keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Poroleipä

Poroleipä tai poropiirakka, malliltaan hirveen iso karjalanpiirakka. Olen tehnyt tätä joskus aiemminkin kopsattuani idean Kinuskikissalta. Rypytetty piirakka on hauska ja ohjetta voi helposti muunnella, kuten nytkin. Täytteeksi voi myös laittaa melkein  mitä mieleen juolahtaa tai mitä jääkaapista löytyy. Tähän versioon päätyivät pakkaseen unohtuneet poron kylmäsavurouhepaketit kaverinaan kurpitsan kukkien täytteestä jäänyt puolikas ricottapurkki ja ylijäämäpinaattia. Piirakan voi hyvin tehdä vaikka palvikinkkusuikaleistakin. Taikinaan kelpasi kaikkien hyljeksimä maustamaton jugurtti, jonka voi korvata vaikkapa maidolla tai vedellä.


Poroleipä (2 kpl)

Taikina

3 dl maustamatonta jugurttia
3 dl täysmaitoa
1 ja 1/4 pala hiivaa
1/2 dl öljyä
3 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 dl kauraleseitä
2 dl maissijauhoja ( tai perunasosetta tms.)
10-11 dl vehnäjauhoja

Täyte

300 g poron kylmäsavurouhetta (2 pkt)
2 keskikokoista punasipulia
1 solovalkosipuli
öljyä
2 rkl öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja pilkottuna
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
1 rkl karkeaa dijonsinappia
1 rkl sokeria
50 g pinaattia
kourallinen siitakesieniä
pari kourallista pieniä luumutomaatteja
1/2 purkkia ricottaa (creme fraichea, smetanaa tai kermaa)
100 g vuohenjuustoa
tuoretta timjamia ja rosmariinia
1 purkki piparjuurituorejuustoa
pippuria, cayennepippuria

Jos käytät jugurttia, laita se kulhoon kylmänä ja lämmitä maito reippaasti käden lämpöiseksi. Sekoita keskenään, liota joukkoon hiiva. Lisää suola ja sokeri, öljy, kauraleseet, maissijauhot . Alusta joukkoon vähitellen vehnäjauhot. Taikina jää hiukan käsiin tarttuvaksi. Vaivaa vähintään 5 minuuttia, mieluiten 10. Jätä kohoamaan vedottomaan paikkaan (kylmään uuniin kelmulla peitettynä) ja tee silläaikaa täyte.

Hienonna valkosipuli ja toinen punasipuli. Suikaloi toinen punasipuli. Kuullota sipuleita öljytilkassa pannulla. Lisää halkaistut siitakesienet ja kypsennä. Hienonna hiukan pinaattia ja sekoita joukkoon. Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja tomaattien öljyä. Lisää pororouhe ja sekoittele. Halkaise luumutomaatit ja heitä joukkoon, lisää ricotta tms. ja sammuta levy. Murusta joukkoon vuohenjuusto. Lisää joukkoon reilusti timjamia ja rosmariinia. Pippuroi.


Jaa taikina kahtia ja kauli molemmat soikeiksi levyiksi. Nosta pellille leivinpaperin päälle. Levitä notkistettu piparjuurituorejuusto molempien taikinalevyjen päälle. Levitä jäähtynyt täyte levyille. Rypytä karjalanpiirakan tapaan. Anna hetki kohota. Pistele taikinaa rypytysten pohjalta, pirskottele reunoille öljyä ja ripottele suolahiutaleita/sormisuolaa.
Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.



Leivät olivat tämänkertainen eväs viinipruuviin, jossa maistelimme kuusi Syrahia puolisokkona; kaikki eri puolilta maailmaa, kaikki laatutavaraa. Ilokseni bongasin joukosta italialaisen ja australialaisen!
Kaikissa tammea; vaniljaa, tervaa, kahvia. Hilloa, mehevää marjaa, rosmariinia, mausteisuutta ja australialaisessa selvästi eukalyptusta; maahan putoavat eukalyptuspuun lehdet antavat makunsa viiniköynnöksiin.
Jaetulle ensimmäiselle sijalle tulivat ranskalainen Abbotts Cumulo Nimbus Syrah 2007, Alkon nro 475647, 18,80 euroa sekä australialainen Elderton Barossa Valley Shiraz 2008, Alkon nro 46787, 19,36 euroa. Jos en väärin muista; samalta tuottajalta.
Mausteinen täyteläinen leipä sopi hyvin täyteläisille Syraheille, eikä muruakaan jäänyt...


3 kommenttia:

  1. Onpa hauska idea! Pyörittelen mielessäni osallistumista seuraavaan ravintolapäivään, joten tässä saattaisi olla varteenotettava idea suolaiseksi tarjottavaksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreena on ihan loistavaa, mutta kyllä kelpaa seuraavanakin päivänä, mikäli sitä jää. Itse tykkäsin maissijauhosta leivässä; se antaa kivaa pehmeyttä.

      Poista
  2. Leivät olivat tämänkertainen eväs viinipruuviin, jossa maistelimme kuusi Syrahia puolisokkona; kaikki eri puolilta maailmaa, kaikki laatutavaraa. Ilokseni bongasin joukosta italialaisen ja australialaisen! Gold For RS WOW Gold

    VastaaPoista