maanantai 30. syyskuuta 2013

Tattibriossit

Sieni-illallisen tarjottavia suunnitellessani heti tuli mieleen tattibriossit, muistan jonkun ravintolan listallakin nähneeni. Briosseja olen tehnyt joskus pitkän kaavan mukaan ja melko monimutkaisellakin ohjeella, mutta Siskot kokkaa - blogista bongaamani resepti vaikutti nopealta ja yksinkertaiselta. Itse asiassa kuivattujen sienten ohella briosseihin voi piilottaa melkein mitä vain. Muutaman eri version olen näistä ehtinyt jo tehdäkin. Tattien tilalle käy mikä tahansa kuivattu sieni ja tuoreitakin voi käyttää ja mm. paistettua broilerimuruakin kokeilin. Mustatorvisienestä, vuohenjuustosta ja mozzarellasta rosmariinilla maustettuna tuli oikein herkullinen briossien täyte. Parhaimmillaan nämä ovat tuoreina, vielä lämpöisinä. Edellispäivänä tehtyjä kannattaa lämmittää hetki ennen tarjoilua.
Briossi, brioche, on ranskalainen, vaalea leipämäinen, kuohkea leivonnainen. Runsas kananmunien ja voin määrä antaa sille pehmeän ja kuohkean rakenteen. Siitä voi tehdä suolaisen tai makean ja myös siis lisätä täytteitä.
Taikinan voi tehdä käsin, mutta yleiskone helpottaa ja nopeuttaa. Ohje kannattaa tuplata, mikäli näitä nauttii iltapalaksi hyvässä seurassa ja hyvän juoman kanssa: nämä viedään käsistä! Ikean muffinssipellin kolot ovat juuri sopivan kokoisia, mutta mikä tahansa muffinssipelti käy, eikä ole välttämätön.

Tattibriossit

250 g jauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria tai hunajaa
30 g tuorehiivaa
3 kananmunaa
3 rkl maitoa
115 g voita
keltuainen voiteluun

kourallinen pari kuivattuja tatteja
150 g juustoa raastettuna (provolone, emmental ym.)

Laita jauhot, suola ja sokeri kulhoon. Murusta hiiva keskelle ja lisää kädenlämpöinen maito. Sekoita hiiva maitoon ja lisää kevyesti rikkivatkatut munat. Alusta taikinaa viitisen minuuttia. Lisää voita kuutioina vähän kerrallaan niin, että voi sekoittuu hyvin taikinaan. Vaihtoehtoisesti tee taikina yleiskoneella. Kelmuta taikina ja laita kulhossa jääkaappiin vähintään tunniksi, tai yön yli. Varaa riittävän iso kulho, taikina kohoaa reilusti.
Kauli jauhotetulla pöydällä pitkäksi ja kapeaksi suorakaiteeksi, jonka lyhy sivu on n. 15 cm. Murusta tattia päälle ja ripottele juustoraaste. Rullaa pötköksi ja leikkaa muffinssivuoan korkuisiksi paloiksi. Laita paperivuokiin ja muffinssipellin koloihin. Anna kohota puolisen tuntia. Voitele keltuaisella ja paista 12-15 200 asteisessa uunissa.


Jos tarkkoja ollaan, kuvan briossien täytteenä on myös yrtein maustettua paistettua broilerin rintaa ja mustia torvisieniä. Ei ulkonäkö juurikaan tattiversiosta eroa. 


2 kommenttia: