keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Vappusima - uudet sima reseptit

Lapsuuteni vappuun kuului ehdottomasti sima ja vappuhuiska. Vapputorilla kiinnosti vain krääsäkojut, kukkopillit, vapputorvet ja hattarat. Vappumunkeista ei ole minkäänlaista mielikuvaa mutta simaa oli aina ja monena vappuna muistan äidin kokanneen Wieninleikkeitä, jotka olivat todellista juhlaruokaa ja niitä saatiin vain ja ainoastaan vappuna. Traditiot, vuodesta toiseen ja sukupolvelta toiselle ovat tärkeitä ja erityisesti lapsen mieleen painuvia. Kevään, ylioppilaiden ja työväen juhlaa kannattaa siis juhlia perinteisin menoin. Toivottavasti vappuperinteisiisi kuuluu sima! Tässä kaksi uutta simareseptiä, jotka kehittelin Suomen Sokerin yhteistyökampanjaan. Simahan ei muuten ole mitään ilman fariinisokeria, sen opetti jo äiti aikoinaan!

Tuunasin perinteistä simareseptiäni, reseptiä, jonka sain vuosia sitten työkaverilta. Lappusessa lukee pikasima, ja se tosiaankin on juotavaa jo parin päivän kuluttua. Hiilidioksidin muodostuminen kestää hiukan pidempään, joten kupliva sima kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin.
Lime, sitruunaruoho ja kaffirlimen lehdet raikastavat perinteistä simaa. Kaffirlimen, tai limen lehtiä saa kuivattuna marketeista, pakastettuna Aasialaisten elintarvikkeiden liikkeistä. Uudella twistillä sima kohtaa Aasian; se sopisi hyvin itämaisten ruokien kanssa ja taltuttaa taatusti tulisemmankin chilin poltteen! Tähän simaan sopii myös lorauttaa tilkka terästystä ken niin haluaa, uskon että se toimisi mainiosti vaikkapa ginipohjaisessa drinkissä.
Toiseen tuunattuun simaan idea pälkähti päähäni eräänä yösydämenä ja pakkohan sitä oli kokeilla. Rooibos-teejuomasta syntyi hieman erityylinen, tummempi ja täyteläisempi sima. Valmistin tämän juoman pelkällä fariinisokerilla ja sokerin määrä jäi muutenkin maltillisemmaksi. Siman makeus taltttuu mitä pidempään se käy ja hiilihappoja muodostuu enemmän, kuitenkaan muutamaa viikkoa kauempaa sitä ei kannata varastoida.



Raikkaampi sima

5 l vettä
4 limeä
2 sitruunaa
2 sitruunaruohon vartta
kaffirlimen lehtiä kourallinen kaksi
1 pkt fariinisokeria (500 g)
1/2 kg sokeria
nokare hiivaa

Keitä vesi ja kaada sankoon sokereiden kanssa. Pese limet ja sitruunat, kuori kuorimaveitsellä ja laita kuoret kuumaan veteen. Leikkaa sitruunaruohot pieniksi paloiksi ja laita veteen, lisää kaffilimen lehde. Poista valkoiset osat ja siivuta hedelmäliha, laita siivut lämpimään veteen. Kun neste on haaleaa, lisää kynnen kokoinen nokare hiivaa (veteen liotettuna) ja nosta sanko lämpimään paikkaan käymään yön yli, esim. kylpyhuoneen lattialämmön päälle. Siivilöi (puristelen mehut sitrusviipaleista) ja pullota sima seuraavana päivänä puhtaisiin lasi- tai muovipulloihin. Pulloon voi halutessaan heittää pari rusinaa. Nosta pullot viimeistään seuraavana päivänä kylmään. Sima on juotavaa parissa päivässä (puoli vuorokautta huoneenlämmössä nopeuttaa), mutta hiilidioksidia syntyy vasta useamman päivän säilyttämisen jälkeen. Rusinoiden sanotaan nousevan pintaan, kun juoma on valmista. Vaan tällä kertaa rusinat nousivat pintaan saman tien; onko myytti murrettu?





 Vajaassa viikossa simaan muodostui reippaasti hiilidioksidia. Oikeaa kuohujuomaa!


Rooibos-sima

2 sitruunaa
1 1/2 pkt fariinisokeria (750 g)
5 l vettä
Rooibos teejuomaa (irtotee) n. 1/2-1 dl
nokare hiivaa

Keitä vesi. Laita Rooibos siivilään esim. 1-2 litran kulhon päälle. Kaada kuumaa vettä niin paljon, että siivilä peittyy. Hauduta tumma teejuoma. Sekoita fariinisokeri loppuun kuumaan veteen sangossa, lisää Rooibosjuoma. Pese sitruunat ja kuori keltainen kuori sankoon. Poista valkeat osa ja siivuta hedelmäliha. Laita hedelmäsiivut sankoon, kun vesi on vähän jäähtynyt. Kun neste on haaleaa, lisää kynnen kokoinen nokare hiivaa (liotettuna tilkkaan vettä). Laita sima yön yli lämpimään paikkaan, esim. lattialämmityksen päälle. Siivilöi (sitruunaviipaleet kannattaa puristella) ja pullota sima seuraavana päivänä puhtaisiin lasi- tai muovipulloihin. Anna pullojen olla huoneenlämmössä puoli vuorokautta ja siirrä sitten kylmään.


Vappuna syödään munkkeja, tai donitseja, kuten kuvassa. Herkullisten vaniljatäytteisten pikkumunkkien ohje löytyy täältä, suosittelen!








Yhteistyössä Suomen Sokeri

torstai 7. huhtikuuta 2016

Bataatti pannari

Pannari on nopea aterian korvike, herkku tai jälkiruoka. Kuhunkin tilanteeseen sopivat lisukkeet ja mausteet ratkaisevat käyttötarkoituksen. Tykkään enemmän pannarista kuin letuista, onhan se vähärasvaisempi ja helpompi valmistaa. Nykyisessä työmaaruokalassani (olen opetellut käymään oikealla lounaalla parinkymmenen eväsvuoden jälkeen) sain maistaa äärettömän hyvää porkkana-pannukakkua. Epäilen, että se oli porkkanalla tuunattu Ahvenanmaan pannukakku, mannapuuroon tehty. Päätin kokeilla tavallista pannukakkua porkkanasoseella terästettynä. Porkkanasosetta ei löytynyt valmiina, juures- ja bataattisosetta kyllä. Päädyin jälkimmäiseen ajatellen sen olevan makeaa. Taikinaan lensi myös päiväyksen ylittänyt raejuustopurkki. Juuressoseen tilalle sopisi muuten hyvin myös laatikoiden tähteet; vinkki ensi joulua ajatellen! Ohjeesta tulee 2 pellillistä 50 cm uuniin, puolitoista 60 cm uuniin. Pannukakkutaikinaan voi lisätä nokareen pari voita tms., mutta minusta se ei sitä kaipaa.

Bataatti-pannari

400 g bataattisosetta
5 dl rasvatonta maitoa
6 kananmunaa (5 ihan pientä ja 2 tavallista)
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1 prk raejuustoa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia. Kaada taikina kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle ja paista noin 220 asteesssa (kiertoilma) 30 minuuttia tai kunnes pannari on kyspää. Bataattisose näyttäisi pidentävän pannarin kypsennysaikaa.



Olen niin pannarin perään ;). Bataatin maku jäi miedoksi. Ensi kerralla kokeilen mannapuurolla  (tai spelttimannalla) ja porkkanalla.











maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kylvöhommia rempan keskellä

On täällä blogissa edelleen elämää, vaikka itsekin sitä välillä epäilen! Postauksia on ilmestynyt  sen verran harvakseltaan. On tehty remppaa (kohta kaksi vuotta), työkuvioissa on tapahtunut muutoksia, hyviä reseptejä ja kuvia ei vaan aina ilmaannu tai juttu ei vaan luista. Haaveissa olisi myös kaikenlaista blogin pään menoksi, kun vaan aika ja taidot riittäisi!
Puutarha-asiat alkavat kummasti aina kiinnostaa, kun aurinko alkaa paistaa. Vielä ei pääse pihaa ruopsuttamaan mutta suunnitelmia kesän istutuksiin voi jo tehdä. Piharemonttia ei tehdä tänäkään kesänä, ehkä joskus tulevaisuudessa.
Tomaatin ja lyhtykukan siemenet sain kylvettyä 29.3. Kahtena edellisvuonna päivämäärä oli 23.3. Ihan hyvän kokoiseksi on taimet ehtineet, vaikken aikaisemmassa ole ollutkaan. Liian kauan sisällä kasvatetuista taimista tahtoo tulla pitkiä ja honteloita ja liian aikaisin kasveja on turha istuttaa kasvihuoneeseen tai ulos; alkukesästä on vielä hallaöitä. Oma vanha kasvihuoneeni ei pysy kylmillä ilmoilla ilman lisälämmitystä plussan puolella ja siitäkin huolimatta reunimmaiset kasvit saattavat paleltua.


Tomaatit itivät muutamassa päivässä lämpimällä ikkunalla. Turvenappeja kylvöalustana kokeilen tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Ne saa muotoiltua sopivasti pieniin kylvöruukkuihin ja näyttävät pitävän hyvin kosteuden. Alusta asti on syytä kirjata ylös, mitä missäkin ruukussa on. Siitä huolimatta ylläreitä tulee.


Osa tomaateista on hyväksi havaittuja, osa uusia tuttavuuksia. Myöhemmin kylvetään kurpitsojen, krasssin ja muiden kesäkukkien siemenet.


Viimeisin remppaprojekti oli talossamme lattioiden hionta ja lakkaus.


Pikkuhiljaa alkaa olla valmista, listoitukset ovat työn alla ja pari muuta juttua. Sen jälkeen lähes koko vanha talo onkin käyty läpi.