sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Macaron-leivokset

Viikko takaperin tein minäkin macaroneja, ensimmäistä kertaa. Täytyy tunnustaa, etten ollut sitä ennen edes maistanut niitä. Kuvia vesi kielellä olin kyllä viime aikoina katsonut.

Ohjeen otin täältä , josta on peräisin näköjään myös Ewelynin ja Mansikkamäen ohjeet. Seikkaperäinen ohje on alun perin Call me cupcakelta. Ensimmäisenä tein siis vaaleanpunaisia macaroneja vadelmaganachella, jonka ohje Kermaruusulta täältä, kiitos, herkullista!


Tänä viikonloppuna oli pakko jatkaa harjoituksia. Huomasin, että vaikka tämä ohje on helppo, aina kaikki ei mene nappiin, suurempia häiriötekijöitä ei saisi olla, ainakaan Putousta ei pitäisi katsoa tärkeimpien työvaiheiden aikana J. Vaikka ulkonäkö tältä osin sitten jäi vähän heikommaksi, maku on silti hyvä. Edellisen viikonlopun macaronit tein ihan kaupan  perusmantelijauheesta. Nyt ostin Punnitse ja säästä putiikin irtojauhetta. Voisin sanoa, että tässä tapauksessa valinta ei ollut paras mahdollinen; olisiko mantelijauhe liian tuoretta ja rasvaista,kun se pyrki sekoituksesta huolimatta paakkuiseksi, joka on myös nähtävissä valmiissa macaroneissa  pinnan epätasaisuutena.

Tutustuin myös aiheesta kirjoitettuun kirjaan. Ohjeita on runsaasti, kuvat herkullisia. Niksejä onnistuneiden leivonnaisten tekoon löytyy, mutta pieni pettymys on, kun kuvittelin, että kirjassa esitellään useampikin tapa tehdä leivosten kuoret. Ohjeita tähän on vain yksi, joka on lähes identtinen äsken mainitsemani kanssa. Herkullisia täytteitä on sitten sitäkin enemmän ja niitä voi hyödyntää muuhunkin leivontaan.

Perusohje löytyy siis täältä.

Erottele valkuaiset edellisenä päivänä ja seisota huoneenlämmössä peitettynä. Jos säilytät pidempään, laita jääkaappiin. Leipoessa niiden täytyy olla huoneenlämpöisiä.

Sekoita tomusokeri ja mantelijauho huolellisesti, ja siivilöi ne.

Vatkaa valkuaisia, kunnes ne alkavat vaahdota ja lisää sokeri pikkuhiljaa. Vatkaa, kunnes vaahto on valkoista ja siihen muodostuu kestäviä huippuja. Värin voi lisätä tässä vaiheessa, itse käytän pastaväriä. 

Sen jälkeen sekoita tomusokeri-mantelijauhoseos kumilastalla käännellen joukkoon. Jatka niin kauan, kun seos on tasaista, ja kumilastaa nostaessa taikina valuu nauhana. Voit testata laittamalla pienen nokareen pellille, jos se lähtee hitaasti laskeutumaan ja leviämään, takina on valmis, Muussa tapauksessa sekoita vielä.

Laita seos pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla. Sopivaa minulla ei ollut, joten leikkasin muovisen tähtityllan sakarat pois, jolloin reikä on n. 8 mm. Mielestäni tällä on hyvä pursottaa.

Pursota tasakokoisia pyöreitä kekoja pellille. Kun taikina on sopivaa, huiput häviävät näkyvistä. Koputtele lopuksi vielä peltiä, jolloin ilmakuplat häviävät. Seisota pöydällä 20 min-1 tunti, jolloin pinta kuorettuu.

Paista kiertoilmalla n. 150 asteessa n. 10 minuuttia. Jos leivoskuorta kokeillessa se hiukan hetkuu, jatka vielä paistamista. Näitä on syytä tarkkailla koko ajan. Tarvittaessa laske lämpötilaa.

Jäähdytä. Kuoret säilyvät tiiviissä rasiassa huoneenlämmössä, täytetyt voi pakastaa. (Kirjassa kehotetaan täytettyjä pitämään vuorokausi jääkaapissa ennen käyttöä, ei kyllä maltettu :))


Kirjassa olevan homejuustotäytteen ohjetta muutin, kun käytössä oli purkki uutta Aura pehmeä sinihomejuustoa. Siihen lisäsin pari teelusikallista maustamatonta tuorejuustoa ja 25 g voita. Voin olisi voinut jättää hyvin pois. Sekoita aineet keskenään.

Pilko kypsä päärynä pieniksi mataliksi paloiksi. Laita täytettä macaron-kuorelle, paina keskelle päärynäviipale ja laita kansi päälle.


Rusehtavat ovat kahvimacaroneja.

Oranssiin vivahtavat ovat appelsiinimacaroneja

Näitä on kiva puuhastella, kunhan muistaa erotella valkuaiset etukäteen. Ohje on helppo, mutta tarkkana saa olla, ettei käy kuten varsinkin noille sinisille. Jatkossa aion myöskin ostaa ihan tavallista mantelijauhetta tähän tarkoitukseen.

Suurempia määriä täyttäessa täyte kannattaa pursottaa kuorelle, lopputulos on siistimpi ja homma nopeampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti