tiistai 8. marraskuuta 2016

Hävikki smoothie

Smoothie on piristävä välipala tai mukavasti vatsaa hellivä aamiainen. Ja oikein hyvä tapa vähentää hävikkiä! Oikeaa hävikistä herkuksi ruokaa! Miten sinä vähennät hävikkiä? Laitatatko pataan mitä kaapista löytyy, vai noudatatko kenties reseptiä hävikkiruuassakin?

Viime viikonloppu reissattiin ja kun loppuviikkokin oli kiireinen, jäi jääkaappiin lähtiessä tuotteita, jotka ehkä pilaantuisivat. Eilen sitten tutkiskelin ruokavarastojani, eikä katastrofia eli hävikkiä päässytkään syntymään, mitä nyt pari ruokalusikallista creme fraichea purkin pohjalta sekä vajaa majoneesipurkki. Pitää muistaa olla ostamatta majoneesi ja tehdä se itse, kulutus on sen verran vähäistä.

Hävikin vähentämisessä olen huomannut toimivaksi sen, ettei jääkaappiin jemmaa liikaa tavaraa. Itselle sopii parhaiten se, että käy tarpeeksi usein kaupassa ja ostaa vain juurikin ne suunnitellut tuotteet. No arvata saattaa, että ruokaintoilija joskus turhan usein tästä poikkeaa. Tosin viime aikoina olen saanut pidettyä itseni kurissa ja lisääntyneen vapaa-ajan myötä ruokavarastojen jatkojalostus onnistuu paremmin.

Smoothieen laitoin juurikin mitä kaapista löytyy ja siitähän tuli kerrassaan hyvää! Harvemmin smoothien kanssa voi metsään mennä, kannattaa päästää mielikuvitus valloilleen. Kaikki tuotteet pakastettuja lukuunottamatta vaativat pikaista käyttöä, muuten olisi tullut hävikkiä. Nesteeksi käy hyvin myös maito, mantelimaito tai vastaava. Kookosvesipurkin jämät löytyivät jääkaapin perukoilta, ihan käyttökelpoisena. Smoothie ei makeutta kaivannut, sitä tulee riittävästi mangosta ja banaanista.

Lisää smoothie-ohjeita: Kurpitsapiirakkasmoothie, Omenapiirakkasmoothie ja limebasilikasmoothie sekä  vihreä smoothie.

Hävikki-smoothie

1 kypsä mango
1 kypsä avokado
1 tuore viikuna
1 passionhedelmä
1-2 dl jäisiä mustikoita
1 jäinen banaani
2 limen mehu (kuoret raastettu aiemmin)
sormenpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
muutama dl kookosvettä

Sekoita ainekset blenderillä tai sauvasekoittimella (anna tässä tapauskessa banaanin hetken sulaa) pehmeäksi herkuksi ja nauti.

Sain kunnian tulla haastatelluksi Tampereen Yliopiston kolmevuotista tutkimusprojektia varten, jonka aiheena on ruokahävikin vähentäminen kotitalouksien kannalta. Niin lähellä mun sydäntä! Projektilla on oma blogi, Wastebusters, kannattaa tutustua! Ulla-Maijan kanssa kahviteltiin ja syötiin hävikkievästä, tietenkin :), samalla aiheesta keskustellen. Erittäin mukava parituntinen kului nopeasti, sain uutta tietoa ja uutta intoa hävikin vähentämistalkoisiin.

Hävikistä herkuksi ohjeita löytyy lisää tunnisteella hävikistä herkuksi ja hävikkiviikko, käy tsekkaamassa!


Smoothie on hyvää! Ja ihanaa, kun tänäänkin paistaa aurinko!

15 kommenttia:

  1. Meillä mennään aina sillä mitä kaapista löytyy. Silleenhän sitä saa jotain uutta ja pääsee hävikistä eroon. Ja joskus voi vaikka uudenlaiset yhdistelmät yllättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hävikkiä koetetaan vähentää!

      Poista
  2. Kiva smoothie-ohje! Smoothieita tulee tehtyä tosi usein ja niihin saa kyllä hyvin upotettua vaikka mitä. Ruuan heittäminen roskiin on kamalaa. Siksi välillä on annoksia jääkaapin jämistä. Maistuvat ihan tosi hyviltä, vaikka joskus lautasella saattaa olla hassujakin komboja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se arkena niin haittaa, jos syö tähteitä. Ja usein viikonloppunakin, juhlat on erikseen. Makua pitää kuitenkin olla.

      Poista
  3. Teen todella harvoin smoothieita, vaikka pidänkin niistä aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään hyvin usein näitä tee, mutta pitäisi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. En tiedä onko oma makuaistini erilainen, tytär lisää aina hunajaa tai muuta. Totuttelukysymys. Tässähän on paljon makeita aineksia.

      Poista
  5. Juuri isänpäivänä kaivoin hedelmäkorista ja kaapeista kaikki nuhjuisaksi menneet hedelmät ja surautin smoothiet siitä. HYvin maistui koko porukalle, parhautta.

    VastaaPoista
  6. Tuolla combolla ei voi mennä pieleen, varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
  7. Mulla vähän sama tyyli nakata smoothieihin kaikkea, mitä kaapista löytyy, kuten myös mehuihin.

    VastaaPoista
  8. Meilläkin smoothiet tehdään yleensä hedelmien hälytyskellojen soidessa!

    VastaaPoista