torstai 10. toukokuuta 2012

Ruiskupit

Viime kevään ja kesän juhlissa nämä kahvipöydän suolapalat olivat supersuosittuja ja ohjetta aina kysellään. Kuoret voi tehdä etukäteen ja tarvittaessa pakastaa ja täyttää juhlia edeltävänä päivänä. Täytteitä voi varioida ja maustaa mielensä mukaan, tässä pari ehdotelmaa.



Yhdestä paketista Myllyn paras ruistaikinaa saa -muotin koosta riippuen- n. 50 kuppia. Itse käytän n. 7 cm halkaisijaltaan olevaa piparkakkumuottia, mutta pyöreäkin käy. Taikina kaulitaan ohueksi jauhotetulla leivinpöydällä ja muotilla otetaan pyörylät ja helpoiten ne saa muotoiltua kuppimaiseksi pellille nurinpäin asetetun silikonisen minimuffinssivuoan päälle.



 Minulla on käytössä Iloleipurin miniruusumuffinssivuokia kaksi kappaletta, jotka mahtuvat rinnakkain pellille ja kerralla saa paistettua 30 kuppia. Yhden muffinssin halkaisija tässä vuoassa on noin 4 cm.



Paistetaan uunissa 185 asteessa noin 10 minuuttia. Rasvaa ei välttämättä tarvitse, paistokset irtoavat helposti ja hetken jäähdyttelyn jälkeen voi muotoilla uudet paistettavaksi.

Yhdestä täytteestä riittää noin 90 kuppiin, täytettä ei tarvitse laittaa kovin paljoa, vain suupalaksi. Myös koristelua varten kannattaa varata yrttejä. Eri makuisiin kannattaa laittaa eri koriste, jolloin ne on helpompi erottaa.



Lohitäyte:

11/2 prk piparjuurituorejuustoa
1/2 prk ruohosipulituorejuustoa (näissä voi käyttää mieleisiänsä, tai tietysti koko purkkeja)
1 1/2 prk creme fraichea
n. 2 dl kevytmajoneesia
200 g kylmäsavuohta pieneksi pilkottuna
limen tai sitruunan kuorta raastettuna, tilkka mehua
ruohosipulia tai sipulin vihreätä vartta hienonnettuna
tilliä hienonnettuna + koristeeksi

Savuporotäyte:

150 g rouhittua savuporpa ( 1 pkt)
2 dl kevytmajoneesia
1 1/2 prk creme fraichea
1/2 prk ruohosipulituorejuustoa
1 prk kanttarellituorejuustoa
persiljaa

Tarjolla on hyvä olla myös kasvisvaihtoehto, johon majoneesin, fraichen ja tuorejuuston lisäksi voi laittaa esimerkiksi bruschetta-sekoitusta (mm. oliivia ja aurinkokuivattua tomaattia mausteöljyssä) ja kapriksia.

Pursotuspussilla ja isolla tähtityllalla (pieni menee helposti sattumista tukkoon) kuoret on nopeat ja siistit täyttää ja ne voi hyvin täyttää edellisenä päivänä, kuorten on syytä olla sulat ennen täyttämistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti