tiistai 17. helmikuuta 2015

Parhaat laskiaispullat

Laskiaispulla on kevään herkku. Juuri kun on toivuttu Runebergin tortuista ja ystävänpäiväherkuista, kehiin astuu laskiaispullat. Totta puhuen hyvä pulla on minusta paras kahviherkku. Laskiaisen kunniaksi pullat täytettiin tällä kertaa vielä vähän hienommin. Kermavaahto maustettiin vaniljalla ja sitruunankuorella. Täytteenä mantelimassaa, mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita. Sattumoisin tykkään sekä mantelimassa- että hillotäytteisistä pullista, ihan yhtä hyvin samaan pullaan voi laittaa molempia. Ulkolaiset mansikat kylpivät tilkassa appelsiinilikööriä ja sokeria; näin niihin saatiin lisää makua. Mantelimassaa notkistettiin manteliliköörillä, mutta kermakin tms. ajaa saman asian.
Hyvä taikina on kaiken a ja o. Tällä kertaa edellispäivänä tehty taikina kohosi yön yli jääkaapissa. Lopputuloksena kuohkeat, täyteläisen makuiset pullat, jotka säilyttivät rakenteensa vielä seuraavanakin päivänä. Parhaiten pullataikinaan saa sitkon yleiskoneella riittävän pitkällä, ainakin 10 minuutin vaivauksella.

Pullat (n. 25-30 kpl)

5 dl maitoa
2/3 hiivapaketista
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
ripaus suolaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
200 g pehmeää voita

voiteluun kananmuna
koristeluun mantelilastuja tai raesokeria

Liuota hiiva kylmään maitoon. Lisää sokeri, kardemumma ja kananmuna ja sekoita. Vaivaa taikinaa jauhoja lisäten vähintään kymmenisen minuuttia. Tarkkaa jauhojen määrää on vaikea sanoa. Itse teen taikinan yleiskoneella ja lisään jauhoja niin, että taikina on sen verran kiinteä, että se alkaa muodostaa palloa taikinakoukun ympärille. Lopuksi lisätään pehmeä voi ja ripaus suolaa, taikinaa saa vaivata vielä hyvän aikaa. Sitkoa voi testata venyttämällä pientä taikinanokaretta sormien välissä, jos taikina venyy kalvoksi, sitkoa on riittäästi. Tavallista löysempi taikina jämäköityy kylmäkohotuksessa; se saa tarttua vielä käsiin tässä vaiheessa. Taikina kannattaa laittaa reilun kokoiseen öljyttyyn kannelliseen astiaan.
Seuraavana päivänä kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle, jaa tasakokoisiksi paloiksi ja pyörittele pulliksi. Anna kohota reilusti liinan alla. Paista 180-200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Oma uunini kiertoilmatoiminnolla on varsin tehokas, joten jouduin alentamaan lämpöä 180 asteeseen.

Laskiaispullat (n. 20 täytettynä)

20 pikkupullaa
pötkö mantelimassaa
mantelilikööriä tilkka
mansikkahilloa
tuoreita mansikoita
appelsiinilikööriä tilkka
sokeria
2 dl kuohukermaa
vaniljasokeria, sokeria
sitruunankuorta
tomusokeria

Notkista mantelimassa manteliliköörillä. Silppua mansikat ja mausta appelsiiniliköörillä ja tilkalla sokeria. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla, sokerilla ja sirtuunankuorella. Leikkaa pullista hatut, koverra sisusta vaikkapa pikku stanssilla. Laita lusikallinen mantelimassaa kuoppaan, mansikkahilloa ja tuoretta mansikkaa. Pursota tai luskoi kermavaahtoa päälle. Sihtaa pullien päälle tomusokeria




3 kommenttia:

  1. Nam! Ite en mantelimassasta välitä, mutta muuten kuulostaa erinomaisilta. ;) Mä aion tehdä vähän myöhässä näitä laskiaispullia, mutta viimeistään parin viikon päästä pääsen niitä leipomaan! :D

    VastaaPoista
  2. Mantelimassaa ja hilloa mun pullaan kiitos, kermasta niin viis. :)
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  3. Pullat maistuu ympäri vuoden, laskiaispullistakin voi nauttia sitten kun ehtii. Veera, kiitos, pikkuhiljaa alkaa valostua, josko kuvaaminenkin alkaisi innostaa.

    VastaaPoista