tiistai 1. marraskuuta 2016

Cowboyn kahvipavut, pannuruokaa parhaimmillaan!

Kahvia ja pannuruokaa tai rohkeimmille nuotioruokaa, joka lämmittää mukavasti kylmänä päivänä. Pavut maustaa chili, savu ja kunnon loraus kahvia. Tomaatti tuoa raikkautta ja juusto pyöristää maut. Reseptin esikuva suoraan Villistä Lännestä. Tarjoa vaikka brunssilla tai aamiaseksi. Samalla vähän juttua kahvista, syksyisen Nuori Lääkäri-lehden Medikokin mietteitä tuosta suomalaisten suosikkijuomasta.

Minä juon nyt kahvia

Minä juon nyt kahvia, totesi edesmennyt pääministeri, kun lehdistö janosi tietoa kesken kokoomuksen laivaseminaarin. Lausahduksesta tuli oitis kuolematon, ja sitä lienee siteerannut yksi jos toinen piilottaen hymynkareen kahvikupposen taakse. Sillä asiahan on sinänsä vakava, kuolemanvakava. Siis kahvi. Meille suomalaisille. Olihan kahvin tuska toisen maailmansodan aikaan Suomessa niin suuri, että sille piti keksiä korvikkeita niin paahdetusta rukiista, ohrasta, lantusta, herneestä kuin voikukanjuurestakin. Ja mitähän jäi mieleen 70-luvun nuorelle aikansa realitysarjoista kuten Rintamäkeläiset ja Heikki ja Kaija? Kahvittelupa hyvinkin: pannukahvi, tassilta ryystettynä, sokeripalan ja pullanisun kanssa, vierailla tai ilman.

Jos jossakin olemme kerrankin maailman huippuluokkaa, niin kahvin kulutuksessa. Raakakahvia kuluu 12 kiloa vuodessa, henkeä kohden laskettuna. Mukitolkulla litkitään siis vaaleaa sumppia, Italialainen luultavasti tuhahtaisi, kuinka brutaalia! Sillä oikea kahvikansa nauttii päivässä espresson, pari, digestiiviksi. Vain takametsien kasvatti tilaa illallisen päätteeksi cappuccinon, juoman, jolla käynnistetään aamu, croissantin kera. Varsinkin monelle ikäihmiselle kahvi on edelleen kallis nautintoaine, vaikka kotona suodatetun kupin hinnaksi jää keskimäärin huikeat 5.75 senttiä. Juhla Mokkaa metsästetään tarjouksista kun voitaisiin sijoittaa euro tai kaksi enemmän ja turvata kahvinviljelijöiden oikeuksia hankkimalla Reilun kaupan tuotteita. Pikkuhiljaa meilläkin erikoiskahvien valikoima etenkin kahviloissa on lisääntynyt, mutta monessako paikassa saa todella hyvää espressoa?

Yleensä aloitan aamuni kevyellä aamiaisella kahvimukillisen kera. Joskus aamu käynnistyy epäterveellisesti pelkällä kahvikupposella ja toisinaan aamiainen nautitaan vasta työmaalla. Työpäivinä kumottuja kupposia kertyy useampikin, mutta vapaapäivinä kulutus saattaa jäädä kupilliseen, ilman vieroitusoireita. Illalla nautittu juoma sen sijaan vie helposti yöunet. Hyvä ystäväni taas kärsii migreenistä ja kofeiinin vieroitusoireista, ellei saa sitä yhtä sokerilla ja kermalla terästettyä kuppostaan joka päivä. Aikoinaan omatoiminen leikki-ikäinen tyttäreni nautti suurella antaumuksella autoliikkeen itsepalvelukahvia mukillisen pari sillä seurauksella että loppuillan euforinen virtapiikki taisi kestää puolille öin.

Kahvin löytymiseen liittyy monenlaista legendaa, mutta tuskinpa siitä ilman sen piristävää vaikutusta olisi tullut niin haluttu herkku.  Kofeiini, 1,3,7-trimetyyliksantiini on keskushermostostimulantti, mutta kahvin monine aineyhdisteineen on tutkittu vaikuttavan mm. maksan toimintaan. Kofeiiniriippuvuus on yllättävän yleistä, vaikka vieroitusoireita ei moni tunnistakaan. Enpä tullut ajatelleeksi, että kahvin puute voisi aiheuttaa jopa masennusta ja ahdistusta. Runsaasti kofeiinia sisältäviin tuotteisiin on syystäkin tullut varoitusteksti, mutta kofeiinitabletteja saa ilman reseptiä ja netistä voi ostaa kofeiinipulveria, jota teelusikallinen vastaa 25 kahvikupillisen määrää! Vuonna 2011 USA:ssa onkin tilastoitu 28 000 ihmisen joutuneen sairaalaan energiajuomien aiheuttamien kofeiinimyrkytysoireiden vuoksi.

Kahvinsa voi nauttia muutenkin kuin juomalla. Vahvaa kahvijuomaa kuuluu lorauttaa aina tiramisusta mokkapaloihin, miksei maustaisi sillä myös vaikkapa paahtovanukasta tai kostuttaisi täytekakkua. Kahvijäätelö on ihanaa, samoin mm. ranskalaisten vohvelien täytteenä käytetty voi-kahvikiisseli. Kahvijauheella voi maustaa esimerkiksi pikkuleivät tai kahvikakun. Ylijäämäkahville löytyy siis loppusijoituspaikka helposti ja hävikki vähenee. Lihan marinadeissa ja lampaan kanssa tarjottavan kastikkeen mausteena kahvi on monelle tuttu, mutta kokeileva kokki löytää muitakin makupareja.

Seuraavan ohjeen esikuva on todennäköisesti Villin Lännen peruja. Nuotiotulen puutteessa se onnistuu kotihellalla ja savun makua saa kätevästi pullosta. Ilta-ateriaksi en suosittele, voi mennä yöunet.

Cowboyn kahvipavut neljälle

1 tl kuivattua chiliä rouheena, esim. Chipotle, vaihtoehtoisesti tuoretta chiliä maun mukaan
2 tölkkiä veteen säilöttyjä papuja (valkoisia tai maun mukaan) valutettuna
6-8 valkosipulin kynttä hienonnettuna
(2 tl savuaromia)
2 sipulia hienonnettuna
2 pakettia pekonia
3 rkl muscovadosokeria
1 rkl sinappijauhetta
muutama kypsä tomaatti
5 dl vahvaa kahvijuomaa (2 mitallista/kuppi, tummapaahtoista)
ripaus suolaa
lisäksi voimakasta juustoa raastettuna sekä hyvää vaaleaa leipää


Laita pekonisiivut kylmälle pannulle ja kypsennä rapeiksi. Nosta pannulta ja saksi pienemmiksi paloiksi. Freesaa sen jälkeen valkosipulia ja sipulia, lisää chili. Lisää joukkoon valutetut pavut, sinappijauhe, muscovadosokeri ja pekoni, pyörittele hetki. Halkaise tomaatit kahtia ja lisää pannulle leikkauspinta alaspäin, kypsennä hetki. Lisää ripaus suolaa. Kaada paistos uunivuokaan, tomaatin puolikkaat viimeiseksi leikkauspinta alaspäin. Lisää kahvi. Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes neste on haihtunut. Raasta päälle juustoa ja nauti tuoreen leivän kera.







21 kommenttia:

  1. Loistava idea! Tämähän olisi kiva ruoka vaikka viikonlopun brunssille. Tämähän kattaa kananmuna lukuunottamatta koko aamiaisen :D Ja sen kananmunankin voi vaikka lisätä pieniin koloihin paistamisen loppuvaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Kahviahan voi käyttää moneen ja tämäkin maistuu varmasti hyvältä. Komppaan Ninniä siinä, että aika hyvin varmaan herättäisi brunssiherkkuna.

    VastaaPoista
  3. Rakastan kahvin tuoksua, en ole vain koskaan oppinut juomaan sitä, sen maun vuoksi. Leivonnaisiin olen kahvia käyttänyt ja maistuu. Ruokaan ei ole tullutkaan mieli kokeilla, ehkäpä nyt :)

    VastaaPoista
  4. Tämä kuulostaa niin ovelan makuiselta, että pitänee testata! Kunnon länkkärimeininki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voisin kuvitella tän jossain länkkärissä nuotiolla, Robert Redford hämmentäisi pataa :D

      Poista
  5. Täytyy kokeilla, kuulostaa tosi hyvältä. Itse olen mitä suurimmassa määrin hyvän kahvin ystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvi on hyvä mauste, ei aina muista jämiä käyttää.

      Poista
  6. kuulostaa hyvältä - ihan kauhea nälkähän tässä tulee!

    VastaaPoista
  7. Kahvi olikin ihana lisä ruokaan! Sitä niin useasti tulee yhdistettyä makeisiin :)

    VastaaPoista
  8. Kahvi ja pavut - eipä olisi tullut mieleen yhdistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina oppii uutta, kun tutkii juttuja. Nyt kirjoitin teestä, monta uutta asiaa, alkoi teen juonti kiinnostaa :)

      Poista
  9. Leivonnassa olen varsinkin viime aikoina testannut kahvia paljon, mutta harvemmin sitä suolaiseen ruokaan tulee laitettua. Tätä voiskin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla suolaisiin ruokiin. Onhan monessa punaviinissäkin tammea, joka maistuu ja tuoksuu kahvilta, ellei sitten vaniljalta, kaakaolta ym.

      Poista
  10. Mielenkiintoinen makuyhdistelmä, todella! Mutta uskon kyllä, että kahvi toimii myös suolaisen kanssa eikä vain leivonnaisissa.

    VastaaPoista