MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 2

Eipä aamulla aavistanut päivän tehtävää! Taitotehtävässä kuhan fileointi!
Kalamestarin oppitunti oli oikein valaiseva. Ei silti, ettenkö kalaa olisi fileoinut ennenkin; useammin on tullut ostettua kokonaista kalaa kuin valmista filettä. Kalaa tulee syötyä usein; huomattavan paljon useammin kuin lihaa. Kesän kuluessa treenasin niin monella kalalla, kuin vaan jaksettiin syödä. Mutta ei sitten ihan tarpeeksi!

Kolme minuuttia oli niiin lyhyt aika, että pelotti. Eikä se homma putkeen mennytkään! Läksin tekemään äsken saatujen oppien mukaan, eli kala toisin päin, kuin kotona fileoidessa; virhe!
Kuhassa on kovat ruodot, ja aloitusviillossa tuntui, että joko veitsi on tylsä tai tämä kala on kiveä! Seuraavassa hetkessä veitsi humpsahtikin sitten vähän turhan syvälle... yritä siinä sitten pelastaa mitä pelastettavissa on! Harmitti niin vietävästi ja kun kello vielä kävi viimeisiään, tuntui, että iskee paniikki! Viimeinen ajatus viimeisillä sekunneilla oli, että jos tästä tipahdan, en ilkeä mennä kotiin! Ja olisi pitänyt älytä harjoitella erilaisilla veitsillä; oma fileointiveitseni on ohutteräinen ja taipuisa, kun kilpakeittiön veitsi oli jäykkä kuin mikä; selittelyn makua... Iikka oli ihan käsittämätön! No ei noista fileistä nyt lopulta kauheasti haukuttu, mutta nämä olivat fiilikset.

Aika lannistunut olo 3 minuutin jälkeen. Eikä meno parantunut! Takarivistä kaloja valitsemaan oli pisin matka, eikä asiaa parantanut, että kuvaustauolla silmän sidekalvolle tuli verenvuoto; ei ollut roska mikä kaiherti, vaan pieni suoni rapsahti. Siinä tuli kylmällä haudottua ja kysyttyä kollegalta neuvoa puhelimitse; eihän tuohon mitään varsinaista hoitoa ole, vaan kestää aikansa, kunnes häviää...ei tehnyt mieli juosta...
ja kyllä, kesken kokkauksen asia tarkistettiin vielä toisen kollegan toimesta ja verenpainekin mitattiin vastusteluistani huolimatta; kiire kokkaamaan (ihan normipaineet).

Viimeisiä kaloja siis vietiin ja ajattelin, että mitä tahansa kunhan ei silakkaa! Ei tällainen järviseudun asukki ole silakkaa tottunut laittamaan! Sainkin käsiini kampelafileet! Onneksi fileet; edellisestä kampelastani on useampi vuosi, niitä harvemmin näkee meidän kalatiskissä, ja kampelan fileoinnista on vielä kauemmin. Kesäinen kalakeittokirjan selailu muistui mieleen, jossa kampela arvosteltiin maultaan niin miedoksi kalaksi, että se kannattaa leivittää. Ja olihan nuo fileet niin ohuet, että helposti menevät yli.
Siis korppujauhoja, vehnäjauhoja, lisukkeista ei ollut selkeää ideaa, joten ruokavarastosta koetin napsia mahdollisimman paljon kasviksia. Papuja, pinaattia, pieniä porkkanoita ja kanttarelleja. Kastikkeeksi päätin tehdä kalaliemipohjaisen valkoviinikastikkeen. Missä korppujauhot? Ei löytynyt. Hätäpäissäni nappasin paahtoleipäpaketin. Ei tullut mieleen mantelijauhokaan...

Ajatuksia oli vaikea koota, ja välillä tuntui, että tekemisessäkään ei ollut selviä säveliä. Harmitti niin vietävästi, ja tuntui, että ihan sama, jos tämä reissu loppuu nyt tähän.
Maustoin kalan suolalla ja pippurilla, pyörittelin vehnäjauhoissa, kunnes huomasin, että kananmunia en muistanut ruokavarastosta ottaa! Voi hemm... Siinä sitä sitten lätkii kalan pintaan murustettua pehmeää paahtoleipää, huonolla menestyksellä, eihän se siihen tahtonut tarttua, ja jotenkin pelkkä vehnäjauho ei tuntunut riittävän! Ei kala mennyt ylikypsäksi ja osa kasviksista näytti jopa siedettäviltä, kastike kohtalainen; suolan puutetta taisi olla! Suolamylly opettelutti.

Mutta mutta, olosuhteisiin nähden kyllä :), en joutunut pudotusuhan alle ja kisa jatkuu meikäläisen osalta, HUH! Annan puolesta harmittaa. sillä Annalla oli kova into olla mukana ja oppia uutta, ja Annan reipas meininki toi oman hauskan lisänsä meidän sekalaiseen sakkiin!

Kalaruokakuvia treeneistä ennen kisaa: