lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulun hävikistä herkuksi: kalaleivokset ja korppujauhot

Suolaiset kalat kuuluvat perinteiseen joulupöytään; kylmäsavulohi, suolalohi, siika, kellä mikäkin. Kalakiusaus on hyvä konsti hyödyntää tähteet. Sitä ei kuitenkaan tehnyt nyt mieli, ja tarve oli muutamalle suolaiselle tuliaispalalle. Pakasteessa oli myös voitaikinalevyjä, joten suolakalat päätyivät lehtevien leivosten täytteeksi. Nämä herkulliset suolaiset leivokset sopivat hyvin uuden vuoden juhliin ja valmistuvat hyvin vähällä vaivalla.



voitaikinalevyjä (tai torttutaikinalevyjä)
suolakalasiivuja (lohi, kylmäsavulohi, siika ym.)
mascarponea
raastettua sitruunankuorta
tilliä hienonnettuna
rosepippuria murskattuna
juustoraastetta

Sulata voitaikinalevyt ja jaa kolmeen osaan. Nosta silputtua kalaa jokaisen levyn keskelle noin 2 tl. Laita kalan päälle 1 tl mascarponea, mausta leivokset ja ripottele hiukan raastettua juustoa päälle. Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes taikina on hyvin kohonnut ja saanut hiukan väriä.


Eikä siinä vielä kaikki: nyt on kiire viipaloida ja kuivattaa kaikki joululta jääneet leivät, ennenkuin ne homehtuvat. Kuivatus onnistuu ihan unohtamalla yön yli pöydälle, tai uunin jälkilämmössä. Jo pienestä määrästä saa maukasta korppujauhoa pitkäksi aikaa; vehnäistä, maltaista, rukiista...



2 kommenttia:

  1. Hyvä idea - minulla ainakin usein tahtoo jäädä nuo torttulevytkin pitkiksi ajoiksi pakastimeen, kun joulun aikana ei tule niitä käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt voitaikinalevyjä kuin 10 pakkauksessa, joten niitä riittää, kun joulutorttuja tein vain muutaman.

      Poista