keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kaupan on sämpylöitä ja omia

Hurahdinpa lämpimään sämpyläkranssiin kauppareissulla, näytti niin hyvältä. Olihan se ihan ok; ohramaltaalla oudon väristä ja tiivistäkin, maku kuitenkin jokseenkin pettymys, mutta eväsleipänä meni näkkärin korvikkeena. Kivan näköisenä houkutti tekemään oman version. Ilta ehti pitkälle taikinan valmistuessa joten jatkot oli tiedossa vuorokauden kuluttua, ja parempaa olikin tulossa.

Kylmäkohotus tekee hyvää maulle ja rakenteelle ja onkin oikein suositeltavaa taikinalle jos toiselle. Luulenpa, että vuorokausi alkaa olla maksimi, sillä siinä vaiheessa taikinassa hitaasta kohoamisesta huolimatta on jo havaittavissa pieniä väsymisen merkkejä. Työaamuina voi vain haaveilla tuoreesta leivästä, mutta lomalaisellahan on kesällä aikaa paistella lämpimäiset aamiaiselle/brunssille- vaikka landella- ja taikinan vaivaaminen käy ihan terapiasta, kysykää vaikka Alibullenin neideiltä!

n. 16 kpl
esitaikina
murunen hiivaa

1 ruispala murustettuna

lämmintä vettä

leipäsiirappia tai muuta imelää loraus

hiukan vehnäjauhoja

jatkoon

vajaa puoli pkt (25 g) hiivaa

maitoa vajaa 5 dl

2.5 dl grahamjauhoja

n. 7.5 dl vehnäjauhoja

1-2 rkl suolaa

50 g voita

päälle

siemeniä, hiutaleita, rouhittuja kasvislastuja, karkeaa suolaa.

Tee esitaikina sekoittamalla ainekset alustuskulhossa, laita vettä sen verran, että saat vellin aikaiseksi. Unohda pöydälle tunniksi pariksi. Parempi, jos selvää kuplintaa tapahtuu. Lisää murustettu hiiva, jos käytät talouskonetta, käynnistä kone taikinakoukulla. Lisää haalea maito,grahamjauhot, suola ja pikkuhiljaa vehnäjauhoja. Taikinasta saa tulla varsin tiivis. Anna koneen vaivata 15-20 minuuttia tai kunnes sitko on hyvä; taikina venyy sormien välissä. Käsin saa vaivata niin kauan kuin jaksaa. Lisää lopuksi voi pieninä paloina, saa olla kylmääkin. Laita taikina voideltuun kannelliseen astiaan ja sijoita kylmään yön yli tai maks. vuorokaudeksi.

Vaivaa taikinaa hetki ja jaa 16 osaan. Pyörittele sämpylöiksi, anna kohota tunti pöydällä, lämpimämmässä riittää lyhyempi aika. Voitele vedellä ja ripottele päälle haluamiasi koristeita. Paista 190 asteessa 10-15 minuuttia, kranssina (yhteen pakattuina sämpylöinä) noin puoli tuntia. Jos pinta tummuu jälkimmäisessä tapauksessa liikaa, alenna uunin lämpöä.



Oma versio uuniin menossa.



Kaupan.



Kyllä nämä peittosivat kaupan sämpylät, ja olivat seuraavana päivänä edelleen kuohkeita ja maukkaita. Grahamjauho ei ole suosikkini, mutta on vähän terveellisempää ja luomupussi pitäisi käyttää pois kuljeksimasta.

Edit. Olivat edelleen kuohkeita komantenakin päivänä, lienee voin ansiota.

Sai tässä taas hyvän kiertämään: yksi jos toinenkin maistaja suunnitteli kokeilevansa!

Ai niin, se korvasienirisotto; se saa odottaa vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti