sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Taatelikakku

Vielä ehtii leipoa jouluksi, jos valmistelut ovat jääneet viime metreille. Eilen leivoin, tänään raati maistoi ja oli jo oikein hyvää. Taatelikakusta sanotaan, että maku paranee, kun odottelee muutaman päivän. Sittenhän tämä on ihan parasta joulunpyhinä!
Ohje on työkaverini äidin, ja sillä mennään joka joulu. Uskokaa tai älkää: tämä on ainut makea leivonnainen meidän perheen joulussa! Tänä jouluna pikkuisen huijaan; toivottiin poikkeuksellisesti muutamaa joulutorttua, joita yleensä ei meillä näy. Tänä vuonna sain ammattilaisen vinkit täydellisen lehteviin torttuihin; ne kerron lähipäivinä, kunhan ensin testaan!



Taatelikakku

3 dl vettä
1-1.5 dl sokeria
1 pkt taatelia (se tiivis suorakaiteen muotoinen)

Pilko taateli kattilaan, lisää sokeri ja vesi ja keitä, kunnes massa on pehmeä. Jäähdytä.

200 g voita, sulata ja jäähdytä

2 kananmunaa
1 dl sokeria

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Jos kananmunat ovat tosi pieniä, laita ihmeessä kolme.

1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
0.5 dl vehnäjauhoja
4.5 fl vehnäjauhoja

Sekoita leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri 0.5 dl vehnäjauhoja ja lisää vaahtoon.
Sekoita joukkoon vähin elein taatelimassa ja 4.5 dl vehnäjauhoja, älä vatkaa. Lisää lopuksi sulatettu voi.
Kaada taikina voideltuun ja (korppu)jauhotettuun kakkuvuokaan, mieluiten liian suureen, ja paista 175 asteessa tunti, kiertoilmalla 150 asteessa reilu tunti. Suuri vuoka toimii paremmin; sopivassa/pienessä vuokassa kakku kohoaa yli reunojen ja halkeilee (kuten muutkin kahvikakut). Testaa kypsyys tikulla. Jäähdytä, säilytä ainakin yön  yli viileässä; maku paranee.


Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku - ihan paras joulukakku!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti