maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kylvöhommia rempan keskellä

On täällä blogissa edelleen elämää, vaikka itsekin sitä välillä epäilen! Postauksia on ilmestynyt  sen verran harvakseltaan. On tehty remppaa (kohta kaksi vuotta), työkuvioissa on tapahtunut muutoksia, hyviä reseptejä ja kuvia ei vaan aina ilmaannu tai juttu ei vaan luista. Haaveissa olisi myös kaikenlaista blogin pään menoksi, kun vaan aika ja taidot riittäisi!
Puutarha-asiat alkavat kummasti aina kiinnostaa, kun aurinko alkaa paistaa. Vielä ei pääse pihaa ruopsuttamaan mutta suunnitelmia kesän istutuksiin voi jo tehdä. Piharemonttia ei tehdä tänäkään kesänä, ehkä joskus tulevaisuudessa.
Tomaatin ja lyhtykukan siemenet sain kylvettyä 29.3. Kahtena edellisvuonna päivämäärä oli 23.3. Ihan hyvän kokoiseksi on taimet ehtineet, vaikken aikaisemmassa ole ollutkaan. Liian kauan sisällä kasvatetuista taimista tahtoo tulla pitkiä ja honteloita ja liian aikaisin kasveja on turha istuttaa kasvihuoneeseen tai ulos; alkukesästä on vielä hallaöitä. Oma vanha kasvihuoneeni ei pysy kylmillä ilmoilla ilman lisälämmitystä plussan puolella ja siitäkin huolimatta reunimmaiset kasvit saattavat paleltua.


Tomaatit itivät muutamassa päivässä lämpimällä ikkunalla. Turvenappeja kylvöalustana kokeilen tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Ne saa muotoiltua sopivasti pieniin kylvöruukkuihin ja näyttävät pitävän hyvin kosteuden. Alusta asti on syytä kirjata ylös, mitä missäkin ruukussa on. Siitä huolimatta ylläreitä tulee.


Osa tomaateista on hyväksi havaittuja, osa uusia tuttavuuksia. Myöhemmin kylvetään kurpitsojen, krasssin ja muiden kesäkukkien siemenet.


Viimeisin remppaprojekti oli talossamme lattioiden hionta ja lakkaus.


Pikkuhiljaa alkaa olla valmista, listoitukset ovat työn alla ja pari muuta juttua. Sen jälkeen lähes koko vanha talo onkin käyty läpi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti