lauantai 20. lokakuuta 2012

Ahvenrullat, santelipuusavustetut minitomaatit ja viherpippurikastike

Minulla on paha tapa kauppareissulla: unohdan ostaa osan tarvittavista ruoka-aineista. Välillä se johtuu siitä, etten saa selvää kauppalapusta (kukahan sen kirjoitti? :)). Tai sitten luen valikoivasti; sitä ennakoiden joskus kirjoitan saman kahteen kertaan. Joskus ainekset ovat väärässä järjestyksessä listassa mitä kaupan järjestykseen tulee; auta armias, jos olet vieraassa kaupassa! Joskus vaan olen niin ajatuksissani, että ennen viimeistä ostosta rutistan kauppalapun taskuun sen enempää miettimättä. Viimeksi tänään unohdin ostaa korianteria. Ihan pakko lähteä uudelleen kauppaan: kaikki yrtit nyt vaan on niin ihania ja tärkeitä, mutta myös tosi kalliita. Tuoretta korianteria on vaikea korvata millään muulla. Eipä auttanut muu, tosin hyötyliikunnastahan siinä on kyse. Mitenkäs siinä kävikään? Erilaisia pitkään haudutettavia ja marinoitavia liharuokia oli määrä valmistua viikonlopun aikana Lihakaupan aarteista. Mutta tälle päivälle ei ollut mitään tiedossa! Niinpä korianterin ostosreissulla - joka muuten vaati kahdessa kaupassa vierailun - tarttui mukaan mm. ahvenfileitä, vesikrassia ja miniluumutomaatteja. Siinäpä illan kohokohdan ainekset.
Viime talvena Petruksen piparkakut-blogissa arvuutettiin erilaisia mausteita. Siellä oli mm. santelipuun pätkiä, joita en tunnistanut. Eräillä messuilla sitten mausteputiikista löysin santelipuujauhetta, jota yleensä käytetään ainakin suolasillin mausteena. Tuolloin jäi mietinnän alle, mihin muuhun sitä voisi käyttää.
Tein äskettäin teesavustettua ankanrintaa. Wokissa savustus antaa mukavaa ja vaihtelevaa makua eri raaka-aineisiin. Mieleen muistui tuo santelipuujauhe, jota oli nyt ihan pakko kokeilla. Aivan yhtä hyvin jauhetta voisi laittaa sähkösavustimeen puupurujen joukkon, tai mikä parempaa, santelipuupurua, jos sitä olisi. Miniluumutomaatit olivat sopiva uhri tälle kokeilulle, ja lopputulos oli oikein palkitseva: niissä todella on miellyttävä, pehmeän savuinen maku, josta jäi vain häivähdys keittiöön; sen verran vähän kannen alla wokissa savustaessa tulee katkua. Tomaatin puolikkaista voi tarjolle laittaessa nostaa kuoret pois, jos haluaa vielä kauniimman lopputuloksen. Tästä riittää hyvinkin alkuruoaksi kolmelle, tai yhdelle ateria 2-3 päiväksi. Oikein maukas kokonaisuus!



Ahvenrullat
6 keskikokoista ahvenfilettä (noin 350 g)
viherpippurijuustosiivuja 
suolaa, pippuria

Savustetut miniluumutomaatit
kourallinen tai kaksi miniluumutomaatteja

3 rkl santelipuujauhetta
3 rkl riisiä (jasmiiniriisiä)
3 rkl ruokosokeria

suolaa

Viherpippurikastike
kermaa, muutama viherpippuri, suolaa

Muutama ohut siivu saaristolaisleipää, vesikrassia

Huuhtele ja kuivaa kalafileet, poista kaikki ruodot, leikkaa vatsan yläpuolella olevat ruodot pois, kuten kuvassa.


Asettele fileet kelmun päälle riviin. Suolaa ja pippuroi. Laita päälle juustoviipaleet, muukin juusto käy. 


Kääri tiukalle rullalle, tässä auttaa sushimatto. Kierrä kelmu tiukasti kiinni ja laita vielä toinen kelmu päälle. Solmi päät. Keitä juuri ja juuri kiehuvassa (80 asteisessa) vedessä noin 10 minuuttia. Nosta pois, anna jäähtyä. Rullat voi myös höyryttää.


Halkaise tomaatit. Laita wokpannun pohjale folio, sen päälle sekoitus santelipuujauhetta, riisiä ja sokeria. Kuumenna, kunnes sokeri alkaa sulamaan ja savua muodostumaan. Laita toinen folio päälle ja siihen tomaatin puolikkaat. Peitä kannella, alenna keskilämmölle. Savusta 7 minuuttia. Ripottele pinnalle suolaa.

Leikkaa saaristolaisleipäsiivuista kuoret pois ja leikkaa kolmioiksi. Paista miedolla lämmöllä voissa rapsakoiksi.

Poista kelmu kalan päältä, leikkaa siivuiksi (kuusi kappaletta). Käytä nopeasti voissa pannulla. Nosta lautaselle odottamaan, lisää pannulle muutama murskattu viherpippuri ja loraus kermaa, kiehauta.

Kokoa lautaselle, koristele vaikkapa vesikrassilla.

2 kommenttia:

  1. Mitenkäs kummassa olen tämän kaiken ohittanut ?
    Pitää tarkistaa onko blogilistallani vanha osoite :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, menin muuttamaan tänne bloggeriin; blogin uudistaminen on ollut haaveena jo pitkään. Vanhaan osoitteeseen ei siis tule päivityksiä, vielä en sitä ole kuitenkaan poistanut. Tervetuloa tänne uusille sivuille!

      Poista