sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kasvispihvit intialaisittain

Opiskelijasafkaa, toinen kattaus. Savon Sanomille kehittelemäni reseptit opiskelijoiden suosikkilounaista pienellä tvistillä. Chilibataattikeiton ohje täällä. Kasvispihveihin halusin intialaista makumaailmaa samalla kun testasin soijarouhetta tämän tapaiseen ruokaan. Kasvispihvit on meillä perinteisesti tehty raastetuista vihanneksista, mutta esimerkiksi Välimeren suunnalla kasvisruokiin käytetään paljon papuja ja linssejä. Soijarouhe ja linssit takaavat proteiinin lähteen kasvisruokavaliota noudattavalle, mutta ei niitä kannata kaikkiruokaistenkaan väheksyä.  Toisin kuin luullaan, intialaisen ruuan ei tarvitse olla supertulista ja kasviksia käytetään myös paljon. Mausteisen kasvispihvin laitoin tällä kertaa sämpylän väliin. Pihvin sidosaineena on ainoastaan perunajauhoja, jolloin pihvit ovat gluteenittomia ja sopivat myös kasvissyöjälle. Itse käytän kokonaisia korianterin siemeniä ja juustokuminaa, mutta useimpien kauppojen maustehyllystä niitä löytyy myös jauhettuna.

Kasvispihvit intialaisittain

1 dl vaaleaa soijarouhetta
2 dl vettä (vajaa)
2 porkkanaa
2 dl punaisia linssejä
1/2 solovalkosipulia
1 sipuli
pätkä inkivääriä hienonnettuna
3 rkl perunajauhoja
3 rkl hienonnettua korianteria
1 tl suolaa
hienonnettua chiliä/cayennepippuria
mustapippuria
1 tl juustokuminaa ei jeeraa (jauhettua vähän vähemmän)
1 tl korianterin siemeniä (jauhettua vähän vähemmän)
öljyä ja voita paistamiseen

Kiehauta vesi ja kaada soijarouheen päälle, seisota, kunnes vesi on imeytynyt. Mikäli kaikki vesi ei imeydy, valuta siivilän läpi. Keitä linssit ohjeen mukaan ja valuta mahdollisimman kuivaksi. Raasta porkkanat, hienonna sipuli ja valkosipuli. Kypsennä sipulia minuutti täydellä teholla mikrossa, rakenne pehmenee. Hienonna korianterin siemenet ja juustokumina morttelissa. Jos et omista morttelia, juustokuminaa ja korianteria on saatavana myös jauhettuna. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Muotoile pihveiksi ja paista keskilämmöllä voin ja öljyn seoksessa, kunnes kauniin kullanruskeita. Pidä riittävän kauan pannulla niin, että perunajauho ehtii kypsyä; useampi minuutti/puoli.

Jugurttikastike

2 dl turkkilaista jugurttia
minttua ja korianteria silputtuna, suolaa

Sekoita jugurttiin yrtit ja suola. Anna maustua hetki.


4 kommenttia:

  1. Gerade entdeckt Ihrem Blog! und was für ein Vergnügen - gesucht haben und wollen für eine solche in die Tiefe info. Danke!
    Runescape 2007 Gold
    World of Warcraft Gold
    Cheap Diablo 3 Gold

    VastaaPoista
  2. Etsin just tälläistä reseptiä, täytyypä kokeilla. Toimii varmaan myös ilman soijarouheita kun en niistä välitä :)

    http://evastanyt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmastikin ilman soijarouhetta, massan kasassa pysymiseen saattaa vaikuttaa.

      Poista