Mikäli aika antaa myöten, kaupunkia kannattaa tutkailla myös laivan kannelta.
Gasti ruorissa.
Vesillä voi ihailla laivoja.
Kauppatori kannattaa katsastaa, liikkuipa missä tahansa.
Hauska idea, jäi ostamatta.
Konjamiini-karpaloiseen, lisäaineettomaan siiraappiin sorruttiin; sopii mainiosti jäätelölle ja letuille.
Väinölän luomutila Kerimäeltä.
Kyllä tutun keraamikon kädenjäljen tunnistaa; Savilla, Johanna Kähkönen.
Meillä oli niin rento meininki, että näitä ei uskallettu maistaa.
Keulakuva?
Muutama vinkki oopperakävijälle:
- Varaudu ruuhkiin ja hankaliin kulkureitteihin iloisella mielellä ja hymyillen; meillähän on ainutlaatuiset kansainväliset juhlat ihan kotimaassa, upeassa ympäristössä! Ja ihanaa, kun kerrankin on paljon porukkaa!
- Tutustu etukäteen myös väliaikatarjoiluun ja varaa käteistä rahaa (mieluiten tasaraha), niin kaikki janoiset ehtivät nauttia juomansa.
- Käy ihmeessä Teosesittelyssä Maakuntamuseossa; illan esitys, säveltäjä ja ooppera ylipäätään avautuu huomattavasti monipuolisemmin.
- Käy myös Oopperapäivän avauksessa ravintola Vaahdossa: päivän julkkis haastateltavana sekä oopperan solistin ääninäyte.
Tosiaan, teosesittelyssä kaksi tuntia ennen illan oopperaa sympaattinen nuori säveltäjä Uljas Pulkkis kertoo illan teoksen synnystä, teoksesta ääninäytteineen, säveltäjästä, aikakaudesta ja tämänkertaisesta produktiosta niin mukaansa tempaavan innostuneesti ja asiantuntevasti, että myös vähemmän aiheeseen perehtynyt kuulija lähtee entistä kiinnostuneempana kohti vähitellen hämärtyvää iltaa. Montako Wagnerin kymmenistä motiiveista tunnistaisin illan aikana: joutsenen motiivi, Elsa; viaton tyttöpulassa, Lohengrin... Tässä motiivi tarkoittaa johtoaihetta, assosiaatiota musiikin keinoin; kun orkesteri soittaa tiettyä teemaa, vaikkapa vain taustalla, ajatus yhdistyy juurikin tiettyyn oopperan hahmoon kuin itsestään, vaikkei häntä heti lavalla näkisikään.
La Traviata, langennut nainen, Giuseppe Verdin Venetsian La Fenicessa 1853 epäonnistuneen kantaesityksensä saanut ooppera oli meillä ensimmäisenä vuorossa. La Traviataa nopealla aikataululla säveltänyt Verdi oli tuolloin taloudellisesti riippumaton ja saattoi säveltää ja rakentaa oopperansa mielensä mukaan. Tarina perustuu Alexander Dumas nuoremman kirjaan Kamelianainen. Tämän kesän modernisoitu ohjaus ( elokuvia ja teatteria ohjannut puolalainen Mariusz Trelinski) toi heti mieleen elokuvamusikaali Moulin Rougen: baari, kabareetanssijat, paljasta pintaa, sulkaa ja kimallusta. Perinteisiä rajoja rikkova, mielipiteitä jakava, mutta oopperalavoilla kaikkialla on huoli nuorten katsojien puuttumisesta. Kannatan ehdottomasti tätä linjaa; aina pitää kokeilla uutta!
Ja kyllä, minusta diskopallon valoleikki muurin seinillä myötäili musiikkia hienosti!
No, flopin jälkeen Verdi teki oopperaan huomattaviakin muutoksia ( La Fenicen kassakaappiin oli tallentunut yksi kopio alkuperäisestä) ja paremmin sopivat solistit saivatkin la parola scenican - modernin ja humaanin oopperan loistamaan. Valssikomppi, keveys, kymmentahtinen juomalaulu, Germontin tritonusmotiivi...
La Traviatasta on aikoinaan lainattu Hollywood-elokuviin kirjeen lukeminen; Violetta lausuu kirjettä, laulamatta; samalla taustalla soi oopperan alun teemoja.
Entäs sitten Richard Wagnerin Lohengrin; ooppera, jonka kantaesitystä säveltäjä ei itse nähnyt oltuaan tuolloin maanpaossa. Romantiikan ajan intohimoisin taiteilija, taiteenalasta riippumatta, rakastui lähes kaikkiin kohtaamiinsa naisiin, eikä kokenut mielestään elävässä elämässä täydellistä rakkautta. Sen hän kirjoitti oopperoihinsa. Germaaninen mytologia, Graalin malja, Lohengrinin metafyysinen hahmo ja intohimoinen rakkaustarina oli myös tänä vuonna kokenut modernisoinnin. Tällaiseen ensikertalaiseen upeaan alkusoittoon liitetty aaltoliikkeenomainen maalaileva videokuva kolahti lähes kyyneliin saakka! Lavastus ja puvustus viittasivat natsiaikaan, vaikka tarinassa onkin kuningas (sympaattinen ja upeaääninen Mika Kares). Tolkienin ja Hollywood-elokuvien esikuvana toimineen oopperan säveltäjä olikin ilmeisesti Hitlerin suosikkisäveltäjä.
Wagnerin teokset vaativat poikkeuksellisen vahvaa ja kestävää ääntä; tessitura - ääniala, jossa ääni lepää, tai siis äänen keskiarvo - on hänen teoksissaan huomattavan korkea (Wagner-laulajat). Ajalle tyypillinen yleisön taputus aarioiden jälkeen jäi Wagnerin oopperassa pois; musiikki soljuu katkeamatta kohti seuraavaa aariaa. Olkoonpa kriitikot mitä mieltä tahansa, kapellimestari Jari Hämäläisen johtama Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri soitti niin käsittämättömän kauniisti, herkästi ja intohimoisesti, että aarioiden lisäksi oli paljon paljon upeaa kuultavaa. Ja tietenkin: huikean mahtavat kuorokohtaukset olivat kerrassaan loistavia! Ei minusta nyt ihan vielä Wagnerilaista tullut, vaikka rakastuinkin, mutta kyllä oopperasta juuri näitä elementtejä, mahtipontisuutta, voimakkuutta, suurta kuoroa - varsinkin tässä ympäristössä - arvostaa. Aika kuluu kuin siivillä; neljä ja puoli tuntia kestävä ooppera on niin intensiivinen, että ainakaan minä en pitkästynyt missään kohti.
Uljas Pulkkis lausui hauskasti: te jotka ette häntä vielä tunne, tutustukaa Wagneriin, hänen teoksistaan löytyy aivan oma maailmansa. Kannattajat, rauhoittukaa, sehän on vain musiikkia!
Jos jotakin Lohengrinin täydellisen rakkauden juonesta kiteyttäisin, niin kuvankaunista Elsaa kalvoi epäilys, joka tuhosi kauniin rakkaustarinan; hän ei osannut elää hetkessä...
Menkää Savonlinnaan! Jos ei oopperaan, niin muuten vaan!
Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen Aarno Cronvallin haastateltavana.
Amerikkalainen basso Stefan Szkafarowsky kajautti ilmoille Elviksen Falling in love:n.
Seuraavassa linkissä ihana Lohengrinin ensimmäisen näytöksen alkusoitto:
P.s tähän kirjoitukseen ei ole sidonnaisuuksia, siis sponsoreita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti