torstai 16. huhtikuuta 2015

Punasikuria ja grillattua lihaa, salaatti Ottolenghin innoittamana

Salaatti, ruokaisa salaatti valmistui nopeasti jääkaapin aineksista. Yotam Ottolenghin Välimeri lautasella ohjelman viimeinen jakso nähtiin eilen; tätä ohjelmaa tulee ikävä! Ihanat maisemat, ihanaa ruokaa, paikallista kulttuuria ja helppoja ja herkullisia reseptejä. Sardiniaan sijoittuvassa jaksossa Ottolenghi valmisti salaatin grillatusta lampaasta, viikunoista, punasikurista eli radicchiosta ja endiivistä. Herkullinen salaatti, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ei ollut lammasta eikä viikunoita, mutta ainesluettelo kirkastui jo ohjelmaa katsoessa. Jääkaapista löytyi viikonlopulta tähteeksi jäänyttä grillattua naudan sisäfilettä, vuohenjuustoa, pinaattia, päärynöitä ja mikä parasta: punasikuria! Olin jemmannut pari kaunista punasikuria Kaikki äitini reseptit - blogin Nannan radicchio risottoa varten. Se resepti sai nyt jäädä odottamaan uusia sikurilöytöjä. Ja kyllä näillä aineilla herkullinen salaatti syntyi, voin vain kuvitella, miltä alkuperäinen olisi maistunut! Salaatin juju on grillattu tai uunissa paahdettu sikuri sekä ah niin ihana kastike! Kun grillattu liha jäi tässä soittelemaan pinaatinlehdellä, punasikurin loistaessa päätähtenä vuohenjuuston ja päärynän kompatessa, ohjeen nimikin sitten sen mukaisesti. Olen aika huono tekemään salaatinkastikkeita, en erityisemmin pidä kosteista salaateista  ja mieluiten lorautan vain tilkan balsamiviinietikkaa salaatin joukkoon. Tämä kastike kaikessa yksinkertaisuudessaan oli niin yliveto, että voi olla, että suhteeni salaatinkastikkeisiin ylipäätään saattaa loiventua. Ilman kastiketta liha olisi ollut kuivaa ja jopa mautonta. Kirpeät mutta makeat kastikkeen maut toimivat hyvin myös vuohenjuuston kanssa. Granaattiomenasiirappipullo on tullut hankittua aikaa sitten ties mistä, mutta ainakin etnisistä kaupoista sitä pitäisi saada. Sen omintakeinen kirpeän hapokas, makeahko maku toimii kastikkeessa loistavasti.

Salaatti punasikurista ja grillatusta lihasta

2 punasikuria
oliiviöljyä, suolaa, pippuria
noin 200 g kypsää lihaa (grillattua sisäfilettä tai paistia)
50 -100 g vuohenjuustoa
2 päärynää
noin 100 g tuoretta pinaattia
muutama kirsikkatomaatti
lehtipersiljaa

kastike

2 tl hunajaa
2 tl granaattiomenasiirappia
2 tl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
ripaus kanelia
suolaa, pippuria

Lohko punasikurit, älä poista kantaa. Aseta uunivuokaan, pirskota päälle oliiviöljyä ja ripottele hiukan suolaa ja pippuria. Paahda 250 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Sikurit voi myös grillata, jolloin niihin saa upean paistopinnan ja maun. Anna hetki jäähtyä. Pilko liha sopiviksi suupaloiksi, kuori ja lohko päärynät. Kokoa salaatti lautselle, murusta päälle vuohenjuustoa ja koristele kirsikkatomaatin puolikkailla sekä lehtipersiljalla. Sekoita kastikeaineet keskenään ja valuta kastiketta salaatin päälle.







2 kommenttia: