maanantai 4. toukokuuta 2015

Churrot

Churrot ja suklaakastike. Churro on uppopaistettu alkujaan espanjalainen pitkä leivonnainen, joka tehdään oikeastaan tuulihattutaikinasta. Alkujaan taikinaan on laitettu öljyä, mutta nykyään resepteissä näköjään käytetään voita. Niinkuin useimmat suositut ruuat, tämäkin on alunperin tavallisten ihmisten vaatimaton ruoka, tässä tapauksessa paimenten kehittämä leivonnainen, uunittoman herkku.
Koskapa churrot ovat levinneet myös latinalaiseen Amerikkaan, niitä oli varsin luontevaa tarjota meksikolaisen aterian jälkiruokana vappuna.
Munkeista ei siis voine puhua, kun taikina on tyystin toisenlainen. Siitä huolimatta tägäsin nämä munkkikategoriaan (hakusanojen määrää tuossa sivupalkissa koetan rajoittaa), sieltähän ne helposti löytyvät ja toimivat vaihtoehtona perinteisille munkeille. Ja toisin kuin luullaan, nämä on helppo valmistaa (niin kuin tuulihatutkin).
Ohjeissa ei liene kovin suurta variaatiota ja churrojen määrä riippuu siitä, tekeekö niistä pitkiä kuten alkuperäiset leivonnaiset vai lyhyempää sorttia, jotka sopivat paremmin pikku suupalaksi ja tynkämalliset onnistuvat myös pikkkukattilassa, jolloin öljyä tarvitaan vähemmän. Oma ohjeeni tuotti lyhyttä mallia kulhollisen, josta suut saa makeaksi isompikin porukka. Reseptin voi hyvin puolittaa. Kun tykkään kovasti vaniljasta, niin tähänkin sitä hitusen lisäsin. Alkuperäinen resepti on Liemessä-blogista.

Churrot ja suklaakastike

taikina
100 g voita
2 rkl sokeria
ripaus vaniljasokeria
6 dl vettä
6 dl vehnäjauhoja
6 kananmunaa

1 l rypsiöljyä paistamiseen

pursotuspussi, tähtitylla ja sakset

Sulata voi kattilassa veden ja sokerin kanssa. Anna kiehahtaa. Pienennä tehoa ja sekoita rivakasti jauhot joukkoon. Sekoita kunnes taikina alkaa irrota kattilasta. Ota kattila liedeltä. Anna taikinan jäähtyä hetki. Jos käytit teflonkattilaa, kaada taikina kulhoon. Voit vatkata munat joukkoon joko talouskoneella tai sähkövatkaimella. Lisää munat yksitellen ja vatkaa, kunnes edellinen muna on sekoittunut taikinaan. Siirrä taikina pursotuspussiin, jossa on tähtitylla (kaupassa on hyviä kertakäyttöpusseja muovityllineen). Kuumenna öljy kattilassa 180 asteeseen, käytä lämpömittaria. Jos sellaista ei ole, tarkkaile öljyä, kun pinta alkaa liikkua, kokeile leipäpalalla; jos se alkaa ruskistua, öljy on riittävän kuumaa. Pursota taikinaa öljyyn haluamasi pätkä ja katkaise saksilla. Kattilan koosta riippuen kerrallaan voi paistaa useita churroja. Muutama minuutti riittää. Lopussa leivonnainen turpoaa, ja tulee ontoksi. Hyvä on tehdä koepaisto ja samalla maistaa, että leivonnainen on kypsä. Valuta churrot talouspaperin päällä ja pyörittele sokerissa tai sokerin ja kanelin seoksessa.Säilytä sokeroidut churrot kulhossa; tiivis peittäminen pehmittää rapeuden ja ne ovatkin parhaimmillaan samana päivänä.
Vinkki: churrotaikinan voi maustaa myös sitruunankuorella.

Suklaakastike

100 g tummaa suklaata
2 dl kermaa
ripaus suolaa

Pilko suklaa kulhoon. Parhaiten toimii laadukas, noin 50 %:n tumma suklaa. Kaakaovoin määrä takaa sen, että suklaa sulaa tasaisesti kermaan ilman muruklimppejä. Lisää ripaus suolaa. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaan päälle, sekoita nuolijalla, kunnes suklaa on sulanut. Kastike tarjotaan huoneenlämpöisenä, jääkaapissa se jähmettyy liiaksi.


Juuri sopivia suupaloja!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti