maanantai 22. elokuuta 2011

Wasabi-korianteri-marinoitua lohta

Osallistun tällä elokuun ruokahaasteen, jota  emännöi ja isännöi Korianterin blogi raaka-aineena wasabi; tärkeä mauste japanilaisessa keittiössä eri muodoissaan. Tulinen mutta lempeä; meidän perheen chiliallergikko voi hyvin syödä wasabia ja nauttia sen nopeasti laantuvasta nenään nousevasta poltteesta.

Tässä on näkemykseni lohiateriasta, joka on saanut alkusysäyksensä Donna Hayn Vieraspöytä-kirjasta; wasabi on lisättyä ja kastike omasta päästä, kalan tykkään paistaa reilummassa lämmössä, kuin kirjan kirjoittaja. Ohjeesta riittää noin neljälle.

 

1 lohifile
suolaa
2-3 rkl korianterin siemeniä
2-3 tl wasabitahnaa
mustapippuria myllystä
öljyä

3 rkl hienonnettua sipulia, voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl karkeaa dijon-sinappia
kaffirlimetinlehtiä (kuivattuja tai pakastettuja)
curryn lehtiä (kuivattuja)
1 dl valkoviiniä
1 dl vettä
3.3 dl kuohukermaa
½ kalaliemikuutio

koristeeksi mustaa merileväkaviaaria ja norilevysuikaleita

Poista fileestä ruodot ja nahka, huuhtele ja kuivaa, mausta suolalla. Sivele pintaan reilusti wasabia, maku mietonee uunissa. Paahda korianterinsiemenet pannulla ja murskaa morttelissa, levitä kalan pinnalle. Rouhi mustapippuria päälle ja anna maustua.

Kuullota sipulia voissa, lisää vehnäjauho ja kypsennä hetki. Lisää mausteet, muutama kaffirlimetin ja muutama curryn lehti, sinappi ja viini, kiehauta, lisää sitten kerma, vesi ja kalaliemikuutio. Keitä kokoon niin että kastike sakenee, siivilöi ennen tarjoilua ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Leikkaa kala annospaloiksi, laita uunipannulle tilkka öljyä ja kalapalat, paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes saavat kauniin värin mutta ovat sisältä vielä meheviä.

Tarjoile vaikkapa keitettyjen  kotimaisten papujen ja siikliperunoiden kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti