sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ravintolapäivä Oulussa

 Eilen vietettiin ajanlaskussamme yhdettätoista ravintolapäivää, Suomesta maailmalle levinnyttä päivää jolloin kuka tahansa voi päiväksi perustaa oman ravintolan. Tammikuussa olin Helsingissä MasterChef-kilpailijoiden kanssa Kino Engelissä. Nyt osallistuin menoon Oulussa, jossa yhdessä samaisen kisan Juuli Jokelan, Piia Rantala-Korhosen ja Teijo Salonpään kanssa loihdittiin evästä ameriikan malliin: Barbe-Q-Babes & The Bad Hog. Ravintolan pitopaikaksi oli järjestynyt Valveen kulttuuritalon Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleria. Samaan aikaan seinille oli ripustettu vaokuvataiteilija Karoliina Paatoksen näyttely " The American Cowboy". Viehättävä nuori taiteilija oli paikalla kertoilemassa teoksistaan.


Hymy on herkässä kun näkee ystäviä! Ja homma hanskassa keittiön puolella vähän ennen h-hetkeä.


Piian luona kokattiin ja leivottiin. Minulle jäi vastuulle mm. cole slaw, johon sain uppoamaan reilut 20 kiloa kaalia. Seitanburgereille tein Bbq-kastikkeen ja hillottua punasipulia.


Lisäksi chocolate chip cookies, toinen versio suolapähkinöiden kera. Sämpyläprojekti oli pitkänpuoleinen.


Donitsitehdas toimi lauantaiaamuna vauhdilla.



Piia leipoi sateenkaarikakun, minä pääsin kuorruttamaan. Kakun, seitanpihvien ja donitsien ohje Piian blogissa.


Kuorrutetta on ainakin riittävästi.


 Juuli vastasi milkshakebaarista. Juuli ja Teijo olivat kypsänneet huolella huomattavan määrän possunniskaa Bbq-kastikkeineen ja pikkelöityine sipuleineen.



Kokattiin kirjaimelllisesti putkassa. Rakennus on entinen poliisilaitos.


Ruokabloggari kuvaa aina tuotoksensa.


Valokuvataiteilija Karoliina Paatoksen hienot kuvat nykypäivän cowboyn elämästä, myös sieltä kulissien takaa. Kannattaa käydä katsomassa!




Kuultiin myös letkeää countryhenkistä musiikkia.



Ravintolan avauduttua jonoja riitti kadulle saakka. Ensimmäiset 100 annosta myytiin tunnissa. Reilut 150 sämpylää loppuivat puolentoista tunnin kohdalla, loput 50 annosta myytiin karppiburgereina, reilulla cole slawlla. Seitanpihvejä oli reilusti, nekin kaikki menivät. Kävijöitä päivän aikana oli lähemmäs 400. Sanomalehti Kalevakin kävi tekemässä juttua.
Kiitos kaikille asiakkaille! Kiitos Juuli, Teijo ja Piia huikean mukavasta päivästä! Otetaan uusiksi!
Upean, erittäin onnistuneen, työntäyteisen ja hauskan päivän tuotto 530 euroa lahjoitettiin SPR:n katastrofirahastoon.
Reseptejä mm. cole slaw:n ja cookieseihin seuraa jatkossa.

Ja aiheeseen sopivaa musiikkia:

6 kommenttia:

  1. Minua harmittaa aivan mahottomasti, etten päässyt syömään teidän ravintolaan työkeikan vuoksi. Odotan seuraavaan kertaa (oulussa!!) jo innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan. Katsotaan, mitä tuleman pitää! Tai Kuopiossa...

      Poista
    2. Kuopiokin on aina hyvä vaihtoehto :)

      Poista
  2. Kävin syömässä seitanburgerin. Se oli tosi hyvää! Ostaisin toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistoin itsekin seitanpihviä, ensimmäistä kertaa. Oli todella hyvää ja aion tehdä itsekin.
      Kiva saada palautetta! Jatkoa odotellessa!

      Poista