sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ruokaillen Savonlinnassa

Pari kesää sitten nauttiessani leppeästä heinäkuun illasta Olavinlinnaa katsellen saatoin ajoittain kuulla lupaavia säveliä Lohengrinista. Harmitti, kun en ollut yleisössä, mutta nyt sekin on koettu ja ooppera upeaksi todistettu. Viime kesänä Panimoravintola Huvila jäi kokematta ja sekin erhe paikattiin tänä kesänä. Kyllä kannatti! Kauniiseen puutaloon 11 vuotta sitten perustettu panimo tuottaa olutta ja siideriä oman ravintolan käyttöön, joka toimii vain kesäisin. Oopperan jälkeen Huvilassa ei ehdi enää illastaa, joten ilta kulttuuririentojen välissä oli oikein sopiva makunautintoihin.
Päivällä pidettiin ensin pieni pastakoulu; tehtiin pastataikina parilla tapaa ravioleihin, joiden täytteeksi laitettiin nokkosta, pinaattia ja ricottaa. Kaveriksi yksinkertainen tomaattikastike, johon ohueksi suikaloitu porkkana antoi lisäväriä, mausteeksi mm. himppu tuoretta lipstikkaa ja anjoviksen puutteen korvasi kalakastike. Oikein hienoksi raastettua parmesaania, vähän basilikaa ja hyvää viiniä, siinä se oli.

Savonlinnan ympäriajon jälkeen kippari vaatimalla vaati saada viedä meidät veneellä ravintolaan. Tyhmyyksissämme koetimme vastustella, tuloksetta. Jälkeenpäin ajatellen todella moukkamaista vaatimattomuutta! Aivan loistava illan avaus! Tosin Huvilan laiturin päässä syvyyttä on hätäiset 1.5 m joten suosiolla kävelimme lyhyen matkan kauppatorin laiturista.




Matka joutui nopeasti maisemia ihaillessa ja kipparin varaamaa samppanjaa nauttiessa. Kristallit unohtuivat kiireessä kotiin...


 Entisen b-mielisairaalan pihapiirissä on terassi ja teltta, jossa on useana iltana elävää musiikkia mukaanlukien maamme eturivin taiteilijoitakin.


Samppanjan jälkeen emme kaivanneet alkujuomaa, joten oluet ja siideri jäivät testaamatta. Laseittain myytävä viinilista on ymmärrettävästi suppea, mutta sopivan vähähappoinen, viehkosti ruohoinen itävaltalainen Gruner Veltliner Satellite 2012 toimi läpi aterian.


Lähiseudun tuottajien aarteita monipuolisesti hyödyntävältä ruokalistalta Koivikkonotkon villisika ja Hauhialan hanhenmaksa kuulosti lupaavalta. Selleripyree, omenakompottia ja tyrnigeeliä. Hanhenmaksan vahva maku olisi ehkä kaivannut vielä jotain raisumpaa seuraa. 


Alkupalojen kohdalla iski tietenkin annoskateus; ystävän kukkakaalivanukas, tai oikeastaan makeahko kukkakaalipannacotta raikkaalla tomaattisorbetilla rapsakoine kauden vihanneksineen oli täydellistä!


Päivän kalaa, tällä kertaa kuhaa paistettuna, purjomuhennosta, kukkakaalipyree, kauden vihanneksia ja tummaa tillikastiketta. Kala oli makuuni paistunut hiukan kuivaksi, mutta muutoin annos oli kerrassaan maukas. Vihannekset kaikki juuri sopivia, eikä yhtään ylikypsiä.


Ystävän tuorejuustopannacotta, mehustetut mansikat, sitruunasorbetti ja kauracrumble eivät kuulemma täysin vakuuttaneet.


Annoskateus siirtyi pöydän toiselle puolen! Loistava loppusoitto: porter-suklaakakkua, erittäin intensiivisen raikasta vadelmasorbettia, vadelmapyree, espressosuklaaganachea, kielen mennessään vievää mallastoffeeta ja paahdettua valkosuklaata. Jos olisin selkäni kääntänyt, tämä olisi viety käsistä! Kakku maistoi vähemmän porterille ja suklaalle, kuin kehittelemäni versio, mutta kevyempänä oli oikein hyvää.


Espresso tarjottiin persoonallisesta savikupista.


Kauniina iltana keskellä viikkoa oli vielä aika hiljaista, ja järven puolella terassilla olisi saattanut tulla vilu. Päätyterassilla luonto ja aurinko olivat juuri sopivasti läsnä. 
Saimme keittiömestarin pöytäämme juttelemaan kyseltyämme miellyttävältä ja avuliaalta tarjoilijalta piipahdusta keittiöön. Helsinkiläisen Kokkishoppi-yrityksen  Janne Korhonen on ensimmäistä kesää Huvilassa ja onnistunut loihtimaan paikallisista kauden tuotteista oikein hienoja makuja kauniisiin annoksiin. Tällaista toivottaisiin lisää!

Edellisillan vesisateen jälkeinen hiljainen Savonlinna oli silminnähden virkistynyt säiden parantuessa. Erittäinkin kokeilemisen arvoinen Olutravintola Sillansuu yllätti eloisuudellaan ja laajalla juomatarjonnallaan. Testattua tuli myös hiljattain avattu hiljaisempi irkkubaari toisella puolen siltaa.
Taisi mennä kyllä niin, että ei vain hyvä juoma ja ruoka, vaan hilpeä seura, tekivät illasta äärettömän hauskan!


1 kommentti: