keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Poroleipä

Poroleipä tai poropiirakka, malliltaan hirveen iso karjalanpiirakka. Olen tehnyt tätä joskus aiemminkin kopsattuani idean Kinuskikissalta. Rypytetty piirakka on hauska ja ohjetta voi helposti muunnella, kuten nytkin. Täytteeksi voi myös laittaa melkein  mitä mieleen juolahtaa tai mitä jääkaapista löytyy. Tähän versioon päätyivät pakkaseen unohtuneet poron kylmäsavurouhepaketit kaverinaan kurpitsan kukkien täytteestä jäänyt puolikas ricottapurkki ja ylijäämäpinaattia. Piirakan voi hyvin tehdä vaikka palvikinkkusuikaleistakin. Taikinaan kelpasi kaikkien hyljeksimä maustamaton jugurtti, jonka voi korvata vaikkapa maidolla tai vedellä.


Poroleipä (2 kpl)

Taikina

3 dl maustamatonta jugurttia
3 dl täysmaitoa
1 ja 1/4 pala hiivaa
1/2 dl öljyä
3 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 dl kauraleseitä
2 dl maissijauhoja ( tai perunasosetta tms.)
10-11 dl vehnäjauhoja

Täyte

300 g poron kylmäsavurouhetta (2 pkt)
2 keskikokoista punasipulia
1 solovalkosipuli
öljyä
2 rkl öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja pilkottuna
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
1 rkl karkeaa dijonsinappia
1 rkl sokeria
50 g pinaattia
kourallinen siitakesieniä
pari kourallista pieniä luumutomaatteja
1/2 purkkia ricottaa (creme fraichea, smetanaa tai kermaa)
100 g vuohenjuustoa
tuoretta timjamia ja rosmariinia
1 purkki piparjuurituorejuustoa
pippuria, cayennepippuria

Jos käytät jugurttia, laita se kulhoon kylmänä ja lämmitä maito reippaasti käden lämpöiseksi. Sekoita keskenään, liota joukkoon hiiva. Lisää suola ja sokeri, öljy, kauraleseet, maissijauhot . Alusta joukkoon vähitellen vehnäjauhot. Taikina jää hiukan käsiin tarttuvaksi. Vaivaa vähintään 5 minuuttia, mieluiten 10. Jätä kohoamaan vedottomaan paikkaan (kylmään uuniin kelmulla peitettynä) ja tee silläaikaa täyte.

Hienonna valkosipuli ja toinen punasipuli. Suikaloi toinen punasipuli. Kuullota sipuleita öljytilkassa pannulla. Lisää halkaistut siitakesienet ja kypsennä. Hienonna hiukan pinaattia ja sekoita joukkoon. Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja tomaattien öljyä. Lisää pororouhe ja sekoittele. Halkaise luumutomaatit ja heitä joukkoon, lisää ricotta tms. ja sammuta levy. Murusta joukkoon vuohenjuusto. Lisää joukkoon reilusti timjamia ja rosmariinia. Pippuroi.


Jaa taikina kahtia ja kauli molemmat soikeiksi levyiksi. Nosta pellille leivinpaperin päälle. Levitä notkistettu piparjuurituorejuusto molempien taikinalevyjen päälle. Levitä jäähtynyt täyte levyille. Rypytä karjalanpiirakan tapaan. Anna hetki kohota. Pistele taikinaa rypytysten pohjalta, pirskottele reunoille öljyä ja ripottele suolahiutaleita/sormisuolaa.
Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.



Leivät olivat tämänkertainen eväs viinipruuviin, jossa maistelimme kuusi Syrahia puolisokkona; kaikki eri puolilta maailmaa, kaikki laatutavaraa. Ilokseni bongasin joukosta italialaisen ja australialaisen!
Kaikissa tammea; vaniljaa, tervaa, kahvia. Hilloa, mehevää marjaa, rosmariinia, mausteisuutta ja australialaisessa selvästi eukalyptusta; maahan putoavat eukalyptuspuun lehdet antavat makunsa viiniköynnöksiin.
Jaetulle ensimmäiselle sijalle tulivat ranskalainen Abbotts Cumulo Nimbus Syrah 2007, Alkon nro 475647, 18,80 euroa sekä australialainen Elderton Barossa Valley Shiraz 2008, Alkon nro 46787, 19,36 euroa. Jos en väärin muista; samalta tuottajalta.
Mausteinen täyteläinen leipä sopi hyvin täyteläisille Syraheille, eikä muruakaan jäänyt...


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kesäjuhlapäivitys

Äskeinen viikonloppu kotikaupungissani oli vilkas ja juhlien täyteinen. Kävijöitä veti paikalle Kuninkuusravit, joissa sunnuntaipäivänä yleisöä oli lähemmäs 31 000. Edellisen kerran täällä ravattiin näissä merkeissä vuonna 1998. Aiemmista ravikokemuksistani on vierähtänyt jo melkoinen tovi ja pakko tunnustaa, etten radalle asti mennyt nytkään, vaikka vakavasti sitä harkitsinkin. Tapahtumaan voi tutustua mm. Kuninkuusravit-blogissa, johon myös MasterChef-kanssakilpailija Aki Keskitalo oman Maailma lautasella- bloginsa lisäksi kirjoittaa. Minulla oli ilo majoittaa innokas raviharrastaja viikonlopun ajaksi, ja Akin mukana tutustuin sitten ravien oheistarjontaan ja muihin hevosihmisiin. Laivaristeily Rauhalahden Jätkänkämpälle tehtiin äärettömän kauniissa säässä ja koko viikonloppuhan oli suorastaan helteinen.


Perinteinen vanhan tukkilaiskämpän seisova pöytä. Tietysti muikkukukkoa kun Kuopiossa ollaan.


Lämminsavulohta ja mm. ohrattoa. Kala oli savustettu mehukkaaksi käyttäen leppää ja katajaa, joista valitettavasti jälkimmäinen helposti antaa kitkerän maun.
Satamatori ei vielä perjantai-iltana täyttynyt juhlakansasta.


Juhlien lomassa ehdin onneksi puuhastella lupaamani kakun eräisiin rippijuhliin ja jokusen macaronin toisiin.




Omalta osaltani viikonloppu jatkui hyvän ystävän läksiäisissä Koivurannan Tilausravintolan  saunalla kauniin järven rannalla. 



Sisko ja sen serkku olivat koonneet muuttajalle hauskan selviytymispakkauksen.


Erittäin hauskassa seurassa ilta hurahti nopeasti. Karaokeakin tietysti laulettiin.
Suuret kiitokset kaikille upeille uusille tuttavuuksille ja ihanalle illan emännälle!




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Jäätelökesä

Mummolan pihassa kukkii juhannusruusu. Kuistin penkkien valkoinen maali on kauhtunut ja ulko-oven tuttu narahdus kutsuu peremmälle. Eteisen navetan häivähdys vaihtuu tuvan tuoksuihin. Onko pullapäivä? Pelargoniat kurkottavat puoliverhojen yläpuolelle, kiikkutuoli keinahtaa seinäkellon ja radion vieressä. Aika on pysähtynyt. Huonekalut ja tavarat ovat kaikki entisillä paikoillaan. Aina. Tuoksut ovat niin voimakkaat, että ne maistuvat kielellä. Tänne voi palata milloin tahansa. Muistoissa.

Monet lapsuuden muistijäljet ovat niin vahvoja, että ne on helppo palauttaa mieleen hyvin kokonaisvaltaisina, aivan kuin olisi kokenut ne hetki sitten. Joskus taas jokin tuoksu tai vain irrallinen hetki yhdistyy mielessä elettyihin tunnelmiin; kuin palaisi kotiin.
Voi olla, että aika kultaa muistot; hyvä niin, sillä mieluummin vaalin kauniita ja hyväntuoksuisia muistoja.
Jäätelömuistoissa on kahta lajia. Sitä kamalaa kellanharmaata ja jäähileistä tädin pakastelokerossa muhinutta, jota en suostunut syömään, olisin oksentanut. Suuttuivat. Sitä samettisen vaniljaista kylmää herkkua jugurttipikareissa, jota salaa haettiin ruokakomeron pakastimesta. Itse tehtyä. Edelleen parasta.

Hankin keväällä jäätelökoneen pitkän harkinnan jälkeen. Oli tuttu entuudestaan. Ei vaan tule hyvä jäätelö. Ei edes jäätelö ja olen kerrankin lukenut ohjekirjan. Niinpä tämänkin jäätelön massa on pakastettu parilla sekoituskerralla. Ihan hyvää tuli, mutta vielä parin yrityksen jälkeen taitaa olla reklamaation paikka; ihan kuin vika olisi vain tässä koneyksilössä...

Chez Jasulta kopsasin mesiangervojäätelön ohjeen. Sokerin määrää vähensin ja osan sokerista korvasin vielä glukoosilla ja käytin vielä luomumaitoa ja -kermaa. Ohjeessa mesiangervon kukintoja pidettiin lyhyehkön ajan maidossa, riittävää makua maistellen. Villiyrttiguru Chez Sami taas liottaa kukinnot maidossa yön yli. Tykkäsin niin angervon mausta, että jätin kukinnot jäätelömassaan jäähdytyksen ajaksi ja siivilöin kylmän massan jäätelökoneeseen laittaessa. Kuumassa maidossa mesiangervosta irtoaa hieno karvasmantelinen tuoksu ja maussa on vaniljaa. Olen vähän kyllästynyt kananmunien käyttöön jäätelössä ja siksikin tämä resepti oli kokeilemisen arvoinen.



Mesiangervojäätelö

6 + 2 dl täysmaitoa
2 dl kuohukermaa
2-3 mesiangervon kuivattua kukintoa
80 g glukoosia
50 g sokeria
40 g gluteenitonta jauhoa

Kiehauta 6 dl maitoa, kerma, sokeri ja glukoosi angervonkukintojen kanssa. Anna seisoa maun uuttumiseksi. Maistele ja siivilöi, kunnes maku on sinulle sopiva. Sekoita jauhot ja loppu maito ja lisää ne kuumaan maitoon vispaten. Anna kiehahtaa ja jäähdytä.
Aja jäätelökoneella jäätelöksi tai pakasta massa, mutta sekoita useita kertoja pakastuksen aikana, saat jäätelöön paremman rakenteen.
Jätin kukinnot siis pariksi tunniksi jäähtyvään massaan ja siivilöin vain puolittain, jolloin muutoin niin tylsän tasaiseen massaan jäi pieniä kellertäviä kukanmurusia ulkonäköä elävöittämään.


Mesiangervo on valoisien kosteikkojen kasvi, mutta näkyy kasvavan yleisesti teiden varsilla. Se sisältää mm. salisylaatteja ja flavonoideja ja sitä on käytetty lääkekasvina mm. antiseptisen ja anti-inflammatoristen eli tulehdusta poistavien vaikutustensa vuoksi. Metyylisalisylaatti on luonnon asperiini, eikä sovi siis asperiiniyliherkälle.
Näitä on helppo kerätä isompikin satsi ja ne kuivavat nopeasti huoneenlämmössä.


Lapsuuteni jäätelökone. Tällä tehdyn voittanutta ei ole. 


Ilman konetta tehty ja pakkaseen nakattu jäätelömassa oli yllättävän vähän jäähieleistä, kiitos glukoosin. Minuutti puolella teholla mikrossa pehmensi juuri sopivasti niin, että pallot syntyivät helposti. 
Mesiangervon maku on omaperäinen. Ei ollut nuorison mieleen, joudun syömään itse...

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Haaveet toteutuu

Miehet ovat vallanneet naisten kuntosalin. Laminaattia ladotaan vauhdilla ja laitteita siirretään tieltä pois. Radio hukkuu välillä raksaääniin. Työnnän vessapaperia korviin, kun pauke on ajoittain sietämätön. Kuulen, että vanhempi Reiska ei tykkää Antti Tuiskusta. Apupojan musiikkimakua ei paljasta mikään. Osa laitteista on sirkkelin vieressä joten on aika lähteä kotiin. Huomenna on keksittävä jotain muuta.

Elämän pieniä iloja: vaikkapa tehdä kesälomalla mitä huvittaa tai niitä asioita mitä ei riittävästi talvella ehdi. Nauttia joka hetkestä. Pieniä virheitä elämässä: jättää suursiivous ja ikkunan pesu lomalle, kun on niin paljon parempaakin tekemistä...
Haaveet ja unelmat kulkevat mukana, ne vain vaihtuvat matkan varrella. Ei niitä kannata liian vakavasti ottaa. Joskus ne toteutuvatkin ihan yllättäin ja sen kummemmin yrittämättä.
Italialaisen ruuan ystävänä olen aina haaveillut kurpitsan kukista, nyt niitä sain. Eräs isompikin unelma toteutuu syksyllä, siitä sitten aikanaan.


Paikallisen puutarhatilan, Kaikontarhan, kurpitsat ja maissit ovat ihan parasta herkkua. Ja tämän kesän pienet luumutomaatit ovat supermakeita! Kesäkurpitsatuotanto on ilmeisesti niin runsasta, että kukkiakin riittää myyntiin; tilaamalla saa seuraavalle toripäivälle. Kukat säilyvät huonosti, joten ne kannattaa laittaa heti. Parhaimmillaan ne ovat rapeaksi friteerattuina, joko täytteellä tai ilman. Allaoleva täyte riitti 15 kukkaan, ohuessa tempura- siis friteeraustaikinassa olisi kastanut vielä vaikka mitä. Taikinan voi tehdä myös veteen tai kivennäisveteen, mutta halusin siihen vähän enemmän makua hedelmäisellä limecut-Tuborgilla.

Tempurataikina

1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1 tl suolaa
n. 1.8-2 dl olutta
1 kananmuna

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää olut ja kananmuna kokoajan vispilällä sekoittaen.

Täyte

100 g pinaattia
1 salottisipuli
hiukan valkosipulia
tilkka öljyä
1/2 prk (reilu 100 g) ricottajuustoa
suolaa, pippuria, cayennepippuria
muskottipähkinää
n. 2 rkl pinjansiemeniä.

öljyä (rypsi- tai friteerausöljy)

Pyörittele pinjansiemeniä kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Nosta syrjään. Pilko pinaattia hiukan. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Laita pannulle tilkka öljyä ja pyörittele pinaattia ja sipulia kuumalla pannulla parisen minuuttia, kunnes ne hiukan kypsyvät. Nosta syrjään ja lisää ricottajuusto, pinjansiemenet ja mausteet.
Katkaise kurpitsankukista emit (pienet kurpitsan alut) ja heteet. Aukaise supussa olevia terälehtiä varoen ja laita teelusikallinen täytettä ja kierrä terälehdet suppuun.
Kuumenna kattilassa reilu määrä öljyä 180 asteeseen (digitaalilämpömittari kannattaa hankkia). Kasta kukat taikinassa ja friteeraa parisen minuuttia, välillä kääntäen. Valuta talouspaperin päällä.



Juurikin sopivia pieneen nälkään tai alkupalaksi, jolloin pari riittää/ruokailija. Kukkien kärjet jäivät rapeiksi, mutta täytteen kohdalta herkku on pehmeä. Näistä tykättiin, täytettä ei ollut liikaa eikä se tai taikina peittäneet kukkien mietoa, hiukan karvasta makua. Ohut taikina tarttui kukkiin vain vähän, mutta paksummalla lopputulos olisi saattanut olla raskas. Ensi kerralla voisin jättää täytteen pois.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Keltainen heinäkuu

Tänä kesänä luonto on ollut aikaisessa. Ensimmäiset keltavahverot on kerätty Etelä-Suomessa jo ennen juhannusta. Metsään en ole vielä ehtinyt, mutta omani poimin tänään torilta. Savonlinnasta olivat. Kantarelli, savolaisittain kanttarelli, on suosituimpia ruokasieniämme. Yleensä helposti löydettävä, idioottivarmasti tunnistettava, samoilla paikoin vuodesta toiseen kasvavana ja lähes toukattomana Cantharellus cibarius taitaa olla yleisin kauppasienemme. Onpa niitä joskus hyvinä vuosina löytänyt vielä lokakuullakin suppilovahverojahdin aikaan.

Parasta kantarellit ovat paistettuna suoraan pannulta, hiukan sipulia ja vaikkapa leivän päällä. Tai muhennoksena. Eikä kuivattaminen, pakastamisen ohella, yhtään hassumpi tapa ole näitä säilöä, maku kyllä voimistuu huomattavasti. Ja muuten, sieniä ei pidä pestä! Aina silloin tällöin näkee näin tapahtuvan; jo valmiiksi runsaasti vettä sisältävät sienet turpoavat, muuttuvat limaisiksi ja paistaminen on melko toivotonta. Roskat pois harjalla, isommat sotkut veitsellä raaputtaen. Sienten makua on turha peittää voimakkaalla maustamisella, mutta muutama kierros pippurimyllystä, ripaus kärkeä, sopiva suola. Pieni määrä sitruunaa risottoon, sekä kuoriraastetta että mehua, aivan lopussa lisättynä tuovat sopivan raikasta hapokkuutta. Sitruunan puutteessa käytin limeä, sopi sekin.

Kantarellirisotto

1 l kantarelleja
1 isohko salottisipuli
1 valkosipulin kynsi
n. 400 g risottoriisiä (carnaroli, arborio)
voita
loraus valkoviiniä
kanalientä, vettä
suolaa
mustapippuria, cayennepippuria
vastaraastettua parmesaania
persiljaa
sitruunan (limen) kuorta ja mehua

Puhdista ja pilko sienet. Hienonna sipulit. Kypsennä sieniä ensin kuivalla pannulla niin, että niistä haihtuu kosteutta. Lisää sitten pari rkl voita, kääntele pari minuuttia. Lisää sipulisilppu ja kuullota. Lisää riisit ja anna niidenkin kuullottua. Kaada sekaan loraus viiniä ja anna sen haihtua samalla käännellen. Lisää kanalientä ja vettä pikkuhiljaa, odota aina, että neste imeytyy riisiin, ennenkuin lisäät uutta. Parinkymmenen minuutin kohdalla pitäisi olla melkein valmista, riisiä pitää aina välillä maistaa. Al dente; melkein kypsä, napakka muttei kova. Purutuntumaa pitää olla eikä saa keittää puuroksi. Ota levy pois päältä, mausta, lisää vielä hiukan nestettä, kimpale voita ja raasta joukkoon parmesaania. Vähän sitruunan kuorta ja muutama tippa mehua. Hiukan persiljasilppua. Ja heti syömään!


Viinipruuvissa maisteltiin Riojan alueen paahteisia ja täyteläisiä punaviinejä. Rypäleet Tempranilloa, Gracianoa ja Mazueloa. Ikähaitari 1999-2007. Ei mennyt ihan nappiin; perusopit mm. väristä, hedelmäisyydestä ja pullokypsyneisyydestä eivät tällä kertaa ihan natsanneet, edes konkareilla. Tuoksuissa löytyi mm. nahkaa, tallia, kahvia, vaniljaa ja kookosta ja lasissa maistoi myös karpalo ja hapankirsikkakin.
Ja tavanomaiset eväät mukaan; nyt foccacian maustoin aurinkokuivatuilla tomaateilla ja mustilla oliiveilla, paiston jälkeen päälle vielä silputtua basilikaa. 1/3 jauhoista tällä kertaa kokojyvävehnää. Makumaailma sopi hienosti Riojalaisille ja kukkurallinen kori tyhjeni viimeistä palaa myöten.




maanantai 15. heinäkuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä

Vielä viimeiset terveiset Savonlinnan kesästä, tältä erää. Onneksi suoraan linnasta ei tarvinnut polkaista kotiin. Ravintola Vaahdon terassikin vielä tarkistettiin kauniilla säällä; näytti heti paremmalta ja nyt niin tupaten täynnä, ettei istumaan mahtunut. Pantiin myös merkille iloinen ja reipas palvelu ja keskivertoterasseja parempi viinivalikoima.
Kauniin järven rannalla leppoisissa tunnelmissa kului vielä seuraava päivä, edelleen hyvässä seurassa. Vesi oli ihanan lämmintä! Tuli uitua viime kesän ja varuiksi loppukesänkin edestä.




Ja saatiin mekin muikkuja! Loistavaa!



Ja tietysti lettuja. 


Kesän parhaat mansikat, ehdottomasti.
Ja lakkahilloa.




Vauhtiveikot kilpasilla. Näissähän on erivärisiä yksilöitä.


Ensimmäistä kertaa olisin kaivannut kameraani videotoimintoa. Ihan tallentamaan autiotalon villiintyneen pihapiirin ja peltojen varmaankin tuhansien heinäsirkkojen huumaavan sirityksen.




Hyvin vakavasti harkitsin jääväni aitan hämärään; aamuyön ensimmäiset valonsäteet, usva järven selällä, kastepisarat, ne kaikki vielä kuvaamatta tältä kesältä.
Tästä on hyvä jatkaa ensi kesänä!
Adoptioneuvottelut ovat edenneet mallikkaasti; ehkäpä ensi kesä perheen kesäkokkina, kuka tietää...
Kiitos Anna-Liisa ja Pekka!
Palanen sydäntäni jäi Savonlinnaan...



Hyvän löytää
aamukasteen aikaan
kun noukkii
pitkään kiiltävään heinään
kauniitten katseitten
ystävällisten hymyjen
kosketuksen
lämpimät ahomansikat

(A.Porio)



sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ruokaillen Savonlinnassa

Pari kesää sitten nauttiessani leppeästä heinäkuun illasta Olavinlinnaa katsellen saatoin ajoittain kuulla lupaavia säveliä Lohengrinista. Harmitti, kun en ollut yleisössä, mutta nyt sekin on koettu ja ooppera upeaksi todistettu. Viime kesänä Panimoravintola Huvila jäi kokematta ja sekin erhe paikattiin tänä kesänä. Kyllä kannatti! Kauniiseen puutaloon 11 vuotta sitten perustettu panimo tuottaa olutta ja siideriä oman ravintolan käyttöön, joka toimii vain kesäisin. Oopperan jälkeen Huvilassa ei ehdi enää illastaa, joten ilta kulttuuririentojen välissä oli oikein sopiva makunautintoihin.
Päivällä pidettiin ensin pieni pastakoulu; tehtiin pastataikina parilla tapaa ravioleihin, joiden täytteeksi laitettiin nokkosta, pinaattia ja ricottaa. Kaveriksi yksinkertainen tomaattikastike, johon ohueksi suikaloitu porkkana antoi lisäväriä, mausteeksi mm. himppu tuoretta lipstikkaa ja anjoviksen puutteen korvasi kalakastike. Oikein hienoksi raastettua parmesaania, vähän basilikaa ja hyvää viiniä, siinä se oli.

Savonlinnan ympäriajon jälkeen kippari vaatimalla vaati saada viedä meidät veneellä ravintolaan. Tyhmyyksissämme koetimme vastustella, tuloksetta. Jälkeenpäin ajatellen todella moukkamaista vaatimattomuutta! Aivan loistava illan avaus! Tosin Huvilan laiturin päässä syvyyttä on hätäiset 1.5 m joten suosiolla kävelimme lyhyen matkan kauppatorin laiturista.




Matka joutui nopeasti maisemia ihaillessa ja kipparin varaamaa samppanjaa nauttiessa. Kristallit unohtuivat kiireessä kotiin...


 Entisen b-mielisairaalan pihapiirissä on terassi ja teltta, jossa on useana iltana elävää musiikkia mukaanlukien maamme eturivin taiteilijoitakin.


Samppanjan jälkeen emme kaivanneet alkujuomaa, joten oluet ja siideri jäivät testaamatta. Laseittain myytävä viinilista on ymmärrettävästi suppea, mutta sopivan vähähappoinen, viehkosti ruohoinen itävaltalainen Gruner Veltliner Satellite 2012 toimi läpi aterian.


Lähiseudun tuottajien aarteita monipuolisesti hyödyntävältä ruokalistalta Koivikkonotkon villisika ja Hauhialan hanhenmaksa kuulosti lupaavalta. Selleripyree, omenakompottia ja tyrnigeeliä. Hanhenmaksan vahva maku olisi ehkä kaivannut vielä jotain raisumpaa seuraa. 


Alkupalojen kohdalla iski tietenkin annoskateus; ystävän kukkakaalivanukas, tai oikeastaan makeahko kukkakaalipannacotta raikkaalla tomaattisorbetilla rapsakoine kauden vihanneksineen oli täydellistä!


Päivän kalaa, tällä kertaa kuhaa paistettuna, purjomuhennosta, kukkakaalipyree, kauden vihanneksia ja tummaa tillikastiketta. Kala oli makuuni paistunut hiukan kuivaksi, mutta muutoin annos oli kerrassaan maukas. Vihannekset kaikki juuri sopivia, eikä yhtään ylikypsiä.


Ystävän tuorejuustopannacotta, mehustetut mansikat, sitruunasorbetti ja kauracrumble eivät kuulemma täysin vakuuttaneet.


Annoskateus siirtyi pöydän toiselle puolen! Loistava loppusoitto: porter-suklaakakkua, erittäin intensiivisen raikasta vadelmasorbettia, vadelmapyree, espressosuklaaganachea, kielen mennessään vievää mallastoffeeta ja paahdettua valkosuklaata. Jos olisin selkäni kääntänyt, tämä olisi viety käsistä! Kakku maistoi vähemmän porterille ja suklaalle, kuin kehittelemäni versio, mutta kevyempänä oli oikein hyvää.


Espresso tarjottiin persoonallisesta savikupista.


Kauniina iltana keskellä viikkoa oli vielä aika hiljaista, ja järven puolella terassilla olisi saattanut tulla vilu. Päätyterassilla luonto ja aurinko olivat juuri sopivasti läsnä. 
Saimme keittiömestarin pöytäämme juttelemaan kyseltyämme miellyttävältä ja avuliaalta tarjoilijalta piipahdusta keittiöön. Helsinkiläisen Kokkishoppi-yrityksen  Janne Korhonen on ensimmäistä kesää Huvilassa ja onnistunut loihtimaan paikallisista kauden tuotteista oikein hienoja makuja kauniisiin annoksiin. Tällaista toivottaisiin lisää!

Edellisillan vesisateen jälkeinen hiljainen Savonlinna oli silminnähden virkistynyt säiden parantuessa. Erittäinkin kokeilemisen arvoinen Olutravintola Sillansuu yllätti eloisuudellaan ja laajalla juomatarjonnallaan. Testattua tuli myös hiljattain avattu hiljaisempi irkkubaari toisella puolen siltaa.
Taisi mennä kyllä niin, että ei vain hyvä juoma ja ruoka, vaan hilpeä seura, tekivät illasta äärettömän hauskan!