torstai 12. toukokuuta 2011

Viettelevää horsmapiirakkaa

Vihdoinkin meilläkin on oma maatilatori, nimittäin ravintola Os:n kylkeen on avattu Lähiseudun aarteet kauppa ja leipomo! Valikoima varmasti laajenee, kunhan kesän satoa saadaan, vielä oli väljän näköistä. Ihastuttavia löytöjä pääsi kuitenkin tekemään jo näin tuoreeltaan. Mukaan tarttui maitohorsman versoja, nokkosta ja horsmankukkajuomaa. Tokipahan noita maaseudulla asuva voi kerätä pihan perältä, mutta kaupungissa asuvalle keräilyreissu on jo ihan oma projektinsa. Ihan mistä tahansa tien varrelta en noita lähtisi edes poimimaan.

Horsmaa kehuttiin käytettäväksi parsan tapaan. Kun kuitenkin olin päättänyt tehdä piirakan, sellainen sitten tehtiin horsmasta. Turvauduin valmistaikinaan, mutta valinta ei ollut hassumpi.

1 pkt (400 g)Sunnuntai ruisperunataikinaa
100 g maitohorsman versoja (Kiurun yrtit)
1.5 dl juustoraastetta
2 munaa
2 dl kermaa
suolaa, pippuria

Sulata taikina ja painele pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, pistele pohja.

Pilko horsmat 1.5 cm pätkiksi, jätä pehmeät lehdet pidemmiksi. Kiehauta vettä ja laita horsman varret pariksi minuutiksi kuumaan veteen. Varret pehmenevät nopeasti. Laita lehdet siivilään ja kaada horsman varret ja vesi niiden päälle, valuta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Voitele folio voilla ja painele piirakan päälle. Paista 200 asteessa 10 minuuttia. Lisää päälle juustoraaste ja paista 5 minuuttia, kunnes juusto alkaa sulaa. Sekoita kananmunat ja kerma mausta ja kaada piirakan päälle ja lisää pinnalle horsma. Paista vielä 15 minuuttia, tarjoa haaleana.


Voin kyllä sanoa, että horsman maku oli aivan ihastuttava, ja tuli tässä erittäin hyvin esiin, Ajattelin, että on miedon makuinen, enkä juuri maustanut, mutta yllättävän rehevä, vähän nokkonen tulee mieleen, mutta omanlaisensa, raikas maku.


Viettelys on horsmankukista tehty mehu, jota laimennetaan 1:3. Valmistaja Joswola Oy Iisalmesta.Vahva ja hapokas maku, tuli hyvin esiin sekoitettuna hiilihapotettuun lähdeveteen. Soipisi varmasti hyvin kesäiseen booliin tai kuohuviinin kanssa!

Suosittelen lämpimästi maitohorsmaa, Rentun ruusu nimi ei mielestäni nyt anna tälle ihanuudelle oikeutta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti