maanantai 4. helmikuuta 2013

Täytetyt laskiaispullat

Kevättalvi on melko ruuhkainen leipomuksia ajatellen; on Runebergin päivä, laskiainen, ystävänpäivä ja sitten jo pääsiäinen. Kaikkeahan ei tarvitse leipoa, mutta jos jauhopeukaloa kolottaa, on hyvä syy kokeilla uusia juttuja.
Vuosi sitten tein laskiaispullia pistaasimantelitäytteellä, ja ne olivatkin oikein onnistuneita! Naistenpäiväksikin tuli vaivattua pullaa. Nyt halusin kokeilla tehdä pullataikinan vähemmällä hiivalla, kun mielestäni pullassa aika herkästi tulee hiivan maku läpi. Siispä puolitin hiivan määrän normaalitaikinasta, juurikin jokseenkin sama taikina kuin pistaasimantelipullissa. Laitoin koneella vaivatun taikinan jääkaappiin yöksi ja leivoin pullat seuraavana päivänä. Kohotin niitä reippaasti uunissa (joka ei ollut päällä) ja voitelun jälkeen kiertoilmauuniin ja uuni päälle. Pullista tuli hiukan tavanomaista tiiviimpiä, mutta hyviä. Siitäpä sitten keksin kovertaa lähes koko pullan sisuksen ja sekoittaa siihen täyteaineet. Eikä ollut yhtään hassumpaa, hyvin kelpasi taas raadille!



5 dl pullataikina, 24 pullaa.

Leikkaa pullista hattu. Koverra pullien sisus ja laita kulhoon.

Täyte

150 -200 g marsipaania
2 limen mehu ja kuori
(loraus punssia)

Hienonna marsipaani ja sekoita se pullamuruun. Lisää limen mehu ja kuori, halutessasi punssia. Sekoita käsin. Täytä pullat.

Pursotus

4 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
4 rkl vadelmahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaniljakreemijauhetta (jämäköittää hiukan vaahtoa, säilyy pidempään hyvänä) ja lopuksi hillo. Pursota tai lusikoi täytettyjen pullien päälle. Kansi päälle ja tomusokeria.


Tiiviit pullat säilyvät kokemukseni mukaan kuohkeina pidempään, useita päiviä, kuin kovin löysästä taikinasta nopeasti kohonneet pullat. Hiivan määrä ei tainnut näin jääkaapissa kohottamiseen kuitenkaan olla riittävä. Ensi kerralla taas toisenlainen kokeilu.

4 kommenttia:

  1. Vau, ihana idis tuo pullan täyttäminen! :) Meillä ei muutoin syödä pullaa tai leivoksia, mutta sovittiin, että aina juhlapyhinä saa syödä silloisen pyhän perinneherkkuja. En malta odottaa laskiaista!

    VastaaPoista
  2. Siinä olisi pulla hiiren makuun!
    Mutta nyt maistellaan vielä muutamat viikot paikallisia tuotteita ja sieltä herkummasta päästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä olivat kyllä. Pitääpä tutkia, mitä ne paikalliset tuotteet ovat !

      Poista