keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Maukas tomaattikeitto

Taas jotain kevyttä nälkäisille pitäisi saada. Ihan perustomaattikeitto, ohje taisi olla Yhteishyvässä, sitä hiukan muuntelin. Tuoreista tomaateista on aika toivotonta saada täyteläistä tomaatin makua, ainakaan talvella, siksi purkkitomaatti.

2 prk tomaattimurskaa
1-2 dl vettä
1 sipuli hienonnettuna
hiukan valkosipulia tuoreena/myllystä
balsamiviinietikkaa pitkähkö loraus
1-2  rkl sokeria
timjamia, rakuunaa, pippuria, suolaa
100 g tuorejuustoa

Kuullota sipuli rasvassa, lisää muut aineet. Huuhtele tomaattitölkit/purkit vedellä ja kaada vesi keittoon. Keitä aineksia 10-20 minuuttia. Lisää tuorejuusto, se voi olla maustettu, jos haluat. Soseuta sauvasekoittimella.

Tarjoile mozzarellakuutioiden kanssa, hyvin käy myös krutongit, miksei sipulirouhe tai paistettu pekoni. Tässä mozzarellaa ja basilikaa, lisäksi paahtoleipää.


Erittäin helppo, nopea ja maistuva keitto, jota on helppo muunnella. 

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kierrätysruokaa lohesta ja sushiriisistä

Sushiaterialta jäi tähteeksi kevyesti suolattua lohta ja sushiriisiä.  Pienen pohdinnan jälkeen tein niistä jonkinlaista fuusiolaatikkoruokaa, josta tuli aika kelvollista ja nopeasti.

n. 150 g ohuita lohisiivuja
n. 4 dl valmista sushiriisiä
½ dl pilkottua kevätsipulia
5 kuutiota pakastettua pinaattia
1.5 -2 dl kermaa
intialaisia mausteita, suolaa, pippuria

Sushiriisi on maustettu suolalla, sokerilla ja riisiviinietikalla. Tavallinen keitetty riisikin käy, kunhan maustat suolalla.

Voitele pieni reunalinen vuoka. Laita riisi pohjalle, Töki pinaattikuutiot riisiin. Levitä päälle kevätsipuli ja mausta. Käteen osui intialainen mausteseos ja naapurikorttelin etnisestä kaupasta mukaan tarttunut Anbar-mauste, jota käytetään ilmeisesti johonkin tiettyyn mangoruokaan. Hyvää oli joka tapauksessa tässäkin. Kaada päälle kerma ja asettele viimeiseksi kalaviipaleet, ripota maustetta vielä kalan päälle ja hiukan suolaa. Paista n. 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.


Mukavan mausteinen pikainen iltaruoka, sushiriisin hapokkuus ei haittaa. Tärkeä pointti on, että ostokset tulisi käytettyä mahdollisimman tarkkaan ja vähemmän ruokaa päätyisi roskiin.

Seuraavaksi pitäisikin pitää talkoot, jossa systemaattisesti tyhjentäisi pakastinta, vaikkapa pakkaus per päivä ja kaupasta vain tuoretta. Kuinka kummassa se pakastin aina täyttyy?

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Popsikokeilua tortellinien tapaan

Kerroskakkuprojektista jäi runsaasti yli kakkulevyn reunoja. Silikonisella muotilla popsien teko on hidasta, varsinkin jos kuorrute on suklaata. Suuremmalle joukolle niitä ei viitsi tehdä. Päätin kokeilla tehdä sydänpopseja kuten tortellineja tehdään.

240 g kakkumurua
70 g Daim-murskaa
muutama Omar karkki kuutioituna
1 prk lime-valkosuklaarahkaa
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
Sokerimassaa, marsipaania, pastavärejä
Sekoita täytteen aineet keskenään ja laita jääkaappiin.

Ota yhtä paljon sokerimassaa ja marsipaania, tai käytä vain toista. Jaa kahtia ja värjää haluamillasi väreillä. Kauli silkonialustalla ohueksi levyksi.


Paina sydänmuotilla kevyesti levylle ja laita teelusikallinen täytettä keskelle.


Kauli toinen levy samankokoiseksi. Voit käyttää kuviokaulinta tai muuta kuvioivaa materiaalia.


Nosta ensimmäisen levyn päälle silikonimaton avulla.


Painele levyt vastakkain tarkkaan niin, ettei väliin jää ilmaa. Leikkaa muotilla ja muotoile täytettä sydämen muotoon. Hukkapaloista saa hyviä koristeita. Painele reunat tiiviisti vaikkapa marsipaanityökalulla.


Lopputulos ei miellyttänyt minun silmääni, eikä koristeluyritys pikeerillä paljon auttanut. Ehkäpä suklaaspritsaus ja alunperinkin toisenvärinen massa olisi natsannut? Ovat vielä oikein ekstramakeita; massa olisi pitänyt kaulita vielä ohuemmaksi, mutta sitten se olisi helposti revennyt täyttäessä. Kuviot eivät tällä tavalla tehtynä näy ollenkaan. 

Lopuista aineista tein sitten näitä:


Laitoin niin ohelti sokerimassaa kuin mahdollista.


Ylimääräinen massa leikataan reunoja myöten. Tällä tavalla näitäkin saa valmistumaan kohtuuajassa. Syytä laittaa heti jääkaappiin, muuten tarttuvat ja sulavat kiinni alustaansa. Taitavat edelleen olla aika makeita. Ehkäpä sopivaa tarjottavaa pikkutyttöjen prinsessajuhliin?

 

Loppu taikina palloiksi ja suklaakuorrute, joka tuli kyllä hutiloitua. Kakkumassa oli sen verran pehmeää, että suklaassa pyörittely oli hankalaa. No, eiköhän joku nämäkin syö .