keskiviikko 13. helmikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 7

Kanitehtävän jälkeen olo oli aika naatti. Loistosuoritus on parhaimmillaan pienestä kiinni; parista minuutista. Ja surku taitavan ja niin mukavan kilpailijan tippuminen. Siitä vaan oli taas ponnistettava uuteen koitokseen.
Mukava oli kuitenkin huomata keittiöön saapuessamme, että vuorossa olikin paljon odotettu Master Class.
Tomin sujuvassa ja tiivistetyssä esityksessä kiteytyi erilaisten kypsennysmenetelmien ja kastikkeen teon periaatteet loistavasti. Ja kuinka hallita hellaansa; varasuunnitelman varasuunnitelma, jos homma ei etene käsikirjoituksen mukaan. Paljon tuttua asiaa tietysti, mutta myös uusia oivalluksia, eikä koskaan tärkeitä asioita voi kerrata liikaa. Eri raaka-aineiden kypsennyslämpötilat käytiin myös läpi ja tumman kastikkeen teko; tässä ainakin minulle ahaa-elämys, kuinka saada ostoliemestä tuhtia kastiketta, jossa ei ole häivähdystäkään teollista makua! Liemen redusointi runsaan yrttikimpun kera, toisessa kattilassa samalla kiehutetaan kokoon tilkka punaviinietikkaa, sitten joukkoon punaviiniä, taas keitetään kokoon ja lopuksi lihaliemi siivilöidään, nämä kaksi yhdistetään; jos koostumus on sopiva, maun tarkistus, pippuria, suolaa ja pari tl voita. Siinäpä se yksinkertaisuudessaan!
Vaan siitäpä sitä jatkettiinkin haastavaan tehtävään: tuomareiden suosikkiannosten valmistukseen!
Klassikkoannokset; Wallenbergin pihvi, haukiquenellit ja kateenkorvaa! Ja annosten jako arpomalla, niinpä tietysti! Voi kun olisin saanut haukiquenellit; annoksessa vain kolme komponenttia ja olisi onnistunut takuuvarmasti! Mutta, kun ei ole arpaonnea, niin tietenkin kateenkorva! Kesällä useampaan otteeseen koetin sitä metsästää (lihakaupasta) laihoin tuloksin; siis täysin tuntematon raaka-aine. Annoksessa vielä monta komponenttia 90 minuutin aikaan nähden! Ja siis ilman reseptiä, pelkän maistelun perusteella!
Sen verran tiesin, että kateenkorvaa pitää ensin keittää, että siitä saa kalvot irti. Jotenkin onnistuin kuulemaan tuon valkoviinivoihaudutuksen väärin, ja laitoin keitinveteen valkoviiniä, mutta ei siitä haittaakaan ollut. Iikka taisi toimia kypsennyksen suhteen toisin; lopputuloksessa ei kovin suurta eroa sitten ollut. Kalvojen irrottelun jälkeen haudutin kateenkorvaa vielä uunissa valkoviinin ja voin kanssa, lopuksi pinnat paistettiin vielä pannulla. Voi piti ruskistaa perunapyreetä varten, perunat keittää ja paseerata, kuutioidut perunat pannulla ja vielä madeirakastike! Kastikepohja liemestä ja kasviksista yrttien kera, punaviinietikkaa, madeiraa... Huh huh! Siinä tohinassa unohtui kokonaan perunachipsit! Voi voi, asian huomasin ihan liian myöhään! Onnistuin saamaan kateenkorvan kypsäksi ja maukkaaksi, perunapyree maustettuna ruskistetulla voilla innoitti Tomin kehuihin; ja perunakuutiotkin olivat onnistuneita! Niin ja olihan annoksessa sipulitkin mukana! Ja kastike oli mielestäni tismalleen saman makuista, kuin esimerkkiannoksessa! Meidän porukassa erot olivatkin suorastaan hiuksenhienoja; kaikki kolme selviydyttiin hienosti vaikeasta annoksesta. Suoritukseensa voi olla tyytyväinen; tosin perunachipsien puuttuminen ja painetehtävään joutuminen tuntui masentavalta...


Useamman kerran olen haukiquenelleja tehnyt, ja kyllä ne minunkin suosikkiruokaani ovat; kalaruokien ystävä kun olen! Mutta tykkäsin myös kateenkorvasta, ja jos vaan käsiini saan, laitan toistekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti