perjantai 22. marraskuuta 2013

Mole poblano, salsaa ja arvonta

Mole poblano, maissikananpoikaa ja mustapapu-mangosalsaa. Isänpäivän seutuun aloittamani Meksikon valloitus saa vihdoin jatkoa. Ravintolapäivä valmisteluineen aiheutti katkoksen työkiireiden lisäksi. Mole poblano - kastike on varmaankin tyypillisin meksikolainen ruokalaji, sen kimppuun siis. Ohjetta etsiskellessä sain vinkin Glorian ruoka&viinilehden 2/2013 numeroon. Kun nyt samaan aikaan minulta pyydettiin Lehtikuningas.fi:n taholta postausta niin mieluisiin ruokalehtiin liittyen, pääsin lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Oikeastaan kolme, sillä samaan syssyyn pääsen järjestämään arvonnan, jonka palkintona on määräaikainen, neljä numeroa käsittävä Glorian ruoka&viinilehden tilaus! Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta. Mukavaa olisi, jos kirjoittaisit vaikkapa lyhyen kommentin blogiani tai tätä reseptiikkaa koskien. Arvonta-aikaa on näillä näkymin 30.11.13 saakka. Nimimerkki/nimi/blogiosoite tarvitaan tunnistautumista varten. Lehden tilaus vain Suomeen. Arvonnan päättymisestä ilmoitan kyllä.
Koetin kaivella tietoa, kauanko Glorian ruoka&viini on ilmestynyt sitä löytämättä. Joka tapauksessa lehti on tullut minulle vuosia ja kaikki numerot ovat tallessa, sekalaisessa järjestyksessä. Alkuaikoina tilaaminen tuskin on ollut säännöllistä, mutta ainakin 2000-vuoden lehtiäkin löysin. Lehti tulee luettua tarkkaan ja hienot ruokakuvat inspiroivat ohjeita soveltaen.

Mole on yleisnimitys meksikolaisille kastikkeille kuten myös ruokalajeille, jotka perustuvat moleen. Tunnetuin niistä on mole poblano ja niihin käytetään yleensä kahta tai useampaa lajia chilejä. Aito mole poblano sisältää vähintään 20 eri ainesosaa ja monesti perheillä on omat sukupolvelta toiselle siirtyvät reseptinsä. Chilin vastapainoksi mole poblanoon laitetaan suklaata, mutta se ei saa olla hallitsevana. Lisäksi molesta löytyy hapanta (tomatillot), makeaa (kuivat hedelmät ja sokeri), mausteita ja sakeuttajia (pähkinät ja tortillat). Alkujaan moleen tehtävät mauste- ja chilisekoitukset on hierottu käsin jauhaen ja prosessi on saattanut kestää päivänkin.
Tässä ohjeessa ainesten määrä on vaatimattomampi, mutta tällä on hyvä lähteä liikkeelle. Autenttisuuteen en pysty ottamaan kantaa, mutta mielestäni tästä molesta tuli tolkuttoman hyvää! Annos on kohtuu suuri ja se säilyy jääkaapissa joitakin päiviä, tai sen voi pakastaa. Maissikananpojat ja mustapapu-mangosalsa toimivat tämän kanssa hyvin. Chilin määrää voi lisätä varsinkin pikkuhiljaa siihen tottuessaan. Kastikkeen ohje on kuten lehdessä, paitsi että korvasin osan chilistä tulisella habanerochilillä. maissikanan tilalle pakkasesta löytyi kaksi maissikananpoikaa. Mustapapu-mangosalsan ohjeen luin väärin ja laiton sokeria enemmän, mutta minusta se sopi siihen hyvin, muutenkin tein joitakin muutoksia. Kuminan korvasin juustokuminalla eli jeeralla.

Mole poblano

2 punaista chiliä
2 vihreää chiliä
1/4 habanerochiliä
1 sipuli
1 pieni solovalkosipuli
öljyä
6 dl hyvää kanalientä
1 1/2 dl kuorittuja manteleita + hiukan koristeluun
1 dl rusinoita
400 g säilyketomaatteja
1 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 dl tummaa muscovadosokeria
50 g tummaa suklaata (70% kaakaopitoisuus)

2 maissikananpoikasta a 500 g

Halkaise chilit ja poista siemenet. Laita kattilaan, peitä vedellä ja kiehuta 5 minuuttia. Anna seistä kuumassa vedessä hetki. Valuta. Laita blenderiin, lisää 1 dl kanalientä ja aja soseeksi.
Silppua sipuli ja valkosipuli. Paahda mantelit kuumalla kuivalla pannulla niin että saavat väriä. Siirrä syrjään. Kuullota sipulia ja valkosipulia pannulla, lisää chilitahna ja anna kypsyä. Laita sillä välin blenderiin mantelit, rusinat ja säilyketomaatit ja soseuta. Lisää sipuli-chiliseos ja soseuta. Kaada seos kattilaan ja lisää pilkottu suklaa. Anna poreilla, lisää loppu kanaliemi. Keittele miedolla lämmöllä tunnin verran raollaan olevan kannen alla välillä sekoittaen. Ota kansi pois ja anna kypsyä ja paksuuntua mielellään toinen tunti.

Hiero sulaneiden maissikananpoikien päälle reilusti suolaa ja lisää pippuria. Jos saat nahkan irroitettua mm. rintojen kohdalta niin, että säilyy ehyenä, hiero suolaa myös nahkan alle. Ota väri pintaan kuumalla pannulla voi-öljyseoksessa. Laita uunivuokaan, lisää muutama nokare voita päälle ja paista uunissa 175 asteessa 30 minuuttia. Pistä veitsellä, jos neste on kirkasta ja liha pehmeää, ota pois uunista.


Mangopapusalsa

1 punasipuli
1/2 vihreä ja 1/2 punainen chili
marinadi
noin desi oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1 dl ruokokidesokeria
1-2 tl suolaa
1 tl juustokuminaa murskattuna
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
lisäksi
2 purkkia (a`285 g) keitettyjä mustapapuja
1 mango
2 limeä
1 ruukku korianteria

Hienonna punasipuli, puhdista chili, halkaise ja poista siemenet ja hienonna. Laita sipuli ja chili kulhoon. Kuumenna marinadin ainekset kiehuvaksi ja kaada sipulin ja chilin päälle. Anna marinoitua huoneen lämmössä puolisen tuntia. Huuhtele ja valuta pavut. Kuori ja kuutioi mango. Lisää sipulicchiliseokseen. Raasta 1 limen kuori ja purista molempien mehu, sekoita. Hienonna korianteri joukkoon. Lisää tarvittaessa suolaa ja muista mausteita. Tarjoa jääkaappikylmänä.


Täyteläinen mole, jossa chili ja suklaa tasapainossa. Chiliä voisi makuuni olla enemmänkin. Ohjeessa ei ole suolaa, ja tein havainnon, että ilman suolaa kastike on täyteläinen olematta kovin tulinen; suolan lisääminen tuo tulisuuden esille. Raikkaan makeankirpeä, hiukan chilinen salsa raikastaa annoksen. Meksikolainen ruoka huutaa ympärilleen voimakkaita värejä, sinistä, punaista, auringonpaistetta. Niin sopivaa tähän ankeaan vuodenaikaan! Mausteinen ruoka myös lämmittää.


Meksikolaiset kokeilut jatkuvat tässä keittiössä: peli on avattu ja näyttää siltä, että sydän on menetetty!
Lähdenpä katsastamaan, mitä herkkuja uusimmasta Gr&v:stä löytyy!

23 kommenttia:

  1. Meksikolainen ruoka on kyllä niin hyvää! Ja niitä harvoja herkkuja, joita tyttökin syö mukisematta. Täytyisi vaan tehdä niitä hieman useammin :)

    Ja mielelläni oon mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  2. Typerää kommentoida kun on kyseessä arvonta �� mut oon niiiiiin laiska kommentoimaan missään blogissa. Muutamaa blogia seuraan ja tää sun blogi kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. Ja viime aikoina oot tainnu tiiviimmin päivittääkin tätä �� illalla nuorimmaista nukuttaessa tulee näitä selailtua puhelimella. Minä Tykkään erityisesti sun kirjoitus tyylistä, sun kirjoituksia on mukava ja HELPPO lukea. �� leivon paljon ja Tykkään siitä ihan hirveesti, siks erityisesti kaikki leivontapäivitykset on mun mieleen. ��

    Tuo lehti on tuttu mulle siten kun hirmu kiva naapuri, puolituttu sellainen, antoi niitä pinon tässä joku kuukausi sitten. Ihan ok lehti. Mut koskaan en ole ite sitä tilannut. Kokeillaan arpaonnea �� -Satu-

    VastaaPoista
  3. Ja hymiöt tuli sitten omituisina merkkeinä :) noiden tilalla oli kyllä hymynaamoja :)

    VastaaPoista
  4. Super ihana arvonta! :) Toivottavasti onni suosii. Kiitoksia blogistasi löytyville ihanille resepteille, montaa on tullut jo kokeiltua ja hyvää on tullut :)

    VastaaPoista
  5. Mukana! Reseptejä on tullut selailtua :) marianna1@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Herkullisia reseptejä minäkin olen selaillut =). Mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Seuraan blogiasi mielenkiinnolla paitsi tuulahduksena kotiseudulta myös sen takia, että teet todella monipuolisesti ruokaa ja täältä on mukavaa poimia ideoita omaankin keittiöön. Meksikolaiseen olen tänä vuonna hurahtanut itsekin, mole on vielä tosin tekemättä.

    VastaaPoista
  8. Masterchef-in kautta löysin tänne ja olen pysynyt täällä :). Tiputuksesta huolimatta, olet minulle Suomen Masterchef!!!!
    Osallistun myös arvontaan.

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta. :-) Blogisi on todella hyvä, ja tekstien lisäksi kuvat ovat selkeitä ja hyviä. Tykkään!

    Mukana arvonnassa. jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. ihanan näkösiä ruokia!
    osallistun arvontaan.
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Herkullisen näköinen annos ja kyseinen lehtikin olisi mieleeni :)
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Namnam rrrakastan meksikolaista ruokaa.

    VastaaPoista
  13. Hyvän näköisiä ruokia :)!
    jessina.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoinen lehti, olen kirjastossa lueskellut ja ruutupaperille ohjeita siirrellyt. Olisi aikamoista arjen luksusta lukea lehteä kotosalla. Osallistun siis arvontaan..
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  15. Meksikolainen ruoka on itselleni melko tuntematonta, pitäisi oikeastaan vaan joskus ottaa ja kokeilla jotain ohjeita. Tuo lehti kyllä kiinnostaisi, joskus sitä tulee aina jossain lueskeltua :)
    kulta89@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Voi kiinnostaisipa kyllä saada tuo lehti kotiin! Ei tahdo raskia irtonumeroita aina ostaa :) Ja herkulliselta vaikuttaa tämä ruokasi!

    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Hep, jos vielä ehtii arvontaan mukaan! Herkulliselta näyttävät tosiaan meksikolaisruoat. Tänään tulin tänne hakemaan taannoin postaamaasi omenapiirakkareseptiä, joka menee viikonloppuna meillä kokeiluun gluteenittomaksi vierastarjottavaksi. En ole itse kovin kaksinen leipuri ja varsinkin gluteenittomat jutut ovat olleet haastavia, joten kiva saada vähän uusia ohjeita perinteisiin omppupiirakoihin :)

    -Heidi

    karahtaneet(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa:)
    Mole poblanoa olen kokannut kauan sitten kun olin Helsingissä ruotsalaisen työväenopiston eli Arbiksen eteläisen Amerikan keittiöön keskittyvällä kurssilla.Eli kokattiin eri latinomaiden ruokia ja puhua sai vain espanjaa....

    yaelian2008@gmail.com

    VastaaPoista
  19. JOulun alla on kiva kokoata vähän mausteisempaa ja kokeilevampaa ruokaa, ennen perinneruokajoulua, joten hyvään kohtaan tuli tämä reseptiikka, tästä taitaa lähteä idea pikkujoulutarjottaviin....
    Mukana arvonnassakin myös tietysti...
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  20. Herkullisen näköistä, pitänee tutustua tarkemmin. Josko sitten vaikka uudeksivuodeksi, nakit ja perunasalaatti kun ei ole mikään unelmaruoka juhlaan.
    Mukana arvonnassa toki.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  21. Tällaista pitäisi joskus kyllä kokeilla :) Mukana arvonnassa.
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Vieläköhän ehtii mukaan? Jos niin osallistun tottakai :) Herkulliselta näyttää tuo annos, nam!
    millal@luukku.com

    VastaaPoista