torstai 6. joulukuuta 2012

Väriä elämään - gluteeniton punajuurilohipiirakka

Kolmisen viikkoa sitten tein huikopalaksi piirakan, jolla ravitsimme itseämme ystäväni kanssa jazzin ja ulkoilun lomassa ja piirakalla pärjäsin vielä pitkälle seuraavaan viikkoon. Kaupan hyllyssä makkarapötköltä näyttävien vihannessoseiden valikoima lisääntyy vuosi vuodelta. Ostosreissulla sain mielestäni kuningasajatuksen käyttää punajuuriperunasosetta piirakkapohjaan; ja olikin todella hyvä keksintö! Viikko sitten postilaatikkoon kolahtaneessa Pirkassa oli hoksattu sama...

Piirakkapohjasta riittää reilusti kahteen pyöreään piirakkaan tai kerralla voi tehdä uunipellillisen. Tähteeksi jäävän taikinan voi hyvin pakastaa myöhempää käyttöä varten. Gluteenittomien jauhojen sijasta voi käyttää vehnäjauhoja. Kannattaa joskus kokeilla gluteenittomia, vaikkei ruokavalion vuoksi tarvitseisi; niin suolaisesta kuin makeastakin piirakkapohjasta tulee rakenteeltaan jotenkin kevyempi ja rapeampi. Kylmäsavulohi toimii täytteessä homejuuston kanssa loistavasti. Pinaattia rakastan ja yhdessä punajuuren kanssa näistä syntyi pirteä väri-iloittelu pimeään talveen.

Piirakkapohja

400 g Semper fin mix-gluteenittomia jauhoja
150 g voita
500 g punajuuriperunasosetta
2-3 rkl vettä

Nypi jauhot ja kylmä voi kulhossa. Lisää punajuuriperunasose ja sekoita. Lisää tarvittaessa hiukan vettä, jos taikina tuntuu kuivalta, eivätkä ainekset täysin sekoitu. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin. Leikkaa pyöreän piirakkavuoan pohjalle leivinpaperi; kypsän tortun saa paremmin irti, eikä vuoka naarmuunnu. Jos omistat irtopohjaisen vuoan, piirakan saa hiukan jäähtyneenä kokonaisena ulos vuoasta ja on tarjoillessa kauneimmillaan.
Taputtele taikina vuokaan ohueksi kerrokseksi, voit myös kaulia kahden leivinpaperin välissä, jos pidit kylmässä riittävän pitkään. Rypistele leivinpaperia moneen kertaan, oikaise se ja peitä piirakka. Kaada päälle kuivia herneitä, paistokuulia tai riisiä ja paista 175 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Täyte

2 kananmunaa tai 4 keltuaista (sattui olemaan leivonnasta jääneenä)
2.5 dl kermaa
150 g kylmäsavulohta siivuina
70 g tuoretta pinaattia
1/2 pkt Aurajuustoa tai muuta homejuustoa
pippuria, suolaa
yrttejä (korianteri, lehtipersilja, ruohosipuli)
100 g juustoraastetta

Revi pinaatinlehtiä ja pieni hiukan lohiviipaleita ja asettele ne piirakkapohjalle. Murusta homejuustoa joukkoon. Hienonna yrttejä ja ripottele pinnalle. Sekoita kananmunat ja kerma, mausta ja kaada piirakan päälle. Lisää lopuksi juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes  piirakka on kauniin kypsä.



Punajuuri säilytti värinsä kauniisti uunissa ja maku oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin ulkonäkö. 


Itsenäisyyspäivän menu taitaa olla tässä keittiössä tavanomaisesta poikkeava, mutta palataan siihen myöhemmin.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti