maanantai 23. syyskuuta 2013

10 ruokalajin sieni-illallinen

Sain mieluisan kutsun illastamaan erään viinejä harrastavan seurueen kanssa. Pyydettiin suunnittelemaan ja kokkaamaan sienellinen menu 10 hengelle. Mahtavuutta! Ahkera ruokablogien ja -sivustojen sekä keittokirjojen selailu kannattaa: monta hyvää ideaa tuli mieleen heti kättelyssä. Alustavan ruokalistan muotoilin hatusta, puoliakaan kyseisistä ruuista en ollut ennen kokannut. Ajatukset ruokien sisällöstä olivat siis summittaiset, eikä viinureilla ollut tarkempaa käsitystä ruokien makumaailmasta, jos ei kaikistellen kokillakaan. Mielenkiintoista.
Pari ruokalajia oli toki entuudestaan kokeiltu ja kahta ehdin testata ennen h-hetkeä. Jälkiruokaa en ollut kuunaan maistanut, enkä siihen reseptiäkään mistään löytänyt. Elämä on seikkailu.
Itsekin yllätyin, kuinka vähän alkuperäinen suunnitelma muuttui loppua kohden, lieneekö syynä sitten oma jääräpäisyys ja ajoittainen pyrkimys täydellisyyttä kohden, mutta hampaat irvessä tätä ei toteutettu, vaan joka hetkestä nauttien. Työ häiritsee harrastuksia, mutta osan ruuista pystyin tekemään etukäteen, jotain esivalmisteluja, kuten taikinoita vielä kotona, mutta iso osa kokattiin iltapäivän aikana isäntäperheen kanssa. Oli hauskaa, joka hetki!
Kaikki ruokalajit saatiin tehtyä ja ekstraakin vielä ja mautkin olivat kohdillaan. Apukokit osoittivat loistavasti taitonsa alkuvähättelyistä huolimatta, itseohjautuvuus ja taidot olivat erinomaisia! Avaran keittiön ajanmukainen, suorastaan ruokafriikin tasoa oleva välineistö ja runsas laskutila saivat huokailemaan kateudesta ja osoittamaan monen kotoa kannetun vempaimen turhuuden.


Kaunis kattaus. Punainen liina sallitaan, kun viinejä ei tarvinnut arvioida puolisokkona, eikä verrata niiden värejä. Upeat asetelmat puutarhan tuotteista; mm. isäntien pihalta viiniköynnöstä. Tervetuliaismaljan kanssa viime hetkillä väsättiin crostinit, joiden päällä metsäsienituorejuustoa, viikunahilloa ja mustaleima-emmentalia.


Kuohuvien Chaudray Cremant de Bourgogne Brutin (Alkon Nro 008505) ja Bonnaire Brut Traditionin (alkon Nro 008593) kanssa tarjottiin macaroneja, joiden kuoreen laitoin kuivattua kanttarellia. Täytteessä vuohenjuustoa, tattiöljyä ja viikunahilloa. Edullinen tilausvalikoiman Cremant (Pinot Noir 60% ja Chardonnay 40%), taisi vetää voiton nuorelta samppanjalta, josta puuttui omintakeisuutta.


Seuraavaksi creme brulee, jossa ankanmaksamoussesydän ja karamellisoituja suppilovahveroita, mausteena calvadosta. Lasissa meripihkanruskea loistelias, upeatuoksuinen, viskimäinen, jopa savuisa, runsas ja kuiva sherry: Dos Cortados Palo Cortado (Alkon Nro 342514). Niin sherryä kaipaava annos, mutta tämän poikkeuksellisen sherryn makumaailma oli ankanmaksalle hiukan liikaa.


Kolmantena alkuruokana kermainen kanttarellikeitto maustettuna tilkalla kuivaa sherryä. Kylkeen tattibriossit. Runsaan kanttarellisaaliin myötä keitto oli hyvin täyteläinen. Juuri ennen tarjoilua pyöräytys sauvasekoittimella sai aikaan pehmeän vaahdon. Taisi olla yksi raadin suosikeista.


Ohuiden pastalevyjen välissä tattia, mustatorvisientä, homejuustoa, herneitä, tryffeliöljyä. Loraus kermaa ja parmesaania. Höyrytetty porkkana- ja kyssäkaalitagliatelle. Rucola- ja tattiöljyt.


Lasissa Hesarin ylistämä Josemeyer Pinot Gris Grand Cru Brand 2006 (alkon Nro 504517). Hedelmäinen, aprikoosinen, pullokypsynyt viini, joka raadin mielestä 29.90 euron hintaan voisi jäädä hyllyynkin, eikä kovin helposti ollut ruokaan yhdisteltävä. Toinen maisteltu valkoviini Newton Unfiltered Chardonnay 2007 (tilausvalikoiman numero 904037) voimakkaan tamminen, miellyttävä, pullokypsynyt chardonnay. Tuhti viini, jossa paljon tavaraa, ehkä liikaakin. Paremmin ehkä natsasi kuitenkin keitto-osastolla.


   Raikastavaksi väliruokasuupalaksi basilikan lehdellä kurpitsapyree ja mustatorvisienitahnaa. 


Suppilovahveroilla, kasviksilla ja pekonilla täytetyt kesäkurpitsat ja purjomuhennos. Lihapullissa lampaankääpää ja vaaleaa orakasta. Annos erityisesti miesten mieleen. Hennon tamminen, kevyt, karpaloinen Sutherland Pinot Noir 2011 (Alkon Nro 407147) sopi hyvin kyytipojaksi. 
Tässä kohden pidettiin jo paussia, sieniruuat ovat varsin täyttäviä...

Jälkiruuat jäivät valitettavasti kuvaamatta. Tryffelijäätelöä ja sitruunainen madeleine-kakkunen. Vaniljaisessa jäätelössä tölkkitryffelin murusia, mausteena tryffelisuolaa ja tryffeliöljyä. Jälkiruoka jakoi mielipiteet, oma suosikki, tryffelin mausta kun tykkään. 
Emännän yllätyksenä kielen menneessään vievä Irishcoffee-juustokakku. Jälkiruokaviini, ken makeista pitää, oli oikein aprikoosinen, runsaan täyteläinen Vin de Constance 2007 (tilausvalikoiman Nro 912136). 
Reseptejä ainakin tattibriosseista, macaroneista, creme bruleesta ja tryffelijäätelöstä julkaisen lähiaikoina. 
Ruuista ja viineistä nautittiin todella, mutta huomattiin myös, että niiden yhdistäminen on vaikeaa. Teoria ei kohtaa helposti käytäntöä, sillä viineissä on todella huomattavia eroja saman lajikkeenkin sisällä kasvupaikasta, tuotantotavasta, vuodesta jne. riippuen. Ei siis pidä ihmetellä tai pettyä, jos viinivalinta ei aina osu kohdalleen. Tärkeitä tilaisuuksia varten kannattaakin joko varata useampi vaihtoehto tai kokeilla sopivuus etukäteen.
Työntätäyteisen päivän, erittäin onnistuneen ja erittäin hauskan, mukavassa seurassa vietetyn ja maukkaan illan jälkeen sai lähteä hyvillä mielin kotiin. Suurkiitos Ulla ja Matti järjestelyistä, kanssanne oli mahtavaa kokata! Kiitos koko porukalle! Jatkoa odotellessa. 

12 kommenttia:

  1. No huh huh! Mieletön setti! Yläfemmat, ota läpy vastaan!

    VastaaPoista
  2. No oli siinä menussa sieniä kerrakseen :) Ja komea rivistö viinilaseja.
    Vesi kielellä odottelen reseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pruuvissa maistellaan yleensä 6 viiniä puolisokkona, jokaiselle oma lasi.
      Koetan ahkeroida ja saada reseptejä tänne pikapuoliin. :)

      Poista
  3. Varmasti upea ilta! Reseptejä täälläkin innolla ootellaan. Niin herkullisen oloisia ideoita, että taisi jokunen tippa pudota näppäimistöllekin ruokakuviasi katsellessa :)

    VastaaPoista
  4. Upea projekti, ravintolatasoinen dinneri! Viinin ja ruoan yhdistäminen on kyllä hauskan haasteellista, mutta onnistumiset palkitsee. Millaisista tryffeleistä suola oli tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italialainen valkoisesta tryffelistä. Enemmän olen tykännyt mustasta tryffelistä tehdystä, mutta näitä on vaikea saada.

      Poista
    2. Täytyypä kokeilla millaista suolaa tulee kotimaisesta tryffelistä!

      Poista
    3. Mistäpä olet saanut kotimaista tryffeliä?

      Poista
    4. Meidän koirat kaivaa niitä ja syksyisin tryffeliä on vähän joka ruuassa ;). Katselin juuri suolareseptejä, mutta googlepiiriin osui enimmäkseen amerikkalaisia ja ne tuntuivat useimmat olevan vähän mutupohjaisia. Onko sulla tiedossa hyvää tryffelisuolan reseptiä?

      Poista
    5. Eipä ole, mutta mutu kuulostaa hyvälle. Sienet vaan sulan kanssa hiertäen ja kuivamaan!

      Poista