maanantai 22. lokakuuta 2012

Prässättyä häränhäntää

Viikonlopun alla hamstrasin taas lihakaupasta kaikenlaista hyvää. Kovin usein en sillä käy, kun en nyt mahdottomasti syö lihaakaan, ellei ole ruokavieraita. Mutta silloin kun tiskiltä löytyy tuoreita lihaisia häränhäntiä, vasikan poskea ja possun paahtokylkeä, niin onhan niitä ostettava! Tällä kertaa keskitytään häränhäntiin.
Mielestäni nuo vähemmän arvostetut ruhon osat nelijalkaisissa ovat ne kaikkein maukkaimmat. Onhan murea taiten paistettu pihvi ihan hyvää, mutta mihin siitä on maku kadonnut? Hintakin on kotimaisesta sisäfileestä jo melkoinen, kun taas häränhännän kilohinta oli tällä reissulla 5.90. Aikoinaan häränhäntiä oli myytävänä kaupassa kuin kaupassa, ja niistä tuli usein keitettyä lihalientä. Liemen lisäksi suussa sulavat lihat tietysti revittiin makeiksi paloiksi pahimpaan nälkään ruuanlaiton lomassa. Nyt ne prässättiin tyylikkääksi alku- tai iltapalaksi. Ja kaupan päälle annos maukasta lihalientä! Molemmat olivat ihan älyttömän hyviä! Lihan voi keittää ja prässätä päiviäkin etukäteen, ja viimeistellä juuri ennen tarjoilua.
Reilusta kilosta häränhäntiä syntyy noin 250 g tiiviisti pakattua maukasta lihaa, josta voi leikata haluamiaan viipaleita pannulla käytettäväksi. Tämä valmistuu samoilla kasviksilla ja mausteilla, kuin kunnon lihaliemi, niin kuin sen kukin on tottunut tekemään.

Prässättyä häränhäntää

Reilu kilo (noin 6 kpl) paksuja häränhäntiä
1 iso sipuli
1 porkkana
1 varsiselleri
valkosipulin kynsi
laakerinlehti
muutama mustapippuri
muutama maustepippuri
tuoreita yrttejä (esim. timjami, rosmariini, tai mitä sattuu olemaan)

Kuori ja puhdista kasvikset, pilko rouheiksi paloiksi. Puhdista häränhännistä ylimääräinen rasva ja kalvot niiltä osin, kuin ne irtoavat. Loput kalvot kannattaa viillellä auki.
Laita häränhännät kattilaan ja kylmää vettä niin paljon, että ne peittyvät. Kiehauta, kuori vaahto pois. Lisää vihannekset ja mausteet ja keitä miedosti poristen kannen alla, kunnes liha on niin pehmeää, että se melkein sulaa irti luista. Aikaa saa varata 4-5 tuntia. Valuta häränhännät, siivilöi samalla liemi talteen myöhempää käyttöä varten. Irroittele lihat luista, poista sitkeät kalvot. Revi pieniksi, mausta reilusti suolalla ja hiukan pippurilla ja laita sopivaan kelmulla vuorattuun astiaan ja painele tiiviisti. Suolaa tarvitaan yllättävän reilusti, jos jäi suolattomaksi, paistaessa voi vielä lisätä. Peitä kelmulla, laita jääkaappiin painon alle seuraavaan päivään.
Leikkaa sopivan paksuisia viipaleita, pyörittele suolalla, pippurilla ja yrteillä maustetuissa vehnäjauhoissa ja paista rapeapintaiseksi öljyn ja voin seoksessa. Tarjoa haluamallasi tavalla, tai vaikkapa salaatin kanssa, kuten tässä, balsamicosiirapilla terästettynä; iltapalana.



4 kommenttia:

  1. Tuollaisen lihakaupan haluaisin omillekin kotinurkille. Häntiä olen käyttänyt liemeen ja pataan, mutta prässäystä täytyy joskus ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, Minna, valmistuvat siinä sivussa, kattilan voi jopa unohtaa liedelle, tai miksei laittaa uuniin. Samalla tavoin muutkin halvat ruhon osat käyvät prässättäväksi.

      Poista
  2. Söin prässättyä häränhäntää kerran Tampereella ravinteli Berthassa alkuruokana ja ihastuin siihen ikihyviksi ja sen jälkeen on ollut ohje hakusessa, hyvä kun se nyt löytyi täältä. Häränhäntä tuntuu olevan tänä päivänä unohdettu ja aliarvostettu mikä on harmi, sillä se on aivan mahtavan mureaa ja mehevää lihaa pitkän haudutuksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prässätty liha taitaa olla monesti myös lounaslistalla, edullisesta raaka-aineesta saadaan maistuvaa ruokaa. Kuvittelin joskus sen olevan vaikeaa tehdä, mutta tavallaan sitä olen tehnyt jo vuosia liemiä keittäessä. Ensi kerralla kokeilen maustaa lientä hiukka enemmän.

      Poista