimara. Jännitettiin kyllä kaikki molempia kannustaen, välillä taisi unohtaa ihan hengittää...
Kiran menun  reseptit voit lukea täältä, ja ohjelman voi  katsoa ruudusta, jos se jäi näkemättä.
Yksi asia jäi kyllä kaivelemaan: olisin niin halunnut maistaa noita annoksia! Kiran pähkinävoijäätelömassaa sipaisin ja se vakuutti; sitä on ehdottomasti joskus kokeiltava! Vaikka kyllä jännitettiin, miten rasvainen jäätelö onnistuu ja vielä annetussa ajassa!
Päivä oli pitkä, varsinkin, kun ei kokannut ja pääosin piti olla hipihiljaa ja vain odottaa... veikkailua voittajasta oli suuntaan ja toiseen, mutta ei ihan vetoa lyöty. Hienon matkan olivat molemmat kisassa tehneet, eikä erot lopulta olleet suuria. Mahtionnittelut molemmille! Kiran voiton rinnalla hopea on myös huikea saavutus! Molemmat ovat paikkansa ansainneet! Onnittelut vielä kerran!
Kisa kaikkinensa oli hieno kokemus, matka ruuan parissa mahtavien kilpakumppaneiden kanssa, tuomarit ja kuvaustiimi: iso kiitos kaikille!
Ja kaikilla meillä oli omat syymme hakea mukaan kisaan - intohimoisen ruokasuhteen lisäksi. Toivon sydämestäni, että jokainen sai - sijoituksesta riippumatta - jotain siitä, mitä lähti hakemaan ja että unelmat toteutuisivat, tavalla tai toisella! Kaikkea hyvää tulevan elämän koitoksiin ystäväni!

Joutessani finaalia odotellessa näpertelin juhlaa varten macaroneja ja koristeltuja pipareita, aiheeseen sopien:




sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Thornycheek grouper

Ruokaostoksilla vieraassa maassa on hauska päästä kokeilemaan itselle tuntematonta raaka-ainetta. Glasgown SeaWoo-hallin kala-äyriäistiskillä oli valinnanvaraa: kampelaa, makrillia, lohta, meriahventa, rapuja, äyriäisiä... Arvelin kampelan fileoinnin ylivoimaiseksi matkarasituksen ja taustalla kytevän päänsäryn vuoksi. Pihtejäkään ei olisi saatavilla. Makrillia ja merikrottia testattiin edellisellä reissulla. Hassun näköinen täplikäs kala vaikutti hyvin tuoreelta. Epäilin vaalealihaiseksi kalaksi, mutta kalatiskin pojat eivät osanneet siihen vastata. Ehkä eivät ymmärtäneet; asianhan voi tarkistaa sisälmyksiä poistaessa, jonka pyysimme tekemään. Alkuperäkään ei selvinnyt. Kilon painoinen kala maksoi vajaa 12 puntaa.

Thornycheek grouper- haku ei tuottanut tulosta. Grouperit ovat kaloja, jotka kuuluvat Serranidae-kaloihin, kuten myös sea bassit eli meriahvenet. Näin lyhykäisyydessään. Wikipediasta löytyy tarkempaa tietoa. Grouper tarkoittaa kalaa ja juontanee juurensa portugalin sanaan garupa.


Grouperillamme on suuri suu, kovat luut ja paksu selkäranka.


Kahdesta fileestä sai juurikin sopivan annoksen kolmelle kampasimpukoiden jälkeen. 

Puolitin fileet, maustoin suolalla ja pippurilla. Paisto pannulla tilkassa öljyä ja kimpaleessa voita. Kastikkeeksi perinteinen beurre blanc, jonka olisin kokeeksi maustanut granaattiomena- tai grenadiinisiirapilla, mutta kaupasta ei löytynyt kumpaakaan.
Miniparsat kypsensin nopeasti öljyssä. Suolaa ja tilkka sitruunamehua. Beurre blancin ohje täällä.


Merikala maistuu merikalalle, niin tämäkin, hyvällä tavalla. Mukava rakenne ja maku, enemmän tykkäsin tästä kuin vaikkapa meriahvenesta. Ei toki yllä lähellekään merikrotin makua. Hapokas kastike ja parsat sopivat yksinkertaisuudessaan maukkaaseen ateriaan.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Sukeltavat kampasimpukat

Vietin toisenlaista pääsiäistä suuntaamalla nuorison luo Skotlantiin. Läksin hyvillä mielin, kun ennen matkaa sain tehtyä geologisia kaivauksia keittiössäni. Inventaariossa nostin tuotteet, jotka vaativat pikaista käyttöä, paremmin esille ja jotain jouti tyystin poiskin. Laatikot ja hyllyt tuli samalla putsattua ja on ilo palata siistiin keittiöön. Lähtöaamuna sitten pirullinen päänsärky herätti jo kolmelta, tuntia ennen aiottua. Hyvä aloitus kaksi välilaskua sisältävälle lentomatkalle! Jotenkin kahvin, särkylääkkeen ja pienten torkahdusten voimin matka taittui ja särky oli lähes tiessään perille päästyä. Pääsiäispyhien painaessa päälle aikomus oli suoria heti SeaWoo:n: valtavaan aasialaisruokahalliin Glasgown lähiössä, jossa viime reissulla riitti ihmettelemistä. No, kaikkeen tottuu; eihän tuo nyt niin valtavalta enää vaikuttanutkaan, mutta tuoreiden merenelävien ja kalojen toivossa sinne lähdettiin. Ihan kelpo valikoimat oli tälläkin kertaa ja mukaan valikoitui kampasimpukoita ja kokonainen kala. Kuorittujen kampasimpukoiden keko näytti meistä pehmeän puoleiselta, joten ilman muuta päädyttiin tuoreisiin kuorellisiin. Vasta keittiöön päästyäni hoksasin, että ihan heti ei päästä herkuttelemaan; simpukoiden käsittely ja kalan fileointi ottaisivat tovin. Eikä olo ollut ihan terävin.

Skotlantia ympäröivät vedet ovat Euroopan rikkaimpia. Kampasimpukka on toiseksi arvokkain äyriäinen 16 000 tonnin vuosisaalillaan. Valtaosa saaliista kalastetaan kalastusaluksilla merenpohjaa ruoppaamalla, jonka pelätään tuhoavan merenpohjan kasvillisuutta ja eliöstöä pysyvästi. Vain 5 % saaliista kalastetaan sukeltajien voimin. Kampasimpukoiden kasvatusta ei ilmeisesti näillä vesillä harrasteta. Vaikka kalastusta valvotaan ja rajoitetaan Skotlannissa jopa tarkemmin kuin muualla EU:ssa, ja vaikka koljan, turskan ja valkoturskan kannat ovatkin nousseet, parantamisen varaa on varmasti.
Eettisesti tuotetun lähiruuan vankkumaton kannattaja, River Cottage Tv-sarjan ja kirjojen kirjoittaja, julkkiskokki Hugh Fearnley-Whittingstall on ollut kalojen asialla ennenkin. Vastikään helmikuussa uusissa Hugh's Fish Fight - jaksoissa sukellettiin myös kampasimpukoiden perään. ( Hugh's Fish Fight- kotisivut).

Tämän ja paljon muuta kalastuksesta saarivaltiossa opin vasta tuon illan jälkeen.
Haaveita pitää ihmisellä olla, ja merenelävien kokkaus Skotlannissa oli se tämän kertainen. Tekemällä ja kokeilemalla oppii ja löytää uusia makuja. Kalatiskin pojat eivät tienneet saaliiden alkuperästä tuon taivaallista, kalan lihan laadusta vielä vähemmän. Kassakuitissa kiinalaisten merkkien yläpuolella tikkukirjaimin painettu
fresh diving scallop with shell kuitenkin rauhoitti omaa tuntoa; eihän se voi tarkoittaa sukeltavia kampasimpukoita...


Kotiuduttuamme melko kevyin kassein edelliseen SeaWoo-reissuun verraten alkoi matkan rasitus jo vaivata. Kun kokin päässä löi välillä tyhjää,  opiskelija-asumisen niukat keittiövarusteet joutuivat koetukselle; sitä ainoaa terävää kokkiveistä puhumattakaan fileointiveitsestä en halunnut tylsyttää simpukoiden avaamiseen. Ja totta puhuen vain hämärästi muistin, miten kampasimpukat käsitellään, joskus lukenut tai nähnyt jossain. Olihan ne kaikki varmasti eläviä? Kun eivät kovin pitkään pysy hengissä? Toiset olivat tiukasti kiinni, toisten "hetulat" liikkuivat niitä koskettaessa ja toiset möllöttivät kuoret hiukan raollaan. Päätettiin, että eläviä ovat, ei niitä tuolla hinnalla jätetä syömättäkään ( 1.6 kg = 9 kpl = reilu 11 puntaa). Nuorison etsiessä tietoa sain joltisenkin eläväiset kuoristaan ja siistittyä. Yksi hiukan silvottu ja kahdeksan mallikelpoista. Vauhti ei olisi missään nimessä riittänyt Master Chef-keittiössä.



Kevyen huuhtelun - liottaminen turvottaa ja vetistää kampasimpukoita, jolla saatetaan muuten lisätä siivottuna myytävien simpukoiden painoa ja samalla voittoa - jälkeen yksinkertainen alkupala:

Kevyesti marinoituja paistettuja kampasimpukoita

muutama kampasimpukka/syöjä
hyvää öljyä
hiukan hienonnettua valkosipulia
lehtipersiljaa
raastettua sitruunan kuorta
suolaa, pippuria, cayennepippuria

kastikkeeseen; marinadi, valkoviiniä, voita, sitruunan mehua, lehtipersiljaa

Pakastetut kampasimpukat kannattaa sulattaa hitaasti jääkaapissa liinan päällä.
Mausteita kannattaa käyttää maltillisesti, ettei simpukoiden hieno maku peity, pieni määrä edellä olevia aineksia pyöritellään simpukoiden joukkoon, tilkkanen öljyä ja annetaan hetki maustua. Jos mukana on mäti, kuten näissä, samaan pataan vaan. Paistetaan tilkassa öljyä ja vähän enemmän voita - seoksessa molemmin puolin pari minuuttia. Nostetaan lämpimälle vadille ja pannulle loraus öljyä, marinadin loppu, hiukan voita ja sitruunaa, suolan tarkistus ja hitunen tuoretta persiljaa.
Nautitaan hyvässä seurassa vaalean leivän ja hyvän valkoviinin kanssa. Oli herkullista! Tuoreita olivat, suutuntuma hyvin miellyttävä, ei minkäänlaista sitkeyttä tai epämiellyttävää, huimasti parempia kuin pakastetut. Lentokentältä nappaamani 10 punnan viini sopi kyytipojaksi erinomaisesti.



Kalasta,  Edinburghista ja Stirlingistä makupaloja hiukan tuonnenpana.