perjantai 8. elokuuta 2014

Vispipuuro punaherukasta ja karviaisesta

Vispipuuroa, lapsuuden herkkua ei ole montaa kertaa tullut tehtyä. Olisi kannattanut, sillä se oli parempaa kuin muistinkaan, varsinkin punaherukoista ja karviaisista valmistettuna. Arkinen välipala maitotilkalla tai juhlavampi jälkiruokaherkku kermavaahdolla. Vispipuuron ympärille voisi rakentaa näyttävänkin päätöksen juhla-aterialle ja sitä voisi myös maustaa eri tavoin. Tätä varten kannattaakin pakastaa karviaissosetta ja talven mittaan saa samalla kulutettua myös mehuvarastoja. Ohjeesta tulee useita maltillisia annoksia tai jälkiruoka ainakin 4-5 hengelle.

Vispipuuro 

4 dl laimentamatonta punaherukkamehua
3 dl vettä
1 dl mannasuurimoita
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
6 rkl karviasmarjasosetta

Soseuta karviaisia reilumpi määrä kerralla, pakasta loput. Käytin yleiskonetta leikkaavalla terällä, mutta sauvasekoitin toimii myös. Paseeraa eli purista massa siivilän läpi. Siivilään jäävän massan voi myös hyödyntää, ehkäpä sämpylätaikinaan tms.
Kiehauta mehu ja vesi, lisää mannasuurimot vatkaten ja anna hautua kypsäksi 20-25 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta vaniljalla ja suolalla. Lisää 6 rkl karviaismarjasosetta, laita kuuma puuro talouskoneen kulhoon ja anna koneen vatkata, kunnes puuro on jäähtynyt ja ilmavan kuohkea. Sähkövatkainta varten antaisin puuron hiukan jäähtyä, pääsee helpommalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti