sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Terveiset messuilta!

Viime viikolla Helsingin Messukeskuksessa oli Gastro-messut,  hotelli-, ravintola- ja ammattikeittiöalan ammattilaisille suunnattu tapahtuma sekä samaan aikaan järjestettävä ViiniExpo.  Tapahtumat järjestetään joka toinen vuosi. Kävin haistelemassa alan uusia tuulia ensimmäistä kertaa. Paljon kiinnostavia uutuuksia ja innovaatioita pääsin tutkailemaan, toivotaan, että jotain niistä saataisiin myös kotikeittiöön. Tuskin ihan heti lähikaupasta saadaan toukkia ja heinäsirkkoja, vaikka tulevaisuuden ekoteko onkin lihan korvaaminen hyönteisproteiinilla. Aiheesta luennoi hyönteiskokki Topi Kairenius. Digitalisaatio, ympäristövastuullisuus, luomu, sesongin mukaiset raaka-aineet ja tämän hetken trendit monen muun aiheen lisäksi olivat esillä.


Kokkiasujen muotinäytöstä juonsi Kari Aihinen.


Vuoden kokkikisaa saattoi seurata myös isolta screeniltä. Sikkehän se siellä.



3-d-suklaatulostimen prototyyppi.


Ruusunterälehtihilloa. Vampulalaisella tilalla on 2 km ruusupensaita ja terälehdet poimitaan käsin. 


Säilöttyjä härkäpapuja. Hyvä, että kotimaisia vaihtoehtoja kehitetään eksoottisille kaukaa tuoduille tuotteille. Toivottavasti niistä tulee trendiruokaa  kaikenmaailman amaranttikvinoabuumien jälkeen.


ViiniExpossa oli runsas tarjonta eri maahantuojien tuotteista.


Pääsin maistamaan jokusen laatuviininkin.


Suomen Baarimestarien ja Kannattajien Kerhon järjestämässä kisassa tehtiin alkoholittomia cocktaileja. Master Chef kisasta tuttu Jan Lindgren voitti kisan suvereenisti.


Kivennäisvesipohjaisessa kauniisti koristellussa drinksussa mausteena oli mm. garam masalaa, inkivääriä ja vaniljaa.


Alkon tilausvalikoimastakin löytyvä suklaakuohuviini oli jännä kokemus. Kuohuviiniin on uutettu suklaan ja hasselpähkinän makua. 


Suklaakuohuviini neutraloi hyvin chilin poltteen, mutta suklaan maku oli vähän liikaa.
Lahtelaispoikien (Keskitalon Akin ja kumppaneiden) tarjoama ateria maistui!


Kahvikoneita joka lähtöön.


Pääsinpä tekemään itselleni pehmiksen! 



Vinkkejä pääsiäiskattaukseen.


Tällaiseen sopisi isompikin leipätaikina.


Vastapuristettua appelsiinimehua, hyvää ja nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti