tiistai 2. helmikuuta 2016

Laskiaispullat

Laskiaispullat, mikä ihana tekosyy leipoa! Olipa laskiaissunnuntai tai laskiaistiistai tai mikä tahansa päivä, kuohkea runsaasti kermavaahtoa sisältävä laskiaispulla on suosikkileivonnainen meillä. Runebergin torttu jää selvästi kakkoseksi. Kolesterolia tarkkaileva leipoo sydänystävällisiä pullia ja täyttää pullat kerman sijaan vaahtoutuvalla kasvisrasvavalmisteella. Kannattaa vielä tarkistaa että kasvisrasvavalmiste on sydänystävällinen. Rasvaton maitojauhe on näppärä vara pullan satunnaiselle leipojalle, ei tarvitse kipaista maitokauppaan. Maitojauhe on myös laktoositonta ja pullaan saa enemmän makua kuin veteen leipoessa. Olen aina vannonut aitojen ainesten nimeen ja leiponut voilla. Siksipä tämän ohjeen pullat yllättivät; enpä äkkisistään maun ja rakenteen perusteella pystyisi sanomaan, että voin sijaan on käytetty juoksevaa rypsiöljyvalmistetta!
Minun laskiaispullassa pitää ehdottomasti olla mantelia. Paras hillo on mansikka- tai vadelmahillo, mutta tällä kertaa hillon tilalle laitettiin omenasosetta. Toimii hyvin sekin. Muita laskiaispullaohjeita löydät täältätäältä ja täältä.

Pullat, sydänystävällisest (n. 25-40 kpl koosta riippuen)

5 dl vettä
1 dl rasvatonta maitojauhetta
n. 30 g hiivaa
2 dl sokeria
1(-2)tl suolaa
2-3 rkl kardemummaa
1(-2) kananmunaa
noin 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

voiteluun kananmuna

Mittaa kulhoon maitojauhe ja sekoita joukkoon kädenlämpöinen vesi. Liota hiiva joukkoon, lisää sokeri, suoka, kardemumma ja kananmunat. Sekoita ja lisää 2/3 jauhomäärästä. Lisää jauhoja vähitellen, mutta varo alustamasta liian tiivistä taikinaa. Jauhojen määrä riippuu niiden laadusta ja kosteudesta. Alusta koneella tai käsin taikinaan hyvä sitko. Lisää lopuksi juokseva rypsiöljyvalmiste.
Anna kohota vedottomassa paikassa kelmulla peitettynä kaksinkertaiseksi. Jaa taikina jauhotetulla pöydällä tasakokoisiksi paloiksi ja pyöritä pulliksi. Kohota pellillä liinan alla puolisen tuntia. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle esim. raesokeria. Paista 220 asteessa (kiertoilma) n. 10 minuuttia, kunnes pullat ovat kauniin väriset ja kypsät. Anna jäähtyä.

Täytteeksi

1 purki kuohukermaa (tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai vaahtoutuvaa kasvisrasvavalmistetta)
vaniljaa

pieni pötkö mantelimassaa notkistettuna
hilloa, marmeladia tai omenasosetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljalla. Leikkaa pullista hattu ja koverra hiukan sisusta pois. Notkista mantelimassaa lämmittämällä hetki mikrossa, halutessasi voit lisätä joukkoon likööriä. Laita pullan sisälle ensin mantelimassaa, sitten hilloa ja lusikoi päälle kermavaahtoa. Koristele pulla tomusokerilla.


Ihanaa! Oikein hyvä pullataikina. Hyvillä mielin teen jatkossakin sydänystävällisiä pullia. Ja arkena ilman kermavaahtoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti