torstai 31. tammikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 4

Pudotustehtävä. Ihan pikkiriikkisen aikaa harmitti, kun en päässyt sienimetsään, mutta vain hetken. Ei sinne pudotustehtävän paineen alle vapaaehtoisesti halua. Mutta sienestys vaan on niin kivaa! Okei, tutussa metsässä, jossa tunnet seudut ja tiedät paikat. Uusien sieniapajien löytäminen onkin sitten jo toinen juttu...
Lapsuudesta on muutama muisto, jolloin parhaimmillaan pärevasuilla :) isän kanssa kannettiin rouskuja kotiin. Sienet ryöpättiin pyykkipadassa, niitä oli niin paljon! Äidin kanssa ihan mökin lähimetsistä poimittiin voitatteja, haperoita, keltarouskuja, vaaleita orakkaita; herkkutatteja en muista kovin löytyneen. Pensaiden alla kasvoi mustarouskuja, joita ei enää suositella syötäväksi. Mutta ylitse muiden makunsa puolesta lapsena oli kehnäsieni! Kanttarelleja ja tatteja oli siis vähänlaisesti, enkä kovin lampaankäävästä tykännyt, kun se pannulla muuttui vihertävänkeltaiseksi ja vähän limaiseksi. Vaalea orakas on taas kovin mieto, ja mustia torvisieniä ja suppilovahveroita en muista nähneeni tuolloin. Mutta kehnäsieni, niitä oli paikoin paljon! (Seitikeistä sen erottaa mm. varressa olevasta sukasta) ... no, keksittiin äidin kanssa taputella isojen kehnäsienten lakin alapinnalle ohut kerros jauhelihaa, suolaa, pippuria ja paistettiin niistä herkulliset pihvit monen monta kertaa! Lapsuuden ruokamuistot ovat niitä parhaita; kaikki maut, tuoksut, värit, tunnelmat ovat syöpyneet niin vahvasti mieleen!

Myöhemmin on ollut suuri ilo hyvinä sienivuosina kantaa kassikaupalla (kyllä, muovikassit ovat hyviä; eivät paina paljon, kulkevat taskussa ja mahtuu sieniä, mutta sienet pitää puhdistaa metsässä) niin herkkutatteja, suppilovahveroita, mustavahakkaita, mustia torvisieniä... ja huonoina vuosina sitten aika vähän...

Juttu syrjäytyi, kun on niin rakas aihe... No, olihan se helpotus, kun sai seurata kokkausta parvelta. Aika vähän metsästä sieniä näytti löytyvän, mutta kameran välityksellä maasto näytti kyllä kovin kuivalta. Toki pienestäkin määrästä sieniä saa herkkua aikaan!
Mutta jännitti siellä ylhäällä välillä enemmän kuin silloin, kun itse kokkaa! Kun ehtii katsoa, mitä toiset tekevät, ja meillä kaikilla parvelle päässeillä riitti kommentoitavaa paineen alla työskentelijöiden toimista. Kyllä taidettiin huudella sieltä välillä vähän liikaakin. Mutta erittäin opettavaista katsoa muiden tekemisiä ihan kunnolla.

Ei siis päästy maistelemaan, mutta paljon herkullisia tuoksuja sieltä alhaalta kantautui! Ja kovat oli paineet! Kaiken kaikkiaan, melko tasaväkiseltä kokkailu meille näytti, mutta makujen suhteen tuomaristo oli hyvin kriittisiä! Annoskauneudessa taisivat naiset loistaa, Mutta maku ratkaisee; Piia joutui jättämään kisan! Kilpailu on kovaa!
Ja kyllä Juuli oli ansaitusti paras peuraan piilotetuilla haperoilla ja paistetuilla kanttarelleilla!

Vaan mitä on vuorossa ensi tiistaina? Veikkaan, että jotain järisyttävän huikeaa on meidän menoksemme keksitty!


Korvasienirisotto. 
Siis, tältähän sen risoton ei pitäisi näyttää: vaikka risoton kypsyysaste oli tässä napsahtavan kohdallaan, kuvattavaksi risotto on haastava; ehti jäähtyä ja jämähtää! Ensi kerralla paremmin!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 3


Taas mysteerilaatikko! Ensimmäinen ajatus MasterChef-keittiöön astuessa. Mitä sieltä mahtaa tällä kertaa löytyä? Ettei vaan sisäelimiä... 10 euron seteliä ei kukaan kyllä aavistanut etukäteen!
Apua, mitä ihmettä sieltä kaupasta nyt ostan! Vaihtoehdot vilisivät mielessä, eikä vielä taksissakaan ollut oikein selvää; kiinalaista vai mitä ihmettä...railakkaan jännittyneen puheensorinan läpi ei kuullut edes omia ajatuksiaan. Lopulta hahmottui lohta ja pastaa sisältävä annos. Yritin painaa mieleen kaikki tarvittavat ainekset: tuoreita herneitä, omena, sitruuna, rucola, sipuli, valkosipuli, parmesan, gorgonzola ja kalaa. Keittiössä oli käytettävissä vehnäjauhot, sokeri, kananmunat, kerma, oliiviöljy ja rypsiöljy, suola ja pippuri.
Tuntemattomassa kaupassa voi hyllyjen järjestys olla yllättävä, mutta ensinnä olivat vihannekset ja yrtit. Toiveikkaana otin vielä yrttejä, kun jos jokin listan aineksista jääkin uupumaan, niin on sitten jotain tilalle. Kassallahan voi luovuttaa ylimenevät tuotteet takaisin. No ei tullut tietenkään yrttejä ja sitruunasta ja omenastakin piti luopua...Omena olisi sopinut hyvin lasagnen väliin, mutta ei voinut mitään.

Paluumatkalla vertailtiin toistemme ostoksia ja jonkun huulena heitettämä mahdollinen ostoskassien vaihto tuomareiden määräyksestä sai hymyt hetkeksi hyytymään. No eivät onneksi tuota keksineet!



75 minuuttia on lyhyt aika. Mielessä oli kuitenkin selkeä suunnitelma, missä järjestyksessä kannattaa edetä. Lohiconfitia olin tehnyt kerran, ohjetta täällä
Kesällä tein pastaa pari kertaa vuosien tauon jälkeen. Ajattelin jo tuolloin, että pastataikina pitää pystyä tekemään tarvittaessa tavallisista vehnäjauhoista; kerran taisin tehdä italialaisista 00-jauhoista. 
Koko ajan tehdessä mietti seuraavaa vaihetta ja pöytää siivotessa samalla tuumaustauko. Kaikki saatiin lautaselle! Ei siinä juuri muiden menosta tiennyt mitään, niin oli keskittynyt omaan suoritukseensa. Muutaman kerran tuomarit kävivät heittämässä kommentteja.
Kalan kanssa vähän jännitti, muuten olin annokseen tyytyväinen. Mutta riittäisikö se sittenkään. Kuullessani tuomareiden ylistävät kommentit, en voinut uskoa korviani! Että täydellistä pastaa, jotain vertausta ammattilaisiin - piti kysyä jälkeenpäin kavereilta, kun olin niin ihmeissäni - ja kalakin oli täydellistä! Mutta Klasun kakkua maistaneena en vieläkään laskenut mahdollisen voiton varaan; koskaan ei voi tietää. Olihan se ihmeellistä, kun sitten kuuli nimensä! Kyllä jo tuomareiden loistavat kommentitkin olisivat riittäneet, olivathan ne ihan uskomattomia, mutta että vielä tehtävän paras! Mahtava fiilis ja helpotus, kun voi huilia seuraavan tehtävän ajan. Vaikkei itse joudukaan kokkaamaan, jännittää, mitä sieltä tulee! Torstaina taas jatkuu nelosella klo 20!


lauantai 26. tammikuuta 2013

Timjamijäätelöä, Kriek-kakkua ja kirsikkakompotti

Kesällä kehittelin reseptin porterkakkuun portersiirappeineen. Yhtenä iltana tuli ajatus, että sitä pitäisi tehdä vaaleana versiona. Tarvitaan siis vaaleaa olutta. Näitä päähänpistoja varten jokunen erikoisolut olikin kaapissa, ja kirsikkaolut valikoitui kokeeseen. Kriek-oluessa on hyvin voimakas hapankirsikkainen maku, juoma on tehty samaan tapaan kuin oluet. Pakastettuja tai tölkkihapankirsikoita en ole kaupoissa nähnyt, mutta kuivattuja hapankirsikoita, jotka antavat potkua myös vaikkapa riistakastikkeeseen, löytyi Punnitse ja säästä-kaupasta. Valkosuklaa on itsessään hyvin imelä, joten vähensin sokerin määrää. Kakku on ehdottomasti parhaimmillaan samana päivänä, jäähtyneenä; kirsikkaoluen maku ei erotu niin hyvin lämpimästä kakusta, seuraavina päivinä tai pakasteesta kakun kuohkeus kärsii.
Kakkuun ja kompottiin menee yhteensä 4 dl kirsikkaolutta, tarvitaan siis 2 pulloa.
Timjamijäätelö oli myös kokeiltavien listalla, ja timjami ja kirsikka sopivat hyvin yhteen, joten pienen googlettamisen jälkeen löytyi ohje, jota pienensin ja hiukan muutin.
Koska jäätelö nousi näistä ehdottomaksi suosikikseni, ohje on ensimmäisenä.

Timjamijäätelö

4.5 dl kermaa
2.25 dl maitoa
1 dl sokeria (1/2 dl sokeria,1/2 dl glukoosia)
2 rkl hunajaa
8-10 tuuheaa oksaa tuoretta timjamia (1/4-1/3 ruukkua)
ripaus merisuolaa
4 keltuaista
1/2 tl vaniljaa (1 tl vaniljasokeria)
(1/2 liivatelehti)
(2 tl glyserolia)

Kiehauta kerma, maito, glukoosi ja hunaja timjamin kanssa. Sitä saa olla reilusti, meikäläiset oksat ovat aika vaatimattomia. Anna seisoa tovi maustumassa. Jos glukoosia ei ole, laita enemmän sokeria ja vaahdota ne keltuaisten kanssa (vanilja/vaniljasokeri mukaan). Kuumenna kermamaito uudelleen ja kaada ohuena nauhana keltuaisvaahdon sekaan samalla sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna, kunnes sakenee. Ei haittaa, jos massa pääsee kiehahtamaan, se kannattaa siivilöidä jokatapauksessa tasaiseksi. Jäähdytä yön yli jääkaapissa. Aja jäätelökoneella jäätelöksi.Lisää valmistusvaiheessa glyseroli. Liivatetta voisi lisätä massaan sen ollessa vielä kuumaa, jolloin jäätelö ei syödessä sulaisi niin äkkiä.

Valkosuklaa-Kriek-kakku

200 g voi
200 g valkosuklaata
100 g sokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa (saa olla karkeaakin)
1 tl leivinjauhetta
2 dl Kriek kirsikkaolutta

Sulata voi ja valkosuklaa kattilassa. Vaahdota sokeri ja kananmunat. Lisää hiukan jäähtynyt voisuklaamassa joukkoon, kuivat aineet ja lopuksi olut. Vuoraa vaikkapa neliövuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 180 asteessa kiertoilmalla 35 minuuttia.

Kirsikkakompotti

2 dl kirsikkaolutta (Kriek)
1 dl kuivattuja hapankirsikoita (punnitse ja säästä)
1 dl fariinisokeria

Kiehauta olut ja kirsikat, anna kirsikoiden pehmetä. Siivilöi olut kattilaan ja lisää sokeri, keitä hetki kasaan, niin että seos hiukan paksunee. Lisää kirsikat. Jäähdytä.


Jäätelö on tämän annoksen helmi! Timjamin maku on ihastuttava, pieni vanilja tukee sitä. Kirsikkakompotti on voimakkaan makuinen ja herkästi peittää jäätelön maun alleen; muutoin erittäin käyttökelpoinen ja varsinkin vienosti kirsikalta maistuvan kakun kanssa. Koristeena kandeerattu timjaminoksa: kastettu valkuaisessa ja pyöräytetty hienosokerissa.

perjantai 25. tammikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 2


Eipä aamulla aavistanut päivän tehtävää! Taitotehtävässä kuhan fileointi!
Kalamestarin oppitunti oli oikein valaiseva. Ei silti, ettenkö kalaa olisi fileoinut ennenkin; useammin on tullut ostettua kokonaista kalaa kuin valmista filettä. Kalaa tulee syötyä usein; huomattavan paljon useammin kuin lihaa. Kesän kuluessa treenasin niin monella kalalla, kuin vaan jaksettiin syödä. Mutta ei sitten ihan tarpeeksi!

Kolme minuuttia oli niiin lyhyt aika, että pelotti. Eikä se homma putkeen mennytkään! Läksin tekemään äsken saatujen oppien mukaan, eli kala toisin päin, kuin kotona fileoidessa; virhe!
Kuhassa on kovat ruodot, ja aloitusviillossa tuntui, että joko veitsi on tylsä tai tämä kala on kiveä! Seuraavassa hetkessä veitsi humpsahtikin sitten vähän turhan syvälle... yritä siinä sitten pelastaa mitä pelastettavissa on! Harmitti niin vietävästi ja kun kello vielä kävi viimeisiään, tuntui, että iskee paniikki! Viimeinen ajatus viimeisillä sekunneilla oli, että jos tästä tipahdan, en ilkeä mennä kotiin! Ja olisi pitänyt älytä harjoitella erilaisilla veitsillä; oma fileointiveitseni on ohutteräinen ja taipuisa, kun kilpakeittiön veitsi oli jäykkä kuin mikä; selittelyn makua... Iikka oli ihan käsittämätön! No ei noista fileistä nyt lopulta kauheasti haukuttu, mutta nämä olivat fiilikset.

Aika lannistunut olo 3 minuutin jälkeen. Eikä meno parantunut! Takarivistä kaloja valitsemaan oli pisin matka, eikä asiaa parantanut, että kuvaustauolla silmän sidekalvolle tuli verenvuoto; ei ollut roska mikä kaiherti, vaan pieni suoni rapsahti. Siinä tuli kylmällä haudottua ja kysyttyä kollegalta neuvoa puhelimitse; eihän tuohon mitään varsinaista hoitoa ole, vaan kestää aikansa, kunnes häviää...ei tehnyt mieli juosta...
ja kyllä, kesken kokkauksen asia tarkistettiin vielä toisen kollegan toimesta ja verenpainekin mitattiin vastusteluistani huolimatta; kiire kokkaamaan (ihan normipaineet).

Viimeisiä kaloja siis vietiin ja ajattelin, että mitä tahansa kunhan ei silakkaa! Ei tällainen järviseudun asukki ole silakkaa tottunut laittamaan! Sainkin käsiini kampelafileet! Onneksi fileet; edellisestä kampelastani on useampi vuosi, niitä harvemmin näkee meidän kalatiskissä, ja kampelan fileoinnista on vielä kauemmin. Kesäinen kalakeittokirjan selailu muistui mieleen, jossa kampela arvosteltiin maultaan niin miedoksi kalaksi, että se kannattaa leivittää. Ja olihan nuo fileet niin ohuet, että helposti menevät yli.
Siis korppujauhoja, vehnäjauhoja, lisukkeista ei ollut selkeää ideaa, joten ruokavarastosta koetin napsia mahdollisimman paljon kasviksia. Papuja, pinaattia, pieniä porkkanoita ja kanttarelleja. Kastikkeeksi päätin tehdä kalaliemipohjaisen valkoviinikastikkeen. Missä korppujauhot? Ei löytynyt. Hätäpäissäni nappasin paahtoleipäpaketin. Ei tullut mieleen mantelijauhokaan...

Ajatuksia oli vaikea koota, ja välillä tuntui, että tekemisessäkään ei ollut selviä säveliä. Harmitti niin vietävästi, ja tuntui, että ihan sama, jos tämä reissu loppuu nyt tähän.
Maustoin kalan suolalla ja pippurilla, pyörittelin vehnäjauhoissa, kunnes huomasin, että kananmunia en muistanut ruokavarastosta ottaa! Voi hemm... Siinä sitä sitten lätkii kalan pintaan murustettua pehmeää paahtoleipää, huonolla menestyksellä, eihän se siihen tahtonut tarttua, ja jotenkin pelkkä vehnäjauho ei tuntunut riittävän! Ei kala mennyt ylikypsäksi ja osa kasviksista näytti jopa siedettäviltä, kastike kohtalainen; suolan puutetta taisi olla! Suolamylly opettelutti.

Mutta mutta, olosuhteisiin nähden kyllä :), en joutunut pudotusuhan alle ja kisa jatkuu meikäläisen osalta, HUH! Annan puolesta harmittaa. sillä Annalla oli kova into olla mukana ja oppia uutta, ja Annan reipas meininki toi oman hauskan lisänsä meidän sekalaiseen sakkiin!

Kalaruokakuvia treeneistä ennen kisaa:





keskiviikko 23. tammikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 1

MasterChef Suomen kolmas kausi alkoi eilen vauhdikkaasti mysteerilaatikkotehtävällä. Selvisihän se nopeasti, miksi toisilla oli tyhjä laatikko; kyseessä oli paritehtävä. Kilpailun alussa ei toisten taidot ja vahvuudet olleet vielä selvillä, vastahan oltiin tutustuttu. Vieressä seissyt Iikka vaikutti kyllä parhaalta valinnalta, niinpä siis nopea siirtyminen vasemmalle. Heti raaka-aineiden paljastuttua alkoi kuumeisesti miettiä, mitä noista saisi aikaiseksi.
Hyvin lähti yhteistyö Iikan kanssa sujumaan; suurempia näkemyseroja ei ollut ja aika nopeasti päätettiin, mitä lähdetään laittamaan. Peuran paisti päätettiin ensin jättää suosiolla käyttämättä.
Jälkiruokaosio lankesi automaattisesti minulle ja Iikka kävi innokkaasti hummerin kimppuun. Hummerin kylkeen tuli sous videe-tekniikalla kypsennettyjä vihanneksia ja minä tein lisäksi maa-artisokkacouscousin( napakaksi kypsennettyä maa-artisokkarouhetta, suolaa mausteita). Rapuliemeen ei ehtinyt tulla makua, joten Iikka vaihtoi kastikkeeksi majoneesin. Jossain vaiheessa huomattiin, että yhdestä hummerista jää kovin vähän syötävää, joten muutettiin annosta surf and turf-tyyliin. Kun liha ei olisi enää ehtinyt kypsyä uunissa, päätettiin ruskistaa sitä hetki pannulla, maustaa ja leikata siitä ohuita siivuja.
Jälkiruoaksi päätettiin tehdä suklaa-jogurttimoussea, lakkakonjakkikastiketta ja tuille-keksi.
Eihän se tehtävä ihan putkeen mennyt, kuten ohjelmasta näki. Vaikka pääruoan komponenttien maut olivat omasta mielestä kohtuu onnistuneita, lihan kypsennys ei vakuuttanut tuomareita. Vakuumikypsennetyistä vihanneksista tuli kehuja sekä maa-artisokasta. Olihan se asettelu vähän sekavaa...
Jälkiruoan kanssa jännitti eniten; kerma oli ehtinyt vähän lämmetä ja oli hankala vatkata ja moussen hyytyminen jäljellä olevassa ajassa arvelutti, mutta hyvinhän se ehti. Mutta jälkkäristäkään ei sitten kehuja tullut! Tuille jäi pehmeäksi, kun hätäilin sen liian aikaisin uunista. Moneen kertaan maisteltiin mousse jälkeenkinpäin, ja meistä maussa ei ollut moittimista...

Kuvamateriaalia meidän kokkailusta Iikan sujuvasanaisella esittelyllä voit katsoa täällä: http://www.nelonen.fi/ohjelmat/masterchef-suomi/461877-mc3---jakso1-aila-ja-iikka-saavat-tehtavassa-enemman-aikaan-parina-kuin-kaksi-erikseen

Haastava puolitoistatuntinen! Kahden kilpailijan kotiin lähtö heti avausjaksossa oli musertavaa! Ja huomenna painetehtävään!


maanantai 21. tammikuuta 2013

Taimenta kolmella tapaa

Hallin ollessa kiinni remontin vuoksi kaikki kalaostokset täytyy tehdä kauppojen kalatiskeiltä. Ehkäpä kalatiskeillä onkin panostettu viime aikoina muutenkin enemmän, ja muistaakseni jonkin kaupan pihassa oli ihan ekstrana kalan myyntiä. Kyllä mielellään näkisikin kalatiskien valikoimat jatkuvasti monipuolisena ja mahdollisimman tuoreena. Postiviivista on, että myös kokonaista kalaa on tarjolla. Niinpä kassiin ui viikonloppuna Ahvenanmaalla kasvatettu taimen, josta sain päähäni valmistaa taimenta kolmella tapaa. Valmistustavoista voi aivan hyvin poimia aterian suuntaa antamaan vain yhden, mutta hyvin ne menivät kaikki samalla lautasellakin. Käytössä oli 750 g kokonainen taimen, josta riittää ateriaksi kahdelle näin valmistettuna. Kalaksi käy myös nieriä, kirjolohi tai lohi.



Taimenta kolmella tapaa: pastramia, savustettua ja uunissa kuorrutettua taimenta

Fileoi taimen ja käsittele fileet nahattomiksi ja ruodottomiksi. Leikkaa pyrstöt erilleen siinä kohtaa, kun vatsa loppuu. Leikkaa paksut selkäpalat pitkittäin erilleen vatsaosasta. Paksut selkäpalat käytin pastramiin, ohuet vatsapalat savustin ja pyrstöt kuorrutin ja paistoin uunissa.

Taimenpastrami

Taimenen (tai lohen) selkäosaa
suolaa, sokeria
rose- ja viherpippuria, fenkolin siemeniä

Punnitse (tai mittaa) saman verran suolaa ja sokeria astiaan, johon kalapalat mahtuvat ja sekoita. Upota kalat seokseen ja laita kylmään neljäksi tunniksi. Huuhdo kalat. Ota reilusti kelmua ja kääri kalapötkö kerrallaan tiukasti kelmuun, solmi toinen pää ja kierrä kelmua toisesta päästä niin kireälle kuin saat, samalla pötköstä tulee pyöreä. Tee samoin toiselle selkäpalalle. Laita jääkaappiin odottamaan.



Murskaa morttelissa tms. roseepippuria, viherpippuria ja vaikkapa fenkolin siemeniä. Poista kalojen päältä kelmut ja pyörittele kalat seoksessa. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja pyörittele kalatangot nopeasti pannulla, niin että ne saavat hiukan väriä ja pinta menee kiinni. Jätä odottamaan.

Teesavustettua taimenta

esim. taimenen vatsapalat
suolaa

savustukseen:
riisiä, teetä, tummaa sokeria (fariini), (tillin siemeniä), (santelipuujauhetta)

Aiemmin wokissa on savustunut mm. ankkaa; ohjetta löytyy täältä.

Tee 10% suolaliuos, mittaa 500 ml vettä ja lisää siihen puoli dl suolaa. Kiehauta ja anna jäähtyä. Ohuille vatsapaloille riittää 10 minuutin suolaus liemessä, paksummat palat saavat olla vähintää 15 minuuttia. Kuivaa kalat.
Repäise foliosta pala wokkipannun pohjalle, laita kaikkia puolisen dl; teetä (esim. mustaa maustettua teetä, käytin tangerine-maustettua), riisiä ja sokeria. Sekoita. Mausteita voi lisätä; laitoin 1 -2 tl tillin siemeniä ja saman verran santelipuujauhetta. Varaa pala foliota, jolle kalat reilusti mahtuvat. Laita wokin päälle kansi ja kuumenna, kunnes alkaa muodostua savua. Laita kalat folion päällä wokkiin ja kansi päälle, pienennä tehot keskilämmölle. Savusta 8-10 minuuttia. Pidempi savustus saa aikaan kitkerää makua. Jos kalapalat ovat paksuja, loppukypsennystä voi tarvittaessa kokeilla käärimällä folioon. Ohuille paloille aika riittää hyvin.

Kuorrutettua taimenta

Taimenen pyrstöpalat
tuoretta korianteria puska
suolaa, 2 tl voita, pippuria, hiukan valkosipulia
Pilko korianteri hienoksi, laita mortteliin suolan ja valkosipulin kanssa ja hierrä sileäksi. Lisää voi.
Kuorruta kalat seoksella ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Lisukkeet ja kastikkeet:

paketti siitakesieniä, paketti pinaattia ja 2-3 rkl suolaamattomia pistaasipähkinöitä

Tilliöljy

puntti tilliä, suolaa, öljyä

Passionemulsio (majoneesi)

parin passionhedelmän mehu, ripaus sokeria
2 keltuaista, suolaa, rypsiöljyä, 2 tl vuohenjuustoa, pippuria

Passionmehua, tai oikeastaan pyrettä jäi tähteeksi macarontäytteiden valmistuksesta. Kaavi passionhedelmän liha kattilaan ja lisää tilkka vettä ja ripaus sokeria. Kiehauta ja siivilöi. Jäähtyessään seos paksunee.
Laita sekoitusastiaan 2 keltuaista, ripaus suolaa ja 2 -3 tl passionpyrettä. Sekoita sauvasekoittimella tai vispilällä ja lisää ohuena nauhana öljy, maun mukaan n. puoli dl. Lisää notkea vuohenjuusto ja sekoita hyvin, mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Leikkaa tilli pienemmäksi ja aja blenderillä tai vastaavalla öljyn kanssa hienoksi. Öljyn määrän voi säätää mieleisekseen, ihan kuivana tilli ei kuitenkaan mene hienoksi. Mausta suolalla.

Paista siitakkeet pannulla tilkassa öljyä, lisää rouhitut pähkinät ja lopuksi pinaatin lehdet, jotka pyöräytetään vain nopeasti.
Kokoa antimet lautaselle. Kuvassa on myös passionpyreetä.

Osaset erilaisine makuineen sopivat mielestäni yllättävän hyvin yksiin. Lisäksi oli vain vihreää salaattia. Yhtä hyvin voi tehdä pastramin alkuruoaksi vaikkapa tavallisella majoneesilla ja niin edelleen, mutta jos aikaa on, on ihan kiva puuhastella ja kokeilla erilaisia tekniikoita. Loppujen lopuksi näiden toteutus yhtä aikaa ei vie sen enempää aikaa, kuin laittaa samalle aterialle kolme ruokalajia tai useampia lisukkeita.


Ja jälkkäriksi itse tehtyä jäätelöä, jonka makuaineena on kuvassa näkyvä kandeerattu yrtti. Ohjetta lopunpana viikkoa; sitä ennen jokunen sananen  MasterChef Suomi kolmannen kauden tämän viikon jaksoista, kunhan ne on nähty! Pysykää kanavalla !

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Mantelijäätelö

Joululomalla tuli kokkailtua kaikenlaista. Mantelijäätelö oli varsin onnistunutta, joten ohje on syytä laittaa tänne. Mallia otettiin Murun keittokirjasta, pienin muutoksin. Murun jäätelöissä on valtaisa määrä keltuaisia, niitä karsin ja vastaavasti lisäsin kermavaahtoa, kun kotikoneella tehdystä maitojäätelöstä kaikista vippaskonsteista huolimatta tahtoo tulla pakastimessa liian kovaa. Siivilöinti kypsennyksen jälkeen takaa sen, ettei massassa ole kokkareita, jos vaikka keltuainen kypsyi liikaa.

150 g mantelilastuja
4.5 dl täysmaitoa
1 dl kermaa
(1 rkl glukoosisiirappia)
1 rkl mantelilikööriä (Amaretto)
4 keltuaista
140 g sokeria
2 dl kermaa vaahdotettuna
(2 tl glyserolia)

Paahda mantelilastuja kuivalla pannulla, kunnes ovat kauniin kullanruskeita. Lastut palavat herkästi; tarkkana saa olla. Laita maito ja 1 dl kermaa kattilaan mantelilastujen kanssa ja kiehauta. Lisää glukoosi (jos ei ole saatavilla, voi jättää pois) ja likööri. Jätä maustumaan pariksi tunniksi. Siivilöi.
Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Kuumenna maitoseos ja vatkaa kuuma seos keltuaisvaahtoon. Kypsennä vielä kattilassa keskilämmöllä, kunnes seos hiukan sakenee ja kananmuna on kypsää. Anna jäähtyä, siivilöi. Kotijäätelökonetta varten massa kannattaa jäähdyttää jääkaappilämpötilaan. Lisää vaahdotettu kerma ja valmista jäätelökoneessa. Glyserolia (esim. Chez Mariuksesta) voi lisätä pari tl; ehkäisee jäätymistä, kuten glukoosikin.


Hyvää oli! Paahdetun mantelin maku on täyteläinen ja voimakas. Omaan makuuni jäätelö voisi olla vähemmän makea. Lautasella sitruunalla maustettu madeleine.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Punajuuri-päärynäpizza

Piti saada tehdä jokin suolainen piirakka. Teki mieli käyttää lempiaineksia, joista olisi voinut itsessään tulla salaatti. Tuli pizza. Tuli oikein hyvä! Ei sentään ollut ananasta...


Pizzapohja

3 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
8 dl vehnäjauhoja (puolet durum,puolet tavallista)
1 rkl suolaa (reilu)

Täytteet

2 etikkapunajuurta
1 pieni päärynä
1 pkt tuoretta pinaattia (70 g)
n. 70 g homejuustoa
1 purkki creme fraichea tai smetanaa
150 g juustoraastetta
rosmariinia, timjamia (mielellään tuoreita), suolaa, pippuria, hiukan valkosipulia

Tein taikinan yleiskoneella, mutta onnistuu hyvin käsin, kunhan jaksaa vaivata hiukan pidempään. Liota hiiva kädelämpöiseen veteen. Lisää öljy, sokeri ja puolet jauhoista. Vaivaa yleiskoneella taikinakoukulla hetki, lisää vehnäjauhoja sen verran, että taikina alkaa tarttua koukkuun, mutta on edelleen pehmeää. Jauhoja jää tähteeksi. Anna koneen vaivata hiljaisella nopeudella 10 minuuttia. Käsin alusta niin pitkään kuin jaksat. Lisää suola ja lisää koneen tehoa muutamaksi minuutiksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi (vaikkapa hitusen lämmitetyssä uunissa).

Laita pelti uuniin ja laita uuni lämpiämään 225 asteeseen (kiertoilma).
Kauli jauhotetulla (loput jauhot) työpöydällä pellin kokoiseksi ja nosta leivinpaperin päälle.
Sivele pohjan päälle smetana tai creme fraiche, kumpaa sattuu olemaan. Ripottele päälle puolet juustoraasteesta ja reilusti rosmariinia. Lisää pinaatti, murustettu homejuusto ja viipaloidut punajuuret ja päärynä. Mausta. Ripottele päälle loppu juustoraaste.
Vedä pizza esilämmitetylle pellille ja paista noin 20 minuuttia.


Reunat kohosivat melko muhkeiksi; hiukka pienempi taikina tai vähän vähemmän hiivaa riittäisi 60 cm pellille. Päälle kannattaa vielä rouhia merisuolaa; päärynän ja punajuuren imelyys kaipaavat sitä. Tai täytteeksi voisi lisätä kaprista. Creme fraiche pohjalla antaa mukavasti kosteutta ja happamuutta. Oikein maukas vaihtoehto perinteiselle pizzalle!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Helppo marsipaaniruusu

Nopea ja helppo tapa tehdä marsipaaniruusu. Tarvitset marsipaanin lisäksi tavallisen muovitaskun ja veitsen tai palettiveitsen.


5 terälehteä yleensä riittää. Tee pieni pallo ja seuraavasta aina suurempi.


Laita pallot muovitaskun väliin ja litistä peukalolla. Koeta ohentaa toinen reuna mahdollisimman ohueksi.


Lehti irtoaa parhaiten palettiveitsellä. Askartelukaupan ym. palettiveitset käyvät oikein hyvin.


Kierrä pienin lehti mahdollisiman suppuun. Laita seuraava lehti sen ympärille.


Lehtien asettelusta voi ottaa mallia aidoista ruusuista.



Leikkaa ylijäävä marsipaani pois.


Valmis ruusu.


Esimerkkiruusujen värissä ja lehtien paksuudessa on toivomisen varaa; lehtiä voi vielä muotoilla ja ohentaa kiinnittäessä. Harjoitus tekee mestarin.
Tekniikka toimii marsipaanilla, koskapa se rasvaisena irtoaa muovista. Sokerimassa jämähtää kiinni.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Master Chef 2013

No niin, tervetuloa jännittämään kanssani 22.1 klo 20 lähtien aina tiistaisin ja torstaisin, kun meikäläinen kokkaa 13 muun rautaisen amatöörikokin kanssa Suomen kolmannella Master Chef-kaudella! Pitäkää peukkuja!

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/masterchef-suomi/437377-he-ovat-uudet-masterchef-suomi--kokelaat





tiistai 8. tammikuuta 2013

Creme brulee sitruunaruoholla

Kun edellisistä creme bruleista on jo hitusen aikaa, oli sopivaa juhlistaa loppiaisen seurusteluateriaa laatujälkiruoalla. Vanilja on suosikkimauste lähes joka paikassa, mutta nyt halutti kokeilla jotakin raikkaampaa.

Sitruunaruohon makuinen creme brulee 
noin 4 annosta

2 dl kermaa
1 dl maitoa
2 sitruunaruohoa
4 keltuaista
1/2 dl sokeria

vaaleaa ruokosokeria ja kaasupoltin

Pilko sitruunaruohot sentin pätkiksi ja kiehauta maidon ja kerman kanssa. Jätä maustumaan joksikin aikaa. Vatkaa sokeri ja keltuaiset hetken aikaa, älä vaahdota. Kuumenna kermamaito uudelleen ja siivilöi se keltuaissokeriseokseen koko ajan hämmentäen. Jaa annoskippoihin; 4 normaalikokoista, pienempiä (foliovuokia) saa viisi. Kypsennä 100 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia (pienissä foliovuoissa riittäisi hiukan lyhyempikin aika), kunnes seos on hyytynyt, vuokaa heiluttaessa vielä tytisevä. Anna jäähtyä, vaikkapa jääkaapissa. Ripottele ennen tarjoilua vaaleaa ruokosokeria pinnalle ja sulata sokeri kullankeltaiseksi, jäähtyessään rapsahtavan lohkeavaksi pinnaksi kaasupolttimella. Älä polta! Vaihtoehtoisesti pikainen sulatus uunissa grillivastuksen alla.


Vaihteeksi vaniljan sijaan mukavan raikas sitruunainen maku. Ruokosokerista syntyy paras pinta.
Voisi kokeilla hiukan lisätä maidon määrää ja maustaa vielä limen mehulla...

maanantai 7. tammikuuta 2013

Sukiyaki

Sukiyaki, japanilainen pataruoka, on ollut meidän perheen herkkuruokaa siitä lähtien, kun sitä ensimmäisen kerran maistettiin Kabukissa joskus ihan 90-luvun alussa. Sen lähempänä Japania en ole ollut. Kabukin vaatimaton miljöö, täydet pöydät ja herkullinen ruoka olivat niin mieleenpainuvia, että lapsikin piti siihen tutustuttaa vuosikymmen myöhemmin. Sukiyaki löytyi listalta tuolloinkin, ja lapsi saatiin koukutettua. Siitä lähtien nabe-padan ääressä otettiin vastaan uutta vuotta, mutta tänä vuonna herkuteltiinkin vasta loppiaisena, nuorison loman viimeisenä päivänä.
Japanilaiset nabe-ruoat valmistetaan pöydässä olevassa padassa kuumentimen päällä. Ne ovat siis mitä oivallisinta seurusteluruokaa, eikä emännän tarvitse lymytä yksikseen keittiössä. Ainekset on nopeasti pilkottu ja kulloinenkin kastike sekoitettu. Vieraat voivat yhtä hyvin osallistua ruoan rakentamiseen.
Tähän saakka pannuna toimi meillä vanha valurautainen pieni pata, joka oli aikoinaan tarkoitettu ranskalaisten paistamiseen. Fonduepadan mukana tullut spriilämmitin ja teline passasivat kuumentimeksi. Ajat muuttuvat; aikaa sitten Lidl:stä edullisesti hankkimani induktiolevy korvasi hitaan ja aina kesken ruokailun sammuvan spriiliekin ja wokkipannua testattiin padan tilalle. Se mikä tehokkuudessa voitettiin hävittiin kyllä tunnelmassa; induktiolevyn jäähdytin hurisi hiukka häiritsevästi eikä systeemi ollut silmällekään niin kaunis. Silti, ruoan maku oli ihan ennallaan.
Sukiyakiin laitetaan perinteisesti mureaa lihaa, purjoa, siitakesieniä, tofua, kasviksia. Periaatteessa melkein mitä (japanilaisesta) jääkaapista löytyy. Kastike rakennetaan sakesta, mirinistä ja soijasta; tässä on paikallisia eroja. Kotioloissa käy hyvin valkoviini-soija-sokerikombinaatio. Ruoan kylkeen voi keittää halutessaan hiukan riisiä. Seuraava pyrkii olemaan niin lähellä Kabukissa aikoinaan syömäämme kuin muisti antaa periksi. Autenttinen kastike todennäköisesti oli sakeen tehty.

Sukiyaki 3- 4:lle

100-150 g naudan sisä- tai ulkofilettä/ruokailija
purjoa (1/2-1)
kiinankaalia 1
porkkanaa 1-2
retikkaa pätkö
siitake- tai portobellosieniä
tofua paketti
nuudeleita
1 kananmuna/ruokailija
tilkka öljyä pannun pohjalle

Kastike:
3 dl valkoviiniä
1 dl soijaa
6 rkl sokeria

Tällä suhteella tuli mielestäni varsin hyvä kastike. Ruokailun edetessä kastike pyrkii haihtumaan ja imeytymään ruokaan, ja sitä voi joutua jatkamaan. Jossain vaiheessa kannattaa lisätä ihan pelkkää vettä, muutoin kastike menee turhan suolaiseksi.

Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi; onnistuu paremmin kohmeisena. Leikkaa kiinankaali parin cm suikaleiksi, suikaloi kuoritut porkkanat ja retikka mahdollisimman ohuiksi. Tarkkaa määrää kasvisten suhteen on vaikea sanoa; jäljelle jääneistä kasviksista ja liemenpohjasta voi tehdä seuraavana päivänä vaikka keiton. Pilko suuret sienet kauniiksi, tofu suupaloiksi.
Jokainen ruokailija rikkoo kananmunan kulhoon ja sekoittaa rakenteen rikki syömäpuikoilla, jotka ovat myös kätevimmät ainesten poimimiseen pannusta.
Kuumenna tilkka öljyä pannussa, lisää ensin muutama lihasiivu ja kypsennä niitä hetki. Liha maustaa mukavasti kastiketta, jota voit hiljalleen lisätä pannuun sekä muita aineksia. Ruoan kypsyessä suupaloja nostetaan vatkattuun kananmunaan jäähtymään ja sitten nautititaan. Lisää kypsennettävää lisätään kunnes masut ovat ihan täynnä.




Arkeen on palattu tahoillamme hiukan haikein mielin. Kohta on kuitenkin talvi parhaimmillaan ja kevät tulee melkein huomaamatta; päivä on selvästi pidentynyt ja valoa tuovat myös loistavan väriset tulppaanit!


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Risotto nero ja kuningatarkampasimpukoita

Nuorison lista joululomaruoista - joulupöydän herkkujen lisäksi- sisälsi kalan, sukiyakin, sinihomejuuston (ja tietysti ruisleivän lisäksi) myös toiveen kampasimpukoista. Mielihyvinhän kaikki toiveet koetin toteuttaa ja ekstrana yllätyksenä vielä tuoretta tryffeliä (!), mutta kampasimpukoiden kanssa oli tulla vesiperä. Jostain syystä niitä ei kauppojen pakastealtaissa näkynyt. Lopulta Prisman hyllystä löytyi kuningatarkampasimpukoita. Sellaisia pienen pieniä, pari senttiä halkaisijaltaan olevia. Joskus ennenkin olen niitä ostanut, mutta nyt ihmettelin nimeä ja kokoa. Wikipedian mukaan kyseessä on Aequipecten opercularis, keskikokoinen kampasimpukkalaji, kooltaan noin 7 cm. Kuoret ovat usein värikkäät ja tarkemmin muistellessani olen joskus ostanut niitä kuorineen pakastettuna, valmiiksi maustettuna. Lajia tavataan Norjasta Kanarian saarten eteläpuolelle ja Välimerellä ja se on yleinen Pohjanmerellä. Täällä myytävät on pyydetty Koillis-Atlantilta.
Kesälomareissulta Venetsian lentokentältä ostamani risotto nero tuntui sopivan juhlavalta kampasimpukoiden kanssa juhlistamaan yhteistä viikonloppua. Vinkkiä löytyi tietysti Murun keittokirjasta. Riisipakkaus sisältää arborio riisiä ja kuivatun mustekalan musteen lisäksi kasvislientä, ja se neuvottiin kypsentämään sekoittamatta 600 g:ssa hiljalleen kiehuvaa vettä. Enpä tuota uskonut, vaan valmistin niin kuin muutkin risotot.
Ateria riittää kahdelle, useamman ruokalajin kanssa 3-4:lle.

150 g kuningatarkampasimpukoita (tai tavallisia)
voita ja oliiviöljyä paistamiseen, suolaa, pippuria

1 salottisipuli hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
200 g risotto neroa
1.5 dl valkoviiniä
nokare kanaliemikuutiosta (hyvän liemen puutteessa)
vettä
vastaraastettua parmesaania kourallinen
voita ja öliiviöljyä kypsennykseen + lopuksi 1-2 rkl voita
puolikkaan limen (tai sitruunan) kuori raastettuna+ mehu
pippuria

Kuullota sipulit voissa ja öljyssä. Lisää riisit pannulle ja pyöräytä hetki, sitten valkoviini. Lisää lientä/vettä vähän kerrassaan niin, että edellinen satsi on imeytynyt riisiin. 200 g riisiä vetää noin 7-8 dl nestettä. Kun riisi on vielä suht kovaa, taputtele sulaneet kampasimpukat kuiviksi ja ota pikaisesti kuumalla pannulla, jossa on voita ja öljyä, niihin kaunis väri. Jätä hetkeksi odottamaan. Riisin ollessa melkein al dente, sammuta levy, lisää parmesan, voi, pippuri, limen kuori ja mehu, tarvittaessa vielä tilkka nestettä. Tarjoile heti kampasimpukoiden kanssa.


Oli ihan älyttömän hyvää! Syötiin viimeiseen riisiin! Täytyypä ostaa joskus mustekalan mustetta, jos käsiinsä saa, tai ainakin tätä valmiiksi värjättyä riisiä; oikea juhlaherkku!

Perunagnocchit

Joululoma on mennyt siivillä ja kyllä kokattuakin on tullut, muttei liikaa. Joulun pyhien jälkeen mentiin aika monta päivää yksinkertaisilla salaateilla. Vaikkei mitään jouluähkyä tullutkaan, raskaiden, jopa tunkkaisten, vaikkakin niin hyvien jouluruokien jälkeen kevennys oli paikallaan. Ja tottapuhuen kyllä vuosi on oikein sopiva aika odottaa joulun perinneherkkuja; sitten niitä taas jaksaa muutaman päivän.
Gnocchit on yksi nuorisoni lempiruoista, ja niitä oli toivottu tälle lomalle. Kun pukin tuomasta  Murun keittokirjasta löytyi taas vähän erilainen gnocchiresepti, piti sitä tietysti kokeilla. Kirjassa gnocchit tarjoillaan karitsan kanssa, mutta mielestäni tuhtien perunamykyjen kyytipojaksi riittää tomaaattikastike.

Murun gnocchiohje poikkesi kolmessakin kohtaa niihin, mitä olen tottunut tekemään. Gnocchitaikina pitää mielestäni tehdä käyttämällä mahdollisimman vähän jauhoja, muutoin jauho maistaa liikaa ja tekee mykyistä raskaita. Omien taikinoideni kanssa olen kokenut ongelmaksi sen, että vähällä jauholla taikina on tarttuvaa ja löysääkin, ja vaikea työstää; leipoessa tarvitaan runsaastikin jauhoja. Ja joskus mykyt meinaavat hajota keittäessä; jauhoja pitäisi olla sopivasti.
Useimmissa ohjeissa perunat keitetään kuorineen, kuoritaan ja muussataan. Murussa perunat kuoritaankin ensin ja sitten survotaan. Onko sillä vaikutusta lopputulokseen? Pikaisen googlettamisen tuloksena löytyi kahta koulukuntaa perunamuusin teossa; toiset keittävät kuorineen, toiset kuorivat ensin. Kuorineen keittäminen takaa sen, että tärkkelys pysyy paremmin perunan sisällä ja peruna imee vähemmän vettä. Näin syntyisi vähemmän vetinen muusi? Perusteena oli myös se, että kypsät perunat on helpompi kuoria, varsinkin jos omistaa hyvän perunapuristimen, johon perunat voi laittaa kuorineen kuorien jäädessa survimeen. Heston Blomenthal taas valitsee täydelliseen muusiinsa pieniä perunoita, koska niissä on vähemmän tärkkelystä, huuhtoo kuoritut ja halkaistut perunat hyvin ja kypsentää niitä 72 asteessa puoli tuntia, niin että jäljelle jäänyt tärkkelys jää perunan sisään ja vasta sitten keittää ne. Näin syntyy vähemmän liimamainen ilmava muusi... 
Vaikuttaako perunan kypsennystapa sitten gnoccheihin?
Toinen ero käyttämiini ohjeisiin on kananmuna. En muista laittaneeni kananmunaa perunagnocchitaikinaan, jonka ohjeen olen ottanut italialaisesta keittokirjasta. Tässäkin taitaa olla koulukuntaeroja; roomaan sijoittuvan blogin ohjeessa laitettiin kokonainen kananmuna, Murussa taas pelkkiä keltuaisia.
Samaisessa blogissa kiloon muussattua perunaa lisättiin kananmunan lisäksi 300 g vehnäjauhoja. Murussa peruna- ja vehnäjauhoja. Tässä siis monta syytä testata ohje:

500 g perunaa (käytin rosamundaa)
3 keltuaista
5 rkl (75g) perunajauhoja
5 rkl (75g) vehnäjauhoja ( vehnäjauhot ja perunajauhot kyllä painavat eri verran...)
oliiviöljyä
voita
suolaa, pippuria
1/2 sitruunan mehu ja kuoriraaste

Kuori perunat ja keitä kypsiksi. Valuta ja anna kosteuden haihtua hetki kattilasta. Muussaa perunaraudalla tai haarukalla. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Lisää sitten nopeasti keltuaiset, jauhot ja loraus oliiviöljyä. Mausta suolalla, pippurilla, sitruunanmehulla ja kuoriraasteella.
Pyöritä kevyesti jauhotetulla leivinpöydällä ohuita pötköjä (sormen paksuisia) ja katko n. 2 cm pätkiksi. Itse painan ne vielä isoa haarukkaa vasten, jolloin ne ovat hauskemman näköisiä ja niissä on tarttumapintaa kastikkeelle. 
Kuumenna isossa kattilassa vesi, lisää suolaa (mielestäni maltillisesti; gnocchitaikinassa on jo suola). Keitä noin 2 minuuttia. Gnocchit nousevat pintaan nopeasti, kannattaa odottaa tuo 2 minuuttia. Valuta. Paista hetki voin ja oliiviöljyn seoksessa ja sekoita kastikkeen joukkoon. Tarjoile parmesanin kanssa.

Kastike:

2 tölkkiä tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1 sipuli hienonnettuna
1-2 valkosipulin kynttä
suolaa, pippuria, cayennepippuria, yrttejä
1 lihaliemikuutio
oliiviöljyä


Kuullota sipulit, lisää tomaatit, huuhdo tölkit tilkalla vettä. Keitä vähintään puoli tuntia miedolla lämmöllä, mausta. 


Gnocchit olivat herkkua, jälleen kerran! Vähäinen jauhon käyttö teki niistä kevyempiä, eikä jauho tosiaankaan maistunut, tosin ei kypsän jauhon pitäisi maistuakaan, mutta on se ihan eri juttu kuin perunan maku... Taikinan työstäminen oli huomattavasti helpompaa, kuin aiemmissa versioissa, eikä kovin paljoa jauhoa tarvinnut lisätä. Yhden kerran perusteella epäilen kuitenkin, että eniten rakennetta muutti keltuaisten käyttö, ja perunajauho; näillä taikina saatiin koossa pysyväksi vähemmällä vehnäjauholla. Ja perunajauhohan on tärkkelystä...Perunan keitto kuorineen tai ilman muusiin - sitähän pitäisi vähän tarkemmin testata...
Sitä ennen käyn testaamassa Murun antimet paikan päällä, ihan lähipäivinä!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Rapeita jättikatkarapuja, nuudeliwokki

Pitkästä aikaa wokkiruokaa ja jättikatkarapuja. Ohje oli oikeastaan nuudelisalaatille, mutta nyt se muunnettiin lämpimäksi ruoaksi. Kiinankaalia lisäämällä ruokaan saatiin enemmän kasviksia. Pavun iduista tulisi myös mahtava lisäkesalaatti tuoreen chilin kanssa; sitä pitää joskus kokeilla. Maapähkinöitä tulee ohjeella reilusti, mutta ne käyvät naposteltavaksi ja muihin ruokiin käytettäväksi. Kirpeä, hiukan tulinen (tuoretta chiliä voi lisätä ken haluaa) kastike tekee wokista tavallista raikkaamman. Kiva perjantai-illan ruoka.

1.5 dl kuorittuja maapähkinöitä
0.5 dl sakea (voisi korvata: vaaleaa sherryä, puolikuivaa valkoviiniä)
2 rkl soijaa
2 rkl miriniä (jo useimmissa kaupoissa sushitarvikehyllyssä)

Paahda pähkinöitä kuivalla paistinpannulla kullanvärisiksi, varo polttamasta. Lisää nesteet ja pyörittele 5 minuuttia, kunnes neste haihtunut. Anna jäähtyä. Tähän annokseen riittää reilu kourallinen karkeaksi rouhittuna.

Jättikatkaravut 3-4 ruokailijalle

200 g jättikatkarapuja sulatettuna (käytin valmiiksi kypsennettyjä)
0.5 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 dl pankokorppujauhoja (saa Tokyokanista, käytin tavallisia korppujauhoja)
öljyä

puolikas kiinankaali
1 sipuli
100 g ituja
pätkä inkivääriä
riisinuudelia 2 kourallista
Aasian minttua (tai tavallista)
tuoretta korianteria

kastike
2 limen mehu
3 rkl soijaa
3 rkl kalakastiketta
2 rkl makeaa chilikastiketta
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna

Aja kastikeainekset sauvasekoittimella yhteen.
Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan lähes kypsäksi, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä.
Huuhdo idut. Suikaloi sipuli ja inkivääri ohuiksi suikaleiksi. Pilko kiinankaali noin 1 cm suikaleiksi.

Huuhtele ja kuivaa jättikatkaravut. Laita pussiin vehnäjauhojen kanssa, pussin suu kiinni ja ravistele. Kasta ravut sen jälkeen kevyesti vatkatussa kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Friteeraa kullanruskeiksi tai kypsennä pannulla vähemmässä öljyssä.
Kypsennä sipulia ja inkivääriä wokkipannussa lorauksessa öljyä koko ajan käännelleen. Lisää kiinankaali, pyörittele hetki. Lisää idut ja nuudelit, anna lämmetä. Lisää jättikatkaravut, pähkinärouhetta ja kastiketta maun mukaan. Lopuksi muutama varsi minttua ja korianteria hiukan hienonnettuna. Tarvittaessa voi lisätä hiukan soijaa tai suolaa.




keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Maa-artisokkalaatikko

Uutta vuotta eletään jo toista päivää, enkä tehnyt uuden vuoden lupauksia, en analysoinut mennyttä vuotta, enkä ole tehnyt varsinaisia suunnitelmia kuluvalle vuodelle, ainakaan blogin suhteen, ainakaan vielä.
Vuoden ensimmäinen postaus liittyy oikeastaan meidän jouluun; kyseinen laatikko on niitä harvoja uusia tulokkaita joulupöydässä. Ohjeen laitan tänne, koskapa maa-artisokka ei ole leimautunut jouluherkuksi ja sitä voi syödä aina, kun vaan saa käsiinsä. Käy lisukkeeksi melkein mille vain, tai ihan sinällään. Ja kyllä tämä mukavasti piristää niin kovin perinteistä joulupöytää. Sitä paitsi ensi joulun alla taas mietin, että mitenköhän se ohje meni; voin sitten tarkistaa täältä.



1.5 kg maa-artisokkaa
2 jauhoista perunaa
1 prk creme fraichea
1 dl smetanaa
tilkka keitinlientä
2 kananmunaa
suolaa, pippuria, muskottipähkinää
1 rkl voita

Keitä kuoritut lohkotut maa-artisokat ja perunat kypsiksi vedessä. Valuta, jätä kosteiksi ja hienonna sauvasekoittajalla. Saa jäädä sattumia. Anna jäähtyä, lisää creme fraiche ja smetana, kananmunat ja tilkaa lientä, jos seos on paksua. Massa saa olla ohuehkoa. Mausta; suolaa saa olla reippaahkosti (maista) sekä mausteita. Jaa vuokiin (riittää kahteen keskikokoiseen) ja vuole päälle hiukan voita. Paista 180 asteessa noin 50 minuuttia.
Vuosi sitten laitoin enemmän kananmunaa, ja se maistoi läpi. Vieläkin tästä olisi vara vähentää, tai voisi kokeilla tehdä laatikon ihan ilman kananmunaa? Aika lähellä kuitenkin jo ollaan. Eikä massaa tarvitse vetää täysin sileäksi, pienet sattumat anatavat kivasti suutuntumaa, eikä olla ihan vauvanruoissa, kuten muiden joululaatikoiden kanssa.