keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Jouluinen kaurapuuro

Joulupuuro, kaurapuuro, jouluinen kaurapuuro. Riisipuuro yhdistetään meillä aina jouluun. Kaurapuuro on terveellistä. Sitä syö kiltit lapset ja aikuiset, jotka aloittavat aamunsa puurolla; puuro miehen tiellä pitää ja on edullista. En saanut koskaan lastani syömään puuroa. Ei tykännyt, ei edes suklaamannasta. Koulussa oli perjantai aina puuropäivä. Ja yksi nälkäinen lapsi.
On aikoja, jolloin vatsa reagoi: väliin jääneet ateriat, epäterveelliset elämäntavat, rasvaiset ja käristetyt ruuat. Pikkujoulut, ylensyönti ja -juonti. Stressi ja huonot elämäntavat. Närästää, korventaa, turvottaa. Ennenkuin tarttuu siihen lääkepurkkiin, kannattaa kokeilla kotikonsteja. Puuro rauhoittaa vatsaa ja maito neutraloi happoja. Ja samalla korjataan niitä huonoja ruokatottumuksia, vähennetään kahvin juontia ja rasvaisia aterioita. Ja joulun alla kaurapuuron voi maustaa jouluisesti. Puuron voi nauttia maidon kera ja luumukiisseli sopii myös. Kiisselin korvikkeena toimii puuroon heitetyt kuivatut luumut.

Jouluinen kaurapuuro yhdelle tai kahdelle

5 dl vettä tai vettä ja maitoa
2 dl kaurahiutaleita (täysjyvä)
2 tähtianista
pätkä kanelitankoa
muutama kuivattu luumu
suolaa

Kiehauta nesteet, lisää hiutaleet, kanelitanko ja tähtianikset. Keitä miedolla lämmöllä sekoittaen ja lisää lopumpana luumut. Mikäli luumut ovat kuivahtaneet, ne voi heittää mukaan jo alussa. Mausta suolalla, kun puuro on kypsää. Kerää mausteet pois ja nauti kiireettä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti