keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

And violets are blue

Viime vuodet olen päästänyt itseni helpolla ja istuttanut terassille etupäässä orvokkeja. Ne ovat näyttäviä, tuoksuvat ihanasti, edullisia, kestävät säiden vaihtelua ja ahkeralla hoidolla pärjäävät pitkälle elokuuhun. Siis ne isokukkaiset. Tänä keväänä olin askeleen jäljessä kukkatarjontaa ja jäljellä oli vain pienikukkaisia lajikkeita. Kun myyjä valaisi, että kasvatuksessa ei ole käytetty myrkkyjä, lastasin kaikkia värejä kärryyni; pienet orvokin kukathan käyvät koristeeksi, salaattiin, siirappiin ja vaikka mihin!
Hyvin kukkeita sivustoja on netti pullollaan ja jossain siellä vilahti tällainen ihastuttava idea, jota oli pakko testata. Nousta voi väärällä jalalla tai olla muutoin aamuäreä, mutta jaksaako kukaan mököttää aamiaisella, kun letutkin kukkivat? Nokare hyvää hilloa tai orvokkisiirappia ja muutama tuore orvokki vielä lautasen reunalle viehkosti tuoksumaan. Päivä on pelastettu.

Orvokkiletut

2 munaa
2 dl maitoa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

tuoreita puhtaita orvokinkukkia
voita paistamiseen

Sekoita taikinan ainekset ja jätä hetkeksi seisomaan. Vinkki: sekoita taikina tehosekoittimessa, ei taatusti jää paakkuja. Leikkaa kukat saksilla kannastaan niin, että terälehdet pysyvät kiinni toisissaan.
Paista letut voissa keskilämmöllä haluamallasi pannulla, itse käytin blinipannua. Kun pinta alkaa hyytyä, asettele kukat letun päälle ja paina kevyesti niin, että terälehdet kiinnittyvät taikinaan. Kun lettu on kokonaan hyytynyt, käännä se ympäri, paista kukkapuolta korkeintaan pari sekuntia niin, että se saa aavistuksen väriä ja kumoa lautaselle. Pidempi kukkapuolen paisto pilaa kukkien värit.



Orvokkisiirappi

Pientä määrää varten tarvitset kourallisen orvokinkukkia, noin desin sokeria ja vähän vähemmän vettä. Laita sokeri ja vesi kattilaan ja keitä, kunnes seos hiukan sakenee. Ota pois levyltä ja lisää kukat. Anna maustua ainakin tunnin pari. Pidempää säilytystä varten siivilöi ja säilytä kylmässä.


En raatsinut siivilöidä, kun kukat säilyttivät värinsä niin kauniisti. Kukat eivät säily montaa päivää vaan siirappi on käytettävä nopeasti.

9 kommenttia:

  1. Several gorgeous photographs. The dish is basically gorgeous, and I adore all the structures! Now i'm along. Incredible, outstanding website structure! Exactly how prolonged have you ever been blogging and site-building pertaining to?you create blogging and site-building glance easy. Your entire glimpse of one's web site is impressive,let alone the content!

    cheap blade and soul gold
    Diablo 3 Gold
    cheap runescape gold

    VastaaPoista
  2. Ai että! Kerrassaan suloista :)

    VastaaPoista
  3. Ylisöpöjä! :D Meillä kasvaa luonnostaan tuollaisia pieniä orvokkeja ympäri tonttia, taitaa päätyä lautaselle tästälähin, ainakin osa.

    VastaaPoista
  4. Onpa söpösiä :)
    Kokeilin joskus suolaisiin lettuihin paistaa tuollatavalla krassin ja ruohosipulin kukkia ja niitä tuli tosi hyviä. Orvokista olen kuitenkin vähän pelännyt että se antaa liian hajuvesimäisen aromin (kuten jotkut ruusut), mutta ehkä pitää uskaltautua kokeilemaan tuotakin. Nuo letut ovat upea esimerkki ruoasta jonka ahmii ensin silmillään.

    VastaaPoista
  5. Ihania kommentteja, kiitos! Tuplaespresso: ei maistu eikä tuoksu liikaa eikä ainakaan parfyymiille.

    VastaaPoista