Tosielämää?

Liemessä-blogin Jenni haastoi paljastamaan bloggaajan yhden arkipäivän alusta loppuun kaunistelematta. Ajatus oli hänelle herännyt epäonnistumisen päivänä, ja epäilys, että moni lukija ei hoksaa todellisuutta blogin virtuaalitodellisuuden takaa. Onko näin, ei kai tosissaan? Vastuu on myös lukijalla, niin kuin Jenni penäsi; kuten muuan sanonta kuuluu: kun savolainen puhuu, vastuu on kuulijalla...
Onnekseni bloggaan etupäässä ruuasta, eikä minun tarvitse kuvata itseäni ja vaatteitani. Onnekseni minun ei tarvitse blogissani kuvata kotiani- vaikka se onkin omasta mielestäni kaunis, huonekalut ja taulut seinillä ovat oikein makuni mukaisia ja siivoan enemmän tai vähemmän säännöllisesti- se ei ole minimalistinen, vaan tuo ja tämä nurkka on pikkuhiljaa täyttynyt harrastuksiini liittyvällä välineistöllä. Okei, nykyisellään muut välineet on siirretty vähemmän näkyviin paikkoihin, mitä nyt työhuoneessa on korkea säilytyslaatikkopino lankoja, vaatehuone on täyttynyt kankailla, langoilla, hopeasepän välineillä, helmilaatikoilla ja ompelukone ja saumuri ovat vallanneet mankelin paikan ja ja ja...Hyllyt ja moni muu vapaa tila notkuvat keittokirjoja. Pääkallon paikalla keittiössä ruokapöydän toinen pääty on kuvausstudio: kamera jalustoineen, vanha korvon kansi, puutarjotin, erilaisia alustoja ja astioita on "siistissä" järjestyksessä ikkunan alla, toisen ikkunan alle on sijoitettu ne ruoka- ja leivontatarvikkeet ja välineet, jotka eivät mahdu kaappiin (osan kaapeista on vallannut tyttäreni keräämät astiat; joo siitähän tämä kaikki johtuu:)). Pöydän toiseen päähän kertyy laskuja, postia ja hoidettavia asioita.

Joka tapauksessa; kauniit ruokakuvat houkuttelevat syömään. Onnistunut ruokakuva stailauksineen, väreineen, tunnelmineen  herättää ruokahalun, herauttaa veden kielelle, hivelee aisteja ja kutsuu kokeilemaan juuri tätä ruokaa ja näitä makuja. Tämän päivän laadukkaat ruokakuvat ovat sitä kaikkea, siihen amatöörinä haluaa pyrkiä. Muistan hyvin 70-luvun Kasari-ruokalehden kuvat; nyt ne kuvastavat ainoastaan nostalgiaa, mutta eivät välttämättä saisi kokeilemaan esittelemiään ruokia. Silti, tämän hetken ruokakuvat ovat aitoja (ainakin useimmat), aidoista aineksista, syötäväksi tarkoitettuja. Ja syön itse kaikki kuvaamani annokset (korjaan: maistelen kakut ja makeat ja koetan syöttää ne muille). Niiltä kuluneilta ja rosoisilta vanhoilta lautasilta, jotka vielä hitusen parantavat makunautintoa. Vaikka ruoka välillä ehtiikin jäähtyä.

Maanantai 22.10.12

Klo 5.20 herätyskello soi (se on oikeasti 5 minuuttia edellä). Torkkuherätykset ja sängyssä vetelehtiminen eivät ole minun juttuni; aamupesujen jälkeen lataan kahvinkeittimen ja teen aamiaisleivät/sämpylät. Hiusten föönauksen jälkeen, jos aikaa jää, voin uhrata muutaman minuutin etsimällä maksettavia laskuja, kauppalistaa tai milloin mitäkin. Jos jääkaapissa on, tähderuokakippo lähtee mukaan. Pakkaan jo teipillä korjatun kuluneen eväsboksin kahvitermareilla, appelsiinimehupulloilla ja sullon leivät joukkoon.

Noin klo 6.20 alkaa reilun tunnin työmatka, jonka aikana nautitaan aamupala. Loppuajan useimmiten voin koettaa torkkua, onneksi useimmiten olen apukuskina.

Työaika alkaa 7.30, sitä ennen ehtii vielä siistiytyä ja vaihtaa työvaatteet. Useinkaan aamukahvi ei vielä maistu (vastahan sitä meni mukillinen), ellei kahvipöydässä ole jotain maisteltavaa. Työpäivä etenee tänään melko yllätyksettömästi, jotain pientä ylimääräistä hommaa taisi tulla.

Puoli yhdentoista jälkeen alkaisi olla jo hinku lounaalle. Siis pussikeitolle, johon laitan sattumiksi niitä tähteitä, jos sattuu olemaan. Pala tai kaksi seesamnäkkäriä, tai työkaverilta varastettu ruisleipä. Vettä. Yksinkertaisuus on valttia: työpaikkaruokalan monimuotoiset ateriat saavat aikaan ähkyn ja entistä kovemman väsymyksen ja suorastaan työkyvyttömyyden!

"Sattumiksi" keittoon päätyi tällä kertaa possunpaahtokylkirullakokeilua- ei vielä valmis resepti.

Kahvihuoneen maiseman parasta antia.

Työkavereiden kuppeja...joukossa on yksi nerokin (neron kuppi).

Iltapäiväduunin jälkeen (kahvit hörpättiin ja turistiin kahden kieppeillä, ei ollut kahvileipää taaskaan: pitääkö minun leipoa?) startataan kolmen jälkeen kotimatkalle, hyvällä tuurilla pienet horrokset, virkistävätkö ne vai väsyttävätkö enemmän; miten milloinkin. Tänään ei tullut uni.

Puoli viisi kotona - kohtuu aikaisin, parina päivänä menee iltamyöhään - mutta nyt toimeksianto postiin tärkeää pakettia hakemaan. Paleltaa. Pitkät jonot, kuten tavallista. Samalla ehdin ennakkoäänestää, eipä tarvitse sunnuntaina lähteä. Seurantakoodista puuttuu yksi numero, noutolappua ei ole! Ei saa pakettia. Ottaa päähän. Postitädit on muuten nykyisin hyvin ystävällisiä ja hymyileväisiä kiireestä huolimatta. Kotona päätän aloittaa glögikauden, kun paleltaa niin vietävästi. Samalla koetan onneani sijoittamalla vuorotellen numeroa postin seurantakoodiin. Jossain 20-30 yrityksen vaiheilla tärppää! Eikun uudelleen postiin, mutta nyt talvitakissa. Mielessäni olen ansainnut palkankorotuksen! Niinpä kotimatkalla poikkean aasialaisessa kaupassa ja bongaan ison pussillisen pakastettuja kaffirlimetin lehtiä. Punnitse ja säästä-kaupasta kerään härkäpapuja ja papusekoitusta ja Indonesialaisia mustapippureita. Hyvä päivä tästä tuli! Edit. Kotiin tullessa oven vieressä odotti kiitokset ja glögiä naapureilta; punajuurimokkapaloista. Kyllä lämmitti!

19 maissa talvirenkaiden vaihto, joka tällä kertaa sujuu kolmessa vartissa ja osaltani helposti, kun kellarin vesipisteiden käyttökielto estää renkaiden pesun. Riittää, kun kuskaan renkaita varastoon ja merkkaan ne. Kerran jouduin vaihtamaan ne melkein yksin; ei tahtoneet pultit aueta...

Klo 20 laitan iltapalaksi salaattia ja viikonloppuna valmistamaani prässättyä häränhäntää ja lasin punaviiniä. Tapani mukaan kuvaan annoksen. Pienen kukkavalon loisteessa tarkennus on haastavaa ja valotusajat tuskastuttavan pitkiä. Pitäisi hankkia luonnonvalolamppu. Hiukkasen jäähtyneen annoksen jälkeen lataan kuvat koneelle ja näpyttelen postauksen blogiin.
Saattaa olla, että illan mittaan napostelin vielä jotain pientä, en muista...

Klo 21.30 iltarutiineiksi muodostunut ihanan hömppä, harmiton ja rentouttava ysärisarja Nanny. Onneksi sen lähetysaikaa aikaistettiin; viime talvena nukkamaanmeno venyi aina yli yhdentoista, tosin asui nuorisokin vielä kotona ja tuli seurusteltua. Vilkaisu uutisia ja eikun nukkumaan. Uusia ruokaideoita miettiessä uni tulee yllättävän nopsaan.

Lapsena päätin, kun en tykännyt nimestäni, että vaihdan aikuisena sen Helenaksi (kakkosnimeni). Virtuaalimaailmassa se on ollut aina varattu, niinkuin Helenkin, siksi venytelmä Heleen, milloin minnekin foorumille kirjautuessa. Siitä tuli sitten kuvakansioni nimi ja blogini nimi; eikä sitä enää ole vaihtaminen. Mutta koska blogini on osa todellisuuttani, postaan tästä lähtien ihan kutsumanimelläni, Ailana. Ei nimi miestä, tai naista, pahenna, eikä päinvastoin, vai miten sitä sanotaan.

Kuva olisi voinut olla maanantailta, kuitenkin vasta tältä illalta. Hei ihmiset; syksylläkin kaikkialla on kaunista; upeita värejä, muotoja, onneksi näin niistä monta tänään!

Menkää ihmeessä ulos niitä ihmettelemään!